Miksi en enää vihaa tammikuuta

 

Olen aina vihannut Suomen kevättalvea ja pitkää loskaista kevättä, jolloin tuntuu, ettei kevät koita koskaan, kesästä puhumattakaan. Kun muut intoilevat lopputalven hankia ja lisääntyvää valoa, minä haluaisin vain käpertyä talviunille. Suurin inhokkini on kuitenkin ollut tammikuu.

 

Olen syysihmisiä ja vuodenkiertoni alkoi aina ennen syksystä. Siihen oli vuosikymmenien tottumus; koululaisena elokuu tarkoitti uuden kouluvuoden starttia, opiskelijana syyslukukauden alkua ja opettajan elämässäkin syksy aloitti lukuvuoden. Oli ihanaa aloittaa uudet kurssit ja harrastukset ja kahlata läpi pimeyden kohti joulua.

Mutta tammikuu!

Olen aina ihmetellyt ihmisten intoa aloittaa uudet kuviot pimeimpään keskitalven aikaan. Itselleni joululoma ei koskaan riittänyt latamaan akkuja ja oli raskasta repiä itsestään energiaa jaksamaan pitkät pimeät talvikuukaudet. Minulla oli ennen usein tammikuussa maha kipeänä ja angsti koko maailmaa kohtaan, tähtitaivaan alla töihin lähteminen tuntui vielä pahemmalta kuin joulun alla.

Nykyään on toisin. Tajusin nimittäin joulun alla, että odotan tammikuun ensimmäisiä viikkoja innolla. Entiset lempikuuni maaliskuu ja syyskuu ovat saaneet tehdä tietä uudelle suosikille, ja nyt olemme tässä, vuoden alun rauhassa, joka on alkanut merkitä minulle luovia työviikkoja ja pursuavaa ideointia, tulevan vuoden innokasta suunnittelua ja odotusta. Entinen minäni nauraa ihmetellen, mutta kaikki muuttui silloin, kun muutin Saksaan. 

Ensinnäkin Kölnin syksy on lyhyempi ja valoisampi kuin kaamos-Suomen, ja joululoma on alkanut riittää palautumiseen paremmin kuin ennen. Työskentelin vuosia saksalaisissa yliopistoissa, joissa lukukausi loppuu tammikuussa tai viimeistään helmikuun alussa tehden tietä kahden kuukauden lukukausilomalle. Tammikuussa ei siis tarvinnut virittää vieteriä kesäkuuhun asti vaan muutaman hassun viikon pyristely riitti.

 

Toisekseen säässäkin on syynsä. Vietin juuri joululomaviikon lumisessa Suomessa, ja Kölnin kuiva asfaltti ja pidempään viipyvä päivänvalo tuntuvat siltä, kuin kevät olisi tullut. Saksassa näkee ensimmäiset kevätkukat helmikuussa, maaliskuu avautuu jo keväälle ja huhtikuussa voi pukeutua t-paitaan. Ei tietoakaan kuukausien loskassa kahlaamisesta ja lumien sulamisen odottelusta, takatalven lumimyrskyistä ja talven jälkeen harmaista ja likaisista jääkasoista.

Nykyään vapaana kirjailijana noudatan vuosiajattelua, jossa uusi aika alkaa tammikuusta eikä elokuusta. Joulutohinan jäkeisinä rauhallisina viikkoina koen olevani luovimmillani; viime vuosina tammikuu on synnyttänyt tekstejä, jotka päätyvät kansien väliin. Alkuvuosi tietää hyvää kirjoitusaikaa, sillä messuja ja muita vierailuja ei juuri ole, ja saan syventyä vain omiin ajatuksiini.

 

Niin on tänäkin vuonna. Aion viettää seuraavat viikot alkoholitonta ja somevapaata elämää ja keskittyä tärkeimpään eli kirjoittamiseen, kunnes vuoden muut kiireet alkavat valloittaa kalenteria.

 

Toivotan iloa ja innostusta sekä terveyttä ja turvallisuutta vuodelle 2024!

P.S. Kuvat on otettu toisena joulupäivänä noin klo 15.30, kun taivas ja lumi heijastivat kaikki värit.