Friday 25 October 2013

Saksan sää

Olen kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin, mutta jotenkin se jaksaa aina vain innostaa. Nimittäin sää. Kölnissä on kaksi vuodenaikaa, jotka vaihtelevat viikottain. Joskus jopa päivittäin. Reininlaaksossa vallitsee kylmempi ja lämpimämpi aika. On mahdollista, että mittarissa seisoo +12 astetta niin syyskuussa, kesäkuussa kuin tammikuussakin. Samaten +20 asteeseen päästään jopa näin lokakuun lopussa mutta kesäkuussa ei. Vanhempani ovat viettäneet Kölnissä kaksi syyslomaa juhannuksena, mutta viime päivinä on taas kuljettu t-paidoissa. Ja hikoiltu yliopiston opetustiloissa, jotka saatiin juuri vasta lämmitettyä, joten eihän niitä nyt helleaallon alla viilennellä. Saunatunnelma sopii erityisesti suomen kielen tunneille.
klo 7.30
Alkuinnostukseni leutoa säätä kohtaan on vuosien varrella hieman laantunut pukeutusmisongelmien yllätettyä. Minusta syys-lokakuussa on ihanaa kaivaa huivit ja villaiset esiin ja kääriytyä vällyihin.  Villahuivini keräsi viime viikolla huvittuneita katseita ja päätyikin pian repun pohjalle. Suomalaisen aikakäsityksen mukaan pukeutuva päätyy hikoilemaan ja toisaalta myös palelemaan, ihan kuukauteen katsomatta. Paikalliset ovat ratkaisseet ongelman pukeutumalla jatkuvasti välikauteen: samoilla vaatteilla pärjää kesät-talvet, kunhan tottuu siihen, että väillä freesaa ja välillä hikoiluttaa. Kun suomalainen kaivaa shortsit ja kesävaatteet esiin auringon pilkahdettua, kölniläinen riisuu neuletakkinsa.

Huomasin tämän myös käydessäni viime toukokuussa Suomessa. Ihmiset olivat kaivaneet kesävaatteet esiin, koska niiden sesonki on niin lyhyt. Saksalainen ei juuri harrasta vuodenaikavaatetusta. Viime aikoina olen tarkkaillut erityisesti jalkinekulttuuria. On nimittäin niin, että kesähelteelläkin näkee naisia nahkasaappaissa, enkä nyt tarkoita sellaisia naisia, ja kun kaivan talvijalkineeni tammikuun suhrukeliin, näen opiskelijoiden jaloissa kesätossuja. Toisaalta jätän minäkin tennarit kotiin silloin, kun mittari näyttää +11 astetta kesäkuussa.

klo 18
Jo ensimmäisenä Saksan talvenani huomasin vaatevarastostani, että olen Suomesta. Roudasin mukaani viisi talvitakkia, joista yksi on niin lämmin, ettei sitä voi edes käyttää täällä. Tai sitten alle riittää t-paita. Sain hiljattain harjoittelijan Suomesta ja kahden viikon jälkeen hänkin valitteli vaatevarastoaan. Suomalainen oli pakannut mukaan lämpimät talvivaatteet, mutta täällä jatkuvat hamekelit. Kehotin häntä myös hankkimaan polkupyörän, koska se on paras kulkuneuvo näillä huudeilla. Mutta kohtahan on lunta ja kadut jäässä, kuului suomalaisen vastaus. Vaan kun ei ole.

En tietenkään voi valittaa siitä, että saan kulkea kevyissä ja käydä mekko-ostoksilla silloin, kun Suomessa varaudutaan paukkupakkasiin. Mutta kyllä se täytyy sanoa, että neljä vuodenaikaa ovat mahtava juttu verrattuna tähän harmaata-aurinkoa-lehdet puissa-lehdet poissa-hellettä huhtikuussa- kylmää kesäkuussa-liian kuumaa lokakuussa -ilmastoon. Vuodenaikoja minä kaipaan ja niiden vuoksi ehkä vielä joskus palaan.
Zoomaus työhuoneen ikkusta. Siellä ne töröttävät, tornit.

Be First to Post Comment !
Post a Comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?