Mitä taas en edelleenkään kaipaa, on Suomen pitkä kevät. En ole talvistakaan ikävöinyt pakkasen sähköistämiä hiuksia tai kuivaa ulko- ja sisäilmaa, jonka takia limakalvot ja iho kuivuvat. Mutta ulkomaanvuodet ovat painaneet unohduksiin, millaista on, kun talvi irrottaa otteensa hitaasti ja lumet jättävät maiseman pikku hiljaa.
Olen käynyt monena keväänä Suomessa, mutta sellaisena aikana, kun lumien viimeiset rippeet ovat juuri sulamassa tai jo sulaneet. Siksi sain viime viikon reissulla huomata, mitä kaikkea olen todellakin unohtanut - enkä kaipaa yhtään:
1. Hiekoitushiekka
Pääkaupunkiseudulla kadut olivat maaliskuun alussa jo pääosin sulat ja kevyet kävellä. Olin kuitenkin vallan unohtanut, miten inhottavaa menneen talven hiekoitushiekka on. Kenkiä sai olla jatkuvasti tyhjentämässä epämiellyttävistä kivistä. Matkalaukun vetäminen oli epätasaisella asfaltilla oli aikalailla mahdotonta.
Kuulin jostain, että hiekoitushiekkana käytetään nykyään isompia kiviä kuin ennen. Hiekassa on myös se ärsyttävyys, että kuivuessaan kadut pölyävät. En todellakaan ole kaivannut katunäkymää, jota peittää parin metrin korkeudelle keltainen pilvi. En kärsi allergiasta, mutta pöly ei tee kenellekään hyvää. Onneksi hiekka kerätään jossain vaiheessa talteen ja kadut pestään, kun jääreunat ovat sulaneet.
2. Loskaiset mutta jäiset kadut
Hiekoituksesta huolimatta monet kevättalviset kadut ovat sekä märkiä että liukkaita. Auringon sulattamat lammikot jäätyvät öisin ja aamulla joutuu taas varomaan. Sain viime viikolla huomata, etten ole enää tottunut kulkemaan liukkaalla. Kävelin varovasti Lahden pääkirjaston vieressä kulkevaa katua, kun teinipoika kiiti tennarit jalassa ohitseni. Tuli aika tätimäinen olo.
Myös muutamissa alamäissä jouduin kiertämään joko autotien tai lumipenkan kautta. Uskon, että jos asuisin Suomessa, minulla olisi erityiset lihakset näitä kadunkohtia varten tai sitten osaisin valita kulkureittini sen mukaan, missä kadut ovat jo auki.
3. Maaseudun hiekkatiet
Jos kaupungeissa ärsyttivät jäiset tai soraiset kadut, maaseudulla pääsi nauttimaan kurasta. Oli ihanaa päästä lenkkeilemään auringon sulattamille hiekkateille, joiden viereen levisivät vielä hennosti lumiset pellot. Mutta hiekkatien sijaan tulisi varmaan puhua kuravellistä. Vesi seisoi lätäköiden läikittämillä teillä, joilla kumisaappaat olisivat olleet ehdottomasti paras varuste. Toisaalta niillä ei olisi tehnyt mitään oikoreitillä, joka vei lumisen ja jäisen metsäpolun läpi.
Mietinkin, pitääkö erilaisia teitä ja säitä varten olla omat jalkineensa. Omistavatko suomalaiset lukuisia talvikenkiä?
Tästä listasta olisi helppo todeta, että ongelmansa kullakin, mutta katujen kunto on tärkeää ihmiselle, joka taittaa monet matkat kävellen ja käy mielellään myös kävelylenkeillä. Toisaalta kulkureittien arvioiminen vahvisti itselleni jälleen sen, miksi en ole koskaan pitänyt keväästä. Suomessa asuessani en koskaan ollut kevätihminen enkä ymmärtänyt ihmisiä, jotka sekosivat keväästä ja keväällä. Minusta valo puski liian kirkkaana päälle, energiat olivat talven jäljiltä vähissä ja kadunvarret hyvin kauan ruskeat ja rumat.
Saksassa vuodenaikojen vaihtelu on helpompaa. Kevät vain alkaa yhtenä päivänä eikä pitkää murroskautta ole. Helmikuussa huomaa puiston nurmella ensimmäiset krookukset ja lumikellot, ja maaliskuussa luonto vihertää jo. Silti minusta tuli kevätihminen Kölnissäkin vasta sitten, kun pääsin osalliseksi siirtolapuutarhan hoidosta. Nyt oikein odotan, milloin pääsee aloittamaan kevättyöt, kuten kompostien tyhjentämisen ja kasvimaan hoitamisen. Kunnon luminen pakkastalvi olisi kyllä ihana, mutta mikään ei voita Keski-Euroopan aikaista kevättä.
 |
| Nämä kengät piti puhdistaa kurasta, ennen kuin kehtasin lähteä lentokentälle eli kotimatkalle. |
Be First to Post Comment !
Post a Comment
Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?