Thursday, 28 October 2010

Metrossa

Hampurin kokoisessa kaupungissa oppii helposti laiskaksi kulkijaksi. Metroverkosto on laaja ja toimiva, eikä seuraavaa kulkupeliä tarvitse odottaa kovin kauaa. Oma lähilinjani pyyhkii laiturit tyhjiksi viiden minuutin välein, joten perävaloja ei juuri kannata surkutella.  Tänään näin ensimmäistä kertaa tarkastajat vaunussa. Ikävä kyllä en päässyt näyttämään uutuuttaan kiiltävää lippuani, koska virkailijat astuivat viereiseen vaunuun. Joku sieltä kuitenkin näkyi kärähtävän.

    Kuukauden aktiivisen käyttämisen jälkeen olen havainnut kyseisessä liikennevälineessä sekä hyviä että huonoja puolia. Nopeus, helppous, siisteys ja luotettavuus kuuluvat hyviin puoliin. Ensimmäisiä ongelmiani on ollut se, miten käyttää suljetussa kopissa vieraiden ihmisten kanssa jaettu aika. Havaintojeni mukaan ihmiset nukkuvat, pelailevat, kuten vierustoverini tänään tetristä, juovat kahvia ja tuijottavat tyhjyyteen. Suosituin metroharrastus on ehdottomasti lukeminen. Kaikki nämä ovat jonkinlaisia sijaistoimintoja, joiden avulla pyritään saavuttamaan yksityisyys ahtaassa junassa sekä tietenkin saamaan matka kulumaan, koska maisemiakaan ei juuri voi katsella. Lukeminen onkin mukavaa ajanvietettä mutta vaarallista. Olen muutaman kerran lähes ajanut pysäkkini ohi, koska kirjassani on ollut menossa niin kiinnostava kohta.

   Ongelmia syntyy myös heti, kun vuoro on myöhässä. Aamun junani oli tänään kolme minuuttia myöhässä, mikä aiheutti sen, että se oli tupaten täynnä. Samaan junaan ahtoivat jo seuraavankin matkustajat. Matkan aikana pyrin hengittämään sisäänpäin ja varomaan edessä seisovan tytön pitkiä hiuksia. Erittäin hankalaa oli myös yrittää pidättää aivastusta, mutta onneksi kanssa- ahtautujani säästyivät. Pitkähiuksisten naisten ohella lyhyet, vahvaa hisuvahaa käyttävät miehet ovat hieman ikävämpiä matkatovereita ahtaan paikan tullen, puhumattakaan edellispäivän oluita hönkäilevistä.

   Tähän mennessä en ole vielä kertaakaan eksynyt, mutta kerran kulkenut linjalla väärään suuntaan. Seikkailun paikka koittaa aina silloin, kun joku pysäkinväli on jostain syystä suljettu. Leppoisasta matkasta tulee tällöin poukkoilua linjalta toiselle. Näin kävi, kun viimeksi menin seuraamaan St. Paulin peliä. Huomenna pelataan jälleen  kotipeli, ja odotan näkeväni tietyillä reiteillä useampia koppalakkeja. Kannattajilla on tapana kokeilla vaunujen kestävyyttä ei ainoastaan äänijänteillään vaan myös hyppimällä ja heiluttamalla vaunua. Voi olla, että tyydyn sittenkin jalkapatikkaan.


Wednesday, 20 October 2010

Työpaikka

Ennen kuljin töihin lokoisasti kimppakyydillä eli henkilöautossa muutaman kollegan kanssa. Tässä uudessa elämässä sullon itseni aamun täpötäyteen metroon ja varon astumasta kenenkään varpaille. Samanlainen muutos on myös työpaikkani suhteen. Entinen koulu oli ihan siisti ja hyväkuntoinen, mutta nykyinen paikka on aika hieno. Tai itse suomalais-ugrilaisten kielten laitoksen rakennus ei ole kaikessa punatiilisyydessään kovin hohdokas - tai ainakaan niin hohdokas kuin ympäristönsä. Laitos sijaitsee kiven heiton päässä kampukselta Rotherbaum-nimisellä alueella. Alue haisee rahalta. Arvoisa poikaystäväkin totesi, että vaikka olisimme molemmat hyväpalkkaisissa töissä, emme silti voisi edes haaveilla siellä asumisesta.


Punatiilinen talo kätkee sisäänsä laitoksemme, ja ymmätääkseni myös joitain germanistiikkaan liittyviä tiloja. Työyhteisömme on pieni: minun lisäkseni suomen kielen ihmisiä on vain lehtori. Oma työtilani sijaitsee rakennuksen kellarissa ja on hieman viileä, mutta muuta valittamista siinä ei ole. Tietokonetta käyttää joskus myös unkarin kielen professorin opiskelija-assistentti, mutta tähän mennessä olen nähnyt hänet vain kerran.

Rotherbaumin rikkauksilla on pitkä historia. Se on ennen ollut varakkaiden juutalaisten asuinaluetta, ja yliopiston vieressä on edelleen juutalainen koulu. Koulun edessä olevassa kopissa on poliisivartio koko päivän, varmuuden vuoksi. Yksikään alueella kulkija ei voi olla ohittamatta toisen maailmansodan tapahtumia. Niihin lähinnä täytyy varoa astumasta. Holokaustissa menehtyneiden juutalaisten entisten kotitalojen eteen on asetettu laatat, joissa kerrotaan henkilön syntymä- ja kuolinajat sekä kohtalo sodan aikana.

Tällä hetkellä kuljen työmatkat kotiin päin vaihtelevilla reiteillä katse kadussa laattoja bongaillen. Kun ne on katsottu, aion siirtyä ylemmäs etupihojen pikkupuutarhoihin ja talojen sisäänkäynteihin, ja siitä sitten talojen julkisivuihin ja parvekkeisiin...

Sunday, 17 October 2010

Jalkapalloa ja anarkiaa

Kuten tunnettua, Saksa on jalkapallomaa. Yhtälailla tiedettyä on, että tämä on monenlaisten ismien ja aatesuuntien syntymaa, jossa anarkiaa on ilmennyt vuosikymmeniä -ja ilmenee edelleenkin.
   Hampurissa on tällä hetkellä kaksi jalkapalloseuraa, jotka pelaavat Bundesliigassa. Niitä voisi hyvin verrata kääpiöön ja jättiläiseen tai raamatullisemmin Daavidiin ja Goljatiin. Hamburger Sports Verain (HSV) on varakas seura, joka on pelannut liigassa tasaisesti ja kauan. St. Pauli sen sijaan on pieni ja taas kerran täksi kaudeksi Bundesliigaan noussut joukkue. Seuralla on oma maineensa, johon kuuluvat punk, rock ja merirosvosymbolit.
  Arvon Wikipedia kertoo muun muassa tällaisia asioita St. Paulista: 

St. Paulista on tullut Saksassa kulttijoukkue. Vuonna 1981 seuran yleisökeskiarvo oli vain 1 600, mutta 1990-luvun lopussa seuran areena oli useaan otteeseen loppuunmyyty. Seura oli ensimmäisiä seuroja, jotka pistivät jalkapallohuliganismin kuriin ja kielsivät nationalisteilta pääsyn areenalle. 1990-luvun alussa media alkoi kiinnostua seuran punk-faneista. Myös lempinimet, kuten Freibeuter der Liga ("Liigan merirosvot") ja das Freudenhaus der Liga ("Liigan ilotalo"), jota tosin St. Paulin kannattajat eivät itse käyttäneet, yleistyivät.
Joukkueen kannattajat pitävät itseään antifasisteina, antirasisteina ja antiseksisteinä. Tämän takia seuran fanit ovat joutuneet konflikteihin uusnatsien ja huligaanien kanssa, joita Hansa Rostockin kannattajissa oli jonkun verran vielä 1990-luvullakin. (Ja joita HSV:n kannattajissa on edelleen)                http://fi.wikipedia.org/wiki/FC_St._Pauli              
 Eilen St. Pauli pelasi kotipelin Nürbergiä vastaan uusitulla kotistadionillaan Sternschanzessa (kaupunginosa St. Paulin vieressä). Heti metroasemalla vastassa oli seitsemän poliisia katselemassa fanien saapumista. Itse seurasin pelin stadionin kupeessa, vanhaan makasiiniin rakennetulla rock-klubilla. Tällaiset public viewing -tilaisuudet ovat hyvin suosittuja, ja isoja screenejä oli tälläkin kertaa sekä sisällä että ulkona. Hyvinhän siinä sitten kävi: oma joukkue voitti 3-2. Historiallista oli se, että kaksi kolmesta kotimaalista syntyi kulmista; St. Pauli ei ole kuuluisa erikoistilanteista. Rock-asennetta kuvaa se, että jokaisen kotijoukkueen maalin jälkeen kuuluu soittaa Blurin Song 2 ja jokainen kotipeli aloitetaan AC/DC:n kappaleella Hell´s Bells.
  Viihdyttävän ottelun jälkeen marssimme kaupungille: Sternschanze on tällä hetkellä "place to be". Alueella sijaitsee myös pohjoissaksalaisen antifasismin/vasemman siiven keskus, Rote Flora. Talo on yhdistelmä kulttuuria, tapahtumia, vasemmistolaisuutta ja anarkiaa. Näytti siltä, että talon luona oli menossa pieni mielenosoitus, jonka tarkoitus oli mainostaa seuraavan viikonlopun isompaa tilaisuutta. Hampurissa on kova asuntopula, ainakin niistä asunnoista, joihin tavallisella kansalla tai hieman alempiluokkaisilla on varaa. Tätä todistellakseen mustahuppuiset olivat vallanneet Rote Floran viereisen kerrostalon, mutta klo 18 aikoihin tilanne näytti aika rauhalliselta.
Siirryimme tyttöjen kanssa läheiseen kahvilaan lämmittelemään kaakaon voimin, mutta seurasimme sivusilmin tapahtumaa, joka pari tuntia myöhemmin muuttuikin varsinaiseksi näytelmäksi. Minusta tosin tuntuu, että paikalla oli enemmän leppoisaa lauantai-iltaa oluiden ja makkaroiden kanssa viettäviä katsoja kuin varsinaisia osallistujia - ainakin sen jälkeen kun poliisi saapui näyttävästi paikalle. Seitsemän jälkeen risteykseen ajoi kolme vesisäiliöin ja kirkkain valoin varustettua poliisiajoneuvoa, jotka yrittivät hajottaa illan piknikin.
Tilanne ei kuitenkaan kehittynyt mihinkään. Päätimme jatkaa iltaa muualla, mutta poistuessamme meitä tuli sivukadulta vastaan joukko mustiin rynnäkkövarusteisiin pukeutuneita poliiseja. Emme jääneet paikalle ihmettelemään näytöstä, koska sellaiselta se minusta vaikutti. Vasta poliisin ilmestyminen tukki kadun ihmismassalla ja katsojilla, koska sitä ennen tilanne vaikutti varsin rauhanomaiselta. Jalkapallopäivä lienee ollut tavallista tylsempi, joten illaksi kaivattiin jotain tekemistä. Tällaista täällä, suuressa maailmassa.

Wednesday, 13 October 2010

SÄÄ

Olen kuulut paljon huhuja trooppisesta Saksasta, jossa rypäleet kasvavat ja ruohot vihertävät keskitalvellakin. Toisaalta minut oli toivotettu tervetulleeksi harmaaseen ja sateiseen Hampuriin. Siksi viimeaikaiset säähavainnot ovat hieman yllättäneet. Aurinko on paistanut lähes joka päivä, ja parhaimpina päivinä on nautittu lähes t-paitakeleistä. Viime viikolla sää oli lähempänä +20´c ja huivit sai repiä laukkuun heti ulko-ovella. Huivi-ihmistä ei kuitenkaan harmita, koska kyllä se talvi vielä tännekin ehtii.

   Viikonloppuna kuulin huhuja Suomea uhkaavasta lumisateesta. Ja sieltäähän se sitten tulikin. Tällä hetkellä vr:ää vaivaavat raiteille jäätyneet lehdet - taas hyvä syy selitellä myöhästymisiä. Täällä sen sijaan nautitaan vielä viimeisestä kukkaloistosta. Herra poikaystävän vanhempien puutarhassa kukkivat vielä ruusutkin viikonloppuna. Siihen kasvituntemukseni sitten päättyykin, mutta oli siellä myös sinisiä ja muita erisävyisiä punaisia kasveja vielä hyvässä kukassa. Minun oli tarkoitus valokuvata kyseistä kukkimisihmettä, mutta iskenyt lenssu häivytti suunnitelmat.

 Huomenna Hampuriin on luvassa          Enimmäkseen pilvistä
Max: 13°C
                                                                 Min: 8°C

Suomen sääkartta sen sijaan näyttää Forecan mukaan tältä: http://www.foreca.fi/

   Aikaisemmin lempikuukauteni on aina ollut syyskuu: värikkäitä lehtiä, kirpeitä syysaamuja ja aurinkoisia päiviä. Luulen, että täällä minun on pakko vaihtaa mieltymykseni lokakuuhun. Saksalaiset sanovatkin lokakuuta "kultaiseksi", koska aurinko paistaa paljon ja kukinta hiipuu hiljalleen ruskaan. Toisaalta saksan kielessä ei edes ole omaa sanaa vastaamaan suomen ruskaa. Parhain väriloisto on vielä edessäpäin, ja sitä varten minulla on Hai-saappaat ovensuussa odottamassa. Kunhan lehdet vain putoavat, alkaa lehtikasojen yli, ympäri ja päältä saapastelu... 



Wednesday, 6 October 2010

Koti

Toisten täytyy mennä, jotta toiset pääsevät tulemaan. On yksi, joka lähti Buenos Airesiin, jotta eräs toinen voi muuttaa valmiiksi kalustettuun huoneeseen, jossa on nariseva puulattia ja iso valkopäätyinen parisänky. Ja parveke ja naapurihuoneessa hassu kämppis ja keittiössä vesiboileri ja sen vieressä vaaleanpunainen lastenkitara ja kahvikone, joka tekee kahvia teepussin näköisistä läpysköistä.

    Saksassa asuntoja ei erotella numeroilla niin kuin Suomessa vaan kaikilla talon asukkailla on sama talonumero ja alakerrassa yhteinen postilaatikkorivi. Nyt on nimi teipattu joka paikkaan, jotta postinkantaja tietää, mitä kelloa soittaa tai mihin laatikkoon kirjeet tipauttaa. Hissejähän täällä ei juuri missään taloissa ole, mutta onneksi ei ole kuin neljä kerrosta - tai saksalaisittain laskettuna kolme.

   Asuinalue ympärillä on sympaattinen. Kaikki saksalaisille tyypilliset palvelut ovat tarjolla: kemikalio, apteekki, leipomo, lihakauppa, itsepalvelupesula, etninen ruokakauppa, Penny market, kahvila, italialainen ravintola, pub... Lähin metropysäkki on parin korttelin päässä kotoa ja samaisella kadulla kaikki nuo pikkupalvelut. Joen toisella puolella, ei kovin kaukana, on täysin varusteltu ostoskeskus. Tavarataivas kahdessa tasossa. Kaikkea mitä ihminen tarvitsee ja vähän enemmänkin.

    Ensimmäisellä visiitilläni vierailin tosin ainoastaan ruokakaupassa. Siellä odottikin mukava yllätys: viisi erilaista pussia Pandan lakuja suoraan Vaajakoskelta! Voi pojat! Kämppis joutui jo koemaistamaan ja vieraskoreuttaan taisi jopa myönnytellä pitävänsä luomuyrttilakusta. Tänään ostin leipomosta täytetyn patongin, jonka nimi oli Finlandaise tomato mozzarella paquet. "Suomalaisen" siitä teki lähinnä tavallista tummempi patonki.

    Parasta asuinalueessani on ehdottomasti lähellä virtaava joki tai oikeammin kanaali, joka laskee Alster-järvestä kaupungin keskustasta. Purosen molemmin puolin kulkee hiekkapolku, jota on hyvä kulkea ja juosta. Ruuhka-aikaan siellä on syytä juosta tasatahtiin sulassa sovussa. Hyvän lenkin saisi, jos juoksisi kanaalin vartta keskustaan, järven ympäri ja toista rantaa kotiin. Matkaa kierrokselle kertyy reilusti yli kymmenen kilometriä. Fuskaamisen mahdollisuutta ei ole, koska julkinen liikenne ei kulje kovin läheltä lenkkipolkua. Oikaistakaan ei viitsi, koska Alster ei ole uimakelpoinen lätäkkö. Toisaalta maisemat ovat uudet ja niin hulppeat, että ihmeteltävää riittää, ainakin muutaman lenkin ajaksi.
Monday, 4 October 2010

Matka

Matkustaminen avartaa, sanotaan, mutta hieman vähemmällä avartumisella olisin kyllä maahanmuutostani selvinnyt. 

Viime perjantaina koitti vihdoin kauan odotettu lähtöpäivä. Se, minkä piti olla mukava lyhyt aamupyrähdys Helsingistä Hampuriin, olikin 14-tuntinen päivä neljällä eri lentokentällä. Matkalaukku jatkoi vielä siitäkin pari kierrosta ja oli perillä vasta vuorokautta myöhemmin.

Vietin viimeisen yön waarini luona Vantaalla, ja hiippailin unettoman yön jälkeen aamuyön pimeydessä taksiin. Tästä se uusi elämä alkaa, mietin jännittyneenä ja seurasin öisen kaupungin valojen vilahtelua auton ikkunan takaa. Lentokentällä selvisi, että alku ei lähtö olemaan kivuton: Ensimmäinen lentoni olisi juuri sen verran myöhässä, että myöhästyn Riikassa vaihtolennolta. Paljon ei lohduttanut, kunttä Helsinki-Vantaalla minulle teetä tarjoillut mies totesi, että yleensä tämä aamun ensimmäinen Air Baltic on aina ajoissa.

Riikassa kipitin tiskille selvittelemään jatkoyhteyksiä. Ainoa vaihtoehto oli lentää Riikasta Düsseldrofiin ja sieltä edelleen Hampuriin. Seuraava lento lähtisi kello 11 eli edessä oli neljä odotustuntia Riikassa. Tässä teille kahvikuponki, olkaa hyvät. Samassa lippujonossa oli toinenkin Riikaan jumiutunut, eräs Helsingissä asuva italialainen. Päädyimme samaan kahvipöytään ja odotusaika menikin oikein mukavasti kahvia juoden ja jutustellen. Kaikenlaista siinä ehtikin sivuta suomalaisten tapakulttuurista Berlusconin politiikkaan asti. (toim. huom. kaveri työskentelee Helsingin turistitoimistossa ja on lähettänyt minulle myöhemmin Helsinkiä koskevaa mainosmateriaalia yliopistolle)

Yhden maissa olin Düsseldorfissa, ja astuin jonottamaaan seuraavan vaiheen lippuja. Siellä selvisi, että kone, johon minut on Riikasta buukattu, ei kulje kyseisenä päivänä lainkaan. Sain lipun seuraavaan Hampurin koneeseen ja samalla taas yhden odotustunnin lisää. Tässä vaiheessa koin itseni jo jossain määrin onnekkaaksi.

Tämä tunne romuttui kuitenkin pian. Portilla sain kuulla, että kyseinen lento on ylibuukattu eikä minulla ole siinä vielä istumapaikkaa. Olin jonotuslistalla numero kuusi eli aika moni saisi jäädä pois, ennen kuin paikka vapautuisi. Olin jo laukku kädessä kääntymässä takaisin lippupisteelle, kun minut minuuttia ennen koneen lähtöaikaa huudettiin tiskille ja sain koneen viimeisen paikan. Pääsin juomaan kahvia kahden liikemiehen väliin - vasta myöhemmin tajusin, että olisi pitänyt ottaa skumppa - ja lähes itkin ilosta.

Selvisin uuteen kotiin asti ja siellä uusi kämppis otti minut avosylin vastaan. Lähdimme saman tien baariin katsomaan Bundesliigan peliä, maistoin paikallista olutta ja totesin, että kyllä se tästä sittenkin lähtee liikkeelle, uusi elämä.

Kuten arvata saattaa, laukkuni ei pysynyt mukana kaikissa käänteissäni. Olin itse uudessa kodissani kuuden aikaan perjantai-iltana, yhdeksän tuntia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä, mutta laukkuni saapui perille vasta lauantai-iltana. Se oli tehnyt vielä jonkinlaisen lisäkierroksen ympäri Keski-Eurooppaa. Odottelen, josko se olisi lähettänyt minulle kortin matkaltaan.

Alku aina hankala, joten tästä voi suunta olla vain ylöspäin.