Sunday, 12 July 2015

Loma, tule jo!

Mikähän siinä aina on, että loma pitää jotenkin erityisesti ansaita. Tarkoitan, että ennen lomaa on vedettävä kalenteri ja vieteri ja hermot niin tiukille, että lepo tulee varmasti todelliseen tarpeeseen. Kyseessä lienee länsimaissa vallitseva protestanttinen työetiikka, sillä eihän tässä muuten olisi mitään järkeä.

Minulla on kesälomaan vielä kaksi työpäivää. Kaksi! Voin sanoa, että tällä hetkellä tunnelma on aika väsynyt. Olen poikki. Finito. Kaputt. Jostain syystä tänä keväänä on tullut liikuttua liian vähän, joten olin ottanut tavoitteekseni harrastaa paljon urheilua ennen lomaa. Jotenkin kun sitä päästää irti säännöllisen endorfiinihumalan koukusta, siihen on vaikea palata ts. syitä skipata liikunta on yhtäkkiä yllättävän helppo keksiä. Löytääkseni jälleen motivaation olenkin ottanut tavoitteekseni juosta puolimaratonin lokakuun alussa Kölnissä. En ole vielä uskaltanut ilmoittautua, mutta jossain takaraivossa se jo kummittelee. Ja se treenaaminenhan kannattaa aloittaa juuri ennen kesälomaa? Not. Niinpä jätin tänään jo zumban väliin ja kohta (toivottavasti) sataa, joten uloskaan ei voi mennä. 

Mielenkiintoisinta tässä loman odottamisessa on huomata, miten nopeasti ihminen tottuu erilaiseen vuodenkiertoon ja rytmiin. Jos joku olisi sanonut minulle entisessä elämässäni, että joskus vedän täysiä opetuspäiviä vielä heinäkuussa ja samalla odottelen lomaa suvivirren sävelet korvissani soiden, olisin nauranut. Nyt ei naurata. Nyt väsyttää. Silti tuntuu ihan normaalilta, että kalenteri on täynnä pitkälle heinäkuuhun ja että juhannus on vain yksi viikonloppu työarjen keskellä.

Alun protestanttiseen työetiikkaan palatakseni täytyy siis tunnustaa, että olen vetänyt viimeisen kahden viikon aikana intensiivisen suomen alkeiskurssin a 20 tuntia opetusta. Olen viettänyt ystävieni kielikoululla kaikki illat tiistaita lukuun ottamatta. Mitä sitä ei ihminen tekisi rakkaudesta kieleen ja siksi, että ennen lomaa pitää vetää itsensä piippuun. Yritän kai varmistaa sen, että nukun keskiviikkona lentokoneessa ihan ilman niitä lääkärin antamia unilääkkeitäkin. Atlatin ylitys on taas alkanut jännittää, vaikka maaliskuussa selvisinkin siitä ihan hyvin (lääkkeillä). Lomastressiin tuli muuten pieni lisäys eilen, kun tajusin, että ystäväni häihin ajattelemani mekko on hukasssa. Minulla on ollut vuosi aikaa hankkia kolttu Buenos Airesiin, ja nyt sen pitää ilmeisesti tapahtua kahden viimeisen työpäivän lomassa. Aivot on, kun niitä vain osaisi vielä käyttää.

Mutta kaikesta tästä marinasta huolimatta on jotain, mikä piristää. Nimittäin Breakin Bad! Tiedän, olen hieman aikaani jäljessä mutta niin koukussa. Tällä viikolla en ole oikein muuta jaksanut tehdä kuin tuijottaa 4. tuotantokauden loppuun. Toivottavasti tänään sataa, jotta saan hyvän syyn aloittaa 5. tuotantokauden. Walter White, olet pelastajani. Edellinen lempisarjani, Sopranos, kalpenee tämän rinnalla. Jos et ole nähnyt sarjaa, älä katso alla olevaa videota, ettet pilaa jännitystä, mutta suosittelen aloittamaan 1. kauden heti. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Adios, bitches.


Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?