Olen töissä Rakkauden instituutissa. On toki hyvin tavallista, että kun nuoret muuttavat opiskelemaan uusille paikkakunnille, he löytävät myös rakkauden tai rakkauksia. Valitettavasti fennistiikka on kovin naispainotteinen ala, mutta todistettavasti ainakin yksi pari on viime vuosien aikana muodostunut. Minähän en tällaisia huomaa, mutta meillä on hyvin tarkkasilmäinen professori.
Opiskelijoiden lisäksi myös työporukassa kuhisee. Pari vuotta sitten kahden työkaverin ystävyys kypsyi rakkaudeksi, ja häätkin on jo vietetty. Ja siis, onhan näistäkin kuultu, että lehtori ja opiskelija alkavat pitää peliä. Niin kauan kuin yksi ei vaikuta toisen opiskelumenestykseen ja arvosanoihin, on se varmasti ihan hyväksyttävää. Ja nythän poikaystäväni on jo valmistunut, joten kaikesta huvittavuudesta on päästy aikaa sitten yli.
Vihkikirkko |
Sinä aikana, jonka minä olen työskennellyt Rakkauden instituutissa, on maailmaan saatu kolme instituutti-vauvaa, vietetty yhdet hautajaiset sekä kahdet häät, molemmat nyt syyskuussa. Olinkin lauantaina ensimmäistä kertaa katolisessa hääjuhlassa. Itse asiassa ensimmäisessä katolisessa tilaisuudessa noin ylipäänsä. Ystäväni norjanlehtorin sanoin, pitkästä aikaa tuli tunne, että olemme ulkomailla ja vieraassa kulttuurissa. Koska tulimme paikalle vasta lähellä H-hetkeä, parhaat jäljellä olevat paikat olivat tietysti kirkon etuosassa. Näkymät olivat hyvät, mutta samalla ei voinut seurata muiden esimerkkiä siitä, milloin istutaan tai seistään - ja sitten yhtäkkiä kaikki polvistuivat. Luulen seurakunnan aika nopeasti huomanneen, että paikalla oli amatöörejä.
Ulkopuolisen silmin tilaisuus vaikutti musikaaliselta näytelmältä. Lavalla oli kaksi pastoria ja kahdeksan lasta, jotka aina tarvittaessa pöllyttelivät savua, sytyttivät kynttilöitä ja kilistivät kelloja. Mielenkiintoista oli myös se, miten vettä viskottiin seurakunnan päälle. Raamattuakaan ei vain voitu lukea, vaan ensin se kannettiin pään päälle nostettuna ja juhlallisessa kulkueessa paikalle. Savua pöllyteltiin varsinkin ehtoollisen aikana, ja mietin, että pastoreilla mahtaa olla jatkuva päänsärky.
Olin yllättynyt siitä, miten paljon musiikkia toimitukseen kuului. Ensimmäinen puoli tuntia olikin vain seisomista ja laulamista. Jossain vaiheessa minusta tuntui, että tilaisuus on kestänyt jo hyvän tovin eikä vieläkään olla päästy tahtomiseen. Katolinen vihkimys sisällytetään tavalliseen messukaavaan, ja koska sulhasena sattui olemaan kyseisen kirkon oma kanttori, vedettiin kaavaan kaikki mahdolliset mutkat mukaan. Tilaisuus kesti lopulta tunnin ja neljäkymmentä minuuttia. Siis tunnijaneljäkymmentäminuuttia. Sormusten vaihto ja lupaukset koittivat siinä reilun tunnin jälkeen.
Pitkän tilaisuuden jälkeen saatiin palkinto kuitenkin heti kirkon pihalla. Katolisiin tapoihin kuuluu, että koko seurakunta kutsutaan nostamaan malja vihkiparin kunniaksi. Hääjuhlinta onkin lopulta aika moniosainen. Vihkiminen oli jo aikaisin alkuiltapäivästä ja sitten nostellaan maljoja, minkä jälkeen tarjotaan vielä hääkakkukahvit. Varsinainen hääjuhla on kuitenkin vasta illalla. Tämä mahdollistaa sen, että kirkkoon ja skumpalle voi kutsua paljon tuttuja, mutta kakkukahvit ja iltajuhla ovat sitten vain rajatulle väelle. Onneksi en ollut suunnitellut lauantaiksi muita menoja, sillä sain yllättäen kutsun syömään hääkakkua ja sieltä sitten vielä kutsun iltajuhlaan. Välissä oli parin tunnin tauko, joten ehdin käydä kotona siivoamassa ja vaihtamassa juhlavampaan mekkoon.
Iltatilaisuus oli pieni ja sympaattinen ja varmasti hääparin näköinen. Kaikesta henki empaattisesti se, että järjestelyt oli tehty itse ja yhdessä talkoovoimin. Ruuasta vastasi kaksi tuttavaa, ja se oli aivan mahtavan herkullista. Oma lukunsa olikin sitten juomatiski. Viinien ja erilaisten oluiden lisäksi sivupöydällä oli snapsivalikoima ja sikarien noutopöytä. Kyllä vain mietin, että juhlinta on Saksassa erilaista kuin Suomessa. Alkoholimäärä ei nimittäin saanut ketään konttaamaan pöydän alle. Ja kirkon pastori juhli mukana pitkälle yöhön asti. Tämä vaikutti tosin siihen, että taustamusiikki ei voinut olla nk. kevyttä viihdemusiikkia vaan lähinnä klassista. Turkkilainen bändi kävi myös esiintymässä, mutta kukaan ei ymmärtänyt sanoista mitään, joten se ei varmasti voinut olla mitään paheellista. Siinä vaiheessa, kun itse jätin juhlapaikan ja viimeiset juhlijat, oli arvoisa pastori juuri avaamassa seuraavaa punaviinipulloa.
Ystäväni norjanlehtori allekirjoitti juuri vakituisen työsopimuksen. Kehotin häntä lukemaan tarkkaan kaikki pienet präntit, josko sieltä löytyisi maininta lastenteosta tai naimisiinmenosta. Vaikka voisihan tätä jatkaa, kun kerran olemme päässeet hyvään vauhtiin. Seuraavan kerran pääsen katoliseen vihkimiseen ensi vuonna Buenos Airesissa, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.