Thursday 30 April 2020

Ulkosuomalaiset kirjailijat 25: Wilma-Emilia Kuosa

Kuva: Anita Herkman
1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen helsinkiläinen taiteilija Wilma-Emilia Kuosa. Koulutukseltani olen tanssija-tanssinopettaja. Olen erikoistunut jazztanssiin, sen tutkiminen on suuri intohimoni kirjoittamisen lisäksi.  Työskentelen taiteen vapaalla kentällä kansainvälisesti ja monialaisesti Nizzasta käsin.  Keikkailen laulavana tanssija-runoilijana ja tanssinopettaja-koreografina.

Äitini on määritellyt tämän kaikista osuvimmin: minulla on multiartistinenhäiriö. Tanssi on minulle elämäntapa, jonka parissa monet taiteenalat sulavat pensselikseni. Olen työskennellyt vapaalla kentällä tanssija-koreografina tehden tilaustöitä niin Ylelle kuin drag queeneille siitä asti kun olin 16-vuotias. Tanssinopettaminen on tärkeä osa praktiikkaani.

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

Etsin pitkään ammatillista koulutusta, jossa voisin erikoistua jazztanssiin. Lopulta löysin Gianin Loringettin johtaman OFFJAZZ-tanssikorkeakoulun Nizzasta, Ranskan Rivieran sydämestä. Rakastuin jo koetanssiviikolla sekä kouluun että alueeseen ja muutin Nizzaan vuonna 2010. Vuosien varrella olen välillä asunut Suomessa töiden takia mutta aina palannut Nizzaan.

Kymmenen vuoden aikana Nizzasta on tullut ensisijainen kotini ja ystävistä perhettä. On myös ihanaa tuoda ystäviäni tutustumaan Suomeen. Nizzan parhaita puolia on sen kansainvälisyys ja sijainti, sieltä on helppo liikkua muuallekin.
Kuva: Claudy Perini
3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Ranska on taidehistoriallisesti huikea paikka, sillä sieltä löytyy paljon taidetta ja historiaa. Pelkästään Rivieran seutu pursuaa museoita ja arkkitehtuuria. Koen, että Ranskassa kulttuurielämää vaalitaan ja taiteilijoita arvostetaan. Nizzassa on upea taiteilija-yhteisö, jonka kanssa teen paljon yhteistyötä. Käymme toistemme tapahtumissa ja vierailemme ristikkäin projekteissa. Eri taidemuodot sekoittuvat ihanasti katukuvassakin. Katutaiteilijat kuuluvat kaupunkiin, ja aina jostain kuuluu musiikkia. Ilmapiiri Nizzassa on vapaa, jokaisen projektille on tilaa.

Ranska on kulinaristin unelma ja lähituotettuja elintarvikkeita on helppo saada sopuhintaan. Yhteisöllisyys näkyy myös ruokakulttuurissa, sillä tapoihin kuuluvat yhteiset illalliset ja etenkin apérot ennen illallista. Apéro on siirtymävaihe töistä syömään, ja silloin kokoonnutaan terassille lasillisen äärellä. Tätä tehdään läpi vuoden - jos vaan säät sallivat.

Yhteisöllisyys näkyy myös kaupankäynnissä, sillä aina on menossa markkinat, kirpputori tai karnevaali, ja niiden yhteydessä paikalliset käsityöläiset ja muut pienyrittäjät pääsevät myymään kojuista tuotteitaan. Nizzassa kaikki tärkeät kohtaamiset tapahtuvat aina ulkona, raittiissa ilmassa auringon alla. Poikkeuksena tietysti kulttuurielämä, joka vaatii toisinaan näyttämön tai gallerian. Poskisuudelmat vaihtuvat ja small talk raikaa kadulla ennen ja jälkeen tapahtuman.

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Olen aina käsikirjoittanut poikkitaiteelliset tanssiteokseni runojen keinoin ja piirtäen tulevat näyttämötilanteet paperille. Kun esikoiseni Titaanisydämen anatomia alkoi rakentumaan, siitä piti tulla ensin neljäs esitykseni mutta teksti alkoikin elää omaa elämäänsä. Pian huomasinkin jo kirjoittavani esikoisrunokirjaani. Tyylini on vahvasti tarinankerronnallinen eli kirjoitan runoromaaneita. Aion tuoda kirjani myös näyttämölle.

Pari vuotta käsikirjoitusta pyöriteltyäni aloin kaipaamaan mentoria tai kustannustoimittajaa ja lähdin etsimään niitä.

Tärkeä eteenpäin kuljettanut tapahtumaketju alkoi, kun uskaltauduin ottamaan yhteyttä Arno Kotroon ja pyysin häntä lukemaan runojani. Nyt hän on toiminut mentorinani jo muutaman vuoden, ja se on antanut uskoa kirjoittamiseen. Hovilukijat ovat mielestäni todella tärkeitä. Rohkaisen hankkimaan myös entuudestaan tuntemattomia hovilukijoita, sillä heiltä saa tuoretta perspektiiviä. Sain kustannussopimuksen reilu vuosi sitten Basam Booksilta, ja kirjani julkaistiin osana uutta Puhuttava runo-sarjaa. On upeaa olla osa uutta runoilija-kollektiivia!
5. Mitä kirjoitat?

Titaanisydämen anatomia runoromaani julkaistiin Basam Booksilta 29.1.2020. Nyt tekeillä on jo jatko-osa, joka kertoo kirjan naispäähenkilön tarinaa eteenpäin. Miten selviytyä elämästä ja sydänsuruista hajottavan suhteen jälkeen ja ilman alkoholisoitunutta kumppania?

Ennen kirjoja kirjoitin tanssilähtöisiä monitaiteellisia näyttämöteoksia, joissa tekstini muuntuvat tanssiksi, lauluksi ja puheeksi. Minua kiinnostaa kovasti myös laulujen sanoitus ja suunnitteilla on esikoisromaani.

Ensimmäinen ranskankielinen runoni julkaistiin ranskalaisessa runolehdessä kesäkuussa. Tulevaisuudessa aion kirjoittaa enemmän myös ranskaksi ja englanniksi, jotka ovat minulle yhtä luontevia kieliä kuin suomi.
6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Aluksi olin huolissani siitä, että äidinkieleni kärsisi ulkomailla asumisesta. Niin ei kuitenkaan ole käynyt vaan koen, että kieleni on rikastunut, kun eri kulttuurien sanonnat ja ilmaisukeinot sekoittuvat kielessäni. Myös sanavarastoni kasvaa, sillä jokaisessa kielessä on sanastoa, joka toisessa jää paitsioon.

Ulkomailla asumisesta saa hyvää perspektiiviä siihen, miten asiat ovat kotimaassa. Vertailupohjaa on loputtomiin ja pinttyneet tavat kussakin kulttuurissa naurattavat, kun suvaitsevaisuus kasvaa. Mieleni maisemat ovat Rivieran kauneudella kyllästetyt ja toivon voivani tuoda tätä ehtymätöntä kukkaloistoa ja tulvivaa valoa toiseen runoteokseeni.

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Luen ja kirjoitan aina montaa eri kirjaa päällekkäin. Työpöydälläni on aina kesken erilaisia teoksia ja vielä useampia muistikirjoja. Kun aloitan uuden isomman projektin, kirjoittelen sitä ensin pari vuotta itsekseni. Hylkään sen välillä kokonaan kuukausiksi, kunnes taas palaan tuorein silmin tekstin äärelle. Välillä pidättäydyn kirjoittamisesta kokonaan välttääkseni itseni toistamista. Toisinaan taas luen kuin hullu, ja sitten en avaa yhtään kirjaa muutamaan kuukauteen, kun tanssitreeni vie mukanaan. Työskentelyni on aaltoilevaa ja rytmittyy taiteilijaresidenssien mukaan. Residensseissä voi aina luvan kanssa sukeltaa yhteen projektiin ja antaa muiden asioiden odottaa omaa hetkeään.
8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

Minulla on aina suomenkielisiä kirjoja mukanani. Tapoihini kuuluu lukea suosikkejani uudestaan ja uudestaan, niin että osaan ne melkein ulkoa. Ainakin Tove Jansson ja Edith Södergran kulkevat matkassani. Olen todella innostunut suomalaisesta nykyrunoudesta ja uusista kirjoittajista, joten haalin heidän teoksiaan Suomen visiiteiltä. Odotan jo kovasti, milloin saan käsiini Kasper Salosen esikoisen ja Harri Hertellin uusimman! Seuraan Suomen asioita aktiivisesti netissä lehdistä ja sosiaalisesta mediasta.

Puhelut ja mailit ystävien sekä perheen kanssa pitävät myös huolen siitä, että käytän äidinkieltäni viikoittain, silloin kun suomalaisia projekteja ei ole meneillään.

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

Suomesta kaipaan eniten läheisiä ihmisiä. Perhe ja ystävät sekä huikeat kollegat, joiden kanssa saan työskennellä, tuntuvat välillä olevan turhan kaukana. Kaipaan myös Suomen keikoilleni laulamaan ja runoilemaan ihanan tutun yleisön eteen. Tanssioppilaitani on myös ihanaa nähdä aina, kun käyn Suomessa pitämässä kursseja. Yleensä opetan tanssia Suomessa loppukesästä ja joulun ympärillä ja silloin ehdin taas tapaamaan kaikkia tärkeitä ihmisiä töissä ja vapaalla!


www.wilma-emiliakuosa.com
www.instagram.com/wilma_emilia_kuosa/
FB @wilmaemiliakuosa.com
#danceyourheartoutsessions

Sarjan osat:

Sunday 26 April 2020

Lastenkirjoja tunnetaidoista

Kirjamaailmaa seuraava sai hiljattain tarkistaa kaksi kertaa, että näki oikein. Kirjakauppaliiton maaliskuun myydyimpien lastenkirjojen top 10-listalle oli pompannut kolme pienen uutuuskustantamon kirjaa. Mitä Kummaa? Listan tarkempi tutkiminen johti huvittumiseen: Kaikki kolme listalle päätynyttä Kumma kustantamon teosta käsittelevät tunnetaitoja.

Poikkeusolot vaativat poikkeustoimia ja koteihin apuvälineitä niiden kestämiseen. Tunnetaitoja käsittelevät kuvakirjat tulevatkin nyt todella tarpeeseen.

Julia Pöyhösen ja Heidi Livingstonen kirjoittamassa ja Linnea Bellaminen kuvittamassa Fanni-sarjassa tutustutaan erilaisiin tunteita herättäviin tilanteisiin ja opetellaan selviytymään niistä. Kirjoittajat työskentelevät varmalla pohjalla, sillä molemmat ovat lasten kehitykseen ja vanhemmuuden tukemiseen erikoistuneita psykologeja.

Jokaisen tarinan lopussa odottaa materiaalia kirjan teeman käsittelemiseen. Ensimmäisenä seuraa monipuolinen tietopaketti, joka sisältää vinkkejä aikuiselle lapsen tunteiden kohtaamiseen ja ymmärtämiseen. Sen jälkeen tarjolla on tehtäväosio, jonka avulla lapsi ja aikuinen voivat yhdessä kokeilla erilaisia metodeja tunteen työstämiseksi.

Teokset eivät tarjoa vaan vauhdikasta satua vaan myös monenlaista apua arjen tilanteisiin, sillä sarjassa käydään läpi tunteita, jotka ovat kaikille varmasti tuttuja.

Linnea Bellaminen kaunis ja animaatiosarjamainen kuvitus siivittää Fanni-tarinoita, ja kirjat kutsuvat lukemaan ja viihtymään.

Fanni ja liian jännittävä yö

Fanni on tunteellinen pieni norsu, joka asuu ystävineen Vinhavaarassa. Fanni, Ralf-liikeri ja mustajoutsenet Lilli ja Lenni ovat päättäneet yöpyä majassa. Päivä täyttyy mukavista leikeistä, mutta pimeän laskeuduttua yöpymissuunnitelma alkaa epäilyttää. Yön risahdellessa majan ympärillä ei nukkumisesta tule mitään, ja lapset kirmaavat koteihinsa.
Seuraavana päivänä mietitään, mikä yössä meni vikaan. Lennin ja Lillin isä opettaa lapsille keinon houkutella rohkeus esiin pelon takaa. Jokainen kokeilee "houkutinta" eli omaa keinoa pienen pelon voittamiseksi, ja ystävykset huomaavat, että pelot ovat karkotettavissa. On siis aika kokeilla majaa uudestaan. Tälläkin kertaa pelot nostavat päätään, mutta erilaiset keinot, kuten huumori ja mielikuvat, auttavat. Uni voittaa, ja tällä kertaa majayöstä tulee rauhallinen.

Loppumatkan Fanni tarpoo katse tiukasti eteenpäin ja toistelee mielessään: "Minä pystyn tähän, minä pystyn tähän." Ja hän todella pystyy!
Kirjan teksti on sujuvaa ja tarina selkeä, mutta pieni miinus tulee opettavaisesta sävystä ja kielellisistä valinnoista, sillä pedagoginen tarkoitus kuultaa tekstin läpi. Eläinlasten suuhun on kirjoitettu repliikkejä, jotka eivät kuulosta lasten kieleltä vaan saa heidät tuntumaan aikuisilta. Kirjasta on kuitenkin ehdottomasti paljon iloa ja apua aikuisen ja lapsen yhteisiin luku- ja pohtimishetkiin.

Fanni ja levoton tiikeri

Varmasti jokaiselle lapselle ja miksei aikuisellekin tuttu tilanne: tiedossa on jotain niin kivaa ja jännää, että odottaminen muuttuu hermostukseksi ja siitä kiukkuiluksi. Erityisesti joulu ja syntymäpäivä tapaavat olla tällaisia päiviä.

Ralf-liikerillä on syntymäpäivä, ja isä lupaa ottaa hänet illalla ensi kertaa laaksoon karjumaan muiden leijonien kanssa, mutta miten ihmeessä saada päivä kulumaan siihen asti, pikkuliikeri tuskailee. Ralf yrittää leikkiä ystäviensä kanssa, mutta rikkoo hermostuksissaan kaikki saamansa lahjat, minkä jälkeen kiukuttaa ja nolottaa ja pelottaa, ettei isä ota huonosti käyttäytyvää illalla mukaansa.
Onneksi Vili-kengurulla on apukeino: Kenguruhengitys! Kun hengittää rauhassa sisään ja ulos, ei hermostuta enää niin paljon. Voikukan haituvien kanssa on hyvä harjoitella, ja lopulta päivä kuluu. Hengitys auttaa Ralfia myös illalla, kun jännittävä uusi tilanne nostaa perhoset lepattamaan vatsassa.

"Minä pystyin siihen!" Ralf ajattelee hymyillen ylpeänä.

Kirjan lopussa pohditaan lapsen levottomuuden syitä ja tarjotaan apukeinoja. Lapsen kanssa voi kokeilla erilaisia rauhoittumistapoja, kuten Fannin taikapulloa ja Lillin keskittymiskaveria, ja miettiä, mikä auttaisi parhaiten.
Fanni-tunnetaitosarjaan kuuluu kuvakirjojen lisäksi myös tunnetaitokortit.

*** Kirjat saatu Kumma-kustannukselta.

Muita tunnetaitokirjoja ja kuvakirjoja tunteista:

- Kuusela - Teittinen - Hytti: Ympyräiset -sarja (Kustannus-Mäkelä)
- Kanto - Katto: Viisi villiä Virtasta -sarja (Karisto)
- Appelgren - Savolainen: Vesta-Linnea -sarja (Tammi) 

Monday 20 April 2020

Ulkosuomalaiset kirjailija 24: Marko Pyhtilä

1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen Marko Pyhtilä, filosofian tohtori ja kynämies. Esikoisromaanini ”Kadonneen mestarin tapaus” (Kovasana) ilmestyi viime kuussa. Se on Prahaan sijoittuva poliittinen satiiri ja jännäri. Aikaisemmin olen julkaissut kaksi Liken kustantamaa tietokirjaa.

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

Halusin vaihtaa maisemaa 15 Jyväskylän vuoden jälkeen, ja Praha oli minulle tuttu kaupunki. Muistan yhä, kun saavuin ensimmäistä kertaa tammikuisen harmaaseen Prahaan vuonna 2004. Olin varannut Keski-Suomen taidetoimikunnan residenssin pariksi viikoksi, mutta minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa tulla tänne, etenkin kun olin vähän aikaisemmin seikkaillut Kaukoidässä. Vaikka olin ylpeä suuntavaistostani, eksyin sadan metrin matkalla raitiovaunupysäkiltä asunnolle. Residenssin alaovi oli aivan mahdoton avata, ja itse asunto sijaitsi 5. kerroksessa ilman hissiä. Hankalasta alusta huolimatta palasin tänne pari kertaa vuodessa viiden vuoden ajan, ennen kuin 2009 muutin Prahaan lopullisesti.

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Tšekki on suomalaiselle helppo maa. Olut ja jääkiekko yhdistävät sekä historia venäläisten kanssa. Kaikki ikäiseni muistavat Pikkukakkosesta ainakin yhden tšekinkielisen sanan: ”konec” eli ”loppu”. Tšekit ovat suomalaisten tapaan mökkihullua kansaa, tosin täällä mökit ovat vuoristossa. Vähän ennen kuin muutin Prahaan, kävin täältä viikonloppureissun Pariisissa, jonka jälkeen Praha tuntui jo kotikaupungilta. Prahassa on ihmiselle tilaa toisin kuin monessa muussa Euroopan suurkaupungissa, ja muuttoni aikaan asuntoja oli tarjolla niin paljon, että saattoi valita, millä kadulla halusi asua.

Asuin ensimmäiset vuodet vanhankaupungin keskustassa, jossa turistimassat tekivät olon tukalaksi ja humalaiset turistit melusivat joka yö ikkunan alla, mutta jo muutaman kilometrin päässä keskustasta kaupunki on paikallisten hallussa.

Historiaa löytyy joka kulman takaa. Asun nykyään kävelymatkan päässä huvilasta, jossa Mozart asusteli. Albert Einsteinin entinen kämppä on parin korttelin päässä. Pidän siitä, ettei v**ta, kun kävelee kaduilla, koska mitäänsanomaton moderni betoniarkkitehtuuri ei ole päässyt pilaamaan historiallista kaupunkikuvaa. 

Tšekit ovat samanhenkisiä kuin suomalaiset, mutta heillä on huomattavasti vähemmän tiukkapipoinen elämänasenne ja suhde sääntöihin. Prahan kaupunkikuva on turisteista huolimatta yllättävän homogeeninen. Eräs australialainen standup-koomikko sanoi, että toisin kuin missään muualla, Prahassa yleisö näytti aivan ku klux -klaanin kokoukselta. Prahan ulkopuolella Tšekeistä löytyy kylpyläkaupunkeja, keskiaikaisia linnoja, sadunomaisia pikkukaupunkeja, vuoria ja hiihtokeskuksia. Lisäksi maa on Euroopan keskellä, joten täältä on lyhyt matka moneen paikkaan.

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Olen lukenut ja kirjoittanut aina. Kolmannella luokalla ala-asteella vein opettajalle 30-sivuisen novellin, kun muut 9-vuotiaat tuskailivat parin sivun ainekirjoituksen kanssa. Lukion äidinkielenopettajani oli huolissaan siitä, että kirjoitin liian hulvattomia stooreja, kun olisi pitänyt miettiä ylioppilaskirjoitusten arvosanaa. Teininä kirjoitin ja piirsin sarjakuvia, joita ilmestyi puolen tusinassa maakuntalehdessä. Paikallinen painotalo julkaisi sarjakuvakirjani, kun olin 17-vuotias.

Olen opiskellut elokuvantekoa, kirjoittamista muun muassa Oriveden opistossa sekä kirjallisuutta ja filosofiaa Jyväskylän yliopistossa. Olin perustamassa Poleemi-teatteriryhmää, joka esitti kolme ”kellarimusikaaliani” vuosina 2002-2008. Tein niihin myös musiikin, ja olen soitellut bändeissä. Tohtoriksi väittelin 2005. 

Muutin Prahaan nimenomaan ”alkaakseni romaanikirjailijaksi”, sillä teatteriryhmäkin oli lopettanut toimintansa. Kului reilut kymmenen vuotta, mihin mahtui kovaa työtä ja peruuntunut aiesopimus erään kustantamon kanssa, ennen kuin tavoite toteutui. Viime kuussa julkaistun romaanin lisäksi olen ehtinyt kirjoittaa Prahassa kolme muuta romaanitekelettä, pari elokuvakäsikirjoitusta, joitain artikkeleita kirjoihin, pari sataa blogitekstiä (www.markopyhtila.com/blog) ja kymmeniä novelleja, joita olen julkaissut myös blogissani. 

5. Mitä kirjoitat?

Olen ollut aina kallellaan komediaan eivätkä yritykseni kirjoittaa ns. vakavaa draamaa ole onnistuneet, vaan niihinkin on livahtanut sekaan kieroa huumoriani. ”Kadonneen mestarin tapausta” suunnittelin täysiveriseksi trilleriksi, mutta siitä tuli kirjoittamisen myötä myös poliittinen satiiri. Eräskin kustantaja piti käsikirjoitusta liian hauskana. Viime aikoina olen antanut itselleni luvan olla yrittämättä kirjoittaa vakavasti otettavaa kirjallisuutta. Seuraava romaanini on täyttä satiiria, vaikka sekin on juonivetoinen tarina.

Teatteriryhmämme oli erikoistunut poliittiseen poleemisuuteen, joten kirjoitin sille komediaa ja teimme myös sketsejä. Ensimmäinen musikaalinäytelmäni ”Kaikki rakastaa kettutyttöä” otti kantaa parikymmentä vuotta sitten tapetilla olleeseen turkistarhaukseen, mutta teki naurunalaiseksi yhtä lailla sekä tarhaajat että eläinoikeusaktivistit. 

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Kadonneen mestarin tapaus” sijoittuu Prahaan, joten yhteys on ilmiselvä. Eräs ratkaiseva kohtaus tapahtuu sillalla, joka näkyy tuossa ikkunasta edessäni. Jotkut tarinan tapahtumat pyörivät lähikulmillani. Toisaalta kaikkea ei tietenkään tarvitse nähdä tai kokea itse, vaan monet kirjassa esiintyvistä jutuista olen kuullut joko tutuilta tai löytänyt dokkareista tai netistä. 
Ulkomailla asuminen tuo kirjaimellisesti etäisyyttä Suomeen etenkin kun sopassa on mukana korealainen avovaimo. Seuraava romaanini kulkee työnimellä ”Suomi 150” ja sijoittuu vuoden 2067 fiktiiviseen persulandiaan, jossa rajat ovat kiinni ja maa on eronnut jopa Euroopan mantereesta. Olen totta kai saanut vaikutteita tšekkiläisestä satiirista ja huumorista. Sotamies Švejkin lisäksi esimerkiksi Pavel Kohoutin ”Valkoinen kirja” on aivan hulvaton. Siinä kommunistivirkailijat pähkäilevät, mitä tehdä lehtorille, joka on kumonnut sosialistisenkin tieteen tunnustaman painovoimalain.

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen suhtautunut kirjoittamiseen ammattimaisesti, vaikken ole tähän mennessä tienannut sillä käytännössä ropoakaan. Aiempien kirjoittamisopintojeni lisäksi olen kahlannut läpi kauhean määrän kirjoittamisoppaita ja osaan kolmen näytöksen rakenteen unissanikin. Suunnittelen tarinan perusteellisesti ja käytän sen muokkaamiseen paljon aikaa, samoin kuin henkilöhahmojen ja tarinan maailman luomiseen.

Kun ”Kadonneen mestarin tapaus” valmistui eikä minulla ollut tietoa kustantajasta, olin pitkään takki auki, koska tiesin, että seuraava projekti tulisi viemään taas vähintään kaksi-kolme vuotta ilman takeita onnistumisesta. Kustantajaa vaille jääneitä projektejahan minulla oli siinä vaiheessa takana iso pino. Suunnittelin useita tarinoita, mutten saanut aikaiseksi alkaa kirjoittaa niitä.
Viimeisimmän projektin myötä tajusin, että on liian helppo jumiutua suunnitteluvaiheeseen ja että  on paras vain alkaa kirjoittaa. Kirjoittajan täytyy ennen kaikkea kirjoittaa eikä kuluttaa aikaansa suunnittelemalla, lukemalla tai puhumalla siitä. Pystyn kirjoittamaan tehokkaasti viisi liuskaa päivässä, etenkin, kun muitakin asioita täytyy hoitaa päivittäin. Varaan tekstille ainakin kaksi uudelleenkirjoituskertaa. Muokkausvaiheessa palautteet ovat elintärkeitä, koska omalle tekstille tulee sokeaksi. Onneksi minulla on pari luottolukijaa, jotka ovat kärsivällisesti kommentoineet tekstejäni jo vuosia.

8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

Joskus saattaa kulua kuukausia, etten puhu lainkaan suomea. Sen jälkeen voivat jotkin sanat olla hakusessa. Joskus jopa kirjoittaessa olen joutunut etsimään suomenkielisen sanan sanakirjasta. Elän tavallaan kolmessa kulttuurissa: suomalaisena korealaisen kanssa Tšekissä. Periaatteessa voisimme valita kaikista kolmesta parhaat puolet, vaikkei se ole käytännössä helppoa. Meillä on nelikielinen koti, jossa toinen ei ymmärrä suomea eikä toinen koreaa. Puhumme kotona englantia, minkä lisäksi kumpikin on katsonut parhaaksi priorisoida kumppanin äidinkielen sijaan tšekinkielen opiskelun.

Täällä osataan edelleen hämmästyttävän huonosti englantia, joten tšekkiä tarvitsee käytännössä aina kun on paikallisten kanssa tekemisissä (postissa, kaupassa jne.). Opiskelen muuten tšekkiä nykyään lukemalla kaksikielisiä romaaneja, joissa on toisella sivulla teksti englanniksi ja vastakkaisella sivulla sama teksti tšekiksi.
Luen ja kuuntelen fiktiota mieluiten suomeksi. Aluksi oli ikävä kirjastoa ja kirjakauppaa, mutta viime vuosina kirjojen online-palvelut ovat pelastaneet todella paljon, etenkin kun Suomen postin hinnoittelu on tehnyt mahdottomaksi tilata suomenkielisiä kirjoja tänne.

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

Kaipaan nakkikioskia ja kurkkusalaattia. Viime vuosiin asti palasin muiden ulkosuomalaisten tapaan Suomesta laukku täynnä ruisleipää. Muutama vuosi sitten ruispaloja alkoi saada kuin ihmeen kaupalla täältä. Salmiakkiakin saa nykyään yhdestä erikoiskaupasta, mutta kaipaan tietyllä tapaa suomalaista ruokakauppaa, jossa on ziljoona erilaista tuotetta verrattuna täkäläiseen supermarkettiin. Täältä ei saa marinoitua lihaa eikä valmisruokia ole tarjolla kuin 5% suomalaiseen tarjontaan verrattuna. Kyse ei ole siitä, että pitäisin hunajamarinoidusta kanasta tai vegenuggeteista vaan siitä, että haluan kokeilla kaikkea mahdollista. Paradoksaalisesti myös oluttarjonta on kaljaparatiisi-Prahassa suppeampi kuin pienessä suomalaisessa marketissa, mitä tulee erilaisiin variantteihin.

Sana on vapaa!

Olin hyvin tyytyväinen siitä, että ”Kadonneen mestarin tapaus” ilmestyi myös äänikirjana. Näin se on välittömästi myös muiden ulkosuomalaisten saatavilla, tätä kirjoittaessa ainakin Storytelistä ja Nextorystä. 

Teimme myös kaksi traileria kirjastani. Niitä tuli mielestäni aivan hauskoja:

https://youtu.be/J6csMTkn48Y
https://youtu.be/RNkdxdArisk

Sarjan edelliset osat:

Wednesday 15 April 2020

Kyllästyminen koronakevääseen

Eilen se iski. Nimittäin totaalinen kyllästyminen karanteeneihin, poikkeustilaan, suljettuun kaupunkikuvaan, tyhjiin katuihin, uutistulvaan erilaisine taulukoineen ja lukuineen. Keskusteluihin suojamaskeista ja vessapaperista, koulujen avaamisesta ja sulkemisesta ja talouden katastrofista.

Olen yrittänyt olla reipas ja onnistunutkin siinä varsin hyvin. Olemme molemmat miehen kanssa vanhempainvapaalla eli vietämme joka tapauksessa erilaista kevättä entisiin verrattuna. Meitä eivät vaivaa kotitoimiston ongelmallisuus tai tekniikka, etäpalaverit ja muut rasitteet. Lapsikin on vielä niin pieni, ettei kaipaa suljetuille leikkikentille ja puistoissa saa edelleen hengata vapaasti.

En siis saisi valittaa, koska meillä on asiat suhteellisen hyvin eikä lähipiirissä ole kukaan sairastunut. Luksusta on sekin, että olen viettänyt jo monta viikkoa omassa kirjoituskuplassani, jossa ei aina edes huomaa, mitä ulkomaailmassa tapahtuu. On ihanaa voida paeta mielikuvitusmaailmoihin, vaikka maailman tilanne lävähtääkin naamalle heti, kun erehtyy avaamaan minkä tahansa uutissivuston saatikka sitten naamakirjan. Vaikka maailma ympärillä olisi normaali, olisin näinä viikkoina sulkeutunut kirjoituskammiooni. Nyt se mahdollisuus tuntuu erityisen hyvältä.
Keskipäivän ruuhka.
Olen yrittänyt nähdä asioissa myös valoisia puolia. Ilmasto ja luonto kiittävät, kun auto- ja lentoliikenne ovat hiljenneet eivätkä tehtaiden piiput tupruta samaan tahtiin kuin vielä alkuvuodesta. Ihmisten auttamishalu on herännyt, ja kaiken keskelle on löytynyt erilaista yhteisöllisyyttä kuin ennen. Yhteiskunnissa käydään uudenlaista keskustelua, ja kulutuskupla on puhjennut omaan mahdottomuuteensa. Puhutaan jopa siitä, ettei maailma palaa ennalleen, eikä se oli vain huono asia.

Mutta eilen tuntui, että nyt alkaisi riittää kiitos.

Haluan kahvilaan ystävien kanssa tai elokuviin. Teatteriin! Haluan halata kaikkia edes etäisesti tuttuja, olla väistämättä muita supermarketissa, juoda olutta biergartenissa, piipahtaa pikkuputiikeissa ja selata kirjoja kirjakaupoissa. Tavata ystäviä isoissa porukoissa. Vaikka en jaksaisikaan lähteä kotoa ravintolaan tai näyttelyn avajaisiin, haluan, että se olisi ylipäänsä mahdollista. 

Vaikka olen omassa luovassa kuplassani, haluan, että ulkopuolella kaikki pyörii normaalisti. En halua ajella tyhjillä kaduilla vaan valittaa bussien tukkimasta ruuhkaliikenteestä ja istua ratikassa koko ajan miettimättä, miten vaarallisia muut matkustajat voivat olla.

Kaikista eniten haluaisin tietää, milloin tämä loppuu. Juuri epätietoisuus tekee tästä kuluttavaa. On aivan ok viettää joitain kuukausia poikkeustilassa, mutta suunnitelmallisena ihmisenä mietin aina pitkälle tulevaan. Pääsenkö tänä vuonna Suomeen? Onko syksyllä mahdollista järjestää tilaisuuksia uusien kirjojen kunniaksi? Kannattaako ylipäänsä suunnitella yhtään mitään?
Avaan olohuoneen ikkunan joka ilta ikkuna klo 21 ja yhdyn kadun yllä kaikuviin aplodeihin, joiden jälkeen kuuntelen, miten kaksi naapuria laulaa tutun karnevaalilaulun, erittäin epävireisesti mutta muistuttaen, että olemme kaikki samassa veneessä. Ja joka ilta mietin, että yksi päivä on taas takana. Voi kun se olisi jo ollut viimeinen tätä sorttia.
Saturday 11 April 2020

Ulkosuomalaiset kirjailijat 23: Anneli Vehkoo

Aloin muutama vuosi sitten etsiä Suomen ulkopuolella asuvia suomalaisia kirjailijoita ja julkaista heidän haastattelujaan täällä blogissa. Sarja on tullut siinä mielessä tutuksi, että siihen ilmoittautuu edelleen uusia kirjoittajia, mikä on aivan mahtavaa. Tällä kertaa suomalainen kirjamaailma vie Pariisiin. 
Kuvaaja: Stéphane Hémard
1. Kuka olet ja mitä teet?
Anneli Vehkoo, toimittaja-kirjailija. Nykyään toimittaminen on jäänyt vähemmälle ja keskityn enemmän kirjoittamiseen.

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?
Olin radiotoimittajana Yleisradiossa Helsingissä ja vuonna 1991 sain viran Yleisradion kulttuurikirjeenvaihtajana Pariisissa. Pestin päätyttyä jäin freelanceriksi Pariisiin ja sillä tiellä olen edelleen.

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.
Ranska on mielenkiintoinen ja heterogeeninen maa, jossa eri alueet poikkeavat suuresti toisistaan. Pariisin seutu on omanlaisensa monikulttuurinen saareke tässä kokonaisuudessa, ja ongelmia on paljon. Ranskalaista mentaliteettia sävyttää individualismi, ja maata on vaikea hallita. Suomalaisten kollektiivinen ajattelu ja kansalaistottelevaisuus puuttuvat.   

4. Miten sinusta tuli kirjailija?
Toimittajana olen työni puolesta kirjoittanut aina. Alitajuisesti ajatus kirjoittamisesta oli varmaan kypsynyt kauan. Ensimmäisen romaanini aiheen keksin yhtäkkiä eräänä lauantaiaamuna ja kirjasin se muistiin.

5. Mitä kirjoitat?
Kirjoitan tämän päivän monimutkaisista ihmissuhteista ja siitä mitä löytyy kulissien takaa. Maailma ja rooliasetelmat ovat muuttuneet, individualismi on lisääntynyt ja teknologia muokannut elämää kaikilla aloilla. Tämä kaikki näkyy myös parisuhteissa. Yritän kirjoittaa vakavista aiheista kevyesti ja vetävästi ja antaa lukijalle toivoa. 

Esikoisromaanini G-piste (Myllylahti 2007) on romaani avioväsymyksestä, naisen yksinäisyydestä ja maksuseksistä. Se on rakkaustarina tästä ajasta, tämän ajan ihmiselle.

Tänä vuonna julkaistu romaanini Kaikki ne hetket kun olet yksin (Karisto 2020) on kirjakatalogin mukaan "elegantti, kauniisti hengittävä kertomus kohtaamisesta, ihmissuhteista ja halusta kokea olevansa elossa. Se kuvaa avioliiton haasteita, toisen ihmisen tuntemisen vaikeutta ja kosketuksen kaipuuta."
6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?
Näkyy ainakin siinä mielessä, että teksteistä on karsiutunut suomalaiselle kirjallisuudelle tyypillinen patologinen synkkyys ja arkisuus. Kirjoissani ei takuulla päädytä itsemurhaan eikä kukaan kuole viimeisellä sivulla syöpään!

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?
Kirjan aihe muhii päässä pitkään ja pulpahtaa yleensä yhtäkkiä esiin. Sitten vaan pikku hiljaa työstämään ja höyläämään, en jää odottelemaan inspiraatiota.  

8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?
Lukemalla suomalaisia romaaneja sekä nettilehtiä. Pidän somessa yhteyttä kavereihin ja puhun suomea Pariisissa asuvien suomalaisten ystävien kanssa. Käyn myös Suomessa monta kertaa vuodessa. 

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?
Kaipaan luontoa, rauhaa, ystäviä ja myös sitä suomalaista hulluutta, mikä normikäyttäytyvästä  Ranskasta puuttuu.

Annelie blogia voi lukea osoitteessa http://annelivehkoo.blogspot.fi ja hänet löytää instagramista nimellä @annelivehkoo.

Sarjan edelliset osat: