Saturday, 6 March 2021

Korona-ajan selviytymiskeinot

Maailmanlaajuinen pandemia on jatkunut pian vuoden eikä loppua näy. Tunteiden vuoristoradassa on menty hätääntymisestä ja panikoinnista toiveikkuuden kautta turtumiseen ja turhautumiseen. Saksassa on noudatettu poikkeusoloja marraskuusta asti. Kovassa lockdownissa on oltu joulukuun puolivälistä saakka, mutta vaikka luvut on saatu parantumaan, virus ei ole katomassa minnekään. Kouluja ja päiväkoteja onkin alettu avata, koska ihmisten kestokyky alkaa olla rajoilla.


Olen viime aikoina huomannut, että kulunut vuosi on vaikuttanut henkiseen hyvinvointiin. Itselleen pystyy pitkään perustelemaan, miten hyvin asiat kaikesta huolimatta ovat, mutta on paljon päiviä, kun tajuaa, etteivät asiat oikeasti ole hyvin eikä tätä kaikkea jaksaisi kestää enää hetkeäkään. Että haluaa nähdä ystäviä, jotka asuvat kaupungin toisella laidalla tai toisissa kaupungeissa tai maissa. Haluaa lähteä ravintolaan ja elokuviin ja sopia kirjailijavierailuja, joissa lapset eivät ole vain liikkuvia kuvia. 


Ei jaksaisi, miettiä saako näin tehdä, ja vaikka saisikin, onko juuri tällä tilanteella seurauksia.

Monet ovat kehittäneet selviytymiskeinoja ja pakon sanelemina löytäneet elämäänsä uusia harrastuksia tai juttuja, joita voi tehdä sallitun rajoissa. Eräs ystävä on laihduttanut liikkumalla 15 kiloa, kun lomamatkojen paikat ovat täyttyneet kotiseutumatkailulla pyörän selässä. Facebook taas vilisee mitä upeampia villapaitoja ja kuviosukkia, joiden tekemiseen on vihdoin löytynyt aikaa. Tavallaan tällaisessa pakkopysähtymisessä on myös omat hyvät puolensa.

 

Minun kotoisat harrastukseni ovat tänä talvena liittyneet nautintoaineisiin. Olen kompensoinut tilannetta muun muassa gluteenittomilla tacosipseillä ja gin toniceilla. Kun illalla  täyden päivän päälle nautin sohvalla vapaahetkestä iltadrinkin parissa ja mies nosteli kulmakarvojaan, totesin, että kuningataräitikin eli yli satavuotiaaksi ja joi giniä joka päivä.

 

Sittemmin pyysin, ettei mies enää osta minulle sipsejä, ja kun kirja valmistui, aloitin alkoholittoman kuukauden.


Rakastamieni viikonloppureissujen tilalle on pitänyt keksiä muuta, sillä tulen hulluksi, jos en aina joskus pääse pois tästä kaupungista. Viime kesänä saimme onneksi usein viettää päivää ystävien puutarhoissa tai parvekkeilla ja aloittelimme jo perheen yhteistä pyöräharrastusta, joka kuitenkin on odottanut kevään lämpenemistä. Toivo tuntuu viihtyvän kyydissä hyvin, ja pidämme molemmat pyöräilystä, joten iltapäiväretkistä on nyt tullut viikonlopun peruskauraa. 


Viime sunnuntaina ajoimme naapurien kanssa viiden kilometrin päähän metsäpuistoon. Me olimme keittäneet kahvit, he tuoneet kakkupaloja, pojat leikkivät syksystä jääneillä lehtikasoilla ja kepeillä ja minä istuin viltillä naama auringossa ja unohdin hetkeksi ajan ja paikan. Muutaman tunnin retki tuntui täydelliseltä lomahetkeltä, enkä muista pitkään aikaan päässeni niin ulos vallitsevasta kuplasta kuin tuolla kevään lämmittämällä ruohikolla.


Tänään pakkasimme jälleen kahvit termokseen ja suuntasimme Reinin rantaa etelään, vaikka sää olikin huomattavasti viime viikonloppua viileämpi. Pyöräväylä seuraili Reinin mutkia emmekä valitettavasti olleet reitillä ainoita. Onneksi huvipyöräilyssä ei ole kiire minnekään.

 

Noin kymmennen kilometrin jälkeen saavuimme Krokodil-laivalle, joka kuljettaa 12 matkustajaa kerrallaan joen yli. Matka maksoi 2,50€ pyörän kanssa ja kesti pari minuuttia, mutta sen verran kuitenkin, että lapsi ehti pelästyä moottorin kolinaa mutta rauhoittua taas. Yksikään silta ei ylitä Reiniä Kölnin ja Bonnin välissä, mutta tämän pikkupurkin lisäksi myös lähempänä Bonnia on  mahdollisuus lauttamatkaan.

 

Reinin toiselta puolelta bongasimme tyhjän puistonpenkin ja levitimme päiväkahvit viltin päälle. Aurinko paistoi, leveän joen vesi kimmelsi ja mutkan takaa putkahti silloin tällöin muutama rahtilautta. Yllättävän moni meloja oli uskaltautunut myös jokeen. Hetki oli aika täydellinen.


Kun Toivo oli saanut hetken aikaa juosta ja kahvikupit olivat tyhjnenneet, jatkoimme joen vastarantaa takaisin Kölniin. Reinin sillä puolella kulkee hyvin asfaltoitu kevyen liikenteen väylä, mutta se oli varsin tukossa kävelijöitä, joten pyöräily tarjoili samalla myös pujottelua. Jouduimme ylittämään Reinin moottoritiesillän kautta. En pidä sillan melusta ja jalankulkijoiden väylän reunassa on vain matala kaide ennen Reiniä, joten pyöräilen siellä aina polvet huterina.


Pyöräilimme lopuksi vielä kotipuiston ohi ja tuntui niin mukavalta, että olimme nähneet jotain muutakin kuin samat tutut puut kuin arkipäivinäkin. Tällainen retki teki hyvää niin ruumiille kuin sielullekin, jos sallinette tällaisen ylevän ilmauksen. Huvittavaa on toki se, että vaati koronan, ennen kuin aloin tutkia lähiseutuja pyörällä ja tajusin, miten lähellä on pääsy metsään, jos vain tietää paikat.

 

Millä keinoilla sinä olet selviytynyt poikkeusoloista?





 


Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?