Jouluvalmisteluja kolmevuotiaan kanssa

 

 

Meillä leivottiin eilen pipareita! Olin kutsunut kaksi lapsen parasta päiväkotikaveria äiteineen piparitalkoisiin ja odotin iltapäivää jännityksellä. Olinko mennyt lupailemaan liikoja? En ole keittiön hengetär enkä vielä kovin tottunut pienten lasten parissa kikkailija, mutta ajattelin, että olisi hauskaa tehdä jotain yhdessä.

 

Ennen lasta olin kova puuhastelija. En ehkä leiponut useammin kuin nykyään, mutta kaikenlaista askartelua, bullet journalia, korttien tekemistä ja blogin somistamista oli aina menossa. Sitten sille ei enää löytynyt aikaa tai se jäi (pikkulapsi)arjen alle.  Mutta nyt lapsi on kolme ja puoli, ja se alkaa olla jo aika kiva ikä. Olemme viime aikoina käyneet yhdessä läpi vanhoja varastojani. Olemme löytäneet sormivärit ja eläinleimoja, koristepapereita ja rei´ittimiä, joiden olemassaolon olin tyystin unohtanut.

Tämä joulu on ensimmäinen, jota todella voi laittaa ja odottaa yhdessä lapsen kanssa. Hänen ilonsa tekee kaikesta vielä hauskempaa. Olemme tehneet pikkuasisstentin kanssa joulukortteja ja laittaneet adventtikranssin, hän askasteli parhaalle ystävälleen syntymäpäiväkortin ja yhdessä tehtiin sormiväreillä lumisadetta. Askartelu ei tosin kiinnosta kauaa, joten hän puuhailee sitten vieressäni omiaan, kun minä teen valmiiksi.

 

Miten siinä leipomisessa sitten kävi? Minua jännitti etukäteen sekin, että kokeilin uutta reseptiä. Olen jo muutaman vuoden ollut gluteeniton ja tein joku vuosi sitten tattaripipareita, mutta nyt etsin tällaisen perusohjeen. Taikina ainakin tuoksui hyvältä uinuessaan jääkaapissa yön yli.

Hermoiluni oli turhaa. Vieraat toivat mukanaan piparimuotteja, koristeluaineita ja iloisen mielen. Minä olin järjestänyt keittiönpöydän leivontakuntoon. Äideille tarjoiltiin glühweinia, lapsille omenamehua ja taustalla soi tietysti suomalainen jouluradio. Näytin alkuun mallia, miten taikinalevy kaulitaan, ja onneksi massa osoittautui vähemmän tahmeaksi kuin olin odottanut.

 

 

Lapset jaksoivat paljon paremmin kuin olin arvellut. Pelleille levisi tonttuja, poroja, sydämiä ja kuusia, ja taputan itseäni olalle siitä, etteivät piparit edes palaneet uunissa, vaikka kyllähän paistaja sai tarkkana olla. Taikina oli juuri sopivan kokoinen, olisikohan peltejä tullut viisi. Pidempään ei kolmivuotiaiden keskittyminen olisi venynyt.

Leikkituokion jälkeen päästiin koristelun pariin. Poikia kiinnosti erityisesti suklaarakeiden syöminen ja kekseistä tulikin aika omaperäisiä, kun päälle roiskittiin sekalaista settiä. Tässä vaiheessa alkoi äitienkin keskittyminen hajoilla, syytän Glühweinia.

 

 

Vieraat lähtivät koteihinsa tyytyväisinä ja tuoreet piparit paperipussissa rapisten. Tänään sain lähettää taikinan reseptin  perään. Todennäköisesti meidänkin pitää tehdä vielä ainakin toinen satsi ennen joulua, sillä veimme pipareita tänään kyläpaikkaan ja purkki hupeni hetkessä.

Leipomisillasta jäi niin hyvä ja jouluinen mieli, että tästä voisi tehdä vaikka perinteen. Ehkäpä laitamme saman jengin kanssa pipareita vielä monena vuonna.

Tähän tekstin lopuksi voisin vielä lainata lastekirjasarjani päähenkilöä Hiljaa:

   "Mutta joulussa on taika, ja se syntyy

ihmisistä, yhteisistä jutuista, joulukuusesta - ja sydämessä."

(Hilja ja operaatio joulun taika, 2019)

Vauvan ensimmäinen joulu

Vauva (ja sen äiti) on nyt selvinnyt ensimmäisestä joulustaan. Tässä tiivistettynä tärkeimmät:

Joulun tunnelma

Minun jouluhetkeni taisi olla toisena joulupäivänä, kun istuimme illalla ruuan jälkeen olohuoneessa. Vauva oli jo nukahtanut, kun kuusen aidot kynttilät valaisivat huonetta, jonka sohvilla istui miehen lähisukulaisia. Yksi juoma hauskoja juttuja kuunnellen ja rakkaita katsellen on väsyneelle äidille tarpeeksi viihdykettä ja joulua. 

Ehdin katsoa myös kaksi elokuvaa, sain ottaa päikkärit joka päivä eikä minun tarvinnut huolehtia kuin vauvan syömisistä. Aika ihanaa.

Tänä vuonna kuusen alle levitetyt lahjat saivat olla rauhassa, vaikka vauva yrittikin aattoiltapäivänä kovasti ja äkkiä oppia ryömimään. Ensi vuonna lahjojen jakotapa ja kuusen kynttilät täytyy miettiä uudelleen. 

Unitilanne

Vauva on nukkunut koko joulukuun huonosti. Sitkeä nuha ja ruokaa vaatinut kasvuspurtti ovat herättäneet äidin öisin. Tähän mennessä olen onnistunut suhtautumaan rikkonaisiin öihin positiivisesti eivätkä ne ole kuormittaneet minua niin pahasti kuin olin odottanut.

Mutta joulupäivinä tuntui, että kohta tulee raja vastaan. Vauva nukkui vieraassa paikassa todella huonosti. Hän kaipasi öisin joko turvatissiä tai hulisi muuten vaan. Päivisinhän hän oli yhtä aurinkoa, sillä ympärillä oli seuraa ja huomiota, ja päiväunet oli mukava nukkua raikkaassa merellisessä ulkoilmassa.

Ruokatilanne

Miehen puoleisen suvun uusioperheeseen kuuluu monta hyvää kokkia ja toinenkin kasvissyöjä, joten  ruuan laittaminen ja pitkä illallinen ovat joulun keskeisimmät elementit. Toivo sai kahtena päivänä palsternakkaa ja yhtenä porkkanaa ja mutusteli hieman banaaniakin, ja vaikutti tyytyväiseltä annoksiinsa, vaikka pientä juomiskateutta ilmeni. Hänestä kaikki lasit ja pullot ovat todella kiinnostavia.

Valitettavasti äiti meni melkein samalla ruokavaliolla kuin vauva, koska pieni vatsaongelma vaivasi joulun yli. Sinänsä kätevää, koska sillä tavoin jouluna ei tule syötyä liikaa vaan päinvastoin viimeiset raskauskilot lähtevät liikkeelle. Muut voivat hyvin, joten ehkä flunssa sai väsyneen äidin sekaisin.

Tautitilanne

Joulureissuun lähtiessä vauvan nuha oli aika lailla parantunut mutta vanhempien flunssa aloitti kolmannen viikkonsa. Minulla ei ole koskaan ollut näin sitkeää flunssaa enkä tiedä, mistä limaa edelleen tulee. Alamme kuitenkin pikku hiljaa toipua tästä koko perhettä koetelleesta sattumuksesta nimeltään räkätauti. Ensi vuodelta toivon erityisesti terveyttä.  

Säätilanne

Nordfrieslandilla on minuun sellainen vaikutus, että kierrokset vähenevät ja henki kulkee paremmin. Siellä on tilaa hengittää, vaikka mutaisia lintupeltoja ei voi pitää kovin idyllisinä. Vuorovesi huuhtoo Pohjameren rantaa omaa tahtiaan eikä lähirannassa voi uida, mutta voittaa se silti kivikaupungin. 

Tavallista on myös se, että joka päivä sataa ainakin kerran. Onnistuimme kuitenkin näkemään myös aurinkoa sekä upean tähtitaivaan, joka kaarsi pimeän kylän ylle. Ja minua huvittaa edelleen se, että ihan jokainen raitilla vastaantuleva ikään ja muuhun katsomatta tervehtii huikkaamalla "moin!" 

Matkustustilanne

Toivo viihtyi junassa jälleen erinomaisesti. Menomatkalla hän nukkui yli kolmen tunnin päikkärit, tulomatkalla jaksoi seurata maisemia sekä lattialla leikkivää isompaa lasta.Paluumatkalla Toivo sai junan konnarilta oman pienen ICE-junan, jota oli hyvä mutustella papan sylissä. 

Tällä kertaa olimme perheosastossa, jossa oli kuusi paikkaa. Molempiin suuntiin jouduimme jakamaan sen toisen perheen kanssa, mutta matka meni todella nopeasti jutellessa. Sanoin miehelle, että joko meillä kävi tuuri tai sitten junissa matkustaa sympaattisia lapsiperheitä. 

Lopputulema

Väsymyksestä ja vaivoista huolimatta joulu jäi ehdottomasti positiivisen puolelle. Lapsena sitä odotti herkkuja ja lahjoja, nyt parasta on kiireetön yhdessäolo. Vauva taas nautti ihmisten seurasta ja ihailusta ja aiheutti useammallekin naamalle hymykrampin. 

Tänään edessä onkin karu laskeutuminen arkeen, kun päivä pitää viettää kahdestaan äidin kanssa.  Koti taitaa kuitenkin olla paras paikka: vauva nukkui viime yönä paremmin kuin pitkään aikaan. Onneksi on jouluradio, kynttilöitä ja joulukeksejä, joten joulutunnelmakin saa jatkua vielä hetken.

Luukku 24: Kaikkein rakkain joululahja

Viime joulu oli kummallinen. Heräsin öisin syömään, ahmin mandariineja ja päiväunia enkä saanut juoda punaviiniä. Ja se jos mikä kuuluu jouluun. Vatsastani valtasi paikkaansa pieni sentin mittainen toukka, joka oli tekevä minusta äidin. Vihdoin hän oli tulossa, ja pari viikkoa joulun jälkeen näimme ultrassa, että kaikki on juuri niin hyvin kuin olla voi.

Tämäkin joulu tulee olemaan outo, erilainen ja uusi, sillä nyt tuo toukka repii auki lahjapaketteja, laittaa suuhunsa kaiken, mitä eteen tulee, kääntyilee ja venkoilee ympäri lattiaa ja höpöttelee silloinkin, kun kukaan ei ole kuulemassa.

Pieni lapsi tekee joulun sanotaan, ja niin se taitaa olla. Monen aikuisjoulun jälkeen on erilaista, kun mukana on myös lapsi. Eihän Toivo tästä joulusta vielä mitään ymmärrä, mutta eilen näytti siltä, että isovanhempien joulutunnelma alkoi siitä, kun hän saapui paikalle. Lapsi tuo paljon iloa mukanaan ja antaa vain olemalla olemassa. Niinhän sen kuuluisi olla, mutta se on silti upeaa.

Ihmeellistä onkin äitinä seurata, mikä vaikutus lapsella on lähiympäristöön. Miten kiitollinen olenkaan siitä, että lapsen elämään kuuluu paljon ihmisiä ja hän saa niin paljon rakkautta. Minä en ole kyynelehtinyt äidiksi tuloa juurikaan, mutta olen pyyhkinyt silmäkulmia seuratessani vauvan  aikaansaamia reaktioita. Ei kenenkään pitäisi joutua "ansaitsemaan" rakkautta, mutta se, miten paljon välittämistä pieni lapsi kerää, tuntuu välillä uskomattomalta. Ja äitinä tietysti ihanalta.

Tänä jouluna taidan siis antaa itselleni taas lasin punaviiniä, sillä vauva juo iltaisin pulloa. Lahjatoiveeni taas ovat paremmin nukutut yöt, mutta saa nähdä. Muuta minä en tänä vuonna tarvitse mitään, sillä paras lahja on jo tässä.

Hyvää ja rakkaudentäyteistä joulua kaikille blogini lukijoille!

P.S. Itse asiassa sain myös ihanan pienen lahjan: mies antoi minun nukkua aattoaamuna ja talsi vauvan kanssa loma-asunnosta vanhempiensa luo, niin että sain heräämisen jälkeen olla vielä hetken rauhassa <3 Tämä on rakkautta jos mikä.

Blogin joulukalenteri:

Luukku 1: Tervetuloa blogin joulukalenteriin

Luukku 2: Rakkauden joulukalenteri

Luukku 3: Suomalainen joulubasaari

Luukku 4: Joulu-aiheiset lastenkirjat

Luukku 5: Milloin saa ottaa joulukoristeet esiin
Luukku 6:  Sankt Nikolaus
Luukku 7: Tätä ilman ei joulu tule
Luukku 8: Helppo itse tehty kranssi

Luukku 9: Jouluvierailu Münsteriin

Luukku 10: Pikkutonttu jo 5 kuukautta

Luukku 11: Pikkujoulut

Luukku 12: Saksalaisella joulutorilla

Luukku 13: Joulukortit vauvan jalanjäljellä

Luukku 14: Kirjavinkit joululomalle

Luukku 15: Muista rentoutua

Luukku 16: Saksalaiset joulukeksit

Luukku 17: Tulevan vuoden suunnitelmat

Luukku 18: Lunta Kölnissä

Luukku 19: Kesä talven keskelle

Luukku 20: Fetapinaattinyytit pikkunälkään

Luukku 21: Lahjoja on ihana antaa ja saada

Luukku 23: Minusta on tullut jouluihminen

Luukku 23: Minusta on tullut jouluihminen

Olisko ok, jos vaihdettais musiikkia? mies kysyy tullessaan kotiin. Ai miksi? minä ihmettelen. No kun sä olet kuunnellut tätä jo kaksi viikkoa putkeen. Vasta kaksi viikkoa! Jouluradiota kuunnellaan kuule koko joulukuu. Selvä se.

Joulun henki syntyy pienistä asioista, ja otan nykyään tunnelmasta kaiken irti koko kuukauden ajan. Tänäkin vuonna Kölnin joulukuu on käsittänyt lähinnä vesisateita ja pimeänharmaita päiviä, mutta joulutunnelma auttaa jaksamaan suhruisen vuodenajan yli.

Pidin joulusta myös Suomessa asuessani, mutta Saksa on tehnyt minusta todellisen jouluihmisen, mikä näkyy tässäkin joulukalenterissa.

Kausi alkaa jo marraskuun lopussa joulukalenterin ja adventtikranssin kokoamisella ja jatkuu kodin koristelun, piparien leipomisen ja joulukorttien tekemisen kautta joulutoreille ja muihin jouluisiin tilaisuuksiin. Joulun olemme aina olleet poissa kotoa, joten pyhien ruokastressiä ja valmistelua en ole vielä koskaan kokenut.

Mutta palataanpa niihin tunnelmanluojiin. Minulta meni monta vuotta löytää jouluradio, mutta nykyään se muodostaa joulukuun soundtrackin. Kaikki alkoi kollegasta, joka soittaa jouluradion klassista yhteisessä työhuoneessamme joulukuisin. Itse olen enemmän indiejoulun kannattaja, mutta klassinen auttaa rentoutumaan ja keskittymään ja on myös koti-iltojen ilo.

Samainen kollega keittää joulukuussa töissä myös kardemummakahvia, jotta saamme työpäivään jouluisia aromeja. Kahvi valmistetaan lisäämällä suodattimeen kahvinpurujen joukkoon ripaus jauhettua kardemummaa. Helppoa ja hyvää.

Jos jouluradio muodostaa joulukuun ääniraidan, visuaalisesta ilmeestä vastaavat kynttilät ja jouluvalot. Minusta on ihanaa sytytellä kynttilöitä aamun hämärään ja syödä aamupala hämärähyssyssä. Samoin illansuussa istun mieluummin tunnelmavalaistuksessa kuin räväytän kattolamput päälle. Meillä menee siis joulukuisin varsin paljon kynttilöitä.

Jouluun kuuluvat myös tietyt aromit. Saksalaisten joulukeksien tekeminen olikin hieman laimeaa, koska taikina ei maistunut tai tuoksunut miltään. Kyllä piparintuoksu tekee joulun, kuten myös kuusi ja sen havut. Olen muutaman kerran elämässäni joutunut käymään keskustelua siitä, hankitaanko jouluun kuusi vai ei. Aina on lopulta hankittu. Miehen lapsuuskodin kuusessa on aidot kynttilät, joiden palamista seurataan jouluiltana muutama tunti. Voi tosin olla, että lapsenlapsen päästyä kävelyikään kuusen tilaa mietitään uudestaan. 

Joulun ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa ylenmääräistä hääräämistä ja laittamista, vaan joulun tunnelma voi syntyä pienistä asioista, näinkin pienistä:

Jos alkaa ahrista, ota vinkist vaari:


Ripottel kardemummaa uunipellil

ja lait pelli vartiks uunii 75 astesse.

Ja sit viäl!

Kastel vanha villasukka Toluhu

ja heit sukka soffa al.


Istu ja nauti elämäst ilma joulustressii:

Talo tuaksu tuarelt pullalt ja juur siivotult.


Pimiä o kuiteski.
(Alkuperä tuntematon)

Luukku 21: Lahjoja on ihana antaa ja saada

Minut tuntevat tietävät, että saatan unohtaa syntymäpäivät eikä muidenkaan muistamisten kanssa ole aina niin tai näin. Olen kuitenkin vanhemmiten alkanut petrata, koska olen huomannut, että tykkään itsekin saada lahjoja silloin tällöin. Mutta en silti yllä muutamien lähipiirin suorituksiin ja kykyyn ajatella kaikkea ja kaikkia. Toiset kun saavat aikaan sukat ja muut paketit koko suvulle ja kummilapsikatraalle ja vaikka kelle. 

Lahjat eivät kuitenkaan ole pakollinen juttu lähipiirissäni.

Näin aikuisiällä alkaa olla hankittuna kaikki, mitä arjessa tarvitsee, ja jos ei ole, sen voi käydä ostamassa. Lahjoja ei siis välttämättä tarvitse vaihtaa, kun tavaraa on muutenkin maailma täynnä. Minun perheessäni tai ystäväpiirissäni ei ole enää moneen vuoteen ollut pakkojoululahjomista, mutta hyviä ideoita saa toki käyttää eli lahjat eivät ole kiellettyjä. 

Minulla on vanhempieni kanssa diili, että saan joululahjaksi joulun alla Finlandialla palkitun romaanin. Kummilapseni ja lähipiirini lapset taas (o)saavat odottaa minulta kirjapaketteja. Isommat kummilapset lahjon lahjakortein, koska nuorten makua on vaikea seurata. 

Miehenkin perheen kanssa sovittiin joitain jouluja sitten, ettei joululahjoja tarvitse väkisin keksiä. Meillä on tapana viedä tuliaisia ja lahjat joulunviettopaikkaan, mutta muut saavat tyytyä itsetehtyihin joulukortteihin. 

Joulun sijaan annan kyllä lahjoja syntymäpäivinä sekä tuliaisina. Siskojen lapset taitavat jo tietää, ettei täti tule koskaan tyhjin käsin. Nämä kuvissa näkyvät paketit lähtivät joulun alla Münsteriin tuliaisiksi. Niihin oli pakattu muistipeli perheen pienimmälle, kirja äidille ja erikoisolutta isälle. Olen käytännöllisten lahjojen kannattaja. 

Kyselijöille olemme sanoneet, ettei Toivoa tarvitse tänä vuonna lahjoa, sillä olemme saaneet hurjasti vauvaonnitteluja ja hän ei muutenkaan ymmärrä joulusta vielä mitään. En kuitenkaan usko, että Toivo jouluna lahjatonna jää. Olohuoneen piirongin päällä on nyt jo niin monta pakettia odottamassa, että joku meistä on tainnut olla kiltti. Aiomme avata ne tänä iltana, sillä huomenna matkustamme joulun viettoon.

Lopputulemani onkin se, että lahjoja on ihana antaa ja saada, jos se ei ole pakollista ja stressin sävyttämää. Pienet odottamattomat yllätykset ovat mukavampia kuin väkipakolla kaupasta hankittu asia. Erityisen hyvä mieli syntyy, kun on keksinyt hyvän idean ja antaa ajatuksella. 

Arvatkaapa muuten, pysyinkö itse pyynnössäni olla hankkimatta Toivolle mitään? No enpä tietenkään. Mutta kun tuli alennuksella vastaan jotain, mitä olin jo aikaisemmin ihaillen katsonut. Nyt on pojalla odottamassa osiin purettava puujuna ja puukärry kävelemisen opettelemista varten. 

Luukku 20: Fetapinaattinyytit pikkunälkään

Kuulun ihmisiin, jotka syövät kaksi kunnon ruokaa päivässä. Illalla syödään lämmin ruoka, mutta lounas on joko edellisen päivän tähteitä, pikaisesti pilkottu salaatti tai lämmitetty valmiskeitto. En juuri kokkaile itselleni päivällä, mutta en myöskään halua syödä pelkkää leipää vaan jotain kunnollista.

Hyvä syy saada aikaan kunnon lounas onkin kutsua äitikaveri kylään. Koska ikinä ei tiedä, miten vauvan unet menevät, lupaamani lounastarjoilun piti olla helposti ja nopeasti valmistuvaa. Muistin, että pakastimeen tuli edellisviikolla ostettua vanhingossa lehtitaikinaa ja googlasin helppoja ohjeita.

Löysin reseptin Anninuunissa-blogista ja päätin kokeilla. Nämä fetapinaattinyytit sopivat lounaaksi salaatin kanssa mutta myös sormiruuaksi muiden tarjoilujen oheen. Tässä siis oma ohjeeni reseptistä.

Ohje: (16 kpl)
8 lehtitaikinalevyä

Täyte:

• 150 g pinaattia
• 200 g kermaviiliä
• 3 kananmunaa
• pippuria
• suolaa
• 1 sipuli
• 100 g fetajuustokuutioita
• 16 kirsikkatomaattia
• 1 dl emmental-raastetta

1. Ota lehtitaikinalevyt huoneenlämpöön. Niiden sulamiseen menee ainakin 40 minuuttia, jona aikana voit valmistella täytteet.
2. Hienonna sipuli.
3. Sekoita pinaatti, kermaviili, munat ja mausteet kulhossa. Laita reilusti suolaa ja pippuria. Käytin pakastettua lehtipinaattia ja saksin sen pienemmäksi.
4. Jaa sulaneet levyt kahteen osaan ja painele puolikkaat muffinipellin aukkoihin.
5. Ripottele nyyttien pohjalle sipulia ja pari fetakuutiota.
6. Täytä nyytit pinaattiseoksella.
7. Ripottele päälle emmental-raastetta.
8. Halkaise tomaatit ja asettele nyyttien päälle.
9. Paista nyyttejä 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia.
10. Anna nyyttien jäähtyä kunnolla ja nosta vuoista tarjolle.

Saksalainen lehtitaikinapakkaus sisälsi kuusi levyä ja muffinivuuassani on 12 koloa eli tein 12 nyyttiä. Yritin valmistaa täytettä hieman vähemmän, mutta taisin silti sulloa nyytteihin liikaa sisältöä, sillä ne pursuivat uunissa hieman yli. Olisi myös pitänyt rauhassa odottaa jäähtymistä, sillä jäähtyneenä lehtitaikina irtoaa vuoista hyvin.

Onneksi tässä ei ollut kyseessä kauneuskilpailu vaan pieni arkilounas. Makuhan on tärkeintä, ja sitä näissä kyllä on, vaikka ensi kerralla laitan mukaan reilummin mausteita. Näitä tulee nimittäin ihan varmasti valmistettua toistekin.

Jos kaipaa lehtitaikinasta tehtyä helppoa ja makeaa välipalaversiota, voin suositella sinihome-viikunatorttuja, joita tein jouluna kolme vuotta sitten. (Leivon tosiaan niin harvoin, että se on melkein aina blogitekstin arvoinen asia :D)

Luukku 18: Lunta Kölnissä!

Kölnissä oli eilen leuto ilma ja sellaiset +15 astetta lämmintä. Siis joulukuussa. Kävelyllä katselin vihertäviä nurmikoita ja hentoja kukkia, jotka puskivat nurmikon läpi. Siis joulukuussa. Se, että Kölnissä oli kaksi vuotta sitten lunta olikin todellinen juhlan paikka. Kaivoin tähän todistusaineeksi parin vuoden takaisen julkaisun, koska lumesta syntyy talvinen ja erityisen jouluinen mieli.

Olen asunut Kölnissä useita vuosia ja voin muistaa kaksi kertaa, jolloin täällä on ollut kunnolla lunta ja suomalaisittain talvista. Ensimmäinen kerta oli joulukuun alussa 2011, ja lumi pysyi maassa silloin useita päiviä. Toinen oli maaliskuussa 2013, kun saavuin kuukauden kestäneeltä Thaimaan lomalta kesähepenissä keskelle lumimyrskyä. Silloin palelsi, mutta myös nauratti, kun matkustin kentältä kotiin haaremihousuissa talvitamineisiin pakkautuneiden ihmisten keskellä.

Joka talvi Kölnissä taitaa olla muutama luminen päivä mutta harvoin maa kauaa valkoisena pysyy. Kaupungin yllä oleva lämpökenttä ja saastepilvi huolehtivat siitä, että ympäristökuntiin tulee lunta mutta Kölnin kaupungissa vain räntää tai sitten lunta, joka sulaa pian pois. Lumihuntuisista autoista tietää aina, että ne ovat tulleet Reinin toiselta puolelta.

Mutta eilen satoi kuin satoikin lumipeitteen jopa Kölniin! Se on niin harvinaista ja ohimenevää, että pitihän se heti kuvata. En muista, oliko viime talvena montaakaan näin lumista päivää enkä ollut ainoa, joka oli kuvaamassa tätä suurta ihmettä. Harvassa ovat ne kerrat, joina en olisi voinut mennä Kölnin talvessa pyörällä töihin, ja silloinkin syynä on ollut vesisade, ei lumi. Kyseessä on siis lähes ihmeiden ihme. 

En ollut ainoa, jonka lumi sai sekaisin. Lähipuistossa minua odotti jo viisi lumiukkoa, ja lapsia meni kelkkoineen ja liukureineen ohi kohti pikkumäkeä. Lähinnä ihmettelin, mistä heillä on sellaista välineistöä, sillä Kölnin lumet ovat usein laskettavissa tunneissa. Tällä kertaa lumi viipyi iltaan asti.

Kuvaussessio kesti 10 minuuttia, minkä jälkeen olin läpimärkä, mutta oli se sen arvoista. Tällaisia maisemia jos mitä kaipaan ulkosuomalaisena. Mikään ei voita lumisen talvipäivän tunnelmaa ja sinistä hämärää, jonka lumi ja hiipuva päivänvalo saavat aikaan. Köln on tähän aikaan vuodesta vain mustaa asfalttia ja muutenkin pimeää, sillä katuvalot valaisevat autoteitä, eivät kevyen liikenteen väyliä. Valitettavasti lumi alkaa tosin Suomessakin olla katoava luonnonvara. Taitavat kuluneen alkutalven lumet olleen koko ajan joko  tulossa tai menossa.

Maisema oli niin kaunis, että illalla oli vielä lähdettävä uudelleen ihailemaan valkeana hohtavaa kaupunkia. Olihan se sohjossa kahlaamista ja puut olivat jo pudottaneet lumensa, mutta valoa oli silti enemmän kuin yleensä. Lumi, tykkään susta niin!

Luukku 16: Saksalaiset joulukeksit

Käykö teillekin usein niin, että vaikka resepti on nenän alla, tulee kuitenkin tehtyä jotenkin muuten? Pidän leipomisesta, mutta en leivo usein, joten jokainen kerta on vähän säätöä. Kun leipoo keksejä kerran vuodessa, saa aina opetella uudestaan. Parina viime vuonna olen tehnyt suomalaisia piparkakkuja, mutta tänä vuonna halusin kokeilla saksalaisia joulukeksejä. 

Kun Suomessa syödään säntillisesti yhdenlaisia pipareita, täällä klassisten joulukeksien valikoima menee toiselle kymmenelle. Jos kuitenkin pitäisi nimetä yksi perinteinen keksi, joka löytyy monista joulupöydistä, se on pieni tähden mallinen, mukavan kostea pipari, jonka päällä on tomusokerikuorrutus. Niitä päätin minäkin tehdä.

Zimtsterne, kuva Pixabay

Sain ohjeen uudelta äitituttavalta, jonka tekemiä keksejä maistelin muutama viikko sitten. Näiden joulukeksien salaisuus on hasselpähkinässä ja kanelissa. Muuten taikina on suomalaisiin pipareihin verrattuna varsin mieto. Ohjeen nimi onkin yleensä kanelitähdet tai kanelikeksit (Zimtsterne).

Vauva ja flunssa ovat valvottaneet tällä viikolla kovin, joten aamulla tuntui lähes ylivoimaiselta alkaa tavata saksankielistä reseptiä, vaikka leipoa halusinkin. Onneksi mies oli kiltti ja valmisti taikinan sillä aikaa, kun minä otin pienet torkut.

Kun voimia oli kerätty tarpeeksi, aloin leipoa. En löytänyt tähän hätään pientä tähtimuottia, joten käytin perinteistä piparimallia ja sydäntä. Taikina oli suomalaiseen piparitaikinaan verrattuna paljon tahmeampaa ja tarttui helposti kiinni. Se ei myöskään maistunut yhtä hyvältä. Tein neljä pellillistä pikkuleipiä ja vasta viimeisten kohdalla löysin optimaalisen paksuuden. 

En myöskään sivellyt keksejä kananmunankeltuaisella tai päällystänyt niitä tomusokerimössöllä. Kaikki ylimääräinen oli jätettävä pois, sillä kesken paistamisen jouduin myös imetyshommiin. Uunin kanssakin on aina niin ja näin, ja optimaalisen paistoajankin keksin vasta parin pellillisen jälkeen. Ensimmäisistä satseista tuli liian rapeita.

Voin kuitenkin taputtaa itseäni olkapäähän, että tämän tylsän tautiviikon päälle sain sentään jotain aikaan. Lasinen keksipurkki on täynnä edes kerran vuodessa.

Jos taas ensi vuonna innostun leipomaan, yritän muistaa kaiken tänään oppimani, vaikka tuskin muistan, ja lopputulos lienee muuta kuin reseptin kuvissa. Makuhan se on kuitenkin tärkeintä, vai mitä.

Saksalaisistakin joulukekseistä tuli hyviä eli pehmeän pähkinäisiä, mutta taidan palata tuttuun ja turvalliseen eli suomalaisiin pipareihin. Täytyyhän Toivonkin päästä toisen kotimaansa makuihin ja perinteisiin kiinni.

Blogissa on aikaisempinakin vuosina leivottu pipareita:

2017: Homma meni ihan pipariksi

2016: Joulupiparit (joista ei tullut sen näköisiä kuin ohjeessa)

Luukku 13: Joulukortit vauvan jalanjäljellä

Olen niin monena vuonna tehnyt joulukortit itse, että se on jo perinne. Tänä vuonna olin kuitenkin ajatellut, että syksyn mittaan postitetut vauvan kiitoskortit ja Hiljasta painettu joulukortti saavat riittää.

Mutta toisin kävi.

Painoimme saksalaisella vauvakurssilla vauvojen jalkapohjilla hauskat poro-kortit, ja niitä oli pakko kokeilla myös kotona. Netti ja erityisesti Pinterest on täynnä hauskoja ideoita, jos haluaa painaa kortit lasten käsiä tai jalkapohjia apuna käyttäen. Minä kokeilinkin poron seuraksi myös lumiukkokorttia. Molemmat kortit ovat yhtä helppoja kuin kaikki askartelumallit, joihin ryhdyn, sillä en ole mikään pipertäjä.

Korttien tekeminen oli hauskaa mutta myös haastavaa. Meidän vauva kun ei ole paikallaan pysyvää sorttia ja äidillä on vain kaksi kättä. Onneksi sormivärit ovat vesiliukoisia eivätkä pienet hopeatahrat juuri edes näy vaatteista, heh.

Askartelukaupan myyjä neuvoi levittämään värin vauvan jalkapohjaan sormin, koska sivellin voisi kutittaa. No, kutitti se sormikin sen verran, että vauva kikatti ja kipristeli varpaitaan koko ajan. Montaa korttia ei myöskään voi painaa kerralla, koska vauva ei kovin kauaa jaksa ihmetellä äidin puuhia.

Muutamista lumiukoista tuli hieman muotopuolia. Ne sopivat hyvin näihin nykyajan talviin, kun aamulla tullut lumi alkaa jo illalla sulaa ja lumiukotkin valuvat minne sattuu.

Poro-kortti

Tarvikkeet:

• korttipohjia
• sormiväriä
• silmiä
• musta ja punainen tussi
• talouspaperia / kosteuspyyhkeitä

Istuta vauva sitteriin tai syöttötuoliin, jotta hän pysyy edes jollain tavalla paikallaan, riisu sukat ja kääri puntit. Ota viereen väri, korttipohja ja pyyhkimisvälineet ja valmistaudu taistoon. Levitä väriä vauvan jalkapohjaan joko sormin tai sudilla. Paina korttipohja nopeasti vauvan jalkaa vasten ja levitä lisää väriä uutta korttia varten.

Anna värin kuivua rauhassa ja piirrä sitten porolle sarvet ja nenä ja liimaa silmät.

Lumiukko-kortti

Tarvikkeet:

• korttipohjia
• sormiväriä
• musta, punainen ja oranssi tussi
• talouspaperia / kosteuspyyhkeitä

Toimi kuten edellä paitsi että kortin kuivumisen jälkeen piirrä jalkapohjaan silmät, suu, porkkananenä, napit ja kädet sekä omavalintainen hattu.

Tässä vielä linkit edellisvuosien joulukortteihin:

Helpot joulukortit wasiteipistä

Helpot itse tehdyt joulukortit

Luukku 11: Pikkujoulut

Kuva: Pixabay

Tämän tekstin piti käsitellä sitä, miten ihanat ja hauskat pikkujoulut meillä Kölnin suomalaisnaisilla oli glögien ja lanttulaatikoiden parissa, mutta riemukkaan illan sijaan istuinkin viltin alla kotisohvalla. Koko perheen vuoron perään kaatanut flunssa alkaa vihdoin olla loppusuoralla eikä toivottavasti uusi kovin pian.

Pikkujoulut kuuluvat joulunalusaikaan, mutta vaikka saksalaiset ovat jouluhulluja, täällä ei ole samanlaista pkkujouluperinnettä kuin Suomessa. Railakkaat juhlat korvautuvat varmaan joulutorivierailulla kavereiden kanssa. Ehkä erona on myös se, että kännäilykulttuuri näyttäytyy Saksassa enemmän nolona kuin huvittavana, ja jos työkavereita teititellään, heidän kanssaan ei voi sekoilla. Heidän kanssaan voi kuitenkin viettää työpäivän pukeutuneena hassunhauskaan joulupaitaan, mikä tuntuu olevan yleistä.

Saksassa firmojen pikkujouluilla ei siis ole sellaista mainetta kuin Suomen vastaavilla. Työpaikan pikkujoulut tarkoittavat usein illallista puvut päällä arki-iltana puolisoiden läsnä ollessa. Ei voi kuulemma olettaa, että ihmiset tulisivat viikonloppuna työpaikalle tai osallistuisivat työtilaisuuksiin.

Miehen töissä vietetään usein jouluinen ilta työpaikalla, mutta tänä vuonna menevät kuulemma Phantasialandiin. Puoliskoja ei valitettavasti ole koskaan pyydetty mukaan. Tuskin siellä tänäkään vuonna riehaannutaan, sillä perjantaina on työpäivä vastassa.

Myöskään minun työpaikallani pikkujouluihin ei liity mitään railakasta. Yliopiston laitoksella kokoonnutaan yhteisille joulukahveille loman alla ja tammikuussa mennään omakustanteisesti syömään. Kielikoulun pikkujoulut vietetään nekin usein vasta joulun jälkeen, mutta koska paikalla on skandinaaveja, nämä juhlat ovat lauantaina ja saattavat kestää aamuun.

Näin vauvavuonna ei toki ole juhliminen mielessä (no eipä!), mutta pikkujoulujen jäätyä väliin on onneksi ollut muuta jouluista tarjolla. Talossamme on viisi asuntoa, ja keskimmäisen asunnon perhe kutsui kaikki naapurit adventtikahveille ja vohveleille joulukuun alussa. Viime viikonloppu meni Münsterissä, mutta tulevana lauantaina kokoonnumme Kölnin ystävien kanssa joulukahveille. Ensi viikolle on suunnitteilla suomalaisen äiti-lapsipiirin joulukerta, ja ennen joulua lauletaan myös Kauneimmat joululaulut. Toivon kovasti, että ehtisin joulutoreillekin vielä.

Adentinaika tuntuu joka vuosi lyhyemmältä, ja jo kuun alussa täytyy päättää, miten sen käyttää. Tämäkin kalenteri on jo melkein puolivälissä, huh!

Lue myös:
Luukku 1: Tervetuloa blogin joulukalenteriin

Luukku 2: Rakkauden joulukalenteri

Luukku 3: Suomalainen joulubasaari

Luukku 4: Joulu-aiheiset lastenkirjat

Luukku 5: Milloin saa ottaa joulukoristeet esiin
Luukku 6:  Sankt Nikolaus
Luukku 7: Tätä ilman ei joulu tule
Luukku 8: Helppo itse tehty kranssi

Luukku 9: Jouluvierailu Münsteriin

Luukku 10: Pikkutonttu jo 5 kuukautta

Luukku 9: Jouluvierailu Münsteriin

Minä rakastan perinteitä. Aika kulkee kulkuaan niin nopeasti, ja tuntuu, ettei mitään ehdi, joten tietyistä asioista kiinni pitäminen tuo turvallisuutta. Joulunalusvierailu Münsteriin on yksi vuodenkiertoon liittyvistä perinteistä, juhannukseksi leivottu pulla toinen.

Toissavuonna vierailu jäi väliin, mutta en muista, miksi. Viime vuonna peruimme sen viime tipassa, koska minulla oli alkuraskauden takia väsymystä ja pahoinvointia. Tänä vuonna päätimme lähteä matkaan, vaikka juniorilla oli flunssa. Olen iloinen, että lähdettiin, vaikka papa sairastui kyläilypäivän aikana.

Kuten blogini lukijat tietävät, rakastan junamatkustamista. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi saanut nauttia kahvini maiseman läpi kiitävässä junassa. Vauva osoittautui jälleen hyväksi matkaseuraksi: Hän nukahti vaunuihin ennen kuin lähdimme kotoa ja heräsi kaksi ja puoli tuntia myöhemmin, kun astuimme Münsterissä junasta laiturille. Tämä tarkoitti tosin sitä, että joiduimme aloittamaaan kaupunkikierroksen vauvanhoitohuoneesta, mutta lopulta pääsimme astelemaan ihmisvilinän täyttämille kaduille.

Minkään kaupungin keskusta ei ole joulun alla kovin miellyttävä, koska väkeä on kuin pipoa. Münster ei ole poikkeus. Emme ottaneetkaan suuria tavoitteita. Oli siis hereillä oleva vauva vaunuissa ja ystävällä reilun vuoden ikäinen taapero pyörän peräkärryssä. Laitoimme asiat tärkeysjärjestykseen ja valitsimme tärkeimmän. Ja sehän on mukillinen mustikka-glühweinia Münsterin St Lambert -kirkon kupeessa olevalla joulutorilla.

Mustikka-Glühwein oli juuri niin hyvää kuin muistinkin, mutta juomahetki lyhyt ja intensiivinen. Sitten mies lähti palauttamaan pantillisia mukeja, minä hyssytin makuupussissa märisevää vauvaa ja ystävä juoksi lapsensa perässä ostoskadun pimenneessä illassa.

Mukava yllätys oli kuitenkin se, että paikallisbussit ovat Münsterin adventtilauantaisin ilmaisia, ja selvisimme rauhallisessa tunnelmassa pois keskustasta, sillä vauva nukahti ennen kuin olimme päässeet bussiin. Loppuilta sujui lapsia viihdyttäessä ja ruokaa laittaessa. Se valmistui juuri, kun pikkuväki oli nukahtanut. Ilta oli mukava mutta yö nuhaisen lapsen kanssa rasittava. Onneksi ystävien talossa on useita kerroksia ja tilaa yöhuudoille, vaikka äidin hermot olivatkin kovilla. Papa nukkui flunssaansa eri huoneessa.

Aamu sujui leppoisasti ja kotimatka junassa yhtä hyvin kuin menomatka. Vauva nukahti alkumatkassa, ja ensimmäisen pätkän olimme vaunun ainoat matkustajat. Tuli siis valittua hyvät ja vauvaperheelle sopivat matkustusajat.

Ennen kotiin lähtöä sovimme, että ensi vuoden glögit juodaan ystävien takapihalla, sillä joulutori vilkkaiden yksi- ja kaksivuotiaiden kanssa saattaa olla vielä haastavampaa kuin tänä vuonna.

Lisää Münsterin joulutoreista Joulumatka Münsteriin -postauksessa

Lue myös:
Luukku 1: Tervetuloa blogin joulukalenteriin

Luukku 2: Rakkauden joulukalenteri

Luukku 3: Suomalainen joulubasaari

Luukku 4: Joulu-aiheiset lastenkirjat

Luukku 5: Milloin saa ottaa joulukoristeet esiin
Luukku 6:  Sankt Nikolaus
Luukku 7: Tätä ilman ei joulu tule
Luukku 8: Helppo itse tehty kranssi