Sanamatkoja muumimaailmaan

 

Meillä ei varhaislapsuudessani luettu muumikirjoja ja 90-luvulla olin jo liian vanha, kun televisiosarja ilmestyi ja muumibuumi teki tuloaan. Toki opiskelija-asuntoni keittiöstä löytyi muumimukeja, mutta luin kirjat vasta yli kolmekymppisenä, kun löysin ne työpaikkani kirjastosta.

 

Ihastuin Tove Janssonin tyyliin ja siihen, etteivät tarinat olleet yksiselitteisiä. Jopa hieman yllätyin siitä, että tarinat tuntuivat aikuisille kirjoitetuilta ja Mymmelit, Muumimammat ja muut hahmot hyivn samaistuttavilta. Hyppäsin kerralla Tove Janssonin fanikuntaan. Vaarallisen juhannuksen kohdalla tosin tajusin, että olen aivan varmasti kuullut sen jo lapsena. Selvisi, että sitä on luettu iltasatukirjana serkkulassa.

Olin innoissani, kun kuulin uudesta Muumi-projektista. Otava on toteuttanut kirjasarjan, joka perustuu Tove Janssonin alkuperäiskuvituksiin ja hahmoihin. Uudet tekstit on kirjoittanut pohjanmaalainen kirjailija Paula Nivukoski, joka tunnetaan historiallisten romaanien kirjoittajana.

 

Onnelliset aakkoset sisältää nimensä mukaisesti lyhyitä tarinoita tai katkelmia aakkosten kirjamiin pohjautuen ja Lysti ystävä - onnellisia sanamatkoja lisää tekstejä yhteisiin lukuhetkiin muumien ja monipuolisen sanaston parissa.

 

Pienissä tuokiokuvissa seurataan yhden muumilaakson asukkaan elämää tai maalataan pieni tilannekuva tai hetki Muumilaakson elämää. Jokaisella sivulla on lyhyekö teksti ja siihen liittyvä kuva sekä aakkoskirjassa tietysti isosti myös tarinaan liittyvä kirjain. Muumipeikon, Pikku myyn ja muiden tunnettujen hahmojen lisäksi omat tarinansa ovat saaneet myös Nyyti, Piskuinen otus, Mörkö ja tietysti Hattivatitkin seikkailevat myrskyisessä yössä. Tutut teemat ovat hyvin edustettuina: Muumipappa kirjoittaa muistelmiaan, Nuuskamuikkunen kaipaa kaukaisille maille ja Nipsu kompastuu omaan ahneuteensa.

Tekstejä värittää samanlainen rajanveto kuin alkuperäisiä muumikirjojakin: Lukija ei voi olla varma, ovatko nämä lapsille vai aikuisille suunnattuja. Tämä synnyttää tarinoihin salaperäisen tunnelman. Sinänsä sillä ei kai ole väliä, mutta lukiessa mietin, että kirjojen sanasto tai tekstien tyyli saattavat olla lapsille haastavia ja tilanteen analysointi hankalaa.

 

Toisaalta lapsi ei takerru samanlaisiin asioihin kuin aikuinen vaan sukeltaa tekstin tunnelmaan.  Nämä tekstit vaativat pysähtymistä ja uudelleen lukemista. Tarinoiden monipuolinen sanasto myös rikastuttaa lukijan kieltä ja saattaa johtaa mielenkiintoisiin keskusteluihin. Varsinkin Onnelliset aakkoset -kirjan tekstit toimisivat  erinomaisena pohjana lasten sanataideharjoituksille. 

Minun täytyy kuitenkin todeta, että olisin halunnut pitää näistä kirjoista vielä enemmän. Ehkä odotin, että tekstit olisivat olleet selkeitä tarinoita, joita lukea iltasaduiksi, eivätkä salaperäisiä lyhyitä fiilistelytekstejä. Joistain katkelmista pidinkin hurjasti ja huokailin ihastuksesta, mutta yleisesti olisin kaivannut tekstiin soljuvuutta ja ehkä jopa runomuotoisuutta, joka olisi helpottanut ääneen lukemista. Joskus kielen koukeroisuus tuntui menevät luettavuuden edelle.

Mietin  myös, miten hieno kunnianosoitus Janssonille olisi ollut kutsua useita eri kirjoittajia tekemään omat tulkintansa muumien maailmasta ja näistä vanhoista alkuperäiskuvista. Tällaisenakin Otavan uusi muumisarja on kuitenkin viehättävä ja tavoittaa varmasti niin vanhat kuin uudetkin muumien ystävät. Jos siis olet muumifani, tämä teospari on oiva toive joululahjaksi.

"Hemulin huvipuistossa keinut nousivat / hurjiin korkeuksiin. Homssu puristi / keinulautaa, vauhti kauhistutti. / Hauskuudessa sattui hupsu unohdus! / Huomisen huolet hupenivat tuuleen."

 

***Kirjat saatu kustantamosta, kiitos!

Tervetuloa satumaisiin yöjuhliin

 

Kumma-kustannus on ilmestynyt lukevan yleisön tietoisuuteen keijupölyllä, satumaisemilla ja tunnetaitokirjoilla. Pienehkön lastenkirjakustantamon kustannusohjelma on sekoitus uusia kotimaisia tekijöitä ja tasokkaita käännöskirjoja niin onnistuneesti, että sen teokset ovat jo useamman kerran nousseet Kirjakauppaliiton Mitä Suomi lukee -listalle ja kustantamon nimi satumaisen lukukokemuksen takuuksi.

Kumma-kustannuksen satulaareista on loihdittu tänä vuonna esiin Jenna Salon kirjoittama ja Larissa Salorannan kuvittama kuvakirja Yllättävät yöjuhlat.

En ollut aluksi varma, mihin tarinaan lähdin. Ensimmäisten sivujen perusteella odotin kirjan käsittelevän pimeää pelkäävän Rasmus-pojan yöllisiä seikkailuja ja pelon voittamista, mutta parin sivun jälkeen yöllisiin juhliin lähtikin Arttu-nalle eikä Rasmukseen juuri palattu. Tarkistin jopa, puuttuiko kirjastani sivu, koska hyppäys oli niin jyrkkä. Mutta kun Arttu-nallen seikkailu pääsee kunnolla vauhtiin, se on menoa.

Eräänä iltana Arttu ei nimittäin saa unta. Hilla-hiiri kehottaa laskemaan lampaita. Lampaat täyttävät Artun mielen ja pian myös ikkulaudan, sillä ne ovat tulleet hakemaan Artun Yöjuhliin, jotka pidetään Linnunradalla. Arttu uskaltautuu mukaan ja pääsee muun muassa laskemaan revontulimäkeä jääkarhujen kanssa ja paahtamaan vaahtokarkkeja nuotiolle. Kun Arttu on vielä maalannut muutaman uuden tähden, hän palaa tähdenlennolla omaan sänkyyn Rasmuksen sängyn alle.

Kaksivuotias kuuntelija  jaksoi kuunnella tarinan alusta loppuun mutta erityisesti häntä kiinnosti kuvitus. Vietimme kauan tutkien kirjan sivuja. Norsu, leijona ja luistelevat lampaat sekä pingviini herättivät suurta riemastusta. Larissa Salorannan avaruudellinen kuvitus sopiikin tarinaan kuin nenä päähän. Suloisen pörröiset lampaat ja linnunradan tähdet loistavat kirkkaina tummaa yötaivasta vasten. Kirjan pääsävyt sininen ja violetti saavat hahmojen värit ja keltaoranssit tähdet hehkumaan satumaisesti. Kuvitustyyli muistuttaa enemmän englanninkielisen maailman lastenkirjoja kuin kotimaisia opuksia.

 

Yllättävät yöjuhlat sopii erinomaisesti iltasatukirjaksi. Kirjan sivuilla on pieniä osallistavia tehtäviä, kuten "Kannusta lammasta" tai "Taputtele vatsaasi hellästi". Tarinan käsitteleminen kannustaa omiin mielikuvitusseikkailuihin. Yhdessä voi miettiä, millaisia fantasiajuhlia haluaa viettää tai millaisiin unimaisemiin tuleva yö voisi viedä. Jenna Salo on työskennellyt pitkään kirjastossa ja lukuhetkien osallistavuus on tarttunut myös esikoisteoksen sivuille.

Loppujen lopuksi voin jälleen kerran todeta, että Kumma-Kustannus tekee sen, minkä lupaa:

"Me uskomme, että yhteinen lukuhetki on parasta, mitä lapselle voi antaa. Lapselle lukemisella on tutkimusten mukaan useita painavia hyötyjä, mutta vaikka unohtaisit kaikki faktat, jäljelle jää tärkein – kurkistus sadun maailmaan. Siellä lapsi saa kokea mielikuvituksen voiman."

**** Kirja saatu kustantamosta. 

Mitä sinun yllättävissä yöjuhlissasi tapahtuisi ja missä ne vietettäisiin?

Puoli vuotta gluteenitonta elämää

Olen aina rakastanut ruisleipää enkä lapsena juuri muuta leipää syönytkään. En kuitenkaan koskaan ole ollut pullahiiri tai kakkuhirmu enkä ole koskaan tehnyt itse pullaa. Mies on meidän pullavastaava, ja taikonut korvapuustit pari kertaa vuodessa. Pitsaa syön harvoin, pastaa tosin säännöllisesti ja oluttakin olen oppinut juomaan täällä Saksassa. On kuitenkin ollut yllättävän helppoa siirtyä gluteenittomalle ruokavaliolle, joka on tällä hetkellä tarpeen.

Vatsavaivat ovat siitä kavala juttu, että ne alkavat pikku hiljaa ja niihin voi pitkään keksiä selityksiä ennen kuin tajuaa, että jotain on oikeasti pielessä. Minulla oli raskauden loppuvaiheessa ja vauvavuoden ensimmäisinä kuukausina kummallisia yhden illan mittaisia pahoinvointeja tai muutaman viikon vatsavaivoja, jotka katosivat aina itsestään. Viime keväänä tilanne kuitenkin paheni.

Olen itselleni edelleenkin vähän kiukkuinen siitä, että siedin keväällä epämääräistä olotilaa jopa pari kuukautta, ennen kuin aloin kunnolla miettiä, mikä on sen syynä. Aluksi en kiinnittänyt asiaan huomiota muuta kuin sen verran, että välillä oli tukalaa, kun vatsa tuntui ilmapallolta. Saatoin huhtikuussa hakea leipomosta suuren luomusämpylän lounaaksi ja kummastella, että vatsa juoksi koko iltapäivän. Joskus (usein) aamuisin oli kiire kylpyhuoneeseen, ja poikakin ihmetteli, mitä se äiti siellä taas istuu.

Muistan hyvin myös ensimmäisen äitienpäiväni, mutta en siksi, että se olisi ollut maailman ihanin juhlapäivä vaan siksi, että vietin illan pahoinvoivana sängyssä. Mies oli leiponut juhlapäivän kunniaksi korvapuusteja, joita ystävä tuli syömään. Sain syötyä puolikkaan, minkä jälkeen vatsani alkoi mouruta niin, että muutkin kuulivat, ja loppuilta meni vesilinjalla vuoteessa. 

Tästä meni kuitenkin vielä kesäkuuhun, kunnes tajusin alkaa kokeilla muutakin kuin maitohappobakteerien napsimista.. Siskoni oli joutunut imetysruokavaliolle, ja yhtäkkiä pääni sanoi PING! Kaikki oli selvää. Tietysti kyseessä oli gluteeni. Kun mietin tilanteita tai päiviä, joina vatsa oli ollut erityisen sekaisin, tajusin, että niihin liittyi aina leipä tai olut.

Aloin kesäkuun puolivälissä vältellä gluteenia. Tajusin heti, että ratkaisu oli oikea, vaikka kesti useamman viikon ennen kuin vatsa kunnolla rauhoittui ja ymmärsin oikeasti jättää välistä gluteiinia sisältävät tarjoamiset, jos muuta ei ollut tilalle. Olotilan kohetessa myös iho parani, ja viimeiset raskauskilot lähtivät itsestään, kun elimistö löysi tasapainon.

En tiedä, menenkö koskaan testaamaan yliherkkyyttä, koska testi edellyttäisi muutaman viikon normaalia syömistä, jotta tuhot näkyvät suolistosta. Oloni on parempi ilman gluteenia, joten se riittää minulle. Huomaan nykyään heti, jos tuote sisältää gluteenia, vaikka ainelistan perusteella ei pitäisi. Gluteeni on nimittäin siitä hauska tuote, että sitä lisätään yllättäviin paikkoihin. Kaurahiutaleet ovat esimerkiksi luonnostaan gluteenittomia, mutta ne prosessoidaan ennen pakkaamista, ja minun on vahdittava, että ostamani pakkaus sisältää merkinnän gluteenittomuudesta.

En tiedä, miksi yliherkkyys iski juuri nyt tai tuleeko tilanne jatkumaan aina tällaisena, mutta en ole kokenut gluteenitonta elämää hankalana tai haastavana. Ehkä syy on se, ettei tällä hetkellä voi käydä ravintoloissa tai edes ystävillä kylässä, joten haastavia ruokatilanteita ei juuri ole. Ja onneksi voi aina varustautua omilla eväillä, jos ei muuta. Suren oikeastaan sitä, etten tiedä, mitä juoda, jos joskus pääsen taas juhlimaan karnevaaleja, sillä olut on niiden ainoa oikea juhlajuoma.

Saksassa ei valitettavasti olla niin pitkällä ruokavalioiden moninaisuuden ymmärtämisessä ja korvaustuotteiden kehittelyssä kuin Suomessa. Olenkin alkanut leipoa säännöllisesti, koska en kaipaa höttöleipää eikä pelkkiä riisikakkujakaan jaksa aina syödä. Poika on kaikkiruokainen, mutta saa äidin kanssa maistella gluteenittomia leipomuksia.

Tänään pyöräytin tulevaa viikkoa varten sekä proteiinisiemensämpylöitä että omena-pähkinä-muffinsseja. Gluteeniton leipominen vaatii vielä totuttelua, sillä jauhot käyttäytyvät eri tavalla, mutta olen jo löytänyt muutamia luottoblogeja reseptien hakuun. Saksaa osaavat voivat tutkailla muffinssiohjetta täältä.

Sämpyläohje on alkujaan norjalaisesta hyvinvointilehdestä ja kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan näin:

Hienonna sauvasekoittimella:

    400 g raejuustoa

    4 munaa

    2 tl leivinjauhetta

Lisää seokseen:

    400 grammaa kaurahiutaleita tai 300 g kaurahiutaleita ja 100 g erilaisia siemeniä

Pyörittele 10 sämpylää ja paista niitä uunin keskitasolla 16 minuuttia 200 asteessa ja sitten vielä 4 minuuttia kiertoilman kanssa.

Olen vasta alussa ruokavalioni kanssa, joten kaikki reseptit ja vinkit ovat tervetulleita!

Lastenkirjavinkkejä loppukesään

Minulla ja Toivolla on yhteinen harrastus, vaikka sitä minä en tiedä, miten paljon pikkuherra saa siitä irti. Me Kuuntelemme nimittäin äänikirjoja. Lukuaika on nykyään kortilla, koska lapsi ei viihdy leikeissään niin kauan, että äiti voisi heittää jalat sohvalle ja sukeltaa hyvän tarinan pariin. Niinpä keksin tarinapulaan ratkaisun ja aloimme kuunnella äänikirjoja.

Olen huomannut, etteivät kaikki kirjat sovellu kuunneltaviksi yhtä hyvin kuin toiset. Liikaa ajattelua vaativat ja keskeytyksistä kärsivät kirjat odottavat lukemista, ja äänikirjoiksi valikoituvat kevyemmät tarinat ja erityisesti lastenkirjat. Tänä keväänä olemme aamun aikaisina tunteina kuunnelleet mm. Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi -sarjan, joka tarjoilee kepeitä maalaisromanttisia tarinoita pienestä savolaispitäjästä. Tarinan päähenkilö on joka kirjassa eri, mutta taustalla elää ja hengittää tuttu kyläyhteisö sympaattisine tyyppeineen ja tapahtumat sijoittuvat kauniisiin postikorttimaisemiin.

Toinen hyvin kuuntelua kestävä laji ovat lastenromaanit. Yritän pysyä kartalla Suomessa julkaistavista lasten- ja nuortenkirjoista, mikä onnistuu erilaisten lukuaikapalveluiden avulla. Ainoa ongelma ovat kuvakirjat, jotka toki vaativat tarttumista ja konkreettista katsomista. Niinpä Suomen reissujen vakio-ohjelmaan kuuluu nykyään piipahdus kirjaston uutuushyllylle. 

Tässä tänä kesänä kuuntelemiani ja lukemiani lastenkirjoja, joita suosittelen ilolla eteenpäin:

SARJOJEN ALOITUKSIA

Siri Kolu: Villitalo (Otava)

Kirjan konsepti vaikutti todella kiinnostavalta, ja tarina ampaisikin sellaiseen vauhtiin, että kirja oli kuunneltava äkkiä loppuun. Me Rosvoloista tunnettu Siri Kolu omaa mielikuvituksen, jota toinen lastenkirjailija voi vain kadehtia.

Monilapsisen perheen isä pääsee talonmieheksi van Böökin erikoiseen huvilaan Rapinalinnaan. Kertojana toimiva Tomtom-poika muuttaa taloon perheineen kesäloman alussa ja heti ensimmäisenä yönä alkaa tapahtua, sillä talo ottaa jalat alleen ja lähtee liikkeelle. Talossa asuvat lapset alkavat selvittää sen salaisuuksia ja myös sitä, kuka taloa uhkaa ja ajaa takaa. Aikuisasukkaissa on monia epäilyttäviä tyyppejä, mutta lapset ovat nokkelia. Tarina on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja odotan jatkoa innolla.

Hilkka Liitsola: Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka (Kustannus Mäkelä)

Hilkka Liitsolan merirosvoseikkailu oli tänä vuonna Luku-Varkaus palkinnon ehdokkaana eikä

suotta. Kajo-tyttö asuu ankeassa lastenkodissa, jonka päiväjärjestys on tarkkaan säädetty ja jossa vallitsee tiukka kuri. Eräänä päivänä käy kuitenkin niin, että hän joutuu puutarhassa merirosvojen ryöstämäksi ja päätyy merirosvolaivaan. Siellä Kajolle paljastuu, miten heppoiset tiedot hänellä on ympäröivästä maailmasta ja miten väärin häntä on lastenkodissa opetettu. Laivatyttönä hän joutuu muiden pompottamaksi, kunnes hänen menneisyydestään paljastuu salaisuus, joka muuttaa kaiken.

Tarina lähtee hieman köhähdellen liikkeelle, mutta on alun jälkeen hauska ja vauhdikas. Merirosvot ovat hyvää väkeä, ja Kajon kaapanneet Arrja ja Riki ovat erityisen  mainioita tyyppejä. Kirjan juoni ei ole mutkikas eikä kieli hankalaa vaan voisin kuvitella monen juuri lukemaan oppineen tarttuvan tähän merirosvoseikkailuun. Lisäksi luvut loppuvat aina sellaiseen koukkuun, että on pakko lukea eteenpäin ja saada tietää, mitä tapahtuu. 

Sarjan toinen osa, Kajonsaari, ilmestyy tänä syksynä.

KUVAKIRJOJA

Kirsti Kuronen ja Karoliina Pertamo: Näytä minulle hassu ilme (Karisto)

Äiti ja isä murjottavat, joten Jaakko päättää lähteä kameransa kanssa ulos etsimään mukavampia ilmeitä. Lopulta hassuja ilmeitä onkin kasassa melkoisen monta, kun Eppu-vaari, puiston ankka ja skeittari asettuvat kuvattaviksi. Lopuksi oma mielikin paranee ja ilme kohenee, sillä hyvä olo ja hassut ilmeet tarttuvat.

Kirsti Kurosen ja Karoliina Pertamon edellisessä kuvakirjassa, Kerro minulle kaunis sana, Jaakko keräsi kauniita sanoja vastapainoksi niille kauheuksille, joita äiti ja isä suustaan päästävät. Molemmat kuvakirjat ovat ymmärtäväisen lempeitä ja käsittelevät tunteita rauhallisesti. Pertamon kuvitus täydentää Kurosen tekstiä ja kokonaisuus on ajaton. 

Marjo Nygard: Lumi ja Lunni (Lasten Keskus)

Silmieni editse oli keväällä lipunut kiittävä arvio Marjo Nygardin uutuuskirjasta, joten nappasin sen Suomen-lomalla kirjastosta mukaan. Lumi ja Lunni on esimerkki hiljaisesta kirjasta, jossa kuvat puhuvat voimakkaammin kuin teksti, joka ei selittele vaan täydentää visuaalista kokemusta. Muutamalla sivulle ei itse asiassa ole lainkaan tekstiä.

Lumi asuu ja viettää kesää mummon kanssa hiljaisella saarella. On yksinäistä, kunnes eräänä päivänä saareen saapuu Lunni-lintu ja Lumi saa ystävän kaikkeen hauskaan, kuten ristinollaan ja majakan rakentamiseen. Valitettavasti lunni muuttaa syksyn tullen muualle, ja talvi on täynnä ikävää ja kaupausta. Onneksi sen jälkeen odottaa uusi kesä ja jälleennäkemisen riemu. 

Nygardin kuvat ovat kauniita ja tunnelmallisia, ja vaikka tarina ei sinällään ole uusi, ystävyys on aina hyvä ja koskettava teema.

Nelli Hietala ja Sari Airola: Kerttu ja murkku (Karisto)

Kerttu rakentelee palikoista taloa ja saa sinne yllättäen asukkaan, kun murkku kipittää sisään. Se ei jää talon ainoaksi asukkaaksi, ja Kertun on haettava naapurin Peetu katsomaan, mitä tapahtuu. Peetun mummo mainitsee, että Peetunkin kotona asuu murkku, ja lapset päättävät houkutella senkin palikkalinnaan. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitellusti vaan lopputuloksena on kiukkuinen isosisko.

Kerttu ja murkku on hauska pieni tarina arjen sattumuksesta, leikin riemusta ja hetkessä elämisestä. Sari Airolan kuvitus on vauhdikkkaan ilmeikäs, ja erityisesti pidin muutamasta pinkkisävyisestä sivusta. Ensimmäisessä Kerttu-kirjassa seikkailtiin kärpäsen kanssa (Kerttu ja kärpänen), nyt muurahaisten. Mikähän hyönteinen pääsee esiin seuraavassa kirjassa...

TIETOKIRJOJA

Karoliina Suoniemi: Tehdaskaupungin lapset (Avain)

Viime aikoina on ilmestynyt mukavia uusi lasten tietokirjoja niin prinsessoista kuin lähihistoriasta tai Suomessa matkailusta. Karoliina Suoniemen edellinen tietokirja Ihan oikeat viikinkiajan lapset käsitteli elämää Suomessa noin 1000 vuotta sitten. Uudessa kirjassaan hän avaa teollistumisen ja kaupungistumisen vaiheita ja sitä, millaista lasten elämä oli tehtaan varjossa.

Kirjan luvut käsittelevät erilaisia teemoja asumisesta huveihin ja niiden lopusta löytyy myös monipuolisia tehtäväsivuja. Lisäksi kirjassa esitellään kuuluisia suomalaisia, jotka ovat ponnistaneet köyhistä oloista olympiavoittajiksi ja poliitikoiksi. Kirjan kuvituksesta vastaa Emmi Kyytsönen.

Kirja on mielenkiintoinen tietopaketti ajasta, josta ei lopulta ole kovin kauaa, ja oloista, jotka nykysilmin tuntuvat jo hurjan omituisilta. Miten ahtaasti tuolloin asuttiinkaan ja miten raskasta työssä käyvien lasten elämä saattoi olla. Moni nykylapsi saattaa unohtaa jurputtaa koulun käymisestä miettiessään entisaikojen lasten elämää.

Reetta Niemelä ja Sanna Pelliccioni: Älä vihaa minua! (Karisto)

Käsi pystyyn, kuinka moni inhoaa tai pelkää kyykäärmeitä ja ampiaisia? Entä keitä ällöttävät rotat tai kuka väheksyy supikoiria? Aivan turhaan: kaikilla eläinlajeilla on oma paikkansa ja tehtävänsä luonnossa.

Reetta Niemelän kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama pieni tietokirja sisältää eläinten kirjeitä ihmisille. Niistä selviää, mitä kaikkea eläimet osaavat ja miksi niitä ei tulisi vihata. Sivulta toiselta hyppäävä hämähäkki eli professori Hypykki kertoo tietoiskuissaan mielenkiintoisia uusia tietoja luonnosta ja sen toiminnasta. Kirja on pieni mutta tärkeä lasten luontokirja. 

ILMAINEN NETTIKIRJA

Koska moni blogini lukija on ulkosuomalainen eikä pääse helposti käsiksi tämän listan kirjoihin, haluan lopuksi jakaa luettavaa, johon voi tarttua heti ilman käyntiä kirjastossa tai kirjakaupassa:

Hannu Hirvonen ja Pia Sakki: Viisisataa kutiavaa hammasta

Murisevassa metsässä tapahtuu monenlaista, kuten sellaista, että karhu ei uskalla mennä uimaan, koska vesi saattaa purra, ja niin käykin. Hauskoja sanaleikkejä sisältävässä kirjassa tutustutaan krokotiilin pienokaisiin, joiden on pakko purra kaikkea, koska ne saavat hampaita, ja kuullaan muitakin tarinoita Murisevasta metsästä. Joka luvun lopussa on lisäksi kysymyksiä, joiden avulla voi pysähtyä miettimään tekstiä ja sen merkityksiä.

Pia Sakin kuvittaman teoksen on julkaissut Niilo Mäki -instituutti, joka haluaa innostaa lukemisen pariin.Kirjan voi ladata täältä.

Lastenkirjoja tunnetaidoista

Kirjamaailmaa seuraava sai hiljattain tarkistaa kaksi kertaa, että näki oikein. Kirjakauppaliiton maaliskuun myydyimpien lastenkirjojen top 10-listalle oli pompannut kolme pienen uutuuskustantamon kirjaa. Mitä Kummaa? Listan tarkempi tutkiminen johti huvittumiseen: Kaikki kolme listalle päätynyttä Kumma kustantamon teosta käsittelevät tunnetaitoja.

Poikkeusolot vaativat poikkeustoimia ja koteihin apuvälineitä niiden kestämiseen. Tunnetaitoja käsittelevät kuvakirjat tulevatkin nyt todella tarpeeseen.

Julia Pöyhösen ja Heidi Livingstonen kirjoittamassa ja Linnea Bellaminen kuvittamassa Fanni-sarjassa tutustutaan erilaisiin tunteita herättäviin tilanteisiin ja opetellaan selviytymään niistä. Kirjoittajat työskentelevät varmalla pohjalla, sillä molemmat ovat lasten kehitykseen ja vanhemmuuden tukemiseen erikoistuneita psykologeja.

Jokaisen tarinan lopussa odottaa materiaalia kirjan teeman käsittelemiseen. Ensimmäisenä seuraa monipuolinen tietopaketti, joka sisältää vinkkejä aikuiselle lapsen tunteiden kohtaamiseen ja ymmärtämiseen. Sen jälkeen tarjolla on tehtäväosio, jonka avulla lapsi ja aikuinen voivat yhdessä kokeilla erilaisia metodeja tunteen työstämiseksi.

Teokset eivät tarjoa vaan vauhdikasta satua vaan myös monenlaista apua arjen tilanteisiin, sillä sarjassa käydään läpi tunteita, jotka ovat kaikille varmasti tuttuja.

Linnea Bellaminen kaunis ja animaatiosarjamainen kuvitus siivittää Fanni-tarinoita, ja kirjat kutsuvat lukemaan ja viihtymään.

Fanni ja liian jännittävä yö

Fanni on tunteellinen pieni norsu, joka asuu ystävineen Vinhavaarassa. Fanni, Ralf-liikeri ja mustajoutsenet Lilli ja Lenni ovat päättäneet yöpyä majassa. Päivä täyttyy mukavista leikeistä, mutta pimeän laskeuduttua yöpymissuunnitelma alkaa epäilyttää. Yön risahdellessa majan ympärillä ei nukkumisesta tule mitään, ja lapset kirmaavat koteihinsa.

Seuraavana päivänä mietitään, mikä yössä meni vikaan. Lennin ja Lillin isä opettaa lapsille keinon houkutella rohkeus esiin pelon takaa. Jokainen kokeilee "houkutinta" eli omaa keinoa pienen pelon voittamiseksi, ja ystävykset huomaavat, että pelot ovat karkotettavissa. On siis aika kokeilla majaa uudestaan. Tälläkin kertaa pelot nostavat päätään, mutta erilaiset keinot, kuten huumori ja mielikuvat, auttavat. Uni voittaa, ja tällä kertaa majayöstä tulee rauhallinen.

Loppumatkan Fanni tarpoo katse tiukasti eteenpäin ja toistelee mielessään: "Minä pystyn tähän, minä pystyn tähän." Ja hän todella pystyy!

Kirjan teksti on sujuvaa ja tarina selkeä, mutta pieni miinus tulee opettavaisesta sävystä ja kielellisistä valinnoista, sillä pedagoginen tarkoitus kuultaa tekstin läpi. Eläinlasten suuhun on kirjoitettu repliikkejä, jotka eivät kuulosta lasten kieleltä vaan saa heidät tuntumaan aikuisilta. Kirjasta on kuitenkin ehdottomasti paljon iloa ja apua aikuisen ja lapsen yhteisiin luku- ja pohtimishetkiin.

Fanni ja levoton tiikeri

Varmasti jokaiselle lapselle ja miksei aikuisellekin tuttu tilanne: tiedossa on jotain niin kivaa ja jännää, että odottaminen muuttuu hermostukseksi ja siitä kiukkuiluksi. Erityisesti joulu ja syntymäpäivä tapaavat olla tällaisia päiviä.

Ralf-liikerillä on syntymäpäivä, ja isä lupaa ottaa hänet illalla ensi kertaa laaksoon karjumaan muiden leijonien kanssa, mutta miten ihmeessä saada päivä kulumaan siihen asti, pikkuliikeri tuskailee. Ralf yrittää leikkiä ystäviensä kanssa, mutta rikkoo hermostuksissaan kaikki saamansa lahjat, minkä jälkeen kiukuttaa ja nolottaa ja pelottaa, ettei isä ota huonosti käyttäytyvää illalla mukaansa.

Onneksi Vili-kengurulla on apukeino: Kenguruhengitys! Kun hengittää rauhassa sisään ja ulos, ei hermostuta enää niin paljon. Voikukan haituvien kanssa on hyvä harjoitella, ja lopulta päivä kuluu. Hengitys auttaa Ralfia myös illalla, kun jännittävä uusi tilanne nostaa perhoset lepattamaan vatsassa.

"Minä pystyin siihen!" Ralf ajattelee hymyillen ylpeänä.

Kirjan lopussa pohditaan lapsen levottomuuden syitä ja tarjotaan apukeinoja. Lapsen kanssa voi kokeilla erilaisia rauhoittumistapoja, kuten Fannin taikapulloa ja Lillin keskittymiskaveria, ja miettiä, mikä auttaisi parhaiten.

Fanni-tunnetaitosarjaan kuuluu kuvakirjojen lisäksi myös tunnetaitokortit.

*** Kirjat saatu Kumma-kustannukselta.

Muita tunnetaitokirjoja ja kuvakirjoja tunteista:

- Kuusela - Teittinen - Hytti: Ympyräiset -sarja (Kustannus-Mäkelä)
- Kanto - Katto: Viisi villiä Virtasta -sarja (Karisto)
- Appelgren - Savolainen: Vesta-Linnea -sarja (Tammi) 

Lue lapselle: kahdeksankuisen lempikirjat

Toivo on aina pitänyt kirjoista. Olen lähtenyt siitä, että meillä on kirjoja aina saatavilla ja tarjolla leikkikorissa, jotta siitä tulee tuttu esine. Ensimmäinen katselukirja on jo järsitty rikki mutta sittemmin hän on oppinut suhtautumaan painotuotteisiin vähän kunnioittavammin. Toki hän saa edelleen tehdä omille kirjoilleen, mitä haluaa, mutta tällä hetkellä katseleminen voittaa pureskelemisen. 

Meillä luetaan toistaiseksi vain suomenkielisiä kirjoja, mutta muutama saksankielinen on jo odottamassa sitä, että poika kasvaa.

Tässä kahdeksankuisen tämänhetkiset suosikkikirjat:

David McKee: Elmerin ystävät, arvaa kuka (Kustannus-Mäkelä)

Tämän Toivo sai äidin kustantamolta lahjaksi Helsingin kirjamessuilla, ja se on kuulunut viikko-ohjelmaan siitä lähtien. Kirjan sivuilla mietitään, millainen Elmeri-norsun uusi ystävä on ja sivu sivun jälkeen takana odottava peili suurenee. Lukemisen voikin lopettaa siihen, että antaa omalle peilikuvalleen mojovan kuolapusun.

Liisa Kallio: Pikku papun värikäs sirkus (Tammi)

Pikku papun värikäs sirkus on monivärinen ja eläväinen kirja, jonka sivut täyttyvät pikkuötököistä ja lyhyistä riimeistä. Pahvilehdet ovat täynnä elämää ja liikettä ja tutkittavaa riittää. Tämä kirja onkin usein tuolin päällä katsottavan sen aikaa, kun äidin pitää saada hetki rauhaa. Äidin suosikkiriimi on ehdottomasti tämä:

"Turilas ja muurahainen eivät ole kainoja;

voimamiehet puhkuen lisäävät vain painoja."

Kun eri hyönteisten taidot on esitelty, koittaa viimeinen temppu, johon tarvitaan aivan kaikkia.

Aino-Maija Metsola: Värit ja muodot (Nemo)

Vauva alkaa hihkua aina, kun äiti kaivaa tämän kirjan hyllystä esiin. Luulen, että osa kirjan viehätystä on jaettu lukukokemus: suuret sivut vaativat aikuisen apua, joten tätä kirjaa tutkitaan aina sylikkäin sohvalla.

Väriteemoihin jaetut sivut sisältävät selkeitä kuvia ja esittelevät värien ja muotojen ohella yksinkertaista sanastoa ja arkisia asioita, kuten auto, maissi, teltta ja dinosaurus. Kokonaisuus on niin mukava, että sen parissa sujuu tovi jos toinenkin.

Muumien pieni kirja numeroista (WSOY)

Tämä kuuluu sarjaan pahvinen ensikirja ja on meillä lainassa. Selkeät ja minimalistiset kuvat yhdistettynä laskemiseen on hyvä konsepti. Tätäkin kirjaa tutkitaan lähinnä yhdessä ja sen sivuilta lasketaan tarkkaan kaikki muumit, kukat ja puut. 

Itse pidän kovasti myös näistä kirjoista, mutta Toivo ei ole vielä ymmärtänyt niiden viehätystä: 

Mervi Lindman: Peppe on ihana (Kustannus-Mäkelä)

Peppe-sarja tarjoaa mainioita kuvakirjoja perheen pienimmille. Kuvat täydentävät hauskasti muutaman lauseen pituista tekstiä, ja kirjassa on huumoria perheen pienimmille. Utelias Peppe tutkii kaikkea ja toteaa muun muassa, että potta haisee pahalta. 

Jujja Wieslander - Sven Nordqvist: Varis sanoo EI! (Kustannus-Mäkelä)

Mimmi-lehmästä ja variksesta kertovat kuvakirjat ovat suosittuja monissa maissa, mutta ne eivät ole aivan perheen pienimmille. Tämä pahvikirja tutustuttaa lukijan Mimmin maailmaan ja on ikään kuin kokoelma sarjan kirjoista. Mimmi ei ole mikään tavallinen lehmä vaan haluaa kokeilla kaikenlaista kumisaappaista liukumäkeen, mutta tavoilleen uskollisena varis on kaikkea vastaan. Uskoisin, että Mimmi-lehmää luetaan meillä muutaman vuoden päästä kovastikin.

Luetaanko tiellä perheen pienimmille?

Arpia ja muhkuroita eli raskausajan ihonhoito

                                                                                                     *** Yhteistyössä Twisben kanssa

Joskus nuorena, siis hyvin kauan sitten, tuumasin, että en tiedä, voinko koskaan hankkia lapsia, kun siinä menee kroppakin pilalle ja tulee kaikenlaisia arpia ja muhkuroita. Voi ihana turhamaisuus! Sanotaanko tähän, että entisen syömishäiriöisen kehokuva ei ole koskaan ongelmaton, mutta ikä tuo mukanaan armollisuutta. Tässä iässä tapahtuu rupsahtamista ja muhkuroitumista luonnostaan muutenkin, joten raskauden jäljet eivät enää hetkauta.

Silti yksi suurin toiveeni on ollut, ettei kehoon tulisi raskausarpia. Kasvuarpiahan on jo teinivuosilta, mutta en kaipaisi uusia, vaikka kaikenlaiset arvet elämään kuuluvatkin. Nyt olemme menossa jo raskausviikolla 37 ja voin ilokseni todeta, että iho on kestänyt, ainakin toistaiseksi. Syy siihen on varmasti ahkera rasvausrutiini, josta jäljempänä lisää.

Raskaus ja sen hormonityrskyt muuttavat elimistöä monella tapaa. Toisilla naama alkaa kukkia hormonimuutoksien myötä, mutta minulla kävi juuri päinvastoin: kasvojen iho kuivui ja alkoi hilseillä heti eivätkä käytössä olleet tuotteet enää riittäneet. Olen itse asiassa vaihtanut kasvorasvaa kaksi kertaa raskauden aikana, ja aina rasvaisempaan päin. Puhdistusainekin meni vaihtoon hyvin nopeasti.

Kärsin ensimmäisinä Saksan vuosina iho-ongelmista, joista kirjoitin täällä. Sittemmin oikeat tuotteet löytyivät, mutta kuluneen talven aikana on pitänyt kokeilla uusia. Olen edelleen hyvin ihastunut Olivia Kleinin -tuotteisiin, joten ensimmäinen muutos, oli puhdistusaineen vaihtaminen öljyisempään. Oil wash and care - öljy tuntui aluksi oudolta ja siltä, ettei öljy voi puhdistaa mutta kyllä se kuulkaa niin vain tekee. Kaapissa on odottamassa myös Luonkos-merkin öljypalakakku, josta olen kuullut paljon hyvää.

Kasvorasvoissa olen siirtynyt Hydra lotionista Balance creamin kautta nyt käytössä olevaan Vitamin creamiin. Se tuntuu juuri tähän hetkeen sopivalta, vaikka sitä ei suositella käytettäväksi aurinkoisina päivinä. Jos tiedossa onkin ulkoilua, aamurasvan saa korvata kasvoihin sopiva aurinkovoide, koska valitettavasti iholle ilmestyvät maksaläiskät kuuluvat myös raskauden iloihin.

Muuten hormonit ja vilkastunut verenkierto ovat saaneet ihoni voimaan paremmin kuin vuosiin, kunhan huolehtii kosteudesta. Myös hiukset ovat paksummat kuin koskaan ennen.

Ja sitten niihin raskausarpiin. Tuntuu hullulta, millainen elin iho on, kun se venyy ensin kuukausia ja  palautuu sitten takaisin, toivottavasti. Venymisprosessia helpottaakseni aloitin vatsan jokailtaisen rasvauksen jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Tähän olen käyttänyt kolmeakin tuotetta. Iltaisin sivelen vatsan Neal´s Yard Remedies Mothers Balm -voiteella, joka on erittäin rasvainen ja sillä erinomainen yötä vasten. Rasvan koostumus oli ensimmäisessä purkissa kiteisempi ja siten hyvin riittoisa, mutta toiseen purkkiin rasva on selvästi muokattu sileämmäksi ja nopeammin levittyväksi.

Olen kokeillut myös sheavoihin pohjautuvaa Akamutin odottavan äidin vartalovoita, joka on kevyt ja helposti levittyvä tuote. Pieni purkki on myös ollut helppo sujauttaa reissuille mukaan.

Viime kuukausina olen alkanut rasvata vatsaa kunnolla myös aamuisin suihkun jälkeen. Koska molemmat yllämainitut tuotteet ovat hyvin rasvaisia, aamuihin on löytynyt saksalainen hoitoöljy. Weledan raskausöljy on erittäin nopeasti imeytyvä ja miellyttävän tuoksuinen hoitoöljy, jolla on täällä niin hyvä maine, että jopa miespuolinen saksalainen sukulainen kysyi, olenko kokeillut sitä.

Raskaus on tuonut  mukanaan positiivisiakin muutoksia. Yleensä kylmät ja kuivat jalkani ovat voineet erinomaisesti. Verenkierto toimii tällä hetkellä niin tehokkaasti, ettei jalkoja palele eikä iho juuri kuivu.

Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, miten keho reagoi hormonimuutoksiin synnytyksen jälkeen. Myös imettäminen kuivattaa ihoa, joten vanhat ihonhoitorutiinit ja -tuotteet eivät välttämättä palaa vielä kovin nopeasti.

Täytyy vielä lopuksi todeta, että arvet ja muhkurat taitavat olla isompi ongelma naisille itselleen kuin miehille. Kun minä pohdin, miltä keho tämän prosessin jälkeen näyttää, miettii mies lähinnä sitä, että raskauden jälkeen täytyy taas alkaa ehkäistä...

*** Weledaa lukuunottamatta tuotteet yhteistyössä Twistben kanssa. Se on on täyden palvelun verkkokauppa, joka toimittaa tilauksia myös ulkomaille.  Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin myymälä sijaitsee Helsingin keskustassa. Kaikille, joita kiinnostaa luonnonmukainen ja terveellinen ihonhoito. Valikoimissa kosmetiikkaa, meikkejä, kirjallisuutta ja ruoka-aineita. 

Muita raskauspostauksia:

Muita raskausjuttuja:

Meille tulee vauva

Ihana alkuraskaus eli ensimmäinen kolmannes

Raskausviikko 17

Raskausviikko 19

Sydänsuhinaa

Raskausviikko 21: rakenneultra

Raskausviikko 24

Raskausviikko 25: Sokerirasitustesti

Ihanan helppo keskiraskaus

Meidän oma rakas pääsiäismuna

Raskausviikko 31

Millaista raskaana oleminen oikeasti on

Minusta tulee äiti

Äitiyslomalla aion...

Raskausviikko 36 - loppusuora alkaa

Kotityöt, oma aika, enterorokko - miten käy, kun taloon tulee lapsi

Esikoistaan odottava yrittää valmistautua tulevaan elämänmuutokseen kaikin keinoin, mutta samalla tuntuu, ettei kaikkeen voi valmentautua etukäteen. Tuttavien tarinat sairastelukierteistä, nukkumattomista öistä, riitojen lisääntymisestä ja romantiikan katoamisesta kaikuvat korvissa eivätkä varsinaisesti lisää intoa perustaa perhe.

Viime aikoina on jopa puhuttu siitä, että on nolompaa myöntää pitävänsä tavallisesta perhearjesta kuin valittaa sen ankeutta. Ei ihme, että perheiden lapsiluku vähenee ja monet jättävät lapset jopa kokonaan tekemättä.

Olemme siis tässä: kuukauden päästä syntyy esikoinen ja heittää elämän sellaisena kuin sen tähän asti tunsimme roskakoriin. Tunteet vaihtelevat ilon, pelon ja uteliaisuuden välillä. Miten käy parisuhteen, kun yöt jäävät lyhyiksi ja arki muuttuu? Raisa Mattila ja Julia Thurén tarjoavat tähän  vastauksia tuoreella teoksellaan Lapsiperheen parisuhdekirja (Otava 2019). Thurén tunnetaan myös Juliaihminen-blogistaan.

Voin heti todeta, että Lapsiperheen parisuhdekirja on mainio opus erityisesti meille, jotka eivät vielä täysin tiedä, mitä tuleman pitää. Selkeät, teemoittain jaetut luvut käsittelevät kaikkea mahdollista vanhempainvapaan jakamisesta kotitöihin ja seksielämästä raha-asioihin ja oman ajan tarpeeseen. Moneen lukuun on haastateltu alan asiantuntijoita, kuten psykologeja, perheterapeutteja tai seksuaaliterapeutteja ja jokainen osio loppuu harjoituksiin, jotka ovat esimerkiksi keskustelutehtäviä. Kirjaa kannattaakin käydä läpi yhdessä kumppanin kanssa.

Yhden lapsen äiti Mattila ja toista lastaan kirjan tekovaiheessa odottanut Thurén tietävät, mistä puhuvat ja antavat omien henkilökohtaisten kokemustensa näkyä avoimesti kirjan sivuilla. Vanhemmuus on sen verran universaali asia, että samat ongelmat toistuvat lopulta kaikilla. Kirjoittajien elämänkokemuksen lisäksi kirjaan on koottu sitaatteja vanhemmilta liittyen luvussa käsiteltyyn aiheeseen. Niiden lukeminen on lohdullista ja kiinnostavaa.

Teoksen parasta antia on nimittäin juuri sen osoittaminen, että ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa järjestää arki vaan jokaisen tulee löytää sellaiset keinot, jotka lisäävät oman perheen hyvinvointia. Kompromisseja täytyy oppia tekemään, mutta ehdottomasti tärkeintä on kommunikaatio ja asioiden organisoiminen yhdessä. Ongelmista kannattaa puhua ennen kuin tilanne räjähtää megalomaaniseksi riidaksi.

Toki kirjassa myönnetään, että riitely usein lisääntyy lasten myötä, mutta riitojen teemat saadaan minimoitua, kun asioista puhutaan ajoissa. Kolme kaikille erittäin tuttua riidanaihetta tuntuvat olevan kotitöiden jako, raha ja oma aika - ja näistä kannattaa puhua PALJON.

Lapsiperheen parisuhdekirja innosti meilläkin jo keskusteluihin, vaikka monet asiat voikin käydä läpi vasta sitten, kun tilanteet tulevat kohdalle. Kirjan tarjoamat konkreettiset listat ja esimerkit auttavat oman tilanteen hahmottamisessa.

Hyvä pointti on sekin, ettei vauvavuotta kannata pelätä vaan kannattaa valmistautua siihen, että rankin jakso koittaa usein vasta taaperovaiheessa, kun molemmat vanhemmat ovat palanneet työelämään.

Leena Komulaisen kirjoittama ja Nelli Immosen kuvittama teos Mikä ihmeen mahakipsi? Vauva-arjen aakkoset (Avain 2019) on sekin tämän kevään uutuuskirja meille vauva-arkea aloittaville. Nimensä mukaisesti kirja sisältää aakkostetun sanalistan, joka käsittelee kaikkia mahdollisia vauva-arkeen liittyviä asioita ja teemoja niskapaskasta pukluun ja kenguruhoidosta spinaaliin - siis sanoja.

Sana-artikkelit sisältävät sanaselityksen ja usein myös esimerkkilauseen, jossa sanaa käytetään, näin: 

Käyrät: vauvan keskimääräinen pituus, paino ja päänympärys kasvukäyräksi kuvattuna. Käytössä neuvoloissa.

Esimerkiksi: "Everett kasvaa aika tarkalleen käyrillä, mutta päänympärys heittää kyllä yli yläkäyränkin." (s. 46)

Kirja on visuaalisesti selkeä ja Immosen kuvitus tuo siihen mukanaan huumoria.

Kokonaisuudessaan teos on hauska johdatus lapsiperheen sanastoon ja myönnän, että siellä on mukana lukuisia termejä, joista minulla ei ole ollut aavistustakaan (Bumbo? Sukupuolenpaljastusmuffinit?) ja toisaalta joihin en usko ehkä koskaan törmäävänikään. Kirjan idea on huvittava, vaikka osa valituista sanoista tuntuukin hyvin itsestäänselviltä, jos yhtään osaa kieltä tai tuntee vauva-alaa. Toisaalta kirja kannattaa tyrkätä tuoreen  isän tai isovanhemman käteen sanaston haltuun ottamiseksi.

Mahakipsiaakkoset onkin erinomainen lahjaidea esikoistaan odottaville, kun taas Lapsiperheen parisuhdekirja sopii aivan kaikille tavallista perhearkea viettäville ja sen kanssa kipuileville. Elämä vauvan kanssa ei välttämättä ole helppoa, mutta varmaa on se, että siitä selviää - ja jossain vaiheessa se on joka tapauksessa ohi.

Vai selviääkö siitä? Mikä oli sinulle vaikeinta vauva-arjessa?

*** Kirjojen arvostelukappaleet saatu kustantajilta.

Lue myös:

Minusta tulee äiti