Sunday 29 May 2016

Brysseliin on pitkä matka

Minulla oli norjattaren kanssa suunnitelma: lähdetään pitkäksi viikonlopuksi johonkin, jonne pääsee Kölnistä junalla kätevästi ja nopeasti. Olen kuullut paljon hyvää Antwerpenista, sinne siis. Teoriassa kaikki kuulosti hyvältä. Junamatka Kölnistä Brysseliin kestää tunti 50 minuuttia ja sieltä pääsee paikallisjunalla Antwerpeniin 40 minuutissa. Piece of nakki, paitsi että ei se tietysti niin mennytkään. Torstaina matka kotiovelta hotellille kesti kahdeksan ja puoli tuntia.

Jos olet kuullut juttuja saksalaisesta tehokkuudesta, voit saman tien siirtää ne urbaanien legendojen joukkoon. Ainakin jos kyseessä on saksalainen junaliikenne ja sen toimivuus. Kölnin rautatieasemalla meille selvisi, että junamme ajaa vain Aacheniin asti, koska lakko Belgiassa. Henkilökunnalla ei ollut tietoa, miten matka jatkuu siitä eteenpäin. Juna saapui, nousimme kyytiin ja juuri, kun olimme nostamassa laukkuja hattuhyllylle, tuli kuulutus: kaikkien Brysseliin menijöiden tulee nousta junasta ja mennä bussipysäkille rautatieaseman kupeeseen. Matka taittuisi tänään busseilla.

Ensimmäinen luvatuista kuudesta bussista tuli tunnin odottamisen jälkeen. Deutsche Bahnin turvamiehet valvoivat, ettei synny tappelusta, vaikka kyllähän siellä kyynerpäät heiluivat, kun pari sataa matkustajaa taistelee bussiin pääsystä. Me nousimme bussiin, joka teki välipysähdyksen Liegessä, ja pääsimme matkaan "vain" 90 minuuttia myöhässä. Belgian lakko lienee selvinnyt DB:lle vasta junamme lähtöaikaan, vaikka monet matkalaiset olivat jo edellispäivänä saaneet infoa belgialaisilta hotelleiltaan. 

Oli pikkasen masentavaa ajaa bussilla oman kodin ohi, kun matka-aikaa oli kulunut jo kaksi ja puoli tuntia.

Tiet olivat yllättävän tyhjiä, vaikka olisi voinut kuvitella, että junien kulkemattomuus lisäisi liikennettä ainakin Belgian puolella. Ehkä kyseessä olikin vain jonkinlainen psykologinen koe, mietin. Lastataan bussiin ihan randomina eri-ikäisiä ja maalaisia matkustajia ja annetaan heidän selvittää tiensä Euroopan maasta toiseen. Menkää ja tehkää ja katsokaan mihin päädytte ja milloin. Kamerat seuraavat ja dokkari tulee ulos joulukuussa.

Kuskilla oli navigaattori mutta lopulta kävi niin, että useampi ukko selvitti etupenkillä karttaa ja ajoreittiä. Varsinkin Brysselin kaupunkialueella oli aika kinkkistä ajella. Meidän edessämme istui kaksi kiinalaista tyttöä, joille käänsimme tilanneraportit englanniksi. Takanamme brittiläinen herrasmies keskusteli koko matkan varsin tyynesti poikansa kanssa tilanteeseen tyytyen. Takapenkin oli vallannut riehakas naisporukka. Pidimme tauon Liegessä ja huomasin ryhmähengen muodostuneen. Ainoa, joka ei matkan aikana osannut käyttäytyä, oli saksalainen, noin 60-vuotias pukumies. Hän kiroili ja haukkui kuskin ja lopulta kaikki muutkin avustajat, vaikka eihän kuski voinut mitään sille, että viimeiset kilometrit mentiin etanavauhtia täysin tukossa olevan kaupungin läpi.

Alkuperäinen saapumisaikamme Brysseliin oli klo 13.25. Kello 16.50 edessä olevan äijäporukan jäsen kuulutti mikrofoniin, että kuski päästää meidät "laittomasti" ulos puiston reunalla, koska tästä pääsee kävellen keskusasemalle eikä ruuhka tosiaan etene. Miehillä oli kartta, joten he lähtivät johdattamaan sekavaa sakkiamme kohti asemaa. Pukumies kiroili mutta asettui joukon jatkoksi. 

Minulla ja norjattarella oli tietysti vielä edessä jatkopätkä Antwerpeniin. Näin kolme mahdollisuutta: joko tänä iltana kulkee joku juna, junat on korvattu busseilla tai me jatkamme matkaa taksilla, jonka saaminen on todennäköisesti mahdotonta ja tai se ei pääse ruuhkaisesta kaupungista ulos eli jäämme yöksi Brysseliin ja jatkamme vasta aamulla. Vähän seikkailua elämään, sitähän tässä kaivattiinkin.

Ajoimme metrolla kaupungin läpi Brüxelles Noord asemalle, jossa päivän suunta vihdoin kääntyi. Lakosta huolimatta Antwepeniin pääsi junalla jopa kolme kertaa tunnissa. Onneksi, ONNEKSI. Monet muutkin belgialaiset junat kulkivat, vähän myöhässä mutta kuitenkin. Aloin todella epäillä saksalaisten syitä pakata meidät kollektiiviselle bussimatkalle. 

Pääsimme Anwerpeniin, kävelimme hotellille ja kirjauduimme sisään klo 19.15. Onnemme jatkui: hotellin lähellä oli mahtava aukio täynnä ravintoloita, baareja ja elämää. Belgialaisen oluen ääressä koko päivä alkoi jo vähän naurattaa.

Tämä tapahtui torstaina. Junalakko jatkui vielä tänäänkin, mutta tällä kertaa Deutsche Bahn oli päättänyt ajaa reitin läpi ja pääsimme kotimatkalle, vaikka virkailijat antoivat ensin väärää tietoa ja ehdimme jo hieman panikoitua. Juna oli kuitenkin täpötäysi, mikä johti siihen, että meidät potkaistiin Aachenissa hitaampaan paikallisjunaan. Lopulta olimme Kölnissä vain puoli tuntia myöhässä, melko täsmällisesti siis.

Antwerpen on ihana kaupunki ja postaan pian lisää itse viikonlopusta ja jaan myös pari 
matkavinkkiä!



Sunday 22 May 2016

Viikko Fuerteventuralla

Viime vuoden kesälomalla kiersin poikaystävän kanssa Argentiinan pikkukaupunkeja yöbusseilla.  Kolme vuotta sitten kävin saarihyppelemässä Thaimaassa ja muutenkin on tullut tehtyä aika monia sellaisia "rinkka selkään ja menoksi" - omatoimimatkoja. Tällä kertaa päätimme mennä helpoimman kautta ja ostimme pakettimatkan Kanarian saarille. Se oli sekä hyvä että huono päätös.
Vietimme juuri viikon Fuerteventuralla. Saari on tuulinen, sen luonto koostuu lähinnä hiekasta ja kalliosta ja se sopii erityisesti surffareille ja muille vesiurheilua harrastaville. Toivoimme rauhaa, joten se vaikutti sopivalta ympäristöltä lepolomalle: lukuisia rantoja mutta vähemmän turisteja kuin muilla saarilla. Meille selvisi aika pian, että tähän aikaan vuodesta saarella lomailevat vain saksalaiset. Sen huomasi jo lentokentällä, sillä 80 prosenttia saapuvista ja lähtevistä lennoista suuntautui Saksaan.

Asuntohotellimme sijaitsi Costa Calman alueelta eikä siellä juuri tarvinnut kuulla espanjaa. Hotellin työntekijät ja läheisten ravintoloiden tarjoilijat olivat saksalaisia ja rannalla reippaili lähinnä saksalaisia eläkeläisiä. Vaatekauppa mainosti, että kokotaulukko sisältää koot S-XXXXXL ja baarista sai pikkutuhmasti nimettyjä koktaileja. Alue oli lähinnä eläkeläisten kansoittama. Ikääntyneet ovat rauhallisia naapureita, joten minua kanssaihmiset eivät juuri häirinneet mutta seuralaiseni olisi kaivannut enemmän aktiviteetteja ja nuorempaa väkeä ympärilleen, ehkä myös jotain autenttisempaa kuin rakennetun hotellialueen.

Teinpä muuten jotain, mitä en koskaan ennen: upgradasin meidän hotellihuoneen. Ensimmäisen päivän aikana selvisi, että juuri meidän parvekkeemme alla tehdään laattaremonttia. Vanhat laatat porattiin pois ja uudet naputeltiin tilalle. Tahdista päätellen siihen oli varattu reilusti aikaa. Mies sanoi, että ei haittaa ja minä sanoin, että kyllä haittaa, ja pian hotelli tarjosi meille isomman asunnon omalla terassilla hotellin toisesta siivestä. Illalla siivoja kiikutti meille vielä punaviinipullon ja hotellinjohtajan käyntikortin. Joskus on ihan kiva olla saksalainen ja valittaa.

Paras juttu oli ehdottomasti auton vuokraaminen.  Tässä kootut tärpit viikon ajalta. 

1. Playa de Cofete
Serpentiininä vuorta kiipevän hiekkatien ajaminen oli elämys sinänsä, mutta perille päästyä ajo oli sen arvoinen. Alueella sijainnut kylä on lakkautettu vuonna 1970 mutta 1800-luvun alusta peräisin oleva hautausmaa on edelleen rannalla. Veden rajassa seistessä tuntui, kuin aallot olisivat nousseet seinänä vastaa, ihan äänensäkin puolesta. Pitkä valkoinen hiekka kutsui kävelemään ja rannan takaa nousivat tummat vuoret. 

2. Gran Tarajal 
Satamakaupunki saaren kaakkoiskulmassa auttoi muistamaan, että olemme Espanjassa. Kaupungissa asuu 7300 asukasta eikä siellä ole massaturismia tai suuria hotelleja. Keskusaukiolla espanjalaiset papat joivat kahvia ja väittelivät asioista, joista kahviloissa iltapäivisin väitellään, lapset tulivat juuri koulusta eikä rannalla ollut juuri ketään. Katujen nimet olivat perinteisiä espanjalaisia eikä jäätelönmyyjä osannut saksaa. 

3. Ajuy
Pienen pieni kalastajakylä sijaitsee saaren länsirannikolla. Sinne saa ajella asfaltoitua serpentiiniä pitkin ja poikaystävä alkoi kaivata kilpapyörän selkään. Muutamasta talosta koostuva kylä elää lähinnä turistiravintoloidensa kautta mutta läheiset kallioluolat olivat ehdottomasti käymisen arvoisia. Pieni kivinen vaelluspolku johti niemen toiselle puolelle, jossa kivisiä rappuja pitkin pääsi laskeutumaan luolaan. Laskuveden aikaan vaellusta olisi voinut jatkaa pidemmällekin. Musta kallio ja vaalea kalkkikivi muodostavat rantaan mielenkiintoisia kuvioita.

4. Corralejo
Emme tällä kertaa ajaneet saaren pohjoisrannalle asti vaan seikkailimme lähinnä keski- ja eteläosissa mutta olen käynyt kaupungissa kerran aikaisemmin. Täällä olisi sitä seuralaiseni kaipaamaa nuorisoa ja yöelämää, jota  minä taas en lainkaan kaivannut. Kaupungin vierestä alkavat dyynit jatkuvat kilometrikaupalla ja surffareita on joka puolella.

Summa summarum, loma tekee aina hyvää, kun saa nukkua ilman herätyskelloa, juoda oluen kelloon katsomatta ja uppoutua kirjaan keskeytyksettä. Kotiin lähti kaksi ruskettunutta lomalaista. Matka jäi  plussan puolelle mutta totesimme, että tätä paikkaa ei tarvitse uudelleen nähdä. Poikaystävällä on syksyllä edessään parin viikon purjehdusmatka Kreikassa ja seuraava yhteinen matkakohde on todennäköisesti Portugali ja erityisesti sen kaupungit Lissabon ja Porto. Jatkamme siis valitsemallamme omatoimimatkailun linjalla.

Fuerteventura oli kiva käydä ja se mikä ei sovi yhdelle, sopii varmasti jollekulle toiselle. Seuraavan kerran, kun alan haaveilla turistisesta pakettirantalomasta yritän muistaa muistuttaa itseäni syistä, joiden takia niin harvoin teen sellaisia.  Siitä edellisestä Fuerteventuran lomasta on nimittäin aika tarkalleen 15 vuotta. Ehkäpä 15 vuoden päästä alan ikäni puolesta sopeutua saaren kantaturistiväestöön...

Thursday 12 May 2016

Köln - lempipaikat

Olen asunut Kölnissä neljässä eri asunnossa ja kolmessa eri kaupunginosassa. Tässä paikkoja, joista minut useimmiten löytää tai joista haluaisin itse löytää itseni useammin.

1. Kölnissä on yksi kohta, jossa suomalainenkin voi hengittää ja jossa täyteen pakatun kaupungin syke antaa vähän periksi. Se on Reinin yli kulkeva rautatie- ja kävelysilta. Südbrücke on 368 metriä pitkä eikä sen puolivälissä ärsytä enää mikään. Suositeltavaa ihan vain maisemienkin takia. 

2. Menen ydinkeskustaan lähinnä vain silloin, kun minulla on vieraita. Keskiaikaisen kaupunkirakenteen pohjalle kasattu miljoonakaupungin keskusta ei ole kovin tilava. (Huomaa listan kohta 1.) Mutta joskus täytyy shoppailla ja silloin suuntaan Ehrenstraßelle. Siellä ovat kaikkien lempimerkkieni (Other stories, MAC, COS, Rituals) putiikit ja vähemmän ruuhkaa kuin keskustan kävelykaduilla. Ringiä pitkin sinne pääsee nopeasti ja helposti. Ehrenstraßelta on myös lyhyt matka idylliseen Belgisches Vierteliin - Belgialaiseen kortteliin ja ertyisesti Brüsseler Platzille, jossa on kivoja sisustuskauppoja ja tunnelmallisia kahviloita.


3. Kaupoista puheen ollen Kölnissä on muutama liike, joihin minun pitää kieltää itseäni menemästä liian usein. Flying Fawn tarjoaa kaikenlaista kivaa kotiin, keittiöön ja askarteluun. He järjestävät myös erilaisia tapahtumia, askarteluworkshopeja ja häitä. Kaupan sisällä on kahvila, joten sinne voi piipahtaa ihan vain kahvittelemaan ja jutustelemaan mukavien työntekijöiden kanssa. Tosin harvoin lähden ostamatta mitään.
Rahani säästyivät myös niin kauan, kunnes löysin How we liven. Lähinnä tanskalaisia sisustusmerkkejä (String, Hay) välittävä liike on ihana tuulahdus skandinaavista tunnelmaa ei aina niin idyllisessä Saksassa. Täällä String-hyllyt ovat vasta tulossa.


4. Käyn aamupalalla tai brunssilla nykyään ihan liian harvoin, mutta ehdoton suosikkiaamupalani on Herr Pimockissa. Ainakin tähän mennessä hinta-laatusuhde on osoittautunut hyväksi, kahvi erinomaiseksi ja vihreä baaritiski on tietysti plussaa. Iltaisin paikasta saa burgereita ja koktaileja ja tupa on yleensä aina täynnä.


5. Rakastan kirpputoreja, joten olen käynyt kiertämässä monien  kaupunginosien tarjonnan. Yksi on kuitenkin ylitse muiden.   Südstadt Flohmarkt  järjestetään eteläisen keskustan futistadionin parkkipaikalla. Se on auki vain kerran kuussa ja vain kesäaikaan. Kirpparisunnuntait ovat parhautta: olen löytänyt sieltä lähes kaikki lempivaatteeni, kuten myös monet meidän uuden kodin keittiötavarat ja maljakotkin. Paikalla on ammattimyyjiä ja antiikkia mutta myös ihan tavallisia ihmisiä myymässä omia tavaroitaan. Täällä uskaltaa ja saa tinkiä. Suosittelen!

Lista lempipaikoistani venyisi pitkäksi, jos siihen lisäisi aivan kaiken. Siksi ajattelin esitellä kaksi mieluisinta kaupunginosaani omissa postauksissaan. 

Friday 6 May 2016

Siksi kirjoitan

En ole aikaisemmin uskaltanut tästä niin huudella, sillä asia kuulostaa helposti aika lattealta. Ja joskus tuntuu, että joka toinen sanoo samaa. Ja kun eihän kukaan mitään kirjoja kuitenkaan kustantamoihin saa. Mutta sanonpa nyt, että olen tämän talven kirjoittanut lastenromaania. Tänään käsikirjoitus levittyi sivulle 30, ja se sai  miettimään, mitä kirjoittaminen minulle ylipäänsä merkitsee.

Mies sanoo, että minusta näkee, jos en ole kolmeen päivään kirjoittanut. Pinna alkaa kuulemma kiristyä. Tekstin muovaaminen ja sanojen miettiminen on flow-tila, jossa unohdan kaiken muun.Kirjoittaminen sujuu parhaiten aamupäivällä aamukahvin jälkeen. Aika usein voi käydä niin, että istun koneelle pyjama päällä ja tajuan lounasaikaan, että olen vieläkin yöpuvussa. Tämä onnistuu tietysti vain niinä päivinä, jolloin ei ole muita töitä ja aikatauluja. 

Niitäkin päiviä on, jolloin sanat eivät tule tai keskittyminen karkaa muualle. Joskus sanat ovat ystäviä, toisinaan ne vain ovat ja ajoittain ne jopa ilkeilevät eivätkä asetu. Ja joskus ei vain huvita. Yritän pitää käynnissä monta projektia, jotta aina olisi jotain, mihin tarttua ja mikä sytyttäisi silloin, kun yhdessä projektissa on lause tai tilanne umpikujassa. 

Mutta joskus on niin kuin tänään: ulkona on tämän kesän ensimmäinen oikeasti lämmin päivä, mutta minä olen istunut koko päivän työhuoneessa jalat viltin alla. Ja kirjoittanut. Aurinko on siirtynyt asunnon toiselta puolelta toiselle ja vastapäisessä kahvilassa asiakkaat ovat vaihtuneet jo monta kertaa ilman, että olen juuri huomannut. Sillä tänään on sellainen päivä, että kynä sauhuaa, näppäimistö laulaa, jääkaapin humina unohtuu taustalle enkä melkein muistanut edes syödä lounasta. 

Joskus mietin, onko tässä mitään järkeä. Ehkä sanojen kanssa kamppailemisen sijasta kannattaisi vaan heittäytyä sohvalle ja katsoa Netflixiä. Toisaalta minulla on nyt tämä päivä, jolloin kukaan ei odota minulta mitään. Olen saanut aikaa lahjaksi eikä kukaan ota sitä minulta pois. Jos jotain joskus julkaisisinkin, olisi se tietysti hieno juttu, mutta kirjoittamiseen käyttämäni aika on arvokasta sellaisenaankin. Sillä kirjoittaminen, sellaisina päivinä kuin tänään, tekee minut onnelliseksi.

Mies tulee töistä kotiin ja kysyy, mitä olen tänään tehnyt. Kerron, että pelastin yhden perheenisän. Ajattelin ensin, että päähenkilön isä on kuollut, mutta päätinkin, että isä on keikkamuusikko ja sen takia paljon poissa kotoa. Mites sun päivä?

Tuesday 3 May 2016

Saksalainen muistokirjoitus

Anteeks nyt tämä, että kesä tekee tuloaan ja mun jutuissa pyörivät hautajaiset. Lupaan, että tämän jälkeen vaihdan vähän iloisempiin aiheisiin, postaan vaikka pari kissavideota.


Luin eilen Süddeutsche Zeitungia, yhtä Saksan suurinta päivälehteä. Tilasin sitä pienen näyte-erän, kielitaidon parantamiseksi. Tähän mennessä olen lukenut jutun vanhoista suomalaisista kisailuista, kuten kuka jaksaa lankuttaa pisimpään painava laatikko mahan päällä tai nostaa perunasäkin maasta hampailla. Ja eilen luin, no joo, kuolinilmoituksia. 

Kulttuurisivujen kulmassa julkaistiin nimittäin aikataulu, johon oli listattu kaikki maanantaina 2.5. Münchenin hautauskappeleissa tai -tiloissa toimitettavat tilaisuudet. Saksalainen tarkkuus on joskus hämmentävää. Paikan ja kellonajan lisäksi listalla kerrottiin hautausmuoto eli onko kyseessä polttaminen, hautaanlasku ja niin edespäin. Tämän lisäksi jokaisen vainajan nimen perässä luki ikä ja ammatti. Siis ammatti! Kello 10.30 siunataan lepoon Michael, kokki, 35-vuotta. 
Joskus tämä paikallisten titteliuskollisuus on huvittavaa. Jos olisin väitellyt tohtori, voisin käyttää titteliä kaikessa: Ostaessani elokuva- tai junalippuja netistä, pankkikortissa ja mikä tärkeintä, siinä hautakivessä. Suomessa en voisi kuvitella, että joku kaipaisi tällaista prameilua. Se ei ole Suomessa oikein tapana. Täällä on itsestäänselvyys, että jos titteleitä on saavutettu, niistä tulee osa identiteettiä ja niitä todella käytetään nimen osana.

Eilisessä Valomerkissä oli juttu vapaaehtoisista, jotka käyvät veisaamassa virsiä niissä hautajaisissa, joihin vieraita ei tule. Jos omaisia ei ole tai he eivät hoida järjestelyjä,  hautajaiset jäävät kaupungin tai kunnan sosiaalitoimen järjestettäviksi. Viime vuonna Suomen lehdistössä oli isoja juttuja näistä yksin haudattavista. Nyt ainakaan Honkanummen hautauskappelissa Vantaalla ei kenenkään tarvitse lähteä yksin vaan paikalla on vakavien miesten saattue. Aikamoista vapaaehtoistyötä, nostan hattua!

Isäni, joka on kirkkoherra, on joskus kertonut tällaisista sosiaalisista hautajaisista. Kun joskus ei voi etukäteen tietää saapuuko joku paikalle. Ainakin yhdet hautajaiset yllättivät: lopulta paikalle oli saapunut paljonkin väkeä ja muistotilaisuus täyttyi hauskasta tarinoinnista siitä, mikä yhteys kenelläkin edemenneeseen oli.

Niin että mietin tässä tätä hiljaisten vapaaehtoisten joukkoa. Auttaisiko se ymmärtämään yksin haudatuksi tulemisen syitä, jos henkilön ammatti olisi tiedossa? Voisi ainakin tehdä empiirisen tutkimuksen siitä, minkä alojen edustajat lähtevät useimmin yksin.

Jotenkin ihmisen ammatti tuntuu tuossa tilanteessa varsin irrelevantilta, kaikki me lähdemme kuitenkin täältä yksin ja ilman titteleitä. Tai eihän sitä tiedä, ehkä Taivaan portilla on pääsyvaatimuksia ja ihmiset jaotellaan eri osioihin ammattiensa mukaan. Ehkäpä tohtorin tittelillä pääse vip-tiloihin? Enpä usko. 

Tiesittekö muuten, että Suomen ja Saksan sanomalehdissä julkaistuista kuolinilmoituksista on tehty vertailevaa tieteellistä tutkimusta? Eräs opiskelijani piti aiheesta esitelmän viime talvena ja käytti lähteenään erästä aikaisemmin tehtyä tutkimusta. Minulla ei ollut vaikutusta aiheen valintaan (toim. huom.). 

No niin, seuraavaksi sitten niitä kissavideoita.