Monday 22 January 2024

Ulkosuomalaiset kirjailijat 33: Johanna Pentikäinen

 1. Kuka olet ja mitä teet?

 

Olen Johanna Pentikäinen ja teen työkseni kaikenlaista kirjoittamiseen liittyvää: kirjoitan itse, tutkin ja julkaisen kirjoittamiseen liittyviä sekä akateemisia että yleistajuisempia tekstejä. Sen lisäksi opetan ja koulutan. Tästä voi päätellä, että myös harrastukseni ovat kovin lähellä työasioita. Luen paljon. Silloin kun innostun katsomaan jonkin elokuvan, kudon samanaikaisesti. Jos kävelen tai hölkkään tai haravoin (lähinaapurini on valtava lehtipuu), mukanani on usein äänikirja. Onneksi on perhettä ja ystäviä, tulee irtauduttua omista mietteistä säännöllisesti.

 

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

 

Tämä onkin kiinnostava kysymys. En ole koskaan aktiivisesti halunnut Suomesta pois. Varmaan alkusysäys oli opiskelijavaihto Viroon. Oivalsin, että uusi ympäristö voi nyrjäyttää kokemusmaailman hyvällä tavalla. Sitten tuli perhettä ja työelämää, jotka molemmat imaisivat mukaansa pitkäksi aikaa. 

 

Olimme onnekkaita siinä mielessä, että miehelleni tarjoutui mahdollisuus komennukselle ja minulle taas se oli mahdollisuus siirtyä itsenäisempiin etätöihin ja uutta oppimaan. Suomeksi sanottuna ajattelin ulkomaille lähtiessäni kirjoittamista. Minulle ulkomailla asuminen on väliaikaista, muuten en osaa sitä ajatella.

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

 

Nykyinen asuinmaani on Amerikka. Amerikasta on vähän vaikea puhua yksikössä, kun maassa on niin monenlaista. Kokemukset ja mielikuvat maasta vaihtelevat. Olen asunut tässä maassa yhteensä noin seitsemän vuoden ajan. Asuinseutuni ovat olleet yleisesti ottaen viihtyisiä ja inspiroivia: New Yorkin esikaupunkialue, Princeton ja nyt DC:n esikaupunkialue Virginian osavaltion puolella. Täältä pääsee sujuvasti niin keskikaupungin ihaniin museoihin, tarvittaessa valtameren rannalle ja vuoristoon patikoimaan. 

 

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

 

Minusta on aina ihastuttavaa kuulla ja lukea toisten kertomuksia siitä, kuinka he ovat päätyneet kirjoittamaan. Itselleni asia on edelleenkin hieman arvoitus. En kai vain voi olla kirjoittamatta. Samalla kirjoittaminen on kamalan vaikeaa.


Esikoisromaanini Joutsenen laulusta (Warelia, 2023) syntytarina on kuitenkin hyvin konkreettinen: kuulin esivanhempani tarinan, tunsin tarvetta alkaa ottaa siitä selvää, ja pian ymmärsin, että olin kertomisen arvoisen tarinan äärellä. Romaanini käsittelee sitä, kuinka saamelaiset menettivät maaoikeutensa nykyisen Kuusamon alueella 1700-luvulla. Historiassamme on hämäriä kohtia, joiden avaaminen kirjoittamalla on tärkeää. Tavallaan kävi niin, että keskeneräinen, kertomatta jäänyt tarina velvoitti.

 

5. Mitä kirjoitat?

 

Juuri nyt aloittelen uuden romaanin kirjoittamista. Haluan seurata, mitä ensimmäisen romaanini henkilöille tai oikeastaan heidän jälkeläisilleen käy 1800-luvun alussa. Aika on toinen: on Venäjän vallan ja hiljalleen nousevan kansallisuusaatteen vuoro.



Viimeistelen myös tietokirjaa Sanojesi voima: Taitoa ja tarkoitusta kirjoittamiseen (Art House, 2024), joka siis, kuten nimi kertoo, käsittelee kirjoittamista. Lisäksi kirjoitin juuri kollegani kanssa tieteellisen artikkelin, joka käsittelee kirjoittamisen opettamista pelien avulla. Esseitäkin kirjoitan välillä. Essee on ihana hitaan ja hiljaisen pohdiskelun alue, jossa kaikki on mahdollista.

 

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

 

Varmasti, mutta miten, sitä on vaikea sanoa. Olen oppinut Amerikassa paljon kaikenlaista, niin esikoisromaanini aihepiiristä kolonialismista kuin kirjoittamisen opetuksesta ja tutkimuksestakin. Amerikkalaisessa kirjallisuudessa käsitellään Amerikkaa niin kiinnostavasti, että toistaiseksi olen tyytynyt lähinnä lukemaan muiden kirjoittamaa. Toivon kyllä, että jonain päivänä omiin teksteihini suodattuu jotain tästä maasta. Historia kiinnostaa minua kovasti, mutta myös nykypäivän ihmisten tarinat.

 

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

 

Kirjoittaminen ei ole minulle mahdollista ilman ajoittaista rauhaa ja keskittymisen mahdollisuutta. Varmaankin rutiineihini kuuluu silloin hälyn, kiireen ja tarpeettomien menojen torjuminen. Ulkomailla asumisesta on siinä apua. Keskeneräisyyttäkin pitää sietää.

 

Toisinaan yritän unohtaa omat tottumukseni osallistumalla jonkun toisen järjestämälle kurssille. Sellainen virkistää kovasti. Minusta on ihanaa kuulla toisten puhuvan kirjoittamisesta. Kiinnostun uusista menetelmistä. Somaattinen eli kehon tietoa availeva kirjoittaminen toi siinä määrin uusia tulokulmia, että olen myös ryhtynyt ohjaamaan ja opettamaan kirjoittamista sen virittämänä.

 

8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

 

Luen koko ajan paljon suomeksi. Vuonna 2010, kun ensimmäisen kerran muutin Amerikkaan, mukaan lähtevät kirjat piti valita tarkkaan. Nyt käytän lukuaikasovellusta. Perheeni puhuu suomea. Yritämme aktiivisesti olla käyttämättä sekakieltä, vaikka toisaalta tutkijaminäni kyllä myös innostuu luovasta sekakieleilystä. Vastineeksi kääntelemme huviksemme englanninkielisiä ilmaisuja suomeksi. Esimerkiksi George Washingtonista (mm. läheisen tien ja kansallispuiston nimi) käytämme nimeä Yrjö Pesutonni ja roinakauppa General Dollarin olemme suomentaneet Perustaalaksi.

 

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

 

Kaipaan varmaankin samoja arkisia asioita kuin moni muukin: läheisiä ihmisiä aivan eniten, sitten puhtaampaa juomavettä, mökkimaisemaa, ruisleipää ja hetkittäin myös salmiakkia. Kaipaan myös vapautta, rauhaa ja täydellisen kuulumisen tunnetta (sitä ei ymmärrä, ellei ole välillä jossain muualla). Kunnolliset lumiset talvetkin ovat ihania. 

 

Sarjan osat: 




 

Tuesday 2 January 2024

Miksi en enää vihaa tammikuuta

 

Olen aina vihannut Suomen kevättalvea ja pitkää loskaista kevättä, jolloin tuntuu, ettei kevät koita koskaan, kesästä puhumattakaan. Kun muut intoilevat lopputalven hankia ja lisääntyvää valoa, minä haluaisin vain käpertyä talviunille. Suurin inhokkini on kuitenkin ollut tammikuu.

 

Olen syysihmisiä ja vuodenkiertoni alkoi aina ennen syksystä. Siihen oli vuosikymmenien tottumus; koululaisena elokuu tarkoitti uuden kouluvuoden starttia, opiskelijana syyslukukauden alkua ja opettajan elämässäkin syksy aloitti lukuvuoden. Oli ihanaa aloittaa uudet kurssit ja harrastukset ja kahlata läpi pimeyden kohti joulua.


Mutta tammikuu!


Olen aina ihmetellyt ihmisten intoa aloittaa uudet kuviot pimeimpään keskitalven aikaan. Itselleni joululoma ei koskaan riittänyt latamaan akkuja ja oli raskasta repiä itsestään energiaa jaksamaan pitkät pimeät talvikuukaudet. Minulla oli ennen usein tammikuussa maha kipeänä ja angsti koko maailmaa kohtaan, tähtitaivaan alla töihin lähteminen tuntui vielä pahemmalta kuin joulun alla.


Nykyään on toisin. Tajusin nimittäin joulun alla, että odotan tammikuun ensimmäisiä viikkoja innolla. Entiset lempikuuni maaliskuu ja syyskuu ovat saaneet tehdä tietä uudelle suosikille, ja nyt olemme tässä, vuoden alun rauhassa, joka on alkanut merkitä minulle luovia työviikkoja ja pursuavaa ideointia, tulevan vuoden innokasta suunnittelua ja odotusta. Entinen minäni nauraa ihmetellen, mutta kaikki muuttui silloin, kun muutin Saksaan. 

Ensinnäkin Kölnin syksy on lyhyempi ja valoisampi kuin kaamos-Suomen, ja joululoma on alkanut riittää palautumiseen paremmin kuin ennen. Työskentelin vuosia saksalaisissa yliopistoissa, joissa lukukausi loppuu tammikuussa tai viimeistään helmikuun alussa tehden tietä kahden kuukauden lukukausilomalle. Tammikuussa ei siis tarvinnut virittää vieteriä kesäkuuhun asti vaan muutaman hassun viikon pyristely riitti.

 

Toisekseen säässäkin on syynsä. Vietin juuri joululomaviikon lumisessa Suomessa, ja Kölnin kuiva asfaltti ja pidempään viipyvä päivänvalo tuntuvat siltä, kuin kevät olisi tullut. Saksassa näkee ensimmäiset kevätkukat helmikuussa, maaliskuu avautuu jo keväälle ja huhtikuussa voi pukeutua t-paitaan. Ei tietoakaan kuukausien loskassa kahlaamisesta ja lumien sulamisen odottelusta, takatalven lumimyrskyistä ja talven jälkeen harmaista ja likaisista jääkasoista.

Nykyään vapaana kirjailijana noudatan vuosiajattelua, jossa uusi aika alkaa tammikuusta eikä elokuusta. Joulutohinan jäkeisinä rauhallisina viikkoina koen olevani luovimmillani; viime vuosina tammikuu on synnyttänyt tekstejä, jotka päätyvät kansien väliin. Alkuvuosi tietää hyvää kirjoitusaikaa, sillä messuja ja muita vierailuja ei juuri ole, ja saan syventyä vain omiin ajatuksiini.

 

Niin on tänäkin vuonna. Aion viettää seuraavat viikot alkoholitonta ja somevapaata elämää ja keskittyä tärkeimpään eli kirjoittamiseen, kunnes vuoden muut kiireet alkavat valloittaa kalenteria.

 

Toivotan iloa ja innostusta sekä terveyttä ja turvallisuutta vuodelle 2024!


P.S. Kuvat on otettu toisena joulupäivänä noin klo 15.30, kun taivas ja lumi heijastivat kaikki värit.