Thursday, 28 November 2019

Saksalaisesta säntillisyydestä eli lämmitysremontti

Talossamme on viime kuukausina vaihdettu lämmitysjärjestelmää. Se on sinänsä hyvä asia, koska keittiössämme oli ennen vanha kaasuboileri, joka napsahti säännöllisesti päälle ja jonka sääteleminen oli hankalaa. Se oli äänekäs ja siinä oli myös joka talvi ongelmia. Parin päivän mittaiseksi ilmoitettu remppa ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä...

Saimme keväällä vuokranantajalta kirjeen, jossa kerrottiin tulevasta remontista. Aloitusajankohdaksi kaavailtiin heinäkuuta. Minä sain saman tien sätkyn. Naapuriin tulee vauva toukokuussa ja meille heinäkuussa, joten oliko tämän tapahduttava juuri tänä kesänä. Puhelussa selvisi, että aloituksesta voitaisiin joustaa eikä homma tule olemaan isotöinen. Rauhoituin hetkeksi.

Toukokuussa asukkailta kyseltiin remontin toiveaikoja. Ilmeisesti se ei vaatisi kuin pari päivää per asunto ja viisi viikkoa kellarissa. Helppo homma. 

Pian selvisi, että kaikki naapurimme olisivat elokuun aikana lomalla, joten remontti olisi parempi tehdä ennen sitä. Me sanoimme, että ainoa mahdollisuus on heinäkuun alussa ENNEN laskettua aikaa ja sitten vain toivomme, että vauva ei tule liian aikaisin. Hieman oli jännitystä ilmassa, mutta onneksi vauva päätti odottaa, että keittiömme on taas käyttökunnossa.

Lopulta saimme aikataulun. Se ei ollut kaikilta osiltaan tarkka - ja piti ensimmäiset viisi päivää. Muutaman viikon hommaksi suunniteltu juttu ei nimittäin ole osaltamme täysin valmis vieläkään.
Maanantaiaamuna, kymmenen päivää ennen laskettua aikaa heräsimme ovikellon soittoon. Rempan ensimmäinen vaihe eli kaasuboilerien poistaminen aloitettiin meiltä, mutta sitä ei ollut ilmoitettu etukäteen. Keittiömme peiteltiin muoveilla ja poraaminen alkoi. Olin kauhuissani, mutta puoleen päivään mennessä homma oli valmis.

Harmi vain, että kukaan ei ollut muistanut huomauttaa, että kun kaasu poistuu lämmityksestä, se suljetaan koko talosta - ja meillä on kaasuliesi. Mies alkoi tiistaina tehdä ruokaa ja ihmetteli, kun liesi ei toimi. Soitto vuokranantajalle paljasti tilanteen. Mies tilasi pikapikaa induktiolieden ja ehti asentaa sen lopulta neljä päivää ennen vauvan laskettua aikaa. Minä lähdin mahani kanssa siksi aikaa kävelylle, sillä en halunnut nähdä toimenpidettä. Toivoin vain, ettei juuri nyt kävisi mitään.

Jos raskaus ei nostanutkaan verenpainetta, niin keittiömme kyllä. 

Uusi systeemi asennettiin siinä samassa hötäkässä lasketun ajan alla, luulen, mutta valitettavasti muistikuvani niiltä päiviltä ovat hatarat. Asunnossa juostiin monen viikon ajan niin monta kertaa, että olin iloinen äitiyslomasta, koska lyhyellä varoitusajalla ilmoitetut käynnit olisivat olleet muuten hankalia. Yläkerran pitkää työpäivää tekevät naapurit olivat jossain vaiheessa laittaneet lapun oveen, että hommat onnistuvat vain perjantaisin. Ja eräille toisille oli käynyt niin, ettei sovittuna aikana ollutkaan tullut ketään. Se siitä saksalaisesta säntillisyydestä ja täsmällisyydestä.

Ensimmäiset vauvaviikot saimme kuitenkin olla rauhassa, sillä vuokranantaja oli unohtanut ajatella rempan jälkitöitä, kuten sitä, miten uudet lämmitysputket peitetään ja kuka maalaa seinän. Elo- syyskuu odoteltiin siis maalaria sekä puuseppää tekemään putkien päälle laatikko, mutta lämmitysfirma kävi useamman kerran viilaamassa lämmitystä ja ilmaamassa pattereita. Jopa niinkin, että minä imetin sängyssä, ja vieressä kävi ukko kolkuttelemassa patteria.
Tällä hetkellä tilanne on se, että maalarin pitäisi vielä käsitellä tämä laatikko, joka on puolet isompi kuin olisi tarpeen, mikä vähän harmittaa. Naapureilla kävi niinkin, että ensimmäinen laatikko hajosi asennettaessa ja toisen kerran asentajat porasivat vesiputkeen. Kun haluaa saada mahdollisimman halvalla eikä projektia ole ennakolta suunniteltu kunnolla...

Mutta kiitokseksi kärsivällisyydestä vuokranantajamme on kutsunut koko talon (viisi asuntoa) ravintolaillalliselle.

Täytyy kuitenkin todeta, että nyt maalämmöllä toimivat patterit ovat tasaisemmin lämpimät ja asunto on hiljaisempi, kun boileri ei naksu päälle ja pois. Ja minä sain uuden hyllynpäällisen, johon kerätä kauniita purkkeja tai kasveja, jes.

P.S. Keskeneräisestä keittiöstä ei ole kuvia, sillä poistin hiljattain otoksia, joita ei välttämättä tarvitse säilyttää.
Tuesday, 26 November 2019

Raskaudesta palautuminen on prosessi

Kuva: Pixabay
Hartioita jumittaa, lonkkia särkee ja jalkapohjat ovat niin arat, että ensimmäiset askeleet pitää aina töpsytellä varovasti... Vauvan ensimmäiset kuukaudet ovat tuntuneet fyysisesti raskaammilta kuin raskausaika ikinä eikä pelkästään siksi, että yöt ovat katkonaisia. Myönnän, en ollut osannut varautua siihen, miten romuna keho on raskauden jälkeen enkä siihen, miten fyysisesti rankkaa alkuaika vauvan kanssa on.


Palasimme sairaalasta kotiin kuusi tuntia synnytyksen jälkeen, ja kätilöni antoi minulle ensimmäiset jumppaohjeet neljä päivää synnytyksestä. Keskivartalon korsetti oli nimittäin kadonnut taivaan tuuliin, vaikka liikuin raskausaikana paljon. 

Suurin haaste ensimmäisinä päivinä oli ylipäänsä päästä lattialle tekemään liikkeitä, ja nauroin miehelle, että kylläpä tässä on heikoksi mennyt, kun palauttavaksi liikkeeksi riittää jokin, mitä ei ennen olisi edes huomannut.

Onneksi minua oli etukäteen varoitettu jälkisupistuksista, jotka johtuvat siitä, että kohtu menee kasaan. Söin ensimmäiset päivät särkylääkettä, koska kipu oli kovaa varsinkin myöhäisillasta. Yhtenä iltana se oli niin voimakasta, että puoliunessa kuvittelin, että synnytys käynnistyy taas. Mies sai minut onneksi vakuutettua, että poikamme on hänen sylissään eikä enää vatsassani, ja pystyin jatkamaan unia.

Ikävintä alkuvaiheessa olivat ilmavaivat, jotka kätilön mukaan kuuluvat valitettavasti asiaan. Lapsen jättämä tyhjä tila pyrkii täyttymään jollakin tavalla ja ilma on siihen nopein tapa. Myös imetys saattaa aiheuttaa ilmavaivoja, olen kuullut. Onneksi tämä oli vain alkuajan ongelma.

Heti ensimmäisinä päivinä tuntui uskomattomalta, miten nopeasti keskivartalo kutistuu. Poistunut raskausmaha sai tuntemaan itsensä hoikaksi, vaikka ympärysmitta oli edelleen suurempi kuin koskaan ennen. Pian kävi kuitenkin selväksi, että korsetti tulee vaatimaan paljon työtä. Pari ensimmäistä kuukautta nauratti, miten spagettia keskivartalo voi olla ja millaisissa asennoissa ihminen röhnöttää, kun tukilihaksistoa ei ole. Sitten alkoi ärsyttää.

Rückbildungin myötä keskivartalo onneksi löytyi ja tuntuu lähes normaalilta nyt neljä kuukautta synnytyksen jälkeen. Minulla ei ole enää aukkoa vatsalihaksissa ja uskallan lankuttaa joka päivä. Lonkat tai jalkapohjatkaan eivät ole enää kipeät.

Raskauskiloja minulla sen sijaan on edelleen. Kuljen väliaikafarkuissa, koska kaikki vanhat omat eivät vielä sovi eikä äitiyshousuja viitsi enää käyttää. Välillä huijaan ja käytän litistäviä alusvaatteita. Ostamani väliaikafarkut ovat muuten virallisesti mallia Mama - rennot, joustavat ja tarpeeksi isot.

Moni on lohduttanut huomauttamalla, että imetys ei välttämättä vie kiloja, kuten usein väitetään, vaan saattaa nimenomaan sitoa ne tiukasti kiinni. Imetys on elimistölle raskasta, joten tietty määrä vararavintoa lienee tarpeen. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt, että pääsen vielä takaisin vanhoihin vaa‘an lukuihin.

Ärsyttävin viimeaikainen ilmiö on hiustenlähtö. Minulla oli raskausaikana selvästi enemmän tukkaa kuin yleensä, mikä oli kivaa mutta myös outoa. Viimeisen kuukauden ajan hiuksiani on löytynyt matoista ja pesukoneesta, villatakin selkämyksistä ja jopa vauvan vaipoista. Kaikki se materiaali, mikä jäi raskausaikana putoamatta, tulee nyt kerralla alas. Hormonit ovat selvästi taas muuttuneet.

Yksi hyvä juttu on sentään se, että kasvavaa vauvaa nostellessa ja vaunuissa työnnellessä tulee treenattua käsivarsia aivan huomaamattaan. Ei ole ihme, että äideillä on hyvät habat.

Mutta onhan raskaus aivan ihmeellinen asia! Tällä hetkellä ihailenkin naisen elimistöä ja sen joustavuutta. Kun keho on venynyt yhdeksän kuukautta, se ei tietenkään voi palautua yhdessä yössä. Maltti on valttia enkä ole vielä uskaltanut lähteä juoksulenkille, mutta joulukuun alusta ajattelin aloittaa taas salitreenit.

Katselen vauvaa ja ihmettelen, että minusta on tullut jotain tuollaista, että minun elimistöni on osannut hänet rakentaa. Outoahan se olisi, jos siitä ei jäisi jälkiä. Raskaudesta palautumiseen menee todennäköisesti yhtä kauan kuin itse raskauteenkin. Loogista, mutta meille nopeatahtisille ihmisille ah niin hidasta ja rasittavaa.

Asiaa miettiessäni kätilöni käski minun orientoitua linea negran mukaan. Kun navan alla kulkevaa viivaa ei enää huomaa, kehoni on palautunut raskaudesta täysin. Siihen asti pitää miehenkin kuulemma muistaa käyttäytyä, hihi.

Miten kauan sinulla kesti, ennen kuin keho tuntui entiseltään?
Monday, 18 November 2019

Lento vauvan kanssa

Vauva oli reilun kolmen kuukauden ikäinen, kun lähdimme hiljattain Suomeen. Olin matkaamassa yksin ja jännitti, vaikka saimmekin Saksan päässä kyydin kentälle ja vanhempani tulivat hakemaan meidät Helsingistä, eli minun piti selvitä vain lentokentistä. Sen verran kuitenkin hermostutti, että keräsin etukäteen vinkkejä vauvan kanssa lentämiseen.

Sain muun muassa tällaisia:

- Kannattaa imettää koneen nousussa ja laskussa.
- Laita vauvalle nenätippoja ennen lentoa.
- Ota mukaan varavaatteet vauvalle mutta myös itselle. Myös pieni peitto olisi hyvä.
- Varaa tarpeeksi aikaa kaikkiin siirtymiin.
- Muista rento ja stressitön asenne, niin vauvakaan ei stressaannu.
- Pyydä apua aina, kun sitä tarvitset.

Miten lennot sitten menivät?

Ilokseni voi todeta, että Toivo on kuin syntynyt matkustamaan. Niin kauan kuin hommat etenevät ja ympärillä on tarpeeksi katsottavaa, hän pysyy tyytyväisenä.

Düsseldorfin kentällä oli aikamoinen hulina. Valitettavasti emme saaneet vaunuihin mitään suojaa, joten hieman hirvitti, miten niiden käy. Düsseldorfissa kuulema pyydetään usein lisädokumentteja (syntymätodistus yms.), mutta tällä kertaa pelkät passit riittivät. Mukavaa oli myös se, että meidät noukittiin jonon ohi turvatarkastukseen. Jouduin riisumaan kantorepun, mutta kaksikin virkailijaa auttoi vauvan kanssa, jotta sain tavarani hihnalle ja taas kasaan. Sain apua ennen kuin ehdin sitä edes pyytää. (Paitsi Helsinki-Vantaalla laskeutumisen jälkeen, kun olisin tarvinnut sekunniksi vauvan pitelijää - tax freen myyjä ei uskaltanut pitää vauvaa sen aikaa, että olisin saanut kantorepun päälle).

Täytyy antaa Finnairille täydet pisteet koneeseen sijoittamisesta. Meille oli automaattisesti varattu paikka ensimmäiseltä riviltä bisnesluokan takana. Se oli ikkunan vieressä ja viereinen paikka oli blokattu ja pysyi tyhjänä. Menomatkalla kone oli täynnä, mutta meillä oli mukavasti tilaa. Onnistuin vaihtamaan vaipat viereisellä penkillä, ja Toivo nukkui siinä myös sen aikaa, että pääsin vessaan.
Lentohenkilökunta oli ystävällistä ja ohjeisti vauvan turvavyön kanssa. Saimme heti myös roskapussin, mutta sitä ei lopulta tarvittu. Ja koska istuimme niin edessä, koneesta poistuminenkin sujui nopeasti ja näppärästi.

Vauva ei nukkunut koneessa paljonkaan, vaikka monet olivat minulle sellaista lupailleet. Itse lennosta hän ei silti tainnut huomata mitään. Nousun aikana imetin, laskeutuessa hän nukkui ja väliajan söi puuleluaan tai höntsäili muuten omiaan. Minä en pidä lentämisestä, mutta täytyy sanoa, että vauva huolehti siitä, että en ehtinyt panikoida, koska koko ajan oli tekemistä. Lennot olivatkin leppoisammat ja helpommat kuin monesti yksin matkustaessani.

Ainoa vähän tylsä juttu oli, että Düsseldorfin ruuhkaisen kentän takia istuimme lopulta tunnin ja vartin koneessa, ennen kuin lento pääsi ilmaan, ja saavuimme Suomeen reilusti myöhässä. Helsinki-Vantaan lentokenttä saa muuten ison miinuksen tuloaulan erittäin epäsiististä lastenhoitohuoneesta, jossa ei ollut edes vessapaperia.
Paluumatkalla uskalsin jo luottaa siihen, että selviämme, ja kaikki menikin sujuvasti. Helsinki-Vantaalla oli lauantai-iltapäivänä rauhallinen tunnelma, ja kävelimme suoraan tiskille jättämään tavarat. Virkailijalla oli aikaa rauhassa auttaa vaunujen pussittamisessa ja ihastella vauvan saksalaista passia. Kuulin, että meillä on sama istumapaikka kuin tullessa ja että viereinen paikka on taas jätetty vapaaksi.

Siitä kävelimme suoraan turvatarkastukseen, jonka läpi vauva sai kulkea repussa. Lento lähti tällä kertaa ajallaan ja meni jälleen rennosti. Minäkin nukahdin hetkeksi vauva sylissäni.

Düsseldorfin kentällä jouduin hetken jännittämään vaunujen puolesta, sillä ne tuotaisiin eri paikkaan kuin matkalaukut ja virkailijan mukaan vasta sitten, kun kaikki muu olisi lastattu hihnalle. Vaunut saapuivat kuitenkin nopeammin kuin odotin ja jälleen kolhimattomina.

Lopulta voi siis todeta, että ihan turhaan jännitin. Kumpikaan meistä ei tarvinnut vaihtovaatteita ja sosiaalinen vauva viihtyi matkan päällä. Kaikki meni niin hyvin, että aloin suunnitella seuraavaa Suomen-reissua helmikuuksi. Siitä voi tulla haastavampaa, koska vauva ei välttämättä enää viihdy paikallaan sylissä ja eväitäkin tarvitaan mukaan eri tavalla kuin näin täysimetyksellä. Mutta kokemus tuo todennäköisesti varmuutta, jota tästä ensimmäisestä keikasta puuttui.
Sunday, 17 November 2019

Kirjailijaelämää

Saksan kustannustoimittajani Leonan kanssa, Kuva: WooW Books
Äitiyslomalla ei voi ottaa liikaa paineita kirjoittamisesta, koska huonosti nukutut yöt ja vauvan tarpeet, mutta viimeiseen kuukauteen on mahtunut sosiaalisia kirjailijajuttuja. Kirjailijuus voi olla myös yllättävän tapahtumarikasta, ainakin näin syksyn messuaikaan. Vauva on jo kokenut messukävijä ja kirjallisissa tilanteissa istuja. Viime viikkoihin on mahtunut tällaista:


Frankfurtin kirjamessut

ovat yksi maailman suurimpia kirjamessuja ja pääasiassa myyntimessut. Tänäkin vuonna messualueella kävi viiden päivän aikana 320 000 vierailijaa. Alue on niin suuri, että hallista toiseen voi matkata pikkubussilla eikä kaikkiin halleihin edes välttämättä ehdi päivän aikana.
Minä olin messuilla työt mielessä. Kävin katsomassa tämän vuoden teemamaan Norjan paviljongin (tylsä!), mutta muuten päivä meni työtapaamisissa, sillä kaikki agentuurini ja kustantamoni olivat edustettuina messuilla. Välissä ehdin moikata ystäviäkin eli en juuri tutustunut messuohjelmaa saatikka käynyt monessa hallissa. Voin sanoa, että oli absurdia ja ihan mieletöntä nähdä omat kirjansa Frankfurtin kirjamessuilla!

Etukäteen hieman jännitti, miten pitkä päivä vauvan kanssa sujuu, mutta Toivohan oli aivan elementissään. Hän viihtyy kulkuvälineissä ja ihmisten keskellä ja kävi niinkin, että hän nukkui rintarepussa kahden ja puolen tunnin päiväunet. Ilmeisesti messuhälinä ja liike tarjoavat unille hyvän taustan. Vielä kotimatkallakin häntä nauratti junassa, joten päivä meni paremmin kuin olin uskaltanut odottaa.
Sain päivän aikana niin monia hyviä uutisia, että messuille meno tosiaan kannatti. Ensinnäkin Suomen agenttini kertoi, että Hilja kiinnostaa, vaikka sopimuksia ei ole vielä tarjottu. Sitten Suomen kustantamo kertoi, että Hilja-sarjan toisesta osasta on otettu uusintapainos, jee! Ja minä kun luulin, ettei hieman vanhemmista kirjoista enää oteta uusia versioita. Lopuksi tapasin vielä Saksan kustantajani, joka kertoi minulle, että Hilja-sarjan seuraavastakin osasta on tehty julkaisupäätös. Tuplajee!

Vaikka arkeni sisältää tällä hetkellä aivan liian vähän kirjoitusaikaa, on kiva tietää, että Hilja-kirjat menevät ja elävät omaa elämäänsä ilman minuakin.


Helsingin kirjamessut

Tasan viikko Frankfurtin messujen jälkeen suuntasin vauvan kanssa Helsingin kirjamessuille. Minulla ei ollut tänä vuonna omaa esitysaikaa, mutta lähdin mielenkiinnolla nauttimaan messuhumusta Toivon ja mummon kanssa. Kävi niin hauskasti, että pääsimme messuille vanhan kotipaikkakuntani kirjaston järjestämän bussimatkan mukana, mikä oli kätevää ja helppoa.
Myöskään Helsingissä en ehtinyt juuri paneutua messuohjelmaan, mutta kirjailijalle messut ovat pääasiassa kohtaamispaikka. Pidimme Hilja-tiimin kanssa palaverin tulevaisuuden kuvioista ja tapasin tuttuja, kuten Enostone-kustantamon Kallen ja äitiyspakkauksen runokirjoistaan tunnetun Elina Pullin. Kuuntelin hetken myös keskustelua Sylvi Kekkosesta, kunnes piti lähteä vaipanvaihtohommiin.
Hiljan kuvittaja Nadja Sarell ja megaplakaatti.
Messujen suurin yllätys oli jättimäinen plakaatti, joka roikkui Kustannus-Mäkelän messuosastolla. Olen aina ihaillen kadehtinut kollegoja, joiden työt pääsevät messuilla hyvin esille. Ja siellä se nyt kenotti, Hilja ja operaatio joulun taika -kirjan kansi isona posterina. Nyt olen nähnyt kaiken.

Sen verran ehdin messuja kiertää, että täytyy kehua niiden kehittyneen positiivisesti. Muistan parin vuoden takaa äänekkään ja täpötäyden, jopa hieman ahdistavan messualueen. Uusi ohjelmajohtaja Ronja Salmi on kuitenkin saanut hyvää aikaan. Messualueen keskeltä menevät leveät käytävät, lavat ovat seinien vierillä eikä niiden mökä kaiu kaikkialle ja mikä parasta, lastenalue oli omassa rauhallisessa nurkassaan eikä keskellä kaikkea. 

Vauva viihtyi näilläkin messuilla, sillä hän veti jälleen kahden ja puolen tunnin päiväunet, mitä ei juuri koskaan tapahdu kotona. Saimme kassillisen kirjoja, hyvää messufiilistä ja inspiraatiota kotiin viemisiksi, ja olin iloinen, että lähdin.

Kirjanjulkkarit Suomi

Olen sitä mieltä, että jokainen kirja ansaitsee julkkarinsa. Se on eräänlainen riitti, että nyt kirja on valmis ja kirjailijan puolelta kannet on suljettu. Tällä kertaa ajattelin, että olisi kiva juhlia Suomessa. Siihen tarjoutuikin mahdollisuus, mutta julkkarien järjestämisestä ei olisi tullut mitään ilman vanhempieni ja kustantamon apua. Iso kiitos!

Hilja ja operaatio joulun taika -kirjan julkkarit aloitettiin pukeutumalla tonttumyssyihin, laulamalla joululauluja ja koristelemalla kuusi. Tunnelma oli lämminhenkinen ja porukkaa kivasti, vaikka kuulinkin, että samalle iltapäivälle sattui myös kilpaileva tilaisuus.

Mutta kuinka ollakaan, Toivo onnistui tekemään niskakakat juuri sillä kertaa, kun äiti on hermostuksissaan unohtanut vaipat ja hoitoalustan yöpaikkaan... Onneksi lähisuku hoiti hommat, jotta sain hetken paistatella kirjailijuudessa ja myös paikallislehden haastattelu onnistui. 

Kirjailta Köln

Kölnissä on aktiivinen suomalaisyhteisö, jolle olen järjestänyt kirjallisia salonkeja myös aikaisempien Hilja-kirjojen kohdalla. Valitettavasti harmaa marraskuun ilta ei ollut kutsuvin ja yleisömäärä jäi hyvin pieneksi. Tilaisuus oli kuitenkin ihana! Seurakunnan pappi Anna-Maari oli valmistellut haastattelun ja joskus kanttorinakin toimiva Sari soitti ja lauloi lukemisen ohessa. 
Minä taas sanoin, että minulla on vauvavapaata ja lasissa skumppaa, joten kaikki on enemmän kuin hyvin, vaikka paikalla ei olisi ketään. Kuuntelijapalaute teki illasta kuitenkin tärkeän. Suomen juhlissa kukaan ei juuri nauranut ja ehdin jo ajatella, ettei kirja ehkä olekaan niin onnistunut. Kölnissä luin vähän eri kohtia ja palaute oli välitön. Uuden kirjan kohdalla kestää aina hetken löytää ne tekstipätkät, joita kannattaa lukea yleisötilaisuuksissa paljastamatta liikaa kirjan punaisesta langasta.

Luentatilaisuus Kölnin kaupunginkirjastossa

Sattumalta tähän marraskuulle ja vielä peräkkäisiin päiviin tuli myös kaksi kutsua kirjastovierailuille. Ensimmäinen oli esiintyminen Kölnin kaupunginkirjaston lastenosastolla. Voin kertoa, että etukäteen jännitti hurjasti, vaikka tiesin, että paikalle on tulossa ystäviä ja tuttavia, eli tyhjille seinille ei tarvitse lukea. Saksan kustannustoimittajani oli paikalla tukemassa, jos saksaksi lukeminen alkaisi tökkiä.
Lopulta tilaisuuteen tuli sitten muutama muukin. Ensin nimittäin haeskeltiin lisää tuoleja ja lopulta puolitettiin pullat, jotta kaikille riitti: paikalla oli 50 ihmistä, joista 20 lasta, eivätkä kirjastovirkailijat muistaneet toista niin suosittua lastentilaisuutta. Moni jäi luennan jälkeen vielä askartelemaan ja juttelemaan, ja tilaisuus loppui vasta siihen, kun kirjasto meni kiinni.

Luentatilaisuus Meerbuschissa

Heti seuraavana päivänä eli aikaisin lauantaiaamuna junailimme koko perhe Düsseldorfiin ja sieltä eteenpäin Meerbuschiin. Tätä vierailua oli suunniteltu jo keväästä mutta vähän mietitytti, tuleeko sinne ketään. Kuulin, että paikallislehdessä oli ollut tilaisuudesta iso mainos, joten kirjastolaiset olivat järjestäneet luennan isompaan tilaan kuin alkujaan oli suunniteltu.
Kymmenen minuuttia ennen alkua katsomossa istui yksi lapsi isänsä kanssa. Aloitin lopulta viisi minuuttia myöhässä, kun katsomossa oli parikymmentä henkeä. Tilaisuus oli mukava, sillä tunnelma oli intiimimpi ja keskittyneempi kuin edellisenä päivänä, sillä se ei ole kuuntelijoiden määrä vaan laatu, mikä ratkaisee. Eturivissä istui lapsia silmät tuikkien, ja kirjailijan sydän oli sulaa.

Toivon aina, että tällaisiin tilaisuuksiin tulisi edes se määrä jengiä, ettei järjestäjiä jää harmittamaan. Kirjasto vaikutti tyytyväiseltä ja mieskin sanoi, että oli mukavaa, vaikka aamu olikin ollut aikainen.
*Kiitos tilaisuuden tukemisesta Das finnische Buch!

Kevään ensimmäiset kirjailijavierailut ovat varmistuneet tällä viikolla, joten saan myös jatkossa vaihtelua vauva-arkeen. Toivottavasti kirjoitusaikaakin löytyy, jotta Hilja-juhlat eivät lopu vielä tähän.

Kiitos lastenhoitajat ja järjestäjät ja tietysti kaikki Hilja-kirjojen lukijat!
Thursday, 14 November 2019

Ystäväkirja

Tällainen ystäväkirja-haaste kiertää nyt blogeissa ja olen iloinen, että se sattui vihdoin omallekin kohdalleni. Kiitos haasteesta Heidin Italia -blogin kaima!

Bloginimeni tarina
Perustin blogini syksyllä 2010, jotta lähipiiri voisi seurata seikkailujani Saksassa. Blogi on sittemmin muuttunut ja kehittynyt varsin paljon, mutta nimi sopii edelleen. Nimi on muunnos sukunimestäni. Viherjuuri on kuin joku juures ja blogi kokoelma erilaisia juttuja, joten siitä partitiivipääte. 

Perusjuttuja

siviilisääty: naimisissa
asumismuoto: kerrostalokolmio
ammatti: opettaja, kirjailija
työpaikka: viimevuosina Kölnin yliopisto ja kotikirjoistuspöytä
kiinalainen horoskooppi en tiedä
harrastukset: lukeminen, liikunta, bloggaaminen, bujoilu

Syvällistä:

Periaatteet: Yrittänyttä ei laiteta. Aina kannattaa astua kotiovesta ulos maailman mahdollisuuksiin.
Maailmankatsomukseni nousee kristillisistä arvoista ja on yritys ymmärtää ihmisiä ja erilaisuutta.
Pohdin usein sitä, miten on mahdollista, että hiuksia putoaa koko ajan, mutta ihminen ei silti kaljuunnu. Ei tajua. Nyt raskausajan jälkeen niitä hiuksia muuten todellakin lähtee.
Vihaan liian rikkonaisia öitä, valuvia sukkahousuja, ruuhkia ja myöhästeleviä kulkuvälineitä.
Halveksin Halveksia on erittäin voimakas verbi. Ennen kuin käytän näin leimaavaa sanan, pyrin ymmärtämään. Mutta jos tähän jotain pitäisi laittaa, niin sanotaan, että ihmisiä, jotka eivät näe omaa napaansa ja toimintaansa pidemmälle eivätkä ole valmiita muuttamaan ja muuttumaan.
Pyrin kierrättämään ja tuottamaan mahdollisimman vähän jätettä. Vauvani käyttää muun muassa kestovaippoja ja uudelleen pestäviä pikkupyyhkeitä kaiken kertakäyttöisen sijaan.
Rakastan 
Haaveilen eniten siitä, että minun olisi joskus mahdollista heittäytyä vapaaksi kirjailijaksi
Tarvitsen omaa aikaa. Vaikka olen sosiaalinen, tarvitsen myös aikaa yksin.
Pelkään, että maailmantilanne muuttuu joskus sellaiseksi, ettei rauha ole mahdollinen.
Kaipaan edesmenneitä isovanhempiani, joihin minulla on aina ollut hyvä ja läheinen suhde.
Murehdin välillä liikaakin mutta en koskaan kovin pitkään.
Kerään sanoja ja mainioita sanontatapoja, jotka saattavat sopivan hetken tullen päätyä kirjaan.
Lempi-

värini on vihreä
vuodenaikani on syksy
eläimeni on kissa

kirjojani ovat mm. Virginia Woolfin Majakka, John Irwingin Kaikki isäni hotellit ja Bukowskin Saatana saapuu Moskovaan

elokuvani on Beasts of the southern wild

musiikkilajejani on monta. Pidän päivän ja tunnelman mukaan elektrosta ja klassisesta mutta myös jazzista ja stadionrockista.

numeroa minulla ei ole.
asia minussa on monien mielestä nauru.
ruokani on tonnikalapasta ja kasviswokit.
juomani on vihreä tee
lomakohteeni on tietysti Suomi.
tuoksuni on raikas meri-ilma tai mäntymetsä
kasvini on koivu
säätilani on kirpeän kuulas syyspäivä
tapani viettää vapaailta on kotisohvalla läppäri tai kirja sylissä

Kysymyksiä

Pidätkö tytöistä vai pojista? Pidän lapsista ja ihmisistä.
Onko sinulla salaisuuksia? Eiköhän meillä kaikilla ole.
Onko sinulla valkolakkia? Jossain saksalaisen kellarikomeron uumenissa.
Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys? Sain korvareiät 13-vuotiaana.
Mitä tilaat baarissa? Lasin viiniä tai IPA-oluen
Poltatko tupakkaa? En
Omistatko eläimiä? En, vaikka joskus haluaisin taas kissan.
Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Minulla on monia ystäviä, joita on turha laittaa paremmuusjärjestykseen.
Mitä muuttaisit itsessäsi? Haluaisin olla rennompi ja spontaanimpi enkä aina niin suunnitelmallinen ja tavoitteellinen.
Kerro jotain siitä, kun

olit kymmenen vuotta nuorempi. Asuin silloin vielä pienessä yksiössä Lahdessa ja olin lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja.

viimeksi koit romanttisen hetken. Palasin hiljattain Suomesta  ja mies oli ostanut minulle kauniin leikkokukkakimpun.

viimeksi joku sai nauramaan sinut oikein kunnolla. Aviomieheni hassutellessaan poikamme kanssa.

joku kehuu sinua taitavaksi. Perisuomalaiseen tapaan vähättelen ja sanon höpsis, mutta kyllähän se kivalta tuntuu.
teet itsellesi lounasta. Yleensä lämmitän jotain edelliseltä päivältä tai pilkon nopeasti salaatin.
sinulla oli viimeksi kotoisa olo. Miten niin viimeksi? Ihan joka päivä.
lausut kehuja. Minun ei ole vaikea kehua muita ihmisiä vaan olen kehuissani hyvin spontaani.

viimeksi luit jotain syvällistä. Mikähän on tarpeeksi syvällistä? Luen tällä hetkellä Elisabeth Stroutin kirjaa Kaikki on mahdollista. Se on elämänmakuista ja syvällistä tekstiä. Suosittelen!

biisi, joka on koskettanut sinua syvästi. Tämä on hankala kysymys. Minulla on aina ajoittain levyjä, joihin jumiudun ja joita soitan repeatillä, mutta harvoin yksittäiset biisit nousevat toisten yli. Sanotaan nyt, että James Blaken A case of you, koska se oli meidän häätanssimme.


Jotta ystäväkirjan matka jatkuu, haastan mukaan Leena-Marin London and beyond -blogista.



Monday, 11 November 2019

Ulkosuomalainen vauva Suomessa

Ulkosuomalaisella vauvalla on saksalainen Reisepass ja suomalainen sosiaaliturvatunnus, joten oli aika viedä hänet tutustumaan toiseen kotimaahansa. Reilun kolmen kuukauden ikäisenä hän pääsi ensimmäistä kertaa mummolaan ja serkkujen luo.

Suomen sää oli yllättävän mukava, marraskuuksi. Onneksi olin tutkinut säätietoja etukäteen ja varautunut villahaalarilla ja pipoilla. Saimme nimittäin useampana päivänä nauttia pakkasssäästä ja jopa hieman lumisateestakin. Mikään ei voita vaunulenkkeilyä raikkaassa pikkupakkasessa, joka saa posket punaisiksi. Sellaiset kelit ovat Kölnissä niin harvinaisia.

Toivo on osoittautunut hyväksi reissaajaksi. Niin kauan kuin on tarpeeksi tapahtumaa ja ihmisiä, hän viihtyy hyvin. Toki Suomessa tuli vastaan niin paljon uutta, että muutamat yöt menivät asioita sulatellessa. Mutta oli ihanaa, että hän pääsi vihdoin tapaamaan kunnolla äitinsä sukulaisia. 

Hellyttävin kohtaaminen oli ehdottomasti tapaaminen äidinisäni kanssa - Toivolla ja hänellä on lähes 90 vuotta ikäeroa. Toisella kaikki on vasta alussa, toisen askel kääntyy jo iltaan, mutta hetken heidän elämänsä leikkasivat toisiaan.
En tiedä, liittyykö vauvan kasvuvaiheisiin vai oliko Suomella vaikutusta asiaan, mutta vauva oppi Suomessa monia uusia taitoja. Heti ensimmäisenä aamuna hän alkoi yhtäkkiä kieriä ja saman päivän aikana kääntyi myös vasemman kyljen kautta, kun tähän asti on mennyt vain oikea.

Toivo ei ole myöskään syönyt tutttia sitten muutamien ensimmäisten viikkojen, mutta Suomessa sormeni päätyivät niin usein pieneen suuhun, että päätin taas kokeilla. Isäni osti Toivolle uudet tutit, koska eihän meillä ollut niitä mukana. Jo ensimmäisenä kokeiluiltana hän nukahti tutin kanssa nopeasti ja helposti.

Tällä hetkellä onkin ollut aivan hämmentävän helppoa saada lapsi päiväunille tai illalla sänkyyn. Tutti suuhun vain eikä nukahtaminen kestä kauaa.

Lienee johtunut myös niistä kirpeistä pakkaskeleistä, mutta Suomessa vauva alkoi jälleen viihtyä vaunuissa. Olin juuri sanonut siskolleni, ettei Toivo koskaan nuku vaunuissa eikä aamupäivisin ylipäänsä paljon. Ja niin hän seuraavana aamuna nukkui yli kaksi tuntia ulkona vaunuissa. Kyllä minäkin noilla keleillä olisin viihtynyt vaunukopassa äitiyspakkauksen makuupussiin käärittynä. Sama temppu on muuten toiminut myös kotona Kölnissä. Kiitos äitiyspakkauksen makuupussi!
Parasta Suomessa oli sen tarjoama vaihtelu vauva-arkeen, uudet päiväkävelyreitit ja sauna. Toivo ei vielä niin ymmärtänyt, missä ollaan ja mitä tapahtuu, mutta piti siitä, että kaikki puhuivat samaa kieltä kun äiti. Sosiaalinen lapsi viihtyi, kun tarjolla oli monenlaista viihdykettä ja viihdyttäjää.

Auttajia ja seuraa oli joka puolella, mutta ehkä kuitenkin yllätti se, miltä tuntui olla koko ajan yksin vastuussa vauvasta. Kotiinpaluussa ihaninta onkin ollut se, että vierestä löytyy taas toinen, joka on yhtä lailla velvollinen hoitotoimenpiteisiin.

Maisemanvaihdos teki kuitenkin hyvää, ja olen ollut viime päivät kotona hyvin aikaansaava. Koska matka meni niin erinomaisesti, suunnittelen seuraava Suomen keikkaa jo helmikuulle. Ehkä silloin pääsen vetämään vauvaa pulkassa ja ulkosuomalainen lapsi saisi todellisen talvikokemuksen.
Thursday, 7 November 2019

Äitiyslomalla iskee sisustusfiilis + ALEKOODI

               
                                                                                   ***Yhteistyössä Poster Storen kanssa

Olen usein kuullut, miten raskaana oleviin iskee pesänrakennusvietti ja sisustusfiilis ja kotona pitää laittaa kaikki nurkat uusiksi, vaikka maha on jo tiellä ja pienikin rasite saa puuskuttamaan. Minäkin sisustin toki makuuhuoneen uutta asukasta varten mutta muu asunto sai odottaa, sillä en kokenut tarvetta rakentaa pesää.

Eipä odota enää.

Näin äitiyslomalla ja vanhempainvapaalla on ollut aikaa olla kotona ja kaikki keskeneräiset projektit ovat alkaneet hyppiä silmille. Sellainen on esimerkiksi olohuoneen valkoinen seinä. Laitoimme olohuoneen vuosi sitten uuteen järjestykseen ja siitä asti lipaston päällinen on odottanut täytettä. Nyt tyhjän seinän tuijottaminen sai kuitenkin riittää, kun saimme vihdoin ripustettua siihen uudet taulut.
Ennen
Jälkeen
Seinällä on keikkunut siskoni ja ystäväni taidetta, ja nyt rakensimme niiden ympärille kuvakollaasin. Minä olisin valinnut seinälle vaaleanpunaista ja vihreää ja yhden ihanan julisteen lissabonilaisesta raitiovaunusta, mutta miehen silmää miellyttivät enemmän graafiset ja mustavalkoiset julisteet. Niinpä päätimme pitäytyä taideteosten värimaailmassa.

Hyllyllä kuvien vieressä on kokoelma miehen lp-levyjä ja niissä usein hip hoppia, joten oli helppo päättää, mikä teksti seinälle poimitaan. Levyhylly tarjoaa vaihtuvan gallerian aina sen mukaan, mitä on kuuntelussa.

Vanhassa talossa on korkeat seinät, mikä on ihanaa, mutta niissä riittää täytettävää. Olikin vaikea arvioida, kuinka paljon seinälle mahtuu ja miten. Niinpä kollaasi tulee varmasti täydentymään tulevaisuudessa. Tuntuu muuten, että seinästä tuli vieläkin korkeampi, kun se ei ole enää niin tyhjä.

Olen erittäin hidas ja harkitseva sisustaja. Vaikka muuten olen liikkeissäni nopea, pähkäilen sisustuksen kanssa pitkään ja olen varovainen, jotta ei tule virhearvioita. Tämäkin seinä odotti varsin kauan, sillä keskeneräisyyteen tottuu. Arki pyörii hyvin, vaikka seinä loistaisi valkoisena. Onneksi olen kuitenkin viettänyt viime viikkoina aikaa sohvalla imettäen ja ehtinyt samalla rauhassa visioida seinää.
Minusta tästä kollaasista tuli oikein kiva. Ehkä seinät eivät kaadu vauva-arjessa niin nopeasti päälle, kun siellä on kivaa katseltavaa, heh. Vauvakin tykkää katsella seinän graafisia kuvioita. Seuraava sisustusprojekti onkin sitten työhuone, josta täytyy jossain vaiheessa alkaa muokata lastenhuonetta.  Olohuoneesta löytyykin edelleen yksi keskeneräinen nurkka, koska työhuoneen vitriinikaappi siirtyy siihen sitten joskus. Mutta sitä en halua vielä ajatella.

Ja lopuksi minulla on iloisia uutisia. Saan tarjota seuraajilleni alennuskoodin, jotta tekin voitte välttyä valkoisten seinien syndroomalta. Klikkaa siis Poster Storeen ja käytä koodia viherjuuri30, joka oikeuttaa 30 % alennukseen. Koodi on voimassa 14 päivää, joten ole nopea!

Seuraavaksi voisin siirtyä sisustamisesta hääalbumiin, koska vanhempainvapaalla on hyvä hetki tehdä kaikki keskeneräiset hommat, joita työarjessa ei ehdi, olen kuullut.

Minkä sisustus- tai muun projektin ehdit viimeistellä äitiyslomalla?

Tuesday, 5 November 2019

Pieni testitikku muuttaa maailman


Tasan vuosi sitten vietettiin jännittäviä hetkiä. Kuukautiset olivat kuusi päivää myöhässä ja oli kaivettava esiin kaapin perälle kulkeutunut raskaustesti. Se oli viimeinen kaikista mahdollisista vuosien aikana ostamistani testipakkauksista, sillä malttamaton ehti tehdä testejä monen monta kertaa.

Testitikkuun piirtyi nopeasti vahvin viiva, jonka olin omissa testeissäni koskaan nähnyt. 

Puhaltelin hetken aikaa kylpyhuoneessa ja menin sitten herättämään miehen. Sanoin, että ei saa liikaa innostua, mutta vaikuttaa siltä, että olen raskaana. Ei voi kuitenkaan tietää, miten käy. Lääkäri vahvisti tuloksen pari päivää myöhemmin ja vakuutti, että tällä kertaa kaikki on kunnossa ja tämä raskaus tulee menemään loppuun asti.

Aloimme elätellä toivoa ja tuleva sai työnimekseen Toivo.
Nyt tämä positiivinen raskaustesti osaa jo kääntyä, höpöttää ja hymyilee ja hakee kovasti kontaktia.  Lienee aika heittää kaappiin unohtunut testi pois, kun sen tulos alkaa olla aika selvä. Vai oletteko te säästäneet plussatikut jälkipolville?

Ensimmäisessä ultrakuvassa näkyneestä mustasta pisteestä on kasvanut oma ihmisensä. Hurjaa! Kyllähän sen on aina tiennyt, miten lapsia tehdään ja miten ne maailmaan tulevat, mutta tämän omakohtainen kokeminen on kuitenkin hulluin juttu maailmassa. Että kahden minipienen solun sisältämästä informaatiosta kasvaa tyyppi, jolla on silmäripset, hörökorvat, hymykuopat ja varpaankynnet. Hullua.
Vuosi sitten en osannut arvella yhtään, millainen matka meillä on edessämme. Ensimmäistään odottavalle kaikki on uutta ja ihmeellistä eikä etukäteen voi tietää, miten keho reagoi ja miten se raskauden kestää.  Onnekseni kaikki meni helposti ja vaivattomasti, vaikka en raskaudesta olotilana niin välittänytkään. Synnytyksestäkin selvittiin, mutta vaatii vielä aikaa, ennen kuin olen valmis päättämään, haluanko tehdä sen joskus uudelleen.

Sitä ehtii miettiä myöhemminkin, sillä nyt meillä on tässä tämä vuosia odotettu ja toivottu pieni ihme, joka kasvaa ja kehittyy joka päivä ja joka osaa olla maailman rakkain ja rasittavin yhtä aikaan. Äitiys tuntuu edelleen hyvin luontevalta mutta samalla tiedän, etten tiedä siitä vielä yhtään mitään. Tämä tyyppi tulee mullistamaan maailmani vielä monta kertaa, sillä syntymä oli vasta kaiken alku.

Sinua voi kiinnostaa myös: