Tuesday, 10 June 2014

Viikonloppu Romaniassa

Mitä ihminen tekee silloin, kun työstressi on kovimmillaan eikä aikaa ole mihinkään ylimääräiseen? Lähtee viikonlopuksi Romaniaan! Lähdin tapaamaan siellä harjoittelijana olevaa ystävääni sekä tuttua suomen kielen lehtoria ja lopulta kävi niin, että paikalle sattui myös suomalainen yliopistotuttava, jonka vetämään kirjaprojektiin osallistuin talvella. Kaikki tiet vievät siis Romaniaan ja Transylvaniaan.

Romania ja erityisestin Cluj tarjosi väsyneelle positiivisten adjektiivien ryöpyn. Minua oli tosin jo ennen lähtöäni varoitettu, ettei maa ole sellainen, kuin olen ehkä kuvitellut. Ja tämä siis vain positiivisessa mielessä. Ensimmäinen klisee on tietysti se, että vietin viikonlopun Transylvaniassa, mutta en nähnyt yhtäkään vampyyriä. Olen pettynyt.

1. Minua oli varoitettu siitä, että ihmiset eivät puhu kovin hyvää englantia. Niinpä minua hieman jännitti, kun menin lentokentän taksitolpalle osoitelappu käsissä täristen ja kömmin tuoksuaineilla raikastettuun taksiin. (Romanialaiset rakastavat kaikenlaisia tuoksuaineita ja mitä voimakkaampia ne ovat, sen parempi.) Kuski aloitti heti ensimmäisessä mutkassa englanninkielisen turistiopastuksen. Kuulin kaiken kaupungin taloudellisesta elämästä viikonlopun musiikkifestareihin. Hän kertoi myös ylpeänä, että heillä on MacDonalds, mutta että minun pitää tietysti maistaa joitain perinteisiä ruokia - Tyttö, kirjoita ylös, että muistat nämä nimet - kävi käsky. Siinä sitten ajeltiin ympäri kaupunkia, minä ihmetellen taksin tuoksua ja hän painaen asioita mieleeni. Viikonlopun vakio sitaatiksi muodostuikin, kuten se taksikuski minulle kertoi…

2. Huomasin jo taksimatkalla, että monet talot ovat hieman ränsistyneitä. Toisaalta monia kortteleita on myös korjailtu ja vanha kaupunki näytti oikein idylliseltä. Olen aikaisemmin käynyt Tsekeissä ja täytyy sanoa, että maissa vallitsee hyvin samanlainen tunnelma. Ystäväni historioitsijakämppis loi silmieni eteen kuvia vanhasta Itävalta-Unkarin imperiumista, joka oli rikas ja vahva ja sitä jo aikana, jolloin Suomessa asuttiin vielä mäkituvissa, tölleissä ja saunoissa. Kunhan ehdin, etsin käsiini historiateoksen, josta voin lukea lisää noista menneisyyden suurajoista. Edes diktatuuri ei ole onnistunut pyyhkimään menneiden vuosien jälkiä kaduilta ja rakennusten seinistä.

3. Jossain määrin ennakkoluuloisena ajattelin, että aina kun mennään itään, törmää naistyyppiin, jolla on pitkät punaiset kynnet ja korkeat korot ja jota ei kutsuta Suomessa kovin mairittelevilla nimillä. Väärin! Romanialaiset naiset ja tytöt ovat kovin moderneja ja pukeutuvat  yhtä arkisesti kuin monet muutkin länsieurooppalaiset naiset. Myöskään meikeissä ei liioitella vaan katukuva oli hyvin samanlainen kuin se on täällä Saksassa.

4. Ennakkoluulojeni uhriksi jouduin myös, kun etsin katukuvasta kerjäläisiä, epämääräisiä kortteleja, kodittomia lapsia ja romaneja. Eipä juuri näkynyt ei. Kun kävelen Kölnissä kotoa lähimmälle ratikkapysäkille, väistelen useampia kerjäläisiä ja kodittomia, kuin mitä näin viikonlopun aikana Romaniassa. Romanit eivät ole romanialaistenkaan kesken suosittuja, vaan heitä syrjitään sielläkin. Toisaalta en nähnyt  yhtäkään, joten en osaa sanoa, mikä tilanne oikeasti on.

5. Romania on sulkeutunut maa, jossa ei ole ulkomaalaisia. Väärin. Ensinnäkin Romania on kaksikielinen maa: valtaväestön keskellä asuu suuri unkarilaisvähemmistö, mutta historian jäänteenä maasta löytyy myös tsekinkielisiä kyliä. Unkarilaiset eivät tosin ole kovin hyvässä maiseessa, joten eräskin kertoi, että joissain tilanteissa hän puhuu mieluummin englantia ja esiintyy ulkomaalaisena kuin paljastaa olevansa Romanian unkarilainen. Taas näitä historian kerrostumia! Toisaalta tutustuin viikonlopun aikana pariin chileläiseen ja pariin tsekkiläiseen opiskelijaan / tieteentekijään. Joko Romania siis todella on kansainvälinen tai sitten tapasin kaupungin ainoat ulkomaalaiset. Voi olla, että jälkimmäinen väite pitää sittenkin paikkansa.

6. Kuvittelin, että kommunistinen diktatuuri on jättänyt jälkensä maahan ja sen asukkaiden mentaliteettiin. Ehkä näin voi ollakin, mutta yllätyin siitä, miten ystävällisiä ja huomaavaisia ihmiset olivat. Toki he eivät ota itse kontaktia ja tervehtivätkin sitten vasta, kun olet ensin tervehtinyt heitä. Mutta maassa vallitsee todella ihmisystävällinen kulttuuri. Saksalaisia kehutaan usein kohteliaiksi, mutta vaatimattomien ja sydämellisten romanialaisten rinnalla saksalainenkin kohteliaisuus on aika pintapuolista. Jopa lentokentän turvatarkastuksessa vallitsi leppoisin tunnelma, minkä olen missään kokenut.


Viikonlopun kestänyt vierailu on toki lyhyt eikä siinä vielä ehdi täysin päästä sisälle siihen, mitä maassa oikeasti tapahtuu. Voi siis olla, että vain positiivisia kokemuksia tarjonnut vierailuni oli vampyyrien taitavaa sillmänlumetta. Täytyy myös muistaa, että Cluj Napoc on yksi Romanian rikkaimpia ja hyvinvoivimpia kaupunkeja, vaikka asukkaiden keskitulot jäävätkin 300-400 euroon kuukaudessa, kertoi taksikuski. Köyhiä tai ei, en ole missään muualla juonut niin herkullista kotitekoista limonadaa kuin Romaniassa. Heidän oluensakin on kuin Suomessa, Ursus eli karhu.

Kun olen ensin kahlannut sen Itavalta-Unkarin historiaa käsitelleen suurteoksen, aion lähteä roadtripille vanhaan Eurooppaan ja antaa itseni ihastua ja yllättyä ja upota menneisyyden loistoon. Sitä odotellessa toivon, että ennakkoluulot Romaniaa kohtaan laskevat. Saksassa ei esimerkiksi edes saa käsitellä Romanian rahaa, kertoi pankkivirkailija minulle, kun yritin vaihtaa rahaa ennen matkaani. Kehitys kehittyy mutta voisiko maa joskus palata jopa takaisin päin, niihin menneisiin hyviin päiviin, jotta sitä taas arvostettaisiin?

Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?