Luukku 16: Saksalaiset joulukeksit

Käykö teillekin usein niin, että vaikka resepti on nenän alla, tulee kuitenkin tehtyä jotenkin muuten? Pidän leipomisesta, mutta en leivo usein, joten jokainen kerta on vähän säätöä. Kun leipoo keksejä kerran vuodessa, saa aina opetella uudestaan. Parina viime vuonna olen tehnyt suomalaisia piparkakkuja, mutta tänä vuonna halusin kokeilla saksalaisia joulukeksejä. 

Kun Suomessa syödään säntillisesti yhdenlaisia pipareita, täällä klassisten joulukeksien valikoima menee toiselle kymmenelle. Jos kuitenkin pitäisi nimetä yksi perinteinen keksi, joka löytyy monista joulupöydistä, se on pieni tähden mallinen, mukavan kostea pipari, jonka päällä on tomusokerikuorrutus. Niitä päätin minäkin tehdä.

Zimtsterne, kuva Pixabay

Sain ohjeen uudelta äitituttavalta, jonka tekemiä keksejä maistelin muutama viikko sitten. Näiden joulukeksien salaisuus on hasselpähkinässä ja kanelissa. Muuten taikina on suomalaisiin pipareihin verrattuna varsin mieto. Ohjeen nimi onkin yleensä kanelitähdet tai kanelikeksit (Zimtsterne).

Vauva ja flunssa ovat valvottaneet tällä viikolla kovin, joten aamulla tuntui lähes ylivoimaiselta alkaa tavata saksankielistä reseptiä, vaikka leipoa halusinkin. Onneksi mies oli kiltti ja valmisti taikinan sillä aikaa, kun minä otin pienet torkut.

Kun voimia oli kerätty tarpeeksi, aloin leipoa. En löytänyt tähän hätään pientä tähtimuottia, joten käytin perinteistä piparimallia ja sydäntä. Taikina oli suomalaiseen piparitaikinaan verrattuna paljon tahmeampaa ja tarttui helposti kiinni. Se ei myöskään maistunut yhtä hyvältä. Tein neljä pellillistä pikkuleipiä ja vasta viimeisten kohdalla löysin optimaalisen paksuuden. 

En myöskään sivellyt keksejä kananmunankeltuaisella tai päällystänyt niitä tomusokerimössöllä. Kaikki ylimääräinen oli jätettävä pois, sillä kesken paistamisen jouduin myös imetyshommiin. Uunin kanssakin on aina niin ja näin, ja optimaalisen paistoajankin keksin vasta parin pellillisen jälkeen. Ensimmäisistä satseista tuli liian rapeita.

Voin kuitenkin taputtaa itseäni olkapäähän, että tämän tylsän tautiviikon päälle sain sentään jotain aikaan. Lasinen keksipurkki on täynnä edes kerran vuodessa.

Jos taas ensi vuonna innostun leipomaan, yritän muistaa kaiken tänään oppimani, vaikka tuskin muistan, ja lopputulos lienee muuta kuin reseptin kuvissa. Makuhan se on kuitenkin tärkeintä, vai mitä.

Saksalaisistakin joulukekseistä tuli hyviä eli pehmeän pähkinäisiä, mutta taidan palata tuttuun ja turvalliseen eli suomalaisiin pipareihin. Täytyyhän Toivonkin päästä toisen kotimaansa makuihin ja perinteisiin kiinni.

Blogissa on aikaisempinakin vuosina leivottu pipareita:

2017: Homma meni ihan pipariksi

2016: Joulupiparit (joista ei tullut sen näköisiä kuin ohjeessa)

Saksalaisesta säntillisyydestä eli lämmitysremontti

Talossamme on viime kuukausina vaihdettu lämmitysjärjestelmää. Se on sinänsä hyvä asia, koska keittiössämme oli ennen vanha kaasuboileri, joka napsahti säännöllisesti päälle ja jonka sääteleminen oli hankalaa. Se oli äänekäs ja siinä oli myös joka talvi ongelmia. Parin päivän mittaiseksi ilmoitettu remppa ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä...

Saimme keväällä vuokranantajalta kirjeen, jossa kerrottiin tulevasta remontista. Aloitusajankohdaksi kaavailtiin heinäkuuta. Minä sain saman tien sätkyn. Naapuriin tulee vauva toukokuussa ja meille heinäkuussa, joten oliko tämän tapahduttava juuri tänä kesänä. Puhelussa selvisi, että aloituksesta voitaisiin joustaa eikä homma tule olemaan isotöinen. Rauhoituin hetkeksi.

Toukokuussa asukkailta kyseltiin remontin toiveaikoja. Ilmeisesti se ei vaatisi kuin pari päivää per asunto ja viisi viikkoa kellarissa. Helppo homma. 

Pian selvisi, että kaikki naapurimme olisivat elokuun aikana lomalla, joten remontti olisi parempi tehdä ennen sitä. Me sanoimme, että ainoa mahdollisuus on heinäkuun alussa ENNEN laskettua aikaa ja sitten vain toivomme, että vauva ei tule liian aikaisin. Hieman oli jännitystä ilmassa, mutta onneksi vauva päätti odottaa, että keittiömme on taas käyttökunnossa.

Lopulta saimme aikataulun. Se ei ollut kaikilta osiltaan tarkka - ja piti ensimmäiset viisi päivää. Muutaman viikon hommaksi suunniteltu juttu ei nimittäin ole osaltamme täysin valmis vieläkään.

Maanantaiaamuna, kymmenen päivää ennen laskettua aikaa heräsimme ovikellon soittoon. Rempan ensimmäinen vaihe eli kaasuboilerien poistaminen aloitettiin meiltä, mutta sitä ei ollut ilmoitettu etukäteen. Keittiömme peiteltiin muoveilla ja poraaminen alkoi. Olin kauhuissani, mutta puoleen päivään mennessä homma oli valmis.

Harmi vain, että kukaan ei ollut muistanut huomauttaa, että kun kaasu poistuu lämmityksestä, se suljetaan koko talosta - ja meillä on kaasuliesi. Mies alkoi tiistaina tehdä ruokaa ja ihmetteli, kun liesi ei toimi. Soitto vuokranantajalle paljasti tilanteen. Mies tilasi pikapikaa induktiolieden ja ehti asentaa sen lopulta neljä päivää ennen vauvan laskettua aikaa. Minä lähdin mahani kanssa siksi aikaa kävelylle, sillä en halunnut nähdä toimenpidettä. Toivoin vain, ettei juuri nyt kävisi mitään.

Jos raskaus ei nostanutkaan verenpainetta, niin keittiömme kyllä. 

Uusi systeemi asennettiin siinä samassa hötäkässä lasketun ajan alla, luulen, mutta valitettavasti muistikuvani niiltä päiviltä ovat hatarat. Asunnossa juostiin monen viikon ajan niin monta kertaa, että olin iloinen äitiyslomasta, koska lyhyellä varoitusajalla ilmoitetut käynnit olisivat olleet muuten hankalia. Yläkerran pitkää työpäivää tekevät naapurit olivat jossain vaiheessa laittaneet lapun oveen, että hommat onnistuvat vain perjantaisin. Ja eräille toisille oli käynyt niin, ettei sovittuna aikana ollutkaan tullut ketään. Se siitä saksalaisesta säntillisyydestä ja täsmällisyydestä.

Ensimmäiset vauvaviikot saimme kuitenkin olla rauhassa, sillä vuokranantaja oli unohtanut ajatella rempan jälkitöitä, kuten sitä, miten uudet lämmitysputket peitetään ja kuka maalaa seinän. Elo- syyskuu odoteltiin siis maalaria sekä puuseppää tekemään putkien päälle laatikko, mutta lämmitysfirma kävi useamman kerran viilaamassa lämmitystä ja ilmaamassa pattereita. Jopa niinkin, että minä imetin sängyssä, ja vieressä kävi ukko kolkuttelemassa patteria.

Tällä hetkellä tilanne on se, että maalarin pitäisi vielä käsitellä tämä laatikko, joka on puolet isompi kuin olisi tarpeen, mikä vähän harmittaa. Naapureilla kävi niinkin, että ensimmäinen laatikko hajosi asennettaessa ja toisen kerran asentajat porasivat vesiputkeen. Kun haluaa saada mahdollisimman halvalla eikä projektia ole ennakolta suunniteltu kunnolla...

Mutta kiitokseksi kärsivällisyydestä vuokranantajamme on kutsunut koko talon (viisi asuntoa) ravintolaillalliselle.

Täytyy kuitenkin todeta, että nyt maalämmöllä toimivat patterit ovat tasaisemmin lämpimät ja asunto on hiljaisempi, kun boileri ei naksu päälle ja pois. Ja minä sain uuden hyllynpäällisen, johon kerätä kauniita purkkeja tai kasveja, jes.

P.S. Keskeneräisestä keittiöstä ei ole kuvia, sillä poistin hiljattain otoksia, joita ei välttämättä tarvitse säilyttää.

Rückbildung on vakuutuksen lahja äideille

Kuva: Pixabay

Selkää särkee, hartioita pakottaa, lonkat vinkuvat ja jalkapohjatkin tuntuvat oudoilta. Täytyy sanoa, että ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa ovat olleet fyysisesti haastavampia kuin koko raskausaika. Ajoittain olen ollut ihan romuna ja lapsuuden balettitunneilta asti rakennettu korsetti on hävinnyt raskauden myötä.

Onneksi sitä on päässyt rakentamaan uudelleen Rückbildung -kurssilla tai kuten minä sanon, äitijumpassa.

Ensimmäinen Rückbildung kokemukseni on ensimmäiseltä Kölnin talvelta. Olin aamulla aikaisin hereillä ja ajattelin reippaana tyttönä käydä jumpassa ennen töihin menoa. Tunnilla vallitsi kummallinen tunnelma. Naiset valittelivat liikkeiden välissä sitä sun tätä ja tunnin loputtua minulta kysyttiin, olivatko minunkin lapseni liikuntakeskuksen lastenhoidossa. Ja minä että ei minulla ole lapsia ja jumppaamaanhan tänne on tultu.

Kotona kämppikseni selvitti, että kyseessä ei ollut selkätunti, kuten minä olin nimestä päätellyt,  vaan palautusjumppa raskauden jälkeen.

En mennyt kurssille uudestaan.

Kuva: Pixabay

Tänä vuonna tuli viimein ajankohtaiseksi hakeutua kurssille ihan oikein perustein. Rückbildung on vakuutuksen maksama lahja tuoreille äideille. Saksassa on huomattu, miten monilla ikääntyvillä naisilla on ongelmia korsetin ja lantionpohjanlihasten kanssa, ja siksi naisia halutaan tukea synnytyksestä toipumisessa. 

Kurssi ja sen onnistuminen ovat hyvin paljon vetäjästä kiinni. Kursseja pitävät kätilöt ja liikunnanohjaajat, ja omani oli kätilöni vetämä. Se pidettiin perhekeskuksessa, ja paikalla oli lastenhoito. On kursseja, joilla liikkeet tehdään vauvan kanssa, ja iltakursseja, jolloin beibit ovat isien kanssa kotona. Lastenhoito ja aamupäiväaika tuntuivat kuitenkin kivalta vaihtoehdolta. Valitettavasti poikani tarvitsee paljon virikkeitä tai ruokaa, joten jouduin joka tunti hyppäämään hänen luonaan, mikä  oli harmillista.

Kahdeksan viikkoa kestänyt kurssi oli kuin kehonhuoltotunti pilates-vaikutteilla. Painopiste oli keskivartaloa vahvistavissa liikkeissä yläselkää ja hartiaseutua unohtamatta mutta monesti töissä oli koko keho. Intensiteetti meni toistomäärien edelle, mutta silti tuli hiki. Useammin kuin kerran sain lihakseni kipeäksi vaikka tahti ei ollut tappava.

Apuvälineinä käytettiin kaikenlaista kepeistä ilmapalloihin - ilmapallon puhaltaminen oli ensimmäiselle kerralla oudon haastavaa. Monet liikkeet ovat sovellettavissa kotioloihin, ja Esther muistuttikin arjen tilanteista, joissa kannattaa hakea apua ja tukea lantionpohjasta asti. 

Ryhmämme oli hauska, tunnit leppoisia mutta tehokkaita ja kaikkia harmitti, että kurssi loppui. Viimeisenä liikkeenä pääsimme jo lankutukseen asti. Vaikka jossain vaiheessa vaikutti siltä, ettei palautuminen lähde liikkeelle ollenkaan, keho tuntuu taas enemmän omalta. Joogailen usein kotona iltaisin, kun lapsi nukkuu, mutta seuraavaksi ajattelin mennä kokeilemaan joogatuntia, jonne voi ottaa vauvan mukaan. Siinä lienee tarpeeksi virikettä tälle virkeälle pikkumiehellekin.

Lue myös:

Saksassa kätilö tulee kotiin

Synnytyskertomus

Saksalainen kirjastokortti on maksullinen

Näitäkin kirjoja on Kölnin kaupunginkirjaston katalogissa pian yksi kappale.

Olen asunut kohta yhdeksän vuotta Saksassa ja arvatkaapa mitä? Tällä rouvalla on vihdoin taskussaan paikallinen kirjastokortti. Puolustuksekseni sanottakoon, ettei se ole vielä koskaan ollut tarpeen. Yliopiston laitoskirjasto on pullollaan suomenkielistä luettavaa eli kirjojen saatavuus on töiden puolesta taattu. Toisaalta maksullinen lukuohjelman tuo saatavilleni e-kirjat ja kotimaiset uutuudet. En juuri lue saksaksi, joten kirjastokortille ei ole ollut käyttöä.

Mutta nyt kasvatetaan tulevaisuuden lukijaa, jolle tarvitaan luettavaa myös isänkielellä.

Olen asunut viisi vuotta tässä kaupunginosassa mutta vasta hiljattain minulle selvisi, että täällä sijaitsee yksi Kölnin sivukirjastoista. Se on jopa kadulla, josta kuljen ohi jatkuvasti, mutta piiloutuu taitavasti vanhan kivisen julkisivun taakse. 

Kun päivittelin asiaa virkailijalle, hän totesi, että rakennus oli pitkään remontissa ja nyt vasta taas parisen vuotta auki, joten huomaamattomuuteni lienee anteeksi annettavaa.

Saksassa kirjastot eivät ole ilmaisia. Kölnin kaupunginkirjaston kortti maksaa 38€ vuosi tai 38€ 13 kuukautta, jos tekee kestosopimuksen. Jos haluaa tilata materiaalia sivukirjastoihin, se maksaa euron. En tiedäkään, onko kirjastojen käyttäminen täällä niin yleistä ja suosittua kuin Suomessa.

Sinänsä kirjaston palvelut ovat samanlaiset kuin kotimaassa. Kortilla saa lainata pelejä, dvd:itä, kirjoja ja sen avulla on myös pääsy moniin virtuaalisiin lukupalveluihin ja tietopankkeihin. Sinänsä kirjastojen toiminta ei vaikuta olevan yhtä hyvin tuettua kuin Suomessa eivätkä nateriaalimäärät ole rajattomat. Kölnin kaupunginkirjastoon on esimerkiksi hankittu YKSI kappale Hilja-kirjaani, kun esimerkiksi Lahden kirjastoista sitä löytyy 11 kappaletta. 

Maksullisuudesta huolimatta päädyin allekirjoittamaan lainaussopimuksen kirjaston kanssa, vaikka samalla kuulinkin, että poikani saisi kortin ilmaiseksi. Ajattelin, että tällaista toimintaa pitää tukea eikä poika valitse kirjojaan vielä pitkään aikaan itse. Sopimuksen tekemiseen vaadittiin muuten sekä henkkarit että Anmeldung, joka on todiste siitä, että asun Kölnissä ja olen oikeutettu paikalliseen kirjastokorttiin.

Suomenkielinen lehtivalikoima

Saa nyt nähdä, millaiseksi lainausurani urkenee,  mutta aion aloittaa asiakkuuteni tutustumalla verkkopalveluihin ja digimateriaaleihin, kuten virtuaaliseen lehtisaliin, josta löytyi yllättäen lukemista myös suomeksi.

Uskon, että lähikirjaston lastenosastosta tulee meille lähivuosina tuttu paikka.

Seksiklubit ja solariumit - saksalaisia kummallisuuksia

Olen asunut Saksassa nyt yli kahdeksan vuotta, mutta täällä on edelleen asioita, joita en lakkaa ihmettelemästä. Tässä kootut kummallisuudet. Kaikki mainitut esimerkit löytyvät meidän lähikortteleista täältä Kölnin keskusta-alueelta.

1. Tupakka-automaatit

Saksassa suhtaudutaan aika paljon rennommin alkoholiin kuin Suomessa, ja sitähän saa alkaa ostaa jo 16-vuotiaana. Samanlaisesta rentoudesta kertonevat nämä kaduilla seisovat tupakka-automaatit. Joku joskus sanoi, että ostaakseen niistä tupakkaa, tarvitaan henkkarit, mutta kaikki tutkimani automaatit toimivat ihan vain käteisellä, jos ylipäänsä vielä toimivat.

Saksahan on muutenkin onnistunut kiertämään tupakointilakeja hyvin. Kieltojen astuttua EU:n myötä voimaan, joistain baareista tehtiin tupakointibaareja, ja voilá! Tupakointi sai jatkua sisätiloissa aivan kuten ennenkin. Vasta viime vuosina Kölnistä on alkanut hävitä baarit, joissa saa tupakoida.

2. Sonnenstudiot eli solarium-keskukset

Lähes joka korttelistossa on oma solarium-keskuksensa, eli paikka, josta voi ostaa vain  pelkkiä solariumpalveluita. Kuka näissä oikein käy? Ja niin paljon, että ne kaikki kannattavat? Solariumeja löytyy Kölnistä lukuisia ja mieleeni hiipii aina välillä ajatus, jonka kerran kuulin.

Kölnissä on myös lukuisia peliluolia, joiden käyttäjistä ei ole tietoa. Huhtaan, että täällä toimii ilmeisesti tehokas mafia, joka viihtyy, mitä useammat palvelut toimivat käteisellä. Ajattelen aina näitä paikkoja ihmetellessäni, että rahanpesu ainakin toimii. Tiedä sitten, tottako vai ei. 

3. Seksiklubit

Entisellä kotikadullani, idyllisten pikkuputiikkien keskellä toimii seksiklubi. Tätä en tietenkään itse heti ymmärtänyt, vaikka olinkin huomannut seinässä, pankkiautomaatin vieressä loistavat aukioloajat: 22-05. Roomalaiseksi saunaparatiisiksi verhoiltu paikka on ilmeisesti sallittu. Aviomiehen mukaan kyseessä on saunaklubi, joten ketä se häiritsisi. 

Minulla on kyseisestä paikasta myös hauska juttu. Työkaveri oli juuri muuttanut Kölniin ja etsiskeli saunapaikkoja. Hän päätyi soittamaan kyseiseen saunaan ja kysyi, onko heillä ja milloin heillä olisi naistenpäivä. Puhelimen toisessa päässä ei ymmärretty kysymystä. Myöhemmin hänelle selvisi, että kyseessä on paikka, jossa naiset ovat töissä ja miehet asiakkaina.

Kölnihän on muuten kuuluisa siitäkin, että täällä sijaitsee yksi Länsi-Saksan suurimmista ilotaloista. Se on tuolla kaupungin pohjois-osassa, juuri sopivasti moottoritien päässä. Samoin Düsseldorfin rautatieaseman vieressä, aivan raiteiden tuntumassa on talo, jonka ikkunat on numeroitu ja joissa keikistelee aina joku päivästä ja kellonajasta riippumatta.

Sinänsä sen syvällisemmin teemaan menemättä ymmärtääkseni täällä alan työntekijöillä on vakuutukset ja muut työoikeudet ja työ on siinä mielessä julkisesti hyväksyttyä.

4. Tippikulttuuri

Byrokraattisessa Saksassa on lukuisia harmaita alueita ja porsaanreikiä, joita en lakkaa ihmettelemästä. Yksi näistä on tippikulttuuri, sillä tarjoilijoiden tai  kampaajien liksat ovat hyvin pienet. Vaikka jo joitain vuosia on ollut minimituntipalkka (9,35 €),  tippikulttuuri ei ole muuttunut. Päivän päätteeksi lasketaan tipit, ja niillähän hankkii kuukauden ruuat oikein hyvin, kuten entinen kampaaja-kämppikseni minulle kertoi.

Samalla tuo raha ei koskaan näy verottajan tilastoissa, koska sitä ei merkitä mihinkään. Se on vain luontaisetu, joka kuuluu tietyille matalapalkkaisille aloille. Ei minulla sinänsä ole mitään tippaamista vastaan, sillä tiedän, miten vähän tarjoilijoina toimivat opiskelijat ansaitsevat. Lähinnä ihmettelen, miten valtio sallii, edelleen vuonna 2019, tällaisen veronkierron. 

5. Currywurst-kioskit

Saksalaisista on vanha stereotypia makkaraa syövänä ja olutta juovana kansana. Tämä pitää itse asiassa vahvasti paikkaansa. Kun päivän työt on tehty, on syytä korkata "Feierabendbier" eli töistä-pääsy-olut. Ja jos ennen illallista hiukoo, voi aina piipahtaa yhteen lukuisista currywurst-kioskeista. Niissä on tarjolla vain makkaraa ja ranskalaisia, mutta nämä pikkurahalla ja nopealla palvelulla. Suomessakin on toki grillejä, mutta täällä niitä on vielä enemmän, kuten on makkaraakin. Ja olutta.

Jos aihe kiinnostaa, olen päivitellyt blogissani myös seuraavia asioita:

- Minusta on tulossa saksalainen

- Saksalainen saunakulttuuri
- Aaargh, saksalaisten liikennekulttuuri
- Joko teillä lämmitetään

Luukku 10: Vierailu Kölnin joulutoreille

*tämä postaus on osa ulkosuomalaisten bloggaajien joulukalenteria. Postauksen lopusta löytyy lista kalenteriin osallistuvista blogeista. 

Saksalaiset ovat jouluhullua kansaa. En tiedä, kumpi syntyivät ensin, joulufanaattisuus vai joulutorit mutta ne tukevat toisiaan aika hyvin. Kölnin keskustan alueella on seitsemän joulutoria: satamassa, tuomiokirkolla, vanhalla torilla, uudella torilla, Chlodwigplatzilla, Rudolfplatzilla sekä Stadgartenissa.

Jokaisella torilla on oma imagonsa, mikä näkyy kojujen ulkoasussa ja myytävissä ruuissa. Vanhan kaupungin joulutori on joulutonttujen tai paikallisesti Heinzelmännchenien tori, ja siellä voi luistella tai pelata curlingia. Neumarktin tori on enkeliteemainen ja oma suosikkini. Puista roikkuu valkoisia tähtiä, myyntikojut ovat sinivalkoisia ja enkelit kiertävät torilla jakamassa lapsille karkkia.  Tällä torilla on myös useammin tilaa liikkua kuin muualla. Stadgartenin torilta taas saa luomuglühweinia ja paikallisten artesaanien tuotteita.

Näiden lisäksi keskusta-alueen ulkopuolella on pienempiä toreja ja lähikaupungeissa ja -kylissä omansa eli jokaiselle löytyy varmasti oma suosikkitori. Onkin lähes mahdotonta asua Saksassa ja olla törmäämättä joulumarkkinoihin, jotka avautuvat marraskuun loppupuolella ja sulkeutuvat aatonaattona.

Mitä joulutoreilla sitten tehdään?

Konseptiin kuuluvat makkarat ja muut hyvin lihaisat ruoka-annokset mutta toki lihattomiakin herkkuja, kuten lettuja ja liekitettyä lohta, löytyy. Olen kuullut, että ruoka-annokset tehdään tarkoituksella sen verran pieniksi, että ostaja tarvitsee niitä nälkäänsä useamman. 

Syömisen jälkeen juodaan pari glühweinia, minkä jälkeen voi pienessä hiprakassa lähteä tekemään ostoksia joulutorien lukuisista tavarakojuista. Suosittuja tuotteita ovat erilaiset joulukoristeet ja muut koriste-esineet, käsin tehdyt hatut, laukut, pussukat ja sukat, Köln-aiheinen tavara sekä erilaiset pestot, sinapit ja kastikkeet.

Kierroksen jälkeen voi palata taas glühwein-kojulle, jotka tosin sulkevat ovensa jo klo 22. Joulutoreilla vallitsee sama sääntö kuin karnevaaleilla: ilo on ylimmillään iltapäivällä ja loppuu aikaisin illalla.

Sunnuntainen kierroksemme päättyi kuitenkin, kuten niin valitettavan usein: pakomatkalla kahvilaan. Kaatosade yllätti joulutoreilijat kesken pahimman iltapäiväruuhkan. Ensin odotimme sateen loppumista glühwein-kojulla, sitten ruokaständillä sipsiperunoita ja hapankaalia syöden. Kun sade vain yltyi, oli pakko hypätä bussiin ja ajella idyllisen kahvilan lämpöön.

Muutama vuosi sitten jouduimme vaihtamaan joulutorilta baariin, koska ilma oli liian lämmin, jotta glühwein olisi maistunut. Optimaalisin toreilukeli onkin viileä ja kuiva sää, johon saa pakata sopivasti vaatetta päälle (paksut sukat ja tuplahuivitus ovat joulutorilaisen vakiovaristeet) ja jolla glühweinin juominen oikeasti tulee tarpeeseen.

#ulkosuomalaistenjoulukalenteri2018

Luukku 1: Anniinan kulma / Italia

Luukku 2: H niin kuin Hausfrau / Saksa

Luukku 3: Viinilaakson viemää / USA

Luukku 4: Maurelita / Ranska

Luukku 5: Hollanninhippiäinen / Hollanti

Luukku 6: Suomalainen im Allgäu / Saksa

Luukku 7: Alla kaalipuun / Uusi-Seelanti

Luukku 8: Kappelikukkulan kuulumisia / USA

Luukku 9: Viisi kymppiä lasissa / Luxemburg

Luukku 10: Viherjuuria / Saksa

Luukku 11: Hollanninsuomalainen / Hollanti

Luukku 12: Tahdon Asiat / USA

Luukku 13: Matkani tuntemattomaan / Ruotsi

Luukku 14: Melkein tropiikissa / Espanja

Luukku 15: Vihreän saaren emäntä / Irlanti

Luukku 16: Oh, wie nordisch! / Saksa sekä Nordic Days / Saksa

Luukku 17: The Unknown And Beyond / USA

Luukku 18: One with Alpenglow / Saksa ja Unkari

Luukku 19: Ruovesi blogi / Itävalta ja Unkari

Luukku 20: Wonderworld of Noora / Viro

Luukku 21: Heidin Italia / Italia

Luukku 22: À la Helvetia / Sveitsi

Luukku 23: One glass of milk, please / USA

Luukku 24: Life in English / Australia sekä Konalla / Hawaii, USA

Vinkit kaupunkilomalle Müncheniin

München oli paljon enemmän, kuin osasin odottaa.  Olin ajatellut, ettei München välttämättä ole minun kaupunkini, sillä Bayerilla ei ole Saksan sisällä kovin hyvä maine, vaikka rikkaana osavaltiona se onkin yksi Saksan tärkeimmistä. Myös Bayer München -jalkapallojoukkueen ylivoima on ärsyttävää, joten odotin saapuvani snobbailevien rikkaiden kaupunkiin.

Miten väärässä olinkaan!

Tässä muutamia vinkkejä siihen, miten kaupunkilomapäivän saa kulumaan mukavasti Münchenissä. Halutessasi voit lisätä oman vinkkisi vaikka blogin kommenttikenttään =)

1. Biergartenit

Müncheniä ei voi ajatella ilman olutta, joten löysin itseni Biergartenista nopeammin kuin uskoinkaan. Olutterasseja on useita ympäri kaupunkia, mutta suositus Augustiner Kellerille, joka sijaitsee lähellä rautatieasemaa ja Cirkus Kronen naapurissa. Viihtyisällä alueella on iso leikkipuisto sekä niin itsepalvelutiski kuin pöytiin tarjoilua. Omat eväät saa tuoda mukaan, kunhan nauttii alueen juomatuotteista. Kello 17 jälkeen olutta saa vain litran tuopeista, kippis!

2. Eisbachwelle ja Englisches Garten eli Englantilainen puutarha

Tästä olen toki kuullut, mutta en uskonut ennen kuin omin silmin näin: Surffareita keskellä kaupunkia! Englisches Garten on suuri puisto, joka lähtee ydinkeskustan kulmalta pohjoisen suuntaan. Se on kuulemma suurempi kuin New Yorkin Keskuspuisto, mutta tiedä häntä. Englantilaisessa puutarhassa on kuulemma myös nudistipuoli, joten turisti ei saa hämmentyä, jos eksyy polulta.

Puistoon voi kävellä Odeonsplatzilta tai Münchenin tärkeimmän rakennuksen, valtiopäivätalon, ohi. Aika alkupäässä odottaa puiston kuuluisin nähtävyys eli Eisbachwelle. Iser-joki pulppuaa sillan alta muodostaen täydellisen ja tasaisen surffausaallon, joka kerää vuorokaudenajasta ja vuodenajasta riippumatta jonon surffareita. Ihan käsittämätön mutta toimiva ja viihdyttävä konsepti.

3. Viktualienmarkt

Keskusta-alueen ehdottomasti viehättävin tori on Viktualienmarkt. Tori peittyy vihreisiin myyntimökkeihin ja värikkäisiin tiskeihin, joilta saa niin vihanneksia ja hedelmiä kuin paikallisia koristetuotteita, juomia ja ruokia. Paikalliset tekevät torilla päivittäisostoksia ja turistit ihmettelevät kaikkea muuta.

Torin keskellä sijaitsee tietysti myös Biergarten, jossa oli perjantaina lounasaikaan jo hyvä meno. Varjoisa tori tarjosi mukavan taukopaikan, vaikka tuotteet jäivät ostamatta.

4. Jäätelökioskit

Olen syönyt tänä kesänä aivan liian vähän jäätelöä, mihin tuli onneksi muutos Münchenissä.

Viktualienmarktilla sijaitsee pieni jäätelökoju, jonka ohi ei kannata kävellä. Der verrückte Eismacher und der Fröschkönig - koju houkuttelee maistamaan vähän eksoottisempia jäätelömakuja.

Tarjolla oli niin Augustiner-olutjäätelö kuin mansikka-basilika-balsamico -sekoitusta (herkullista). Erilaisia marjasekoituksia ja suklaamakuja löytyy myös. Hullulla jäätelöntekijällä on Münchenissä useita myyntipisteitä ja oma kahvila löytyy osoitteesta Amalienstrasse 77.

Erinomaista jäätelöä tarjoilee myös Schuhbecks Eissalon. Koko katu on täynnä saman miehen omistamina ravintolaa, mauste- ja teekauppaa mutta ainakin jäätelö oli erinomaista osoitteessa Pfisterastr. 11.

4. Tollwood- kesäfestivaali

Satuimme Müncheniin juuri sopivasti heinäkuussa, jolloin Tollwood-festivaali aukesi 30. kerran. Keskelle vanhaa olympia-aluetta pystytetty telttakylä tarjoilee makumatkoja kaikkiin maailman kolkkiin, juomaterasseja, kaikenlaista hippitavaraa mutta myös konsertteja ja tapahtumia. 

Kesällä noin kuukauden ajan toimiva festivaali aukeaa myös joulutorien aikaan talvella, mutta silloin se rakennetaan Theresienwieselle eli Oktoberfestin alueelle ja on kuulemma suurempi ja vähemmän sympaattinen kuin kesäjuhla. Joulufestari on auki joulutorien aikaan.

Tollwood tarjosi kuumana kesäpäivänä mukavan hengailupaikan mutta uskoisin, että alue on parhaimmillaan juuri lämpiminä kesäiltoina ja konserttien aikaan.

5. Schwabingin kaupunginosa ja Elisabethplatz

Meille oli vinkattu Schwabingista ja siitä, että viihtyisimme varmasti hengailemalla sen kauniilla kaduilla. Tämä piti paikkansa. Yliopistoalueen kulmilla sijaitseva kaupunginosa oli värikkäine taloineen, pitkine katuineen ja monipuolisine ravintoloineen erittäin viihtyisää seutua. Tosin sen vuokrat taitavat olla Münchenin korkeimpia, mutta tämähän ei turisteja haittaa. 

Eriväriset jugendtyyliset ja keskenään harmoniset talot toivat mieleen Etelä-Helsingin korttelit, mutta sillä erolla, että Münchenissä kauniita taloja jatkui katukaupalla. Kävelyn välissä kannattaa suunata kahville vaikka Elisabethplatzille, jonka keskellä on tietysti pieni Biergarten ja leikkipuisto ja pienissä kojuissa kahviloita ja myyntitiskejä.

6. BMW-näyttely ja Olympiapark

Jos seurueeseen kuuluu miespuolisia jäseniä, uskoisin, että Olympiaparkin kulmalla sijaitseva BMW-Welt kutsuu luokseen. Näyttelyssä pääsee istumaan erilaisiin automalleihin ja moottoripyörien päälle, siellä voi pelata X-boxilla autorataa ja ihastella saksalaisen autoteollisuuden ihmeitä. Talossa sijaitseva museo taas kertoo firman historiasta. BMW-maailma löytyy Olympiapark-pysäkin vierestä.

Vuoden 1972 olympialaisiin rakennettu olympia-alue taas tarjoaa kaupunkilaisille edelleen mukavia liikunta- ja ulkoisumahdollisuuksia. Olympiabergiltä on hienot näkyvät ja pikkulammessa voi polkea polkuveneellä. Uimahalli on tällä hetkellä remontissa ja ilmeisesti vanhan stadioninkin kunnostustyöt kestävät vielä tovin.

Münchenissä on myös lukuisia mielenkiintoisia museoita, kuten Saksan historian museo ja taidenäyttelyitä, joissa emme aurinkoisina kesäpäivinä vierailleet. Mutta ehkäpä tämä ei jäänyt viimeiseksi visiitiksi.

Kaupunki on sen verran laaja, että julkisten kulkuvälineiden käyttö on suositeltavaa. Päivän ryhmälippu (2-5 henkeä) maksoi 12,80 eli oli hyvin edullinen. Ydinkeskusta on käveltävissä, mutta hotellimme sijaitsi 5 kilometriä keskustasta ja tuo Olympiaparkkin on pienen ajomatkan päässä.

5 stereotypiaa Münchenistä - totta vai tarua?

München tunnetaan jalkapallosta, kukoistavasta teollisuudesta ja oktoberfesteistään. Konservatiivinen Bayerin osavaltio on hyvin toisenlaista Saksaa kuin länsikulman iloinen Köln tai pohjoisen raikas Hampuri. Tunnustan, en oikein tiennyt, mitä odottaa, kun päädyin lähtemään spontaanille kaupunkilomalle Müncheniin.

Parin päivän ajan testasin ennakkoluulojani ja kaupungista kuulemiani stereotypioita. Tässä teille tutkimusteni tulokset: 

1. Münchenin on perinteisintä Saksaa, joten siellä kuljetaan dirndleissä ja nahkahousuissa - TARUA

Heti alkuun voin paljastaa, etten juuri nähnyt nahkahousuja tai dirndleitä tai kuullut jodlausta. En voi sanoa pettyneeni, vaikka saksan oppikirja antoikin kaupungista eri käsityksen. Perinneasut ovat toki oluttupien työntekijöiden työasuina mutta muuten nahkahousuja saa  hakemalla hakea katukuvasta. Oktoberfestien aikaan tilanne on tietysti eri.

Jodlaustakaan en kuullut, mutta ehkä sen vuoksi pitää jo mennä etelämmäs. Alpit odottavat noin tunnin ajomatkan päässä suurkaupungista, ja seuraavan kerran minun pitänee jatkaa sinne leikkimään Pikku Heidiä.

Kuva Pixabaystä, koska tätä näkyä en Münchenissä kohdannut.

2. Münchenissä puhutaan bayerin murretta, joka kuulostaa muualla Saksassa huvittavalta - TARUA

Parin päivän empiiristen tutkimusten jälkeen voin sanoa, että Münchenin keskustassa kuulee enemmän vieraita kieliä kuin perinteistä bayerilaista murretta. Tämä hieman yllätti, mutta ainahan kaupunki on eri asia kuin sitä ympäröivä pampa.

Münchenissä sijaitsevat monien kansainvälisten firmojen pääkonttorit ja kaksi isoa yliopistoa, joten kaupungissa asuu ulkomailta tulleita opiskelijoita ja lukuisia ekspat-perheitä. Toisaalta kuuluisa kaupunki vetää myös turistilaumoja, joten keskusta-alue on monikielinen.

3. Kaupunki on Saksan rikkain, mikä näkyy katukuvassa - TOTTA ja TARUA

Düsseldorfiin verrattuna München ei vaikuttanut rikkaalta ja pröystäilevältä. Toki siellä on katuja pullollaan merkkiliikkeitä ja asuinalueita, joihin taviksilla ei ole asiaa. Samalla keskustan vanhat italialaistyyliset kirkot, Biergartenit ja ketjuliikkeet kutsuvat tavallista kulkijaa. Müncheniläiset ovat toki tyylikkäästi pukeutuneita, ja kaupunkilaisista tuli mieleen tikkitakkiset münsteriläiset, mutta suurkaupunkiin mahtuu paljon erilaista väkeä.

Düsseldorfissa kaduille puskee toinen toistaan hienompia autoja, mutta Münchenissä luksusautoja ei juuri näkynyt, koska suuri osa ydinkeskustasta on autotonta aluetta. Paikalliset käyttävät kuulemma mielellään julkisia ruuhkien välttämiseksi. Metrot olivatkin erinomaisen siistejä ja toimivat hyvin.

Mutta toki kaupungin hyvä elintaso näkyy esimerkiksi siinä, että siellä on erittäin siistiä ja vuokrataso on Saksan korkein. En edes halua ajatella, mitä keskustan kulmalla asuminen maksaisi. 

4. Biergarteneissa juodaan olutta litran tuopeista ja syödään paljon lihaa - TOTTA

Olin ollut Münchenissä kaksi tuntia, kun löysin itseni biergartenista. Kasvissyöjälle tilanne oli hieman haastava, mutta tiskiltä löytyi myös fetasalaattia ja paikallista juutsoherkkua obatzdaa, jota syödään jättimäisen bretzelin kanssa. Muuten voin sanoa, että grillit notkuivat erilaista potkaa, kylkeä ja makkaraa, ja oluen ja lihan ystävä olisi täällä paratiisissaan.

Mutta ne juomat! Kello 17 jälkeen olutta ei tarjoilla kuin isoissa litran tuopeissa. Minun oli siis ostettava litran radler (sekoitus limonaadia ja olutta), koska olin tiskillä torstai-iltapäivänä klo 17.04. Täytyy sanoa, että juominen kävi työstä ja lähinnä ihmettelen paikallisten Oktoberfest-kestävyyttä. Pelkkä täyden tuopin kallistaminen vaati käsivoimia.

Hauskaa muuten on se, että biergarteneihin saa tuoda myös omat ruuat mukanaan ja vain juomien ostaminen on pakollista. Alueelle voi siis tulla pitämään omaa piknikkiä, kunhan tilaa jokusen juoman, tai sen yhden litrasen. Yksi afterwork-olut saa Münchenissä aivan uusia tasoja.

5. München on tylsä bisneskaupunki, jossa ei ole mielenkiintoista nähtävää - TARUA

Olin rehellisen yllättynyt siitä, miten monipuolinen kaupunki München on. Keskustan ostoskadut olivat toki täysiä, mutta vanhan kaupungin pienillä kujilla oli tilaa talsia. Münchenistä haetaan myös italialaisvaikutteita, jotka näkyvät esimerkiksi siitä, että kirkot ovat keskellä tavallisia katuja ja kortteleita.

Münchenin keskusta on rakennustyyliltään yllättävän harmoninen, mikä selittyy sillä, että kaupunki pyrittiin toisen maailmansodan jälkeen rakentamaan takaisin sellaiseksi kuin se oli ollut. Paikallisten konservatiivisuus näkyy siis konkreettisesti katukuvassa.

Suurkaupungiksi München on myös hyvin vihreä, sillä keskustan hälinää voi paeta vaikka Englisches Gartenin varjoihin tai vuoden 1972 olympialaisiin rakennettuun ja edelleen käytössä olevaan Olympia-puistoon.

Erityisesti ihastuin keskustan pohjoispuolella sijaitsevaa Schwabingin kaupunginosaan, jonka kadut täyttyivät toinen toistaan kauniimmista taloista. Olo oli kuin Helsingin jugendkortteleissa, mutta sillä erotuksella, että täällä kadut olivat pitkiä ja kauniit talorivistöt jatkuivat loputtomiin.

Kirjoitan pian omaan postaukseensa muutamia matkavinkkejä, mutta tämän tekstin loppukaneetiksi todettakoon, että München on ehkä Saksan kaunein suurkaupunki ja paljon enemmän kuin kaupunkiin liitetyt stereotypiat antavat ymmärtää.

P.S. Jalkapalloon liittyy muuten vielä sellainen luulo, että paikalliset eivät ole Bayer Münchenin faneja, vaikka muu Saksa onkin, vaan kannattavat TSV 1860 Müncheniä, joka pelaa tällä hetkellä 3. liigassa.