Meidän häät: morsiamen aamu

Tämä morsian oli varma, ettei saisi nukuttua hääjuhlia edeltäneenä yönä. Mutta nukuinpa kuitenkin! Ennen kellonsoittoa olin kuitenkin tikannut jo viestin bestmanille viime hetken järjestelyistä. Edellispäivänä maistraatissa vihitty mies nautti hotellin monipuolisesta aamiaisesta; minä närpin lähinnä jukurttia ja hedelmiä. Mietin koko ajan, näkyykö meistä ulospäin se, että naimapuuhissa ollaan.

Aikataulu piti ja kello 11 olin kampaajalla valmiina hääkampaukseen ruusut toisessa ja meikkipussi toisessa kädessä. Lahdessa on se mukava puoli, että joka paikasta löytyy tuttuja: Salon RF:n Riikka on hyvä lapsuudenystäväni ja menneiden vuosien tanssikaveri. Koekampausta ei oltu tehty, mutta luotin kokemuksesta Riikan näkemykseen. Hän tietää, mitä tekee ja saa aikaan nopeasti, joten alle tunnissa letti kiersi päätä ja ruusut istuivat paikallaan. Ylijääneet isoimmat ruusut laitettiin kaasojen ja kuskin hiuksiin.

Avioliiton siunaaminen alkaisi vasta klo 15, joten kampaajan jälkeen meillä oli vielä aikaa piipahtaa keskustassa kaupassa, ennen kuin menimme jatkamaan valmistautumista hyvän ystäväni luokse. Siellä sain jo nieltyä jonkinlaisen lounaan, ja tietysti valmisteluihin kuului myös lasi skumppaa. Viimeistään sen jälkeen tunnelma rentoutui. Miehen valmisteluissa oli kuulemma nautittu sivistyneesti annokset viskiä.

Toinen kaaso kertoi, että poikien aikataulu oli hieman pettänyt, mutta se ei vaikuttaisi lopputulokseen. Miehen kuskina toimi hääkuvaajamme, joka oli epähuomiossa jättänyt pukunsa Airbnb-asunnon kaappiin. Hän oli sulkenut ulko-oven perässään, pudottanut avaimet sovitusti postiluukusta eteisen lattialle ja tajunnut, että jotain puuttuu. Onni onnettomuudessa oli, että asunnon omistaja pääsi paikalle lyhyellä varoitusajalla, ja pojat pääsivät lähtemään kohti hääpaikkaa aivan riittävän ajoissa. Puhelimesta huomasin, että mies oli jakanut minulle tiedon kommelluksesta, vaikka eihän se minun valmistautumiseeni vaikuttanut mitenkään.

Seuraava tunti meni nopeasti. Yksi kaaso alkoi meikata minua toisen kirjoittaessa hääpuhettaan puhtaaksi. Diilimme oli, että tein itse meikille pohjat ja kaaso maalasi minulle silmät. Puhetta valmisteleva kaaso taas selitteli, että kaksikielisenä pidettävä puhe on ihan oikeasti jo valmis, mutta se pitää kirjoittaa vielä luettavaan kuntoon. 

Kuski meni ulos koristelemaan hääautona toiminutta vuoden 1993 Nissan Micraa. Pitsit sai yllättävän tiukasti paikoilleen mutta pakoputkeen ei viritelty mitään krumeluureja. Takakontin pakkaaminen vaati hieman järjestelyä, sillä kaikilla oli matka- ja yöpymiskamoja mukana eikä Micra tunnetusti ole tila-auto.

Jossain vaiheessa kävi ilmi, että toisen kaason puvun selkämyksen pitsi on sen verran ohutta ja edellisissä juhlissa kärsinyttä, että puku on pakko ommella kiinni. Morsian oli jo suljettu korsettiinsa ja oli jo ihan lähtötunnelmissa, mutta ompelemisesta ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Pääsimme lähtemään klo 14.35 eli 15 minuuttia suunniteltua myöhemmin. Kirjoitin matkalta äidilleni viestin, jossa kerroin, että myöhästymme tyylikkäät 10 minuuttia, koska Lahden kaupunkiliikenne ja sen tietyömaat. Myöhemmin selvisi, ettei äitini ollut saanut viestiä, koska puhelin oli kotona, mutta ainakin minulla oli hyvä omatunto siitä, että olin ilmoittanut myöhästymisestä.

Ajomatkasta tuli kuviteltua rauhallisempi. Olin ollut varma, että joko itken tai nauran tai olen muuten vain hysteerinen. Olo oli yllättävän harmoninen ja mielessä pyöri lähinnä, että jes, vihdoinkin mennään ja tämä tapahtuu. Esittelin ohi vilahdelleita lapsuuteni maisemia muille kyytiläisille,  vilkuilin auton kelloa ja arvioin minuutteja. Micra on toiminut kesän yli hyvin, mutta toki leikittelimme myös ajatuksella tien päälle jäämisestä ja sen seurauksista.

Micra kurvasi hääpaikan pihaan klo 15.10 ja tilaisuus alkoi saman tien. Mies sanoi, että hänellä oli ollut hieman tuskaisat 10 minuuttia, kun kaikki olivat jo paikoillaan odottamassa ja meitä ei vain kuulunut. Oli toki helpompi sukeltaa suoraan tilanteeseen kuin joutua kohtaamaan yleisössä kuhiseva jännitys. Toisaalta hän oli jo ehtinyt tervehtiä paikalla olijoita ja päästä sinuiksi tilan kanssa, kun minä taas pamahdin suoraan vihkiryijynä toimineen maton päälle. Olisi kovasti tehnyt vilkuilla olan yli saliin ja katsella ihmisiä, mutta energia meni ilmeiden hallintaan ja tietoisuuteen siitä, että on itse kaikkien katsottavana.

Morsiamena olemisesta voin sanoa sen, että se oli aika hauskaa. Olen esiintynyt paljon ja työskennellyt teatterissa, joten aluksi tuli sellainen fiilis, että tänään nämä kuteet ja tällainen rooli. Aluksi tuntui kummalliselta kekkuloida ympäri ystävän kämppää valkoiset helmat heiluen. Laittautuminen oli hyvässä seurassa tosi leppoisaa ja olihan se kiva huomata, että vaivannäkö tuotti halutun lopputuloksen. Siskoni kehui minun säteilleen läpi illan. Minä taas mietin, miten hyvin uusi luomumineraalipuuteri sai ihon hehkumaan.

Kaikesta ulkoisesta laittamisesta huolimatta uskon, että lopullinen silaus morsiamen lookiin tulee sisältä ja omasta fiiliksestä, onnesta ja elämän hetkestä. Sitä esannssia on valitettavan vaikea saada purkitettua.

Lue myös:

Apua, olen morsian!