En ole aikaisemmin uskaltanut tästä niin huudella, sillä asia kuulostaa helposti aika lattealta. Ja joskus tuntuu, että joka toinen sanoo samaa. Ja kun eihän kukaan mitään kirjoja kuitenkaan kustantamoihin saa. Mutta sanonpa nyt, että olen tämän talven kirjoittanut lastenromaania. Tänään käsikirjoitus levittyi sivulle 30, ja se sai miettimään, mitä kirjoittaminen minulle ylipäänsä merkitsee.
Mies sanoo, että minusta näkee, jos en ole kolmeen päivään kirjoittanut. Pinna alkaa kuulemma kiristyä. Tekstin muovaaminen ja sanojen miettiminen on flow-tila, jossa unohdan kaiken muun.Kirjoittaminen sujuu parhaiten aamupäivällä aamukahvin jälkeen. Aika usein voi käydä niin, että istun koneelle pyjama päällä ja tajuan lounasaikaan, että olen vieläkin yöpuvussa. Tämä onnistuu tietysti vain niinä päivinä, jolloin ei ole muita töitä ja aikatauluja.
Niitäkin päiviä on, jolloin sanat eivät tule tai keskittyminen karkaa muualle. Joskus sanat ovat ystäviä, toisinaan ne vain ovat ja ajoittain ne jopa ilkeilevät eivätkä asetu. Ja joskus ei vain huvita. Yritän pitää käynnissä monta projektia, jotta aina olisi jotain, mihin tarttua ja mikä sytyttäisi silloin, kun yhdessä projektissa on lause tai tilanne umpikujassa.
Mutta joskus on niin kuin tänään: ulkona on tämän kesän ensimmäinen oikeasti lämmin päivä, mutta minä olen istunut koko päivän työhuoneessa jalat viltin alla. Ja kirjoittanut. Aurinko on siirtynyt asunnon toiselta puolelta toiselle ja vastapäisessä kahvilassa asiakkaat ovat vaihtuneet jo monta kertaa ilman, että olen juuri huomannut. Sillä tänään on sellainen päivä, että kynä sauhuaa, näppäimistö laulaa, jääkaapin humina unohtuu taustalle enkä melkein muistanut edes syödä lounasta.
Joskus mietin, onko tässä mitään järkeä. Ehkä sanojen kanssa kamppailemisen sijasta kannattaisi vaan heittäytyä sohvalle ja katsoa Netflixiä. Toisaalta minulla on nyt tämä päivä, jolloin kukaan ei odota minulta mitään. Olen saanut aikaa lahjaksi eikä kukaan ota sitä minulta pois. Jos jotain joskus julkaisisinkin, olisi se tietysti hieno juttu, mutta kirjoittamiseen käyttämäni aika on arvokasta sellaisenaankin. Sillä kirjoittaminen, sellaisina päivinä kuin tänään, tekee minut onnelliseksi.
Mies tulee töistä kotiin ja kysyy, mitä olen tänään tehnyt. Kerron, että pelastin yhden perheenisän. Ajattelin ensin, että päähenkilön isä on kuollut, mutta päätinkin, että isä on keikkamuusikko ja sen takia paljon poissa kotoa. Mites sun päivä?
Be First to Post Comment !
Post a Comment
Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?