Olen Johanna Pentikäinen ja teen työkseni kaikenlaista kirjoittamiseen liittyvää: kirjoitan itse, tutkin ja julkaisen kirjoittamiseen liittyviä sekä akateemisia että yleistajuisempia tekstejä. Sen lisäksi opetan ja koulutan. Tästä voi päätellä, että myös harrastukseni ovat kovin lähellä työasioita. Luen paljon. Silloin kun innostun katsomaan jonkin elokuvan, kudon samanaikaisesti. Jos kävelen tai hölkkään tai haravoin (lähinaapurini on valtava lehtipuu), mukanani on usein äänikirja. Onneksi on perhettä ja ystäviä, tulee irtauduttua omista mietteistä säännöllisesti.
2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?
Tämä onkin kiinnostava kysymys. En ole koskaan aktiivisesti halunnut Suomesta pois. Varmaan alkusysäys oli opiskelijavaihto Viroon. Oivalsin, että uusi ympäristö voi nyrjäyttää kokemusmaailman hyvällä tavalla. Sitten tuli perhettä ja työelämää, jotka molemmat imaisivat mukaansa pitkäksi aikaa.
Olimme onnekkaita siinä mielessä, että miehelleni tarjoutui mahdollisuus komennukselle ja minulle taas se oli mahdollisuus siirtyä itsenäisempiin etätöihin ja uutta oppimaan. Suomeksi sanottuna ajattelin ulkomaille lähtiessäni kirjoittamista. Minulle ulkomailla asuminen on väliaikaista, muuten en osaa sitä ajatella.
Nykyinen asuinmaani on Amerikka. Amerikasta on vähän vaikea puhua yksikössä, kun maassa on niin monenlaista. Kokemukset ja mielikuvat maasta vaihtelevat. Olen asunut tässä maassa yhteensä noin seitsemän vuoden ajan. Asuinseutuni ovat olleet yleisesti ottaen viihtyisiä ja inspiroivia: New Yorkin esikaupunkialue, Princeton ja nyt DC:n esikaupunkialue Virginian osavaltion puolella. Täältä pääsee sujuvasti niin keskikaupungin ihaniin museoihin, tarvittaessa valtameren rannalle ja vuoristoon patikoimaan.
Minusta on aina ihastuttavaa kuulla ja lukea toisten kertomuksia siitä, kuinka he ovat päätyneet kirjoittamaan. Itselleni asia on edelleenkin hieman arvoitus. En kai vain voi olla kirjoittamatta. Samalla kirjoittaminen on kamalan vaikeaa.
Esikoisromaanini Joutsenen laulusta (Warelia, 2023) syntytarina on kuitenkin hyvin konkreettinen: kuulin esivanhempani tarinan, tunsin tarvetta alkaa ottaa siitä selvää, ja pian ymmärsin, että olin kertomisen arvoisen tarinan äärellä. Romaanini käsittelee sitä, kuinka saamelaiset menettivät maaoikeutensa nykyisen Kuusamon alueella 1700-luvulla. Historiassamme on hämäriä kohtia, joiden avaaminen kirjoittamalla on tärkeää. Tavallaan kävi niin, että keskeneräinen, kertomatta jäänyt tarina velvoitti.
5. Mitä kirjoitat?
Juuri nyt aloittelen uuden romaanin kirjoittamista. Haluan seurata, mitä ensimmäisen romaanini henkilöille tai oikeastaan heidän jälkeläisilleen käy 1800-luvun alussa. Aika on toinen: on Venäjän vallan ja hiljalleen nousevan kansallisuusaatteen vuoro.
Viimeistelen myös tietokirjaa Sanojesi voima: Taitoa ja tarkoitusta kirjoittamiseen (Art House, 2024), joka siis, kuten nimi kertoo, käsittelee kirjoittamista. Lisäksi kirjoitin juuri kollegani kanssa tieteellisen artikkelin, joka käsittelee kirjoittamisen opettamista pelien avulla. Esseitäkin kirjoitan välillä. Essee on ihana hitaan ja hiljaisen pohdiskelun alue, jossa kaikki on mahdollista.
6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?
Varmasti, mutta miten, sitä on vaikea sanoa. Olen oppinut Amerikassa paljon kaikenlaista, niin esikoisromaanini aihepiiristä kolonialismista kuin kirjoittamisen opetuksesta ja tutkimuksestakin. Amerikkalaisessa kirjallisuudessa käsitellään Amerikkaa niin kiinnostavasti, että toistaiseksi olen tyytynyt lähinnä lukemaan muiden kirjoittamaa. Toivon kyllä, että jonain päivänä omiin teksteihini suodattuu jotain tästä maasta. Historia kiinnostaa minua kovasti, mutta myös nykypäivän ihmisten tarinat.
7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?
Kirjoittaminen ei ole minulle mahdollista ilman ajoittaista rauhaa ja keskittymisen mahdollisuutta. Varmaankin rutiineihini kuuluu silloin hälyn, kiireen ja tarpeettomien menojen torjuminen. Ulkomailla asumisesta on siinä apua. Keskeneräisyyttäkin pitää sietää.
Toisinaan yritän unohtaa omat tottumukseni osallistumalla jonkun toisen järjestämälle kurssille. Sellainen virkistää kovasti. Minusta on ihanaa kuulla toisten puhuvan kirjoittamisesta. Kiinnostun uusista menetelmistä. Somaattinen eli kehon tietoa availeva kirjoittaminen toi siinä määrin uusia tulokulmia, että olen myös ryhtynyt ohjaamaan ja opettamaan kirjoittamista sen virittämänä.
Luen koko ajan paljon suomeksi. Vuonna 2010, kun ensimmäisen kerran muutin Amerikkaan, mukaan lähtevät kirjat piti valita tarkkaan. Nyt käytän lukuaikasovellusta. Perheeni puhuu suomea. Yritämme aktiivisesti olla käyttämättä sekakieltä, vaikka toisaalta tutkijaminäni kyllä myös innostuu luovasta sekakieleilystä. Vastineeksi kääntelemme huviksemme englanninkielisiä ilmaisuja suomeksi. Esimerkiksi George Washingtonista (mm. läheisen tien ja kansallispuiston nimi) käytämme nimeä Yrjö Pesutonni ja roinakauppa General Dollarin olemme suomentaneet Perustaalaksi.
BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?
Kaipaan varmaankin samoja arkisia asioita kuin moni muukin: läheisiä ihmisiä aivan eniten, sitten puhtaampaa juomavettä, mökkimaisemaa, ruisleipää ja hetkittäin myös salmiakkia. Kaipaan myös vapautta, rauhaa ja täydellisen kuulumisen tunnetta (sitä ei ymmärrä, ellei ole välillä jossain muualla). Kunnolliset lumiset talvetkin ovat ihania.
Sarjan osat:
