Saturday, 17 April 2021

Staycation kotinurkilla

 Olo on hassu ja jotenkin irtonainen. Vähän samanlainen kuin silloin, kun jätin parikuisen vauvan papalle ja karkasin tyttöjen kanssa illalliselle. Silloin olisi tehnyt mieli heilutella vapautuneita käsiä ratikassa. Nyt taas huvittaisi mennä parvekkeelle kailottamaan, jotta koko maailma kuulisi: Tuleva yö on ensimmäinen yksin poissa kotoa sitten lapsen syntymän. Poika on reilut 20 kuukautta, joten voitte uskoa, että tätä hetkeä on odotettu. 


Jos korona ei olisi muuttanut maailmaa, olisin nauttinut yksinäisestä yöstä jo vuosi sitten. Minulle oli suunniteltu ja järjestetty luentatilaisuuksien sarja, joka olisi vienyt minut pois kotoa kolmeksi yöksi. Kaikki kuitenkin peruuntui ja siirtyi hamaan tulevaisuuteen eli ei taida koskaan toteutua. Myöhemmin ajateltuna silloin olisi ollut hieman aikaista lähteä ja tavallaan olen ihan tyytyväinen, ettei mies joutunut kokemaan äidinpojan viihdyttämistä.


Syksyllä taas oli tarkoitus karata ystävän kanssa viettämään yhteistä hotelliviikonloppua johonkin lähipaikakkunnalle. Se oli 40-vuotislahjani hänelle, ja sen tarkoitus oli vapauttaa meidät hetkeksi perheistä. Emme olleet saaneet aikaiseksi sopia viikonloppua, kun korona sulki hotellien ovet lokakuun lopussa, ja kiinnihän ne ovat edelleenkin.


Talven aikana ehdin siis useamman kerran marmattaa lähipiirille siitä, että mies on lapsen syntymän jälkeen viettänyt lukuisia viikkoja yksin, kun me olemme olleet Suomessa tai kun hän on käynyt yksin sukuloimassa maan pohjoisosassa. Kadehdin jopa hautajaismatkaa, koska se olisi tarkoittanut tuntien yksin oloa junassa, joita rakastan, keskeytymättömiä yöunia ja aikuisten seuraa.

 

Kun jälleen kerran valitin ystävälle, että en koskaan pääse pois kotoa tai nukkumaan kauemmas lapsesta kuin naapurihuoneeseen, hän katsoi minua ja tokaisi, että hän on kohta kuukauden kotimaassaan. Meillähän on avaimet ja vastuu kastella kukat, joten ihan hyvin voimme viettää asunnossa muutenkin aikaa. Siihen loppui valitukseni.

Täällä sitä nyt siis istutaan, neljänsadan metrin päässä kodista, miehestä ja pojasta ja juodaan skumppaa. Vähän jännittää, jos sitä ei osaakaan nukkua, kun se vihdoin  on mahdollista. Mielessä on myös monta ajatusta, mitä nyt voisi tehdä, kun kukaan ei odota nukuttamaan tai aamunsarastuksessa kanssaan leikkimään. Toisaalta odotan jo aamua, jolloin aion keittää kupillisen teetä, ottaa sen sänkyyn ja lukea  hetken rauhassa.

 

Aina ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään. Ehkäpä vain istun tässä hetken, seuraan hämärän lasketumista ystävän parvekkeen ylle ja juon skumppaa. Eikä täällä nyt ihan yksin tarvitse olla: ystävän asunto on täynnä upeita viherkasveja, jotka ovat onneksi hiljaista seuraa mutta varmasti hyviä kuuntelemaan.

 

Heippa nyt, sillä on kiire olemaan!  

Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?