Tuesday, 9 December 2014

Neukölln on hip!

Olin Berliinissä ensimmäisen kerran uutena vuotena 2009. Hannoverissa oli paistanut joulunpyhinä aurinko ja lämpötila oli kivunnut jopa +15 asteeseen. Sitten tuuli kääntyi, suuntasin itään ja aloin palella. En muista missään olleen ikinä niin kylmä kuin noina päivinä Berliinissä. Siltä reissulta jäi kylmyyden lisäksi mieleen puolituttujen kommentteja. Eräs varoitteli, että Neukölln ei sitten ole sellainen asuinalue, johon naisten kannattaa lähteä yöllä yksinään. Siellä on epämääräisiä alueita, paljon turkkilaisia ja metroasemia, jotka ovat kuin huumeluolia.

Vietin kuluvan viikonlopun Neuköllnissä ja minulla oli varsin rattoisaa, vaikka edellä mainitut kommentit pitävät toki edelleen osittain paikkaansa. Berliini-buumi on kuitenkin viime vuosina ylikuumentunut siihen malliin, että koko kaupunki on muutoksen tilassa - ja tuo muutos on nopeaa. Esimerkiksi niitä paikkoja, joissa kävin silloin uutena vuonna Prenzlauerbergissä, ei ole enää, sillä kyseinen alue on muuttunut perheiden paratiisiksi ja kaikki iltaliikennettä aiheuttavat paikat on yksi toisensa jälkeen suljettu. Samaan aikaan hipsterien muuttoliike on vaeltanut etelämmäs, ensin Kreuzbergiin ja nyt jo Neuköllnkin on vallattu. Viidessä vuodessa hipsterit ja taiteilijat kaikkialta maailmasta ovat kulkeneet halvimpien asuntojen perässä ja vallanneet tilaa turkkilaisilta. Alueella, jolla ei viisi vuotta sitten kannattanut kulkea yksin, asuu nyt skandinaavisia hyvätuloisia freelancereitä. Huonompituloiset ovat jo siirtyneet halvemmille asuntoapajille esimerkiksi Weddingiin ja vielä kauemmas.
Keskipäivän aikaan joulukuussa.
Saavuin Berliiniin myöhään torstai-iltana. Ystäväni haki minut päärautatieasemalta ja suuntasimme s-bahnalla ja sitten metrolla kohti eteläistä kaupunginosaa. Seuraavan puolen tunnin ajan tunsin astuneeni elokuvaan, lähinnä inhorealistiseen sellaiseen. Metrossa väistelimme kerjäläisiä ja jouduimme lopulta vaihtamaan vaunua, sillä eräs koditon kävi levittämässä arominsa sinne. Hermanstrassen asemalla kiipesimme katutasoon, ja ensimmäisenä ystäväni esitteli minulle lähikioskinsa, jossa sattui olemaan menossa jokin poliisioperaatio. Sitten ohitimme rakennustyömaan, jonka juurella joku hoiti juuri tarpeitaan. Jatkoimme katua eteenpäin, ja pian meidät ohitti ambulanssi pillit kirkuen. Siinä vaiheessa minun oli pakko nostella kulmiani, vaikka ystäväni yritti kovasti selittää, ettei täällä yleensä kyllä mitään tapahdu.

Seuraavana päivänä kävelin ystävän kotikatua ja totesin, että aika on pysähtynyt. Julkisivutyömaita näkyi useammassa kohtaa, mikä kertoo edistyksestä ja alueen varallisuuden noususta. Mutta telineiden juuressa sinnittelee edelleen ränsistyneitä kioskeja ja turkkilaisia leipomoita. Erään pubin ikkunasta näkyi harmaantunut huone täynnä tikkatauluja ja innokkaita heittäjiä. Niin huone kuin ihmisetkin näyttivät olevan suoraan DDR:stä. Näkyi paksuja viiksiä, tukevia vatsoja, telkkarinkokoisia silmälaseja ja harmaantuneita kollegepaitoja. Eikä siellä ollut hipstereitä. Kello oli 16 iltapäivällä ja kadun toisella puolella olevassa turkkilaisessa pyöri diskopallo jo niin vinhasti, että puoli katua valaistui. Baarissa oli paljon väkeä, mutta vain miehiä, ja punaiset seinät. Ja tietysi se diskopallo. Valitettavasti en kehdannut kuvata enkä sitten loppureissusta enää ehtinyt. Joskus teen vielä kuvasarjan unohdetuista nurkista. Siis jos ne ovat siellä vielä seuraavalla kerralla.
Kadulla on nykyään myös muodikkaita kahviloita @ Loislane
Ystäväni asuu pitkän kadun loppupäässä, ja minua aina vähän hirvittää, jos joudun kävelemään sinne myöhällä yksin. Ystäväni kuitenkin tuumaa, että kadulla pyörivillä turkkilaisilla on menossa jotkut ihan muut bisnekset kuin naisten jahtaaminen. Kadun päästä tekee tyhjän sekin, että se päättyy Tempelhofin lentokenttään. Kyseessä on maailman vanhin matkustajaliikennelentoasema, sillä se toimi vuodesta 1923 vuoteen 2008. Vielä vuonna 2006 kentän läpi kulki 630 000 matkustajaa. Ei siis mikään ihme, ettei asuinalue ole ollut kovin suosittu, sillä kenttä sijaitsee aivan asuintalojen keskellä, joita koneiden on melkein pitänyt hipoa noustessaan ja laskeutuessaan. Ymmärtääkseni alueen käytöstä on olemassa monia suunnitelmia, mutta pääasiassa se on tarkoitus jättää ulkoilua ja hengittämistä varten. Sillä se siellä onnistuu, hengittäminen ja rauhoittuminen, mikä on tärkeää muuten niin meluisan, täyden ja joka suuntaan leviävän kaupungin siimeksessä.



Olen aina välillä leikitellyt ajatuksella, miten mukavaa olisi viipyä Berliinissä joskus vähän pidempään tai jopa asua siellä tovi. Kuitenkinjo viime talvena huomasin, miten mukavaa oli palata pikku-Kölniin mammuttimaisen Berliinin jälkeen. Nyt melkein kiljuin riemusta ajellessani junalla maan poikki kohti Reinin laaksoa. Tiesin, että minun ei seuravaana aamuna tarvitse matkustaa metrolla ja S-bahnalla ja väistellä muita kulkijoita ja pummeja ja hermostua siitä, että joka paikkaan on pitkä matka. Sen sijaan hyppäisin pyörän selkään ja ajaisin 15 minuttia töihin. Se on aika, joka täällä yleensä riittää paikasta toiseen siirtymiseen. Taidan alkaa olla jo aika kiintynyt tähän kaupunkiin, joka vastaa kooltaan yhtä Berliinin asuinalueista. Muualla hyvä, kotona paras pätee näköjään jo suhteessani Saksan kaupunkeihin. Että Kölle Alaaf sitten vaan!
Be First to Post Comment !
Post a Comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?