Kamala ikävä kahvilaan

 

Jo yli vuosi elämää maailmanlaajuisen pandemian armoilla on kirkastanut pienten asioiden tärkeyden. Saksassa on eletty lokakuun lopusta asti lockdownin säännöillä. Esimerkiksi kirjakaupat olivat maaliskuussa hetken auki, sen jälkeen taas kiinni eikä ravintolassa tai kahvilassa ole voinut vierailla puoleen vuoteen. Lisäksi Kölnissä vallitseeyölllinen ulkonaliikkumiskielto. Kaupunki on aavemaisen hiljainen klo 21-05, mikä ei tosin ole vaikuttanut omaan elämääni mitenkään.

 

Mihin siis halajan, kun se joskus tulevaisuudessa vihdoin sallitaan? En tarvitse maailmanmatkoja tai aamuyöhön venyviä diskoiltoja, en hingu shoppailemaan tai edes elokuvateatteriin. Sen sijaan minulla on suunnaton ikävä kahvilaan. Ehkä siksi, että se konkretisoi tämän kummallisen vuoden: edes niinkin pieni asia kuin hetki kahvilassa kirjoittamisen ja maitokahvin parissa ei ole ollut mahdollista pitkään, pitkään aikaan.

Tartuinkin Paula Hotin kirjaan "Mustia syntejä. Kahvilaesseitä" (Avain, 2020) siinä toivossa, että sen tarjoamat mielikuvitusmatkat auttaisivat kahvilan kaipuuseen. Ja auttoivathan ne. 

Kevyeen ja lähes jutuselun omaiseen tyyliin kirjoitetut eri mittaiset esseet esittelevät niin eurooppalaisten kahviloiden historiaa ja kahvijuoman kehitystä kuin vertailevat toisiinsa kahvihetkiä Pieksämäen torilta Venetsiaan ja Lontoosta Helsinkiin. Jokaisen luvun alussa on sitaatteja kuuluisilta ihmisiltä ja kirjan lopussa luettelo "Kahvilaan lukemista kahvista ja kahviloista" eli kirjan esseiden taustatekstien listaus.

"Mutta nyt on aika pakata päiväkirjat takaisin kassiin, unohtaa historian suurmiehet, avata ovi ja astua sisään kahvilaan, jonka kerrotaan sijaitsevan samalla paikalla kuin tuo vuonna 1650 avattu -- uusi eurooppalainen instituutio, kahvila."

Hotin esseet ovat yhdistelmä historiallista tietoutta ja tunnelmointia. Hän on itse vieraillut jokaisessa kahvilassa, josta kirjoittaa, ja siten kuvailut ovat hyvin aitoja. Kahvikupin ääreltä hänen ajatuksensa lähtevät virtaamaan kaikkeen siihen, mitä kahviloissa on vuosisatojen ajan tapahtunut: miten moni tieteilijä tai filosofi on esitellyt ajatuksiaan ensimmäistä kertaa kahvilassa tai miten kahvilasta on kehittynyt taiteilijoiden kohtauspaikka. 

Tekstit soljuvat lukijan silmien edestä kuin kahviin kaadettu maito, ja niihin on helppo päästä sisälle, vaikka mukana on myös filosofista pohdintaa.  Kirjassa on vain 133 sivua eli se on kuin pieni välipala nautittavaksi kahvikupposen äärellä. Tästä kuitenkin ehkä pieni miinus: kepeä tyyli saa aikaan sen, että välillä tuntuu siltä, kuin lukisi johdantoa, jonka jälkeen alkaa itse aiheen käsittely, mutta luku loppuukin jo parin sivun jälkeen ja seuraavassa on uusi aihe. Teos on kuitenkin niin mielenkiintoinen yhdistelmä matkakirjaa, päiväkirjaa, sitaatteja, historiaa ja kahvitietoutta, että suosittelen sitä kaikille, jotka kaipaavat nojatuolimatkalle.

"Voimme aloittaa istahtamalla aloillemme, pysähtymällä kahvilaan. Voimme aloittaa ottamalla esiin kirjan tai kynän ja paperia tai vain tuijottamalla ulos ikkunasta. Ehdottomasti on pidettävä puhelimet suljettuina taskuissamme, jätettävä tekniset työvälineet kotiin ja muistilistat rypistymään kassin pohjalle."

Olen tavannut käydä lähikahvilassamme aloittamassa uuden kirjoitusprosessin ja sitten viimeistelemässä tekstin. Olen surrut kovin, miten tämän idyllisen kahvilan sulkuaikana käy, mutta todennut, että se porskuttaa niissä raameissa, mitkä ovat mahdolliset. Päivällä kotityöläiset hakevat sieltä lounasta, aamuisin ja iltapäivisin ovelle muodostuu take away - kahvejaan odottavien jono. Myöhäisiltapäivänä saattaa jokunen drinkkilasikin ilmestyä tiskin takaa. Mutta ei se silti ole läheskään sama kuin juomien nauttiminen viihtyisässä kahvilatilassa.

Ehkäpä maailma taas aukeaa ja pääsen aloittamaan seuraavan Hiljan (numeron 7!) kirjoittamien taas tutussa kahvilaympäristössä kevyen puheensorinan soljunnassa ja kahvinkoneen suhinassa. Tai paeta hetkeksi toisiin maailmoihin Paula Hottin lähdeluettelolistan kirjojen avulla.

 

****Arvostelukappale saatu kustantamolta. Kiitos!****

Lento vauvan kanssa

Vauva oli reilun kolmen kuukauden ikäinen, kun lähdimme hiljattain Suomeen. Olin matkaamassa yksin ja jännitti, vaikka saimmekin Saksan päässä kyydin kentälle ja vanhempani tulivat hakemaan meidät Helsingistä, eli minun piti selvitä vain lentokentistä. Sen verran kuitenkin hermostutti, että keräsin etukäteen vinkkejä vauvan kanssa lentämiseen.

Sain muun muassa tällaisia:

- Kannattaa imettää koneen nousussa ja laskussa.

- Laita vauvalle nenätippoja ennen lentoa.

- Ota mukaan varavaatteet vauvalle mutta myös itselle. Myös pieni peitto olisi hyvä.

- Varaa tarpeeksi aikaa kaikkiin siirtymiin.

- Muista rento ja stressitön asenne, niin vauvakaan ei stressaannu.

- Pyydä apua aina, kun sitä tarvitset.

Miten lennot sitten menivät?

Ilokseni voi todeta, että Toivo on kuin syntynyt matkustamaan. Niin kauan kuin hommat etenevät ja ympärillä on tarpeeksi katsottavaa, hän pysyy tyytyväisenä.

Düsseldorfin kentällä oli aikamoinen hulina. Valitettavasti emme saaneet vaunuihin mitään suojaa, joten hieman hirvitti, miten niiden käy. Düsseldorfissa kuulema pyydetään usein lisädokumentteja (syntymätodistus yms.), mutta tällä kertaa pelkät passit riittivät. Mukavaa oli myös se, että meidät noukittiin jonon ohi turvatarkastukseen. Jouduin riisumaan kantorepun, mutta kaksikin virkailijaa auttoi vauvan kanssa, jotta sain tavarani hihnalle ja taas kasaan. Sain apua ennen kuin ehdin sitä edes pyytää. (Paitsi Helsinki-Vantaalla laskeutumisen jälkeen, kun olisin tarvinnut sekunniksi vauvan pitelijää - tax freen myyjä ei uskaltanut pitää vauvaa sen aikaa, että olisin saanut kantorepun päälle).

Täytyy antaa Finnairille täydet pisteet koneeseen sijoittamisesta. Meille oli automaattisesti varattu paikka ensimmäiseltä riviltä bisnesluokan takana. Se oli ikkunan vieressä ja viereinen paikka oli blokattu ja pysyi tyhjänä. Menomatkalla kone oli täynnä, mutta meillä oli mukavasti tilaa. Onnistuin vaihtamaan vaipat viereisellä penkillä, ja Toivo nukkui siinä myös sen aikaa, että pääsin vessaan.

Lentohenkilökunta oli ystävällistä ja ohjeisti vauvan turvavyön kanssa. Saimme heti myös roskapussin, mutta sitä ei lopulta tarvittu. Ja koska istuimme niin edessä, koneesta poistuminenkin sujui nopeasti ja näppärästi.

Vauva ei nukkunut koneessa paljonkaan, vaikka monet olivat minulle sellaista lupailleet. Itse lennosta hän ei silti tainnut huomata mitään. Nousun aikana imetin, laskeutuessa hän nukkui ja väliajan söi puuleluaan tai höntsäili muuten omiaan. Minä en pidä lentämisestä, mutta täytyy sanoa, että vauva huolehti siitä, että en ehtinyt panikoida, koska koko ajan oli tekemistä. Lennot olivatkin leppoisammat ja helpommat kuin monesti yksin matkustaessani.

Ainoa vähän tylsä juttu oli, että Düsseldorfin ruuhkaisen kentän takia istuimme lopulta tunnin ja vartin koneessa, ennen kuin lento pääsi ilmaan, ja saavuimme Suomeen reilusti myöhässä. Helsinki-Vantaan lentokenttä saa muuten ison miinuksen tuloaulan erittäin epäsiististä lastenhoitohuoneesta, jossa ei ollut edes vessapaperia.

Paluumatkalla uskalsin jo luottaa siihen, että selviämme, ja kaikki menikin sujuvasti. Helsinki-Vantaalla oli lauantai-iltapäivänä rauhallinen tunnelma, ja kävelimme suoraan tiskille jättämään tavarat. Virkailijalla oli aikaa rauhassa auttaa vaunujen pussittamisessa ja ihastella vauvan saksalaista passia. Kuulin, että meillä on sama istumapaikka kuin tullessa ja että viereinen paikka on taas jätetty vapaaksi.

Siitä kävelimme suoraan turvatarkastukseen, jonka läpi vauva sai kulkea repussa. Lento lähti tällä kertaa ajallaan ja meni jälleen rennosti. Minäkin nukahdin hetkeksi vauva sylissäni.

Düsseldorfin kentällä jouduin hetken jännittämään vaunujen puolesta, sillä ne tuotaisiin eri paikkaan kuin matkalaukut ja virkailijan mukaan vasta sitten, kun kaikki muu olisi lastattu hihnalle. Vaunut saapuivat kuitenkin nopeammin kuin odotin ja jälleen kolhimattomina.

Lopulta voi siis todeta, että ihan turhaan jännitin. Kumpikaan meistä ei tarvinnut vaihtovaatteita ja sosiaalinen vauva viihtyi matkan päällä. Kaikki meni niin hyvin, että aloin suunnitella seuraavaa Suomen-reissua helmikuuksi. Siitä voi tulla haastavampaa, koska vauva ei välttämättä enää viihdy paikallaan sylissä ja eväitäkin tarvitaan mukaan eri tavalla kuin näin täysimetyksellä. Mutta kokemus tuo todennäköisesti varmuutta, jota tästä ensimmäisestä keikasta puuttui.

Vauvan kanssa junassa

Kuva: Pixabay

Meillä on siitä harmillinen tilanne, että lähdemme kumpien isovanhempien luo tahansa, matkaan menee seitsemästä kahdeksaan tuntia. Suomeen lennetään Düsseldorfin kautta mutta Pohjois-Saksaan puksutellaan maan läpi junalla.

Sen kuuden vuoden ajan, minkä olen matkustanut Kölnistä Hampurin kautta Husumiin, juna on saapunut perille KERRAN ajoissa. Hampurissa on yleensä junanvaihto, joka ei koskaan toimi. Kerran juna oli jo lähdössä kaksi tuntia myöhässä. Minun ja Deutsche Bahnin suhteeseen mahtuu monenlaista, mutta nyt voin ilokseni kertoa, että tämä viimeisin junakokemus käänsi vaa´an positiivisen puolelle.

Viime sunnuntaina lähdimme viisiviikkoisen vauvan kanssa käymään miehen kotiseuduilla. Olimme ostaneet junaliput jo ennen kuin olimme varmoja siitä, onnistuuko matka eli milloin vauva syntyy. Tällä kertaa emme ottaneet turhia riskejä vaan varasimme paikat suoraan junayhteyteen: Frankfurtista Syltin lomasaarelle ajaa yksi juna päivässä. Se oli lähtenyt Frankfurtista klo 6.38 ja olisi perillä 16.34. Me matkustimme kyydissä kuusi tuntia. 

Olimme ilmoittaneet matkustavamme vauvan kanssa, mutta en tiennyt, mitä odottaa. Junassa oli vastassa positiivinen yllätys. Meillä oli nimittäin oma loosi, "Kleinkinderbereich", jossa oli neljä penkkiä ja tilaa vaunuille. Neljästä istuimesta kolme oli merkitty meille, joten emme saaneet seuraa. Huuto ei siis olisi häirinnyt muita matkustajia.

Matka tuntui heti mukavalta ja rentouttavalta.

Vauva on jo monesti osoittautunut hyväksi lähtijäksi. Nytkin hän nukahti kotona ja heräsi vasta reilut kolme tuntia myöhemmin Osnabrückin kohdilla. Heiluva ja keikkuva juna oli hyvä paikka nukkua. Olin etukäteen varautunut vaihtamaan vaipat, missä vain, mutta loosin pöydästä sai levennysosien kanssa oivan hoitopöydän. Mahtoi vauva ihmetellä, kun maisema vilisi ison ikkunan takana hänen nakuillessaan alustalla.

Olimme valmistautuneet pitkään matkapäivään hyvillä eväillä, joita oli mukava mutustella oman loosin rauhassa. Vauva on siitä helppo matkakaveri, että häntä varten ei tarvitse varautua kuin vaipoin ja vaihtovaattein. Jos mukana olisi ollut isompi lapsi, olisin lähettänyt hänet viereiseen vaunuun, jossa oli tarjolla askartelua ja puuhatehtäviä.

En tiedä, oliko väsymyksellä osuutta asiaan, mutta minä en ehtinyt matkan aikana muuta kuin tuijotella ikkunan takana vilahtelevia maissipeltoja ja puita, juoda kahvia ja hoitaa vauvaa. Mies katsoi elokuvankin, mutta minun keskittymiskykyni riitti möllöttämiseen. Se junissa juuri on mahtavaa, että se on mahdollista.

Pian Hampurin jälkeen alkoi tuntua siltä, kuin olisimme pian perillä, vaikka matkaa oli edessä vielä pari tuntia. Maa muuttui tasaiseksi ja taivas kaareutui suurena sen ylle. Siellä täällä näkyi lammaslaumoja ja lehmiä, ja jonkin ajan päästä ilmestyivät näkyviin ensimmäiset valkoiset tuulivoimalat. Tässä maisemassa on tilaa ja ilmaa. 

Jossain vaiheessa juna jäi puoli tuntia aikataulusta, mutta omassa loosissa oli niin leppoisaa, ettei se haitannut yhtään. 

Vauva nukahti uudelleen vasta juuri ennen määränpäätä, mikä oli harmi, koska hän heräsi heti ennen automatkaa ja panikoitui. Meillä ei ole autoa, joten hän ei ole tottunut istuimeen. Loppupäivä meni  hieman rauhattomasti, mutta kokonaisuudessaan matkapäivä oli mahtava. Paluumatkalla meillä oli täysin samanlainen loosi, ja kotimatka sujui vielä nopeammin ja helpommin kuin meno.

Saa nähdä, millainen reissuihminen vauvasta kuoriutuu, mutta tämän matkan perusteella sanoisin, että hän tykkää olla tien päällä kuten äitinsäkin ja viihtyy vieraissa majapaikoissa ja ihmisten keskellä.

Kiitos tästä positiivisesta matkakokemuksesta Deutsche Bahn!

Top 10 matkahaaveet - HAASTE

Tässä sohvalla lapseni aamupotkuja tunnustellessani ei ensimmäisenä tule mieleen kaivata seuraavaa matkaa, koska elämässä on juuri nyt haavetta ja matkaa kerrakseen. Minut on kuitenkin vedetty mukaan matkablogeissa kiertäneeseen haasteeseen kertoa 10 matkahaavettani. Kiitos haasteesta!

Ensin ajattelin, että ei mulle kyllä tule mitään mieleen, ei ainakaan kymmentä. Ja sitten keksin niitä melkein enemmänkin. Tässä siis kymmenen reissu-unelmaani sattumanvaraisessa järjestyksessä:

1. Hong Kong

Lensimme viime heinäkuussa miehen kanssa mökkilomalle Suomeen. Olin juuri toipumassa toisesta keskenmenosta ja mietin, että tulevaisuuteen tarvitaan suunnitelmia, jotka vievät ajatukset muualle.  Jos yksi asia ei toteudu, pitää keksiä muuta odotettavaa. Siellä 10 000 kilometrin korkeudessa sovimme, että jos tähän lapsiasiaan ei tule muutosta, ensi vuoden lomamatka suuntautuu Hong Kongiin.

Ja kuinkas sitten kävikään... Honk Kongin reissu saanee odottaa nyt ainakin muutaman vuoden.

2. Itävallan Alpit

Melkein nolottaa tunnustaa, että olen asunut jo yli kahdeksan vuotta Saksassa mutta en ole saanut liikutettua itseäni Alppien suuntaan, vaikka kiinnostusta olisi. En ole lasketteleva ihminen, vaan lähinnä ajattelen upeita vuoristomaisemia ja patikkapolkuja, raikasta vuoristoilmaa ja ehkä vähän myös nahkahousuja. 

Itävaltahan olisi Kölnistä ihan järkevän automatkan päässä, mutta meillä ei ole autoa, joten siksikään ei ole koskaan vielä tullut lähdettyä.

3. Bali

Kuva: Pixabay

Tämä on vähän ristiriitainen lomakohde, koska periaatteessa vastustan massaturismia enkä pidä pitkistä lentomatkoista mutta olen kuitenkin utelias ja Balista olen kuullut lähinnä vain hyvää. Kuuden vuoden takainen Thaimaan kuukausi näytti, ettei se ollut täysin minun paikkani, mutta ehkä minun täytyy antaa Kaakkois-Aasialle uusi mahdollisuus.

Olen alkanut lämmitellä miestä siihen, että lähtisimme vauvalomalle pieneen viidakkovillaan Balille, mutta katsotaan nyt, miten käy. 

4. Talo Italiassa tai Portugalissa ystävien kanssa

Tästä on puhuttu jo niin kauan, etten tiedä, onnistummeko koskaan järkkäämään kahdeksan hengen porukkaamme lomalle saman katon alle. Varsinkin, kun olemme lisääntymisiässä, ja matkalle olisi lähdössä pian jo 10 hengen sakki. 

Eihän se muuta vaatisi kuin lomakalenterien ja aikataulujen päivittämisen tarpeeksi ajoissa edellisvuonna ja sitten vain tuumasta toimeen ja taloa varaamaan. Tässä on vain ollut muuttoja ja työpaikan vaihtoja, joten lomista ei ole oikein voitu sopia. Mutta ehkä ensi vuonna...

5. Jane Austenin Englanti

Olemme siskoni kanssa haaveilleet matkasta Jane Austenin jalanjäljille siitä saakka, kun vuonna 1994 rakastuimme kollektiivisesti Colin Firthin mister Darcyn, joka saapui televisioruutuun BBC:n tuottamana joka sunnuntain kello 16.

Tällä hetkellä ajatus on, että toteutamme juhlamatkan sitten, kun jompikumpi täyttää pyöreitä. Toisaalta elämästä ei koskaan tiedä ja haaveet on tehty toteutettavaksi, mutta nyt ensin täytyy odottaa, että kaikkien pikkulapsiarki on takanapäin ja äiti voi oikeasti lähteä yksin useamman päivän matkalle. Sitä odotellessa voi aina palata Austenin tuotannosta tehtyihin filmatisointeihin ja haaveilla.

6. Kuuba

Tämä on ehkä enemmän miehen unelma, mutta olen ajatellut, että ehkä joskus. Toisaalta tätä matkaa ei kannattaisi siirtää liian kauas tulevaisuuteen, jos haluaa vielä saavuttaa palasen mennyttä Kuubaa.

7. Montenegro ja Euroopan lounaiskulma

Matkablogeissa on viime vuosina näkynyt selkeä uusi trendi: Euroopan lounaiskulma on alkanut kiinnostaa. Siten se on noussut myös minun listoilleni. Entisen Jugoslavian maat ovat pitkään kärsineet lähihistoriansa painosta mutta ovat nyt selkeästi avautumassa turismille.

Entisenä historian opiskelijana kiinnostaisi nähdä kuuluisia paikkoja ja historiallisia kohteita, ja ilmeisesti maisematkin ovat aika huimia tai ainakin se, mitä olen Montenegrosta nähnyt, on ollut upeaa. En tiedä, toteutuuko tällainen matka ikinä, mutta nämä maat voisi olla mielenkiintoista kiertää autolla.

8. Skotlanti

Kuva: Pixabay

Myös Skotlannista olen nähnyt blogeissa niin upeita kuvia, että se on nykyään tukevalla paikalla matkahaaveiden listalla. Vaellusmaastot vaikuttavat mielenkiintoisilta ja upeita ovat myös lampaita vilisevät maisemat. Ilmasto ei välttämättä ole mitä parhain mutta aina voi vetäytyä panimoon lämmittelemään viskin äärellä. 

Hieman epäilen myös sitä, miten kasvissyöjä siellä pärjää, sillä täytetty mahalaukku taitaa olla kansallisruokaa. Mutta Skotlantiin me joskus lähdemme yhdessä, se on varmaa.

9. Mökkiloma Suomessa

Villiä ja eksoottista ulkomaanmatkailua rajoittaa minulla selvästi se, että viihdyn Suomessa hyvin ja minun on päästävä sinne usein. En osaa edelleenkään kuvitella kesälomaa, jota en olisi viettänyt Suomessa. Onnekseni aviomies viihtyy mökillä yhtä hyvin kuin minäkin, joten häntä ei ole juuri tarvinnut houkutella mukaan. Perheellämme ei ole omaa mökkiä, mutta ongelma on ratkaistu lainaamalla tuttavien kesäpaikkoja tai asumalla vuokramökeissä. Ei siis ole yhtä tiettyä paikkaa, johon palaisimme, mutta jonkinlainen mökki, sauna ja järvi riittävät.

Tulevaisuudessa Suomen keikat tulevat entistä tärkeämmiksi, koska haluan, että lapsi kasvaa kaksikieliseksi ja paras apu siihen on autenttinen kieliympäristö. Voi siis olla, että tulevaisuudenkin kesälomat suuntautuvat aina vain Suomeen. Ja se on hyvä se.

10. Ja aina, aina Porto

Suomea lukuunottamatta kaikki muut listan kohteet ovat maita tai paikkoja, joissa en ole vielä käynyt, mutta tämä on kaupunki, jonne haluan ehdottomasti palata. Vietimme kaksi vuotta sitten hääloman Portugalissa. Viihdyin kaikkialla ja ihastuin maahan ylipäänsä, mutta tiedän, että tulen varmasti palaamaan Portoon. Olisi hienoa voida viettää siellä joskus pidempi aika ja vaikka kirjoitusrupeama, sillä kaupunki oli äärimmäisen inspiroiva ja tuntui täysin omalta ja siksi se pääsi tämänkin jutun kansikuvaksi.

Haaveethan on tehty toteutettavaksi, joten ehkäpä tästä listasta voisi ottaa tulevaisuuden to do -listan. Täältä blogista sitten näette, mikä toteutui ja mikä ei, ja miten haaveet ehkä muuttuvat tulevina aikoina.

Koska tämä oli haaste, haastan mukaan sinut, joka et ole ehtinyt vielä osallistua.

Berliini kannattaa vaikka kotimatka olisi myrskyisä

Ennen kävin Berliinissä usein, mutta viime viikonloppu oli ensimmäinen reissuni sinne pariin vuoteen. Viikonlopun päätavoite oli Hilja-vierailu paikallisessa Suomi-koulussa, mutta ehdin onneksi muutakin. 

Berliinissä asuu paljon ystäviä ja sukulaisia, joten vierailut keskittyvät enemmän ihmisten tapaamiseen kuin turismiin. Olen käynyt kaupungissa jo niin monta kertaa, että nykyään lähinnä pyrin välttelemään turistikeskuksia ja kaupallisia alueita. 

Tämä onnistuu yllättävän helposti, semminkin kun viihdyn usein parhaiten Prenzlauer Bergissä, joka on nykyään perheiden asuinaluetta eikä nuorten hipsterien kansainvaelluksen kohde. Berliini on minulle tuttu jo kymmenen vuoden ajalta, ja näiden vuosien aikana olen nähnyt muutoksen. 

Prenzlauer Bergissä ei nimittäin ole jäljellä enää yhtään klubia vaan ne on korvattu kalliilla ja kauniilla perheasunnoilla. Kymmenen vuotta sitten Neuköllniä ei suositeltu kenellekään, ja nyt se on kaupungin hipsterein paikka, jonka vuokrat nousevat kohisten. Enää legendat kertovat siitä Berliinistä, jossa sai syödä ja asua halvemmalla kuin missään muualla Saksassa.

Berliini on jättimäinen ja hengästyttävä viidakko, jonka kadut jatkuvat iäisyyksiin ja jossa kaikkialle on pitkä matka. Aikataulunsa saa suunnitella hyvin, sillä joka paikkaan kestää junailla puolesta tunnista tuntiin. Vietinkin suurimman osan viikonlopusta Prenzlauer Bergin katuja tallaillen.

Tai no, ei se täysin pidä paikkansa. Yhtenä iltana tapasin ystäviä Wittenbergplatzilla eli KaDeWen lähellä, Suomi-koulu kokoontui Kreuzbergissä ja perjantaina kävin Bauhaus-näyttelyssä Willy-Brand-Housissa. Perjantai olisikin poikkeuksellisesti pyhäpäivä, sillä kaupunki päätti julistaa naistenpäivän vapaapäiväksi, jotta Berliinissäkin olisi arkivapaita, kuten täällä katolisessa Saksassa.

Viikonloppu oli monipuolinen ja intensiivinen, ja istahdin hyvillä mielin sunnuntaina junaan ja lähdin kotimatkalle. Vähänpä minä tuolloin tiesin. 

Pääsin Kölniin lopulta kuuden tunnin myöhästymisen kera mutta sain olla kiitollinen, että ylipäänsä pääsin. NRW:ssä riehui sunnuntaina Eberhard-myrsky, joka kaatoi puita, repi kattoja ja katkoi sähköjä. Meidän junamme jämähti Bielefeldiin, koska junaliikenne koko NRW:ssä keskeytettiin.

Istuimme asemalla lopulta kolme tuntia. Aika meni yllättävän nopeasti, sillä minulla oli lukemista, junassa oli netti ja välillä saattoi käydä jaloittelemassa ulkona tai ostamassa syömistä. Ihmiset pysyivät yllättävän rauhallisina. Osa päätti keskeyttää matkan ja palata paikallisjunilla takaisin,  lähimmäs matkustaneet  hyppäsivät takseihin, mutta suurin osa istui ja odotti ja naureskeli tilanteelle, koska muutakaan ei voinut.

Kahden tunnin odotuksen jälkeen kerrottiin, että emme todennäköisesti liiku vielä kahteen tuntiin. Siitä tunnin päästä tuli kuitenkin ilmoitus, että juna jatkaa vielä seuraavalle asemalle Hammiin, josta on vaihtomahdollisuus Kölniin ja Düsseldorfiin. Seurasi kollektiivinen hurraa-huuto.

Hammissa sadat ihmiset rynnivät laiturille ja kohti seuraavaa junaa, joka ei kuitenkaan ollut oikea. Yksi konduktööri yritti rauhoitella hiljalleen levottomaksi käyviä matkustajia. Oikea juna tuli ja minulla kävi tuuri, sillä sain istumapaikan viihdyttävän rouvaseurueen keskeltä. Monen kohtalo oli seisoa käytävillä.

Minun olisi pitänyt olla Kölnissä klo 18.09. Poikkeusjuna starttasi Hammista klo 20.40 kohti Ruhrin aluetta ja sen kautta Kölniin. Wupperthalissa oli nimittäin kaatunut puita raiteille ja sähkökatko, joten sieltä ei päässyt läpi, ja tämä oli ainoa mahdollisuus.

Pian saavuimme Dortmundiin, jossa juna taas seisoi, seisoi ja seisoi. Jossain vaiheessa ilmoitettiin, että edessä oleva rata on vielä käyttökiellossa ja sitten että se on auki, mutta me vain seisoimme. Lopulta junan kuljettaja ilmoitti, että rata ei olekaan vielä auki, mutta saamme mennä poikkeusreittiä, mikä tarkoittaa, että emme pysähdy Bochumissa. Sinne menevät lähetettiin takseihin.

Puolentoista tunnin seisomisen jälkeen matka jatkui taas. Onneksi illan viimeinen konnari oli huumorintajuinen ja viihdytti yleisöä kuulutuksilla. Huumoria tarvittiinkin, sillä juna oli siinä vaiheessa jo 420 minuuttia myöhässä.

Loput asemat ohitettiin liukkaasti, sillä olimme lähes ainoita junia, jotka liikkuivat. Kaikkien asemien kyltit huusivat, että ei junaliikennettä tänään. Pääsin Kölniin klo 00.15 eli juna saapui lopulta 365 minuuttia myöhässä. Olin kuitenkin iloinen, sillä kuulin myöhemmin, että jotkut olivat joutuneet yöpymään asemille ajetuissa junissa, koska matkaa ei voitu jatkaa. Taisimme olla ainoita tai viimeisiä, jotka ylipäänsä pääsivät Berliinistä läpi.

Tämän jälkeen en enää koskaan valita, jos juna on vain vaivaisen tunnin myöhässä. 

P.S. Kuvat tällä kertaa vain kännykkäräpsyjä, sillä Berliinissä ei ollut aikaa ja energiaa kuvaamiselle.

Lisää Berliiniä:

Neukölln on hip

Berlin, Berlin

Playa del Ingles ja dyynit

Olen käynyt useilla Kanarian saarista, mutta en vielä koskaan Gran Canarialla, vaikka Playa del Ingles on yksi suomalaisten ja muiden skandinaavien suosituimmista matkakohteista Kanarialla. Vanhempieni vakituinen lomakohde sijaitsee Playa del Inglesissä aivan dyynien kupeessa, joten kun aloimme suunnitella yhteistä perhematkaa, oli kohteen valinta helppo. Olen vuosien varrella nähnyt näistä uskomattomista luonnonmuodostelmista niin monia kuvia, että oli vihdoin päästävä katsomaan niitä itse. 

Voin sanoa, että en pettynyt. 

Paitsi ehkä ensimmäisenä rantapäivänä, jolloin tuuli oli niin kova, että hiekkaa lensi silmiin ja hiuksiin ja rannalla kävellessään sai puskea voimalla eteenpäin.

Playa del Inglesin kuuluisat dyynit täyttävät Maspalomasin ja  Playa del Inglesin välisen rannan, joka on noin kolme kilometriä pitkä. Dyynit ovat muotoutuneet Afrikasta peräisin olevasta hiekasta, ja  siksi ranta eroaa Kanarialla muuten usein niin kivikkoisista ja laavakivisistä rannoista.

Dyynien pariin pääsee helposti Inglesin puolelta Riu-hotellin vierestä tai läpi ja Maspalomasin päästä läheltä Faron majakkaa. Rannan käveleminen onkin hyvin suosittu harrastus, ja keskipäivällä siellä marssitaan jonossa kuin sopulit konsanaan.

Ensimmäisen kerran lähestyin rantaa ja dyynejä majakan puolelta. Olin juuri ajatellut, että tässä tuulessa kannattaa pitää hatustaan kiinni, ja sitten irrotin käteni. Olkihattu lensi mereen, josta äitini kävi sen urheasti poimimassa. Lopputuloksena oli kutistunut ja suipoksi puupäähatuksi muotoutunut päähine, josta ei entistään saa. RIP.

Matalaa rantaa saa tarpoa tovin, ennen kuin pääsi ensimmäiselle dyynille. Sieltä avautuvat upeat maisemat niin vedenrajaan ja merelle kuin dyynien katkeamattomaan jonoon. Sukulaistytöt innostuivat tekemään akrobaattitemppuja dyynin päällä sillä aikaa, kun minä keskityin pitämään kiinni lainahatusta.

Toisena päivänä saavuin dyyneille Riu-hotellin puolelta. Sieltä tulijaa odottaa betonista rakennettu terassi tai tasanne, jossa on hyvä istahtaa ja ihailla avautuvaa maisemaa. Dyynit alkavat heti siitä, eli tältä puolelta niitä on nopeampi lähestyä.

Olimme liikkeellä aikaisin aamulla, sillä otimme ammattivalokuvaajan kanssa perhekuvia. Hän oli ehdottanut tapaamista heti aamusta, sillä tuuli alkaa kuulemma tuivertaa kello 10.

Hän tosiaan tiesi, mistä puhui. Kun kuvat oli otettu ja lähdimme kiipeämään dyynin reunaa takaisin kohti kävelytietä, tuuli alkoi puhaltaa hiekkaa ja hiuksia. Siis tasan kello 10. Tässä siis ilmainen vinkki: kuvat kannattaa ottaa dyyneillä heti aamulla, jos ei kaipaa hiuksia silmille mutta haluaa upean valon.

Hotellimme sijaitsi Inglesissä parin kilometrin päässä dyyneiltä, joten kävelin katsomaan rantaa myös illansuussa. Silloin tajusin, miten dyynit muokkautuvat joka päivä uudelleen. Tuuli hioo ihmisten jättämät jalanjäljet näkyvistä ja kovertaa dyynien aallot niin, että tulijaa odottaa joka aamu koskematon hiekkameri.

Olin kovasti odottanut dyyneillä kiipeilyä ja hiekassa alamäkeen juoksua, mutta hiljalleen paisuva raskausmaha asetti omat esteensä ja hidasteensa enkä lähtenyt riehumaan. Ehkäpä joskus palaan Inglesiin, kiipeilen dyynejä lapseni kanssa ja kerron, miten pöljä äiti menetti kesähattunsa.

Vinkit kaupunkilomalle Müncheniin

München oli paljon enemmän, kuin osasin odottaa.  Olin ajatellut, ettei München välttämättä ole minun kaupunkini, sillä Bayerilla ei ole Saksan sisällä kovin hyvä maine, vaikka rikkaana osavaltiona se onkin yksi Saksan tärkeimmistä. Myös Bayer München -jalkapallojoukkueen ylivoima on ärsyttävää, joten odotin saapuvani snobbailevien rikkaiden kaupunkiin.

Miten väärässä olinkaan!

Tässä muutamia vinkkejä siihen, miten kaupunkilomapäivän saa kulumaan mukavasti Münchenissä. Halutessasi voit lisätä oman vinkkisi vaikka blogin kommenttikenttään =)

1. Biergartenit

Müncheniä ei voi ajatella ilman olutta, joten löysin itseni Biergartenista nopeammin kuin uskoinkaan. Olutterasseja on useita ympäri kaupunkia, mutta suositus Augustiner Kellerille, joka sijaitsee lähellä rautatieasemaa ja Cirkus Kronen naapurissa. Viihtyisällä alueella on iso leikkipuisto sekä niin itsepalvelutiski kuin pöytiin tarjoilua. Omat eväät saa tuoda mukaan, kunhan nauttii alueen juomatuotteista. Kello 17 jälkeen olutta saa vain litran tuopeista, kippis!

2. Eisbachwelle ja Englisches Garten eli Englantilainen puutarha

Tästä olen toki kuullut, mutta en uskonut ennen kuin omin silmin näin: Surffareita keskellä kaupunkia! Englisches Garten on suuri puisto, joka lähtee ydinkeskustan kulmalta pohjoisen suuntaan. Se on kuulemma suurempi kuin New Yorkin Keskuspuisto, mutta tiedä häntä. Englantilaisessa puutarhassa on kuulemma myös nudistipuoli, joten turisti ei saa hämmentyä, jos eksyy polulta.

Puistoon voi kävellä Odeonsplatzilta tai Münchenin tärkeimmän rakennuksen, valtiopäivätalon, ohi. Aika alkupäässä odottaa puiston kuuluisin nähtävyys eli Eisbachwelle. Iser-joki pulppuaa sillan alta muodostaen täydellisen ja tasaisen surffausaallon, joka kerää vuorokaudenajasta ja vuodenajasta riippumatta jonon surffareita. Ihan käsittämätön mutta toimiva ja viihdyttävä konsepti.

3. Viktualienmarkt

Keskusta-alueen ehdottomasti viehättävin tori on Viktualienmarkt. Tori peittyy vihreisiin myyntimökkeihin ja värikkäisiin tiskeihin, joilta saa niin vihanneksia ja hedelmiä kuin paikallisia koristetuotteita, juomia ja ruokia. Paikalliset tekevät torilla päivittäisostoksia ja turistit ihmettelevät kaikkea muuta.

Torin keskellä sijaitsee tietysti myös Biergarten, jossa oli perjantaina lounasaikaan jo hyvä meno. Varjoisa tori tarjosi mukavan taukopaikan, vaikka tuotteet jäivät ostamatta.

4. Jäätelökioskit

Olen syönyt tänä kesänä aivan liian vähän jäätelöä, mihin tuli onneksi muutos Münchenissä.

Viktualienmarktilla sijaitsee pieni jäätelökoju, jonka ohi ei kannata kävellä. Der verrückte Eismacher und der Fröschkönig - koju houkuttelee maistamaan vähän eksoottisempia jäätelömakuja.

Tarjolla oli niin Augustiner-olutjäätelö kuin mansikka-basilika-balsamico -sekoitusta (herkullista). Erilaisia marjasekoituksia ja suklaamakuja löytyy myös. Hullulla jäätelöntekijällä on Münchenissä useita myyntipisteitä ja oma kahvila löytyy osoitteesta Amalienstrasse 77.

Erinomaista jäätelöä tarjoilee myös Schuhbecks Eissalon. Koko katu on täynnä saman miehen omistamina ravintolaa, mauste- ja teekauppaa mutta ainakin jäätelö oli erinomaista osoitteessa Pfisterastr. 11.

4. Tollwood- kesäfestivaali

Satuimme Müncheniin juuri sopivasti heinäkuussa, jolloin Tollwood-festivaali aukesi 30. kerran. Keskelle vanhaa olympia-aluetta pystytetty telttakylä tarjoilee makumatkoja kaikkiin maailman kolkkiin, juomaterasseja, kaikenlaista hippitavaraa mutta myös konsertteja ja tapahtumia. 

Kesällä noin kuukauden ajan toimiva festivaali aukeaa myös joulutorien aikaan talvella, mutta silloin se rakennetaan Theresienwieselle eli Oktoberfestin alueelle ja on kuulemma suurempi ja vähemmän sympaattinen kuin kesäjuhla. Joulufestari on auki joulutorien aikaan.

Tollwood tarjosi kuumana kesäpäivänä mukavan hengailupaikan mutta uskoisin, että alue on parhaimmillaan juuri lämpiminä kesäiltoina ja konserttien aikaan.

5. Schwabingin kaupunginosa ja Elisabethplatz

Meille oli vinkattu Schwabingista ja siitä, että viihtyisimme varmasti hengailemalla sen kauniilla kaduilla. Tämä piti paikkansa. Yliopistoalueen kulmilla sijaitseva kaupunginosa oli värikkäine taloineen, pitkine katuineen ja monipuolisine ravintoloineen erittäin viihtyisää seutua. Tosin sen vuokrat taitavat olla Münchenin korkeimpia, mutta tämähän ei turisteja haittaa. 

Eriväriset jugendtyyliset ja keskenään harmoniset talot toivat mieleen Etelä-Helsingin korttelit, mutta sillä erolla, että Münchenissä kauniita taloja jatkui katukaupalla. Kävelyn välissä kannattaa suunata kahville vaikka Elisabethplatzille, jonka keskellä on tietysti pieni Biergarten ja leikkipuisto ja pienissä kojuissa kahviloita ja myyntitiskejä.

6. BMW-näyttely ja Olympiapark

Jos seurueeseen kuuluu miespuolisia jäseniä, uskoisin, että Olympiaparkin kulmalla sijaitseva BMW-Welt kutsuu luokseen. Näyttelyssä pääsee istumaan erilaisiin automalleihin ja moottoripyörien päälle, siellä voi pelata X-boxilla autorataa ja ihastella saksalaisen autoteollisuuden ihmeitä. Talossa sijaitseva museo taas kertoo firman historiasta. BMW-maailma löytyy Olympiapark-pysäkin vierestä.

Vuoden 1972 olympialaisiin rakennettu olympia-alue taas tarjoaa kaupunkilaisille edelleen mukavia liikunta- ja ulkoisumahdollisuuksia. Olympiabergiltä on hienot näkyvät ja pikkulammessa voi polkea polkuveneellä. Uimahalli on tällä hetkellä remontissa ja ilmeisesti vanhan stadioninkin kunnostustyöt kestävät vielä tovin.

Münchenissä on myös lukuisia mielenkiintoisia museoita, kuten Saksan historian museo ja taidenäyttelyitä, joissa emme aurinkoisina kesäpäivinä vierailleet. Mutta ehkäpä tämä ei jäänyt viimeiseksi visiitiksi.

Kaupunki on sen verran laaja, että julkisten kulkuvälineiden käyttö on suositeltavaa. Päivän ryhmälippu (2-5 henkeä) maksoi 12,80 eli oli hyvin edullinen. Ydinkeskusta on käveltävissä, mutta hotellimme sijaitsi 5 kilometriä keskustasta ja tuo Olympiaparkkin on pienen ajomatkan päässä.