Kirja kerrallaan tai vaikka kolme

Lokakuu on kirjamaailmassa yksi vuoden kiireisimmistä kuukausista. Suomessa kuukausi alkaa Turun kirjamessuista ja päättyy Helsingin messukeskukseen. Maailmalla taas järjestetään kirjamessut ainakin Lontoossa ja Frankfurtissa. Jälkimmäiset taitavat olla jopa maailman suurimmat messut, joissa kirjojen oikeuksia kaupataan tehokkaasti maasta toiseen.

Tänä vuonna kaikki on toisin. Yksiäkään edellä mainituista messuista ei pidetty, mutta ainakin Helsingin ja Frankfurtin kirjamessujen tilalla oli jonkin verran ohjelmaa verkossa. Minäkin pääsin täältä Kölnin kotisohvalta seuraamaan kollegoiden haastatteluja ja kirjaesittelyjä, mikä oli oikein mukavaa.

Messut jäivät omalta osaltani siis kokonaan välistä, mutta muuten lokakuu on koronamaailmasta huolimatta tarjonnut kirjailijaelämän karkkipäiviä.

Elokuun lopussa Suomessa ilmestyi Hilja-sarjan viides osa. Jo viides! Nimeä "Hilja ja täydellinen talvipäivä" kantava teos on nostalgiatrippi oman lapsuuden lumiseen talveen, mutta sisältää teemoja, joita kirjaa tuoreena äitinä kirjoittaessani pohdin. Lumisotien, hiihtoretkien ja pilkkikisojen ohessa pohditaan isovanhemmuutta ja sisarusta, sillä Hiljan lähipiiriin on tulossa vauva. Jokainen kirja on oma matkansa, mutta tähän olen erittäin tyytyväinen itsekin. 

Lokakuun alussa saimme Hiljan kuvittajan Nadja Sarellin kanssa hienon sähköpostin: Sarjan ensimmäinen osa on ostettu Viroon ja ilmestyy siellä ensi kesänä. Siitä alkoikin sitten Hiljan lokakuinen juhlakausi.

Kirjanjulkkareita piti nimittäin viettää lokakuun Suomen reissulla Asikkalan kunnankirjastossa, mutta toisin kävi. Tilaisuuden pitämistä soudettiin ja huovattiin sen mukaan, mitä matkustusrajoitukset ja suositukset ohjeistavat, eikä lopulta ei sitten ollutkaan mahdollista pitää virallista tilaisuutta kirjaston tiloissa. Vanhempani olivat kuitenkin sitä mieltä, että jokainen kirja ansaitsee hetkensä ja käärivät hihansa.

Lokakuisena lauantaina lapsuudenkotini pihalle rakennettiin styroksista lumilinna, pöytä verhoiltiin pressulla ongintapaikaksi ja etupihan nurmikolle ilmestyi esterata. Katsomo saatiin potkukelkoista ja pulkista, ja talvipäivän tunnelma oli täydellinen. Aurinkoinen syyspäivä näytti parastaan, ja ilokseni paikalle saapui vanhempieni kutsumana monia tuttuja ja naapureita sekä pitkä liuta kylän lapsia. Ulkotilaisuus oli monelle mieluisampi kuin sisätilaisuus olisi ollut, ja turvavälit oli helppo pitää.

Kirjan lukemisen ja tehtävärastien jälkeen pihalla nautittiin vielä kuumaa mehua ja pullaa, kuten Hiljassakin usein - eikä kirjailija olisi voinut olla onnellisempi. Korona on perunut niin monta tilaisuutta tältä vuodelta, että oli upeaa saada tavata lukijoita ja signeerata muutama kirja.

Jos joku olisi vuonna 2015 sanonut minulle, että viiden vuoden vuoden päästä elän vapaan kirjailijan elämää, jossa on sellaisia pöhinäviikkoja kuin tämä kulunut, olisin nauranut makeasti. Suomen reissulla tehtiin nimittäin myös haastattelu paikallislehteen, ja se ilmestyi tällä viikolla (juttu luettavissa täällä). Tapasin toimittajan turvavälin kanssa ulkona pihakeinussa, jossa onneksi oli katto eikä sateen ripsintä haitannut.

Samana päivänä lehtijutun ilmestymisen kanssa kolkutti posteljooni ovelle. Sain laatikollisen ennakkokappaleita kuvakirjasta, joka ilmestyy Saksassa tammikuussa. Tästä kuulette joskus vielä lisää, mutta sanottaanko, että tämä on itselleni tähänastisen urani tärkein teos ja sen julkaisua on odotettu jo vuosia. Vaikka kukaan ei ostaisi kirjaa, minulle itselleni merkitsee hurjan paljon, että se on olemassa.

Eikä se nyt mitään riitä, että yksi kirja putkahtaa painokoneesta ulos, vaan viikon lopuksi sain vielä juhlistaa toistakin kirjaa. Kolmas Hilja-sarjan saksannos, Hilja und der Weihnachtszauber, ilmestyi perjantaina. Olin saanut ennakkokappaleeni jo kuukausi sitten, mutta perjantaina kirja ilmestyi kirjakauppoihin ja ennakkotilaajille ja sitä sai juhlia kuvien, postausten ja skumppalasillisen kera. Pääsin myös heti esittelemään kirjaa pienelle yleisölle.

Kölnissä sijaitsee ihana pieni skandinaavinen lastenvaate- ja sisustuskauppa Jättefint, joka juhlii tällä viikolla kymmenettä syntymäpäiväänsä. Minä pääsin tuoreen kirjan kanssa osallistumaan juhlintaan, sillä  kävin eilen lukemassa kirjaa kaupan sivuhuoneessa. Yleisömäärä oli toki rajattu ja maskit päällä mentiin, mutta oli upea tavata muutama innokas lapsilukija ja kertoa suomalaisista jouluperinteistä, joita kirja on pullollaan.

Tänään vietän välipäivää ja siirryn muiden mukana kesäajasta talveen, mutta huomenna aamulla odottaa arki eli uusi kirjoituspäivä eli tyhjä tekstitiedosto. Lyhyitä ja harvinaisia ovat kirjailijan hetket parrasvaloissa, ja suurin osa työstä tapahtuu yksin omien ajatusten kanssa kirjoituspöydän ääressä. Tuskallisia hetkiä on vielä tiedossa, ennen kuin seuraava Hilja-kirja näkee pävänvalon.

Taidan levittää uudet julkaisut näkyvälle paikalle ihailtavaksi. Ne motivoivat ja kannustavat tulevaisuuden tekstien äärellä, vaikka eniten iloa lastenkirjailijalle tuovatkin kirkassilmäiset lapsilukijat, jotka höröttävät Hiljan peppuenkelille tai pyytävät ujoina omistuskirjoitusta.

Kirjailijaelämää

Saksan kustannustoimittajani Leonan kanssa, Kuva: WooW Books

Äitiyslomalla ei voi ottaa liikaa paineita kirjoittamisesta, koska huonosti nukutut yöt ja vauvan tarpeet, mutta viimeiseen kuukauteen on mahtunut sosiaalisia kirjailijajuttuja. Kirjailijuus voi olla myös yllättävän tapahtumarikasta, ainakin näin syksyn messuaikaan. Vauva on jo kokenut messukävijä ja kirjallisissa tilanteissa istuja. Viime viikkoihin on mahtunut tällaista:

Frankfurtin kirjamessut

ovat yksi maailman suurimpia kirjamessuja ja pääasiassa myyntimessut. Tänäkin vuonna messualueella kävi viiden päivän aikana 320 000 vierailijaa. Alue on niin suuri, että hallista toiseen voi matkata pikkubussilla eikä kaikkiin halleihin edes välttämättä ehdi päivän aikana.

Minä olin messuilla työt mielessä. Kävin katsomassa tämän vuoden teemamaan Norjan paviljongin (tylsä!), mutta muuten päivä meni työtapaamisissa, sillä kaikki agentuurini ja kustantamoni olivat edustettuina messuilla. Välissä ehdin moikata ystäviäkin eli en juuri tutustunut messuohjelmaa saatikka käynyt monessa hallissa. Voin sanoa, että oli absurdia ja ihan mieletöntä nähdä omat kirjansa Frankfurtin kirjamessuilla!

Etukäteen hieman jännitti, miten pitkä päivä vauvan kanssa sujuu, mutta Toivohan oli aivan elementissään. Hän viihtyy kulkuvälineissä ja ihmisten keskellä ja kävi niinkin, että hän nukkui rintarepussa kahden ja puolen tunnin päiväunet. Ilmeisesti messuhälinä ja liike tarjoavat unille hyvän taustan. Vielä kotimatkallakin häntä nauratti junassa, joten päivä meni paremmin kuin olin uskaltanut odottaa.

Sain päivän aikana niin monia hyviä uutisia, että messuille meno tosiaan kannatti. Ensinnäkin Suomen agenttini kertoi, että Hilja kiinnostaa, vaikka sopimuksia ei ole vielä tarjottu. Sitten Suomen kustantamo kertoi, että Hilja-sarjan toisesta osasta on otettu uusintapainos, jee! Ja minä kun luulin, ettei hieman vanhemmista kirjoista enää oteta uusia versioita. Lopuksi tapasin vielä Saksan kustantajani, joka kertoi minulle, että Hilja-sarjan seuraavastakin osasta on tehty julkaisupäätös. Tuplajee!

Vaikka arkeni sisältää tällä hetkellä aivan liian vähän kirjoitusaikaa, on kiva tietää, että Hilja-kirjat menevät ja elävät omaa elämäänsä ilman minuakin.

Helsingin kirjamessut

Tasan viikko Frankfurtin messujen jälkeen suuntasin vauvan kanssa Helsingin kirjamessuille. Minulla ei ollut tänä vuonna omaa esitysaikaa, mutta lähdin mielenkiinnolla nauttimaan messuhumusta Toivon ja mummon kanssa. Kävi niin hauskasti, että pääsimme messuille vanhan kotipaikkakuntani kirjaston järjestämän bussimatkan mukana, mikä oli kätevää ja helppoa.

Myöskään Helsingissä en ehtinyt juuri paneutua messuohjelmaan, mutta kirjailijalle messut ovat pääasiassa kohtaamispaikka. Pidimme Hilja-tiimin kanssa palaverin tulevaisuuden kuvioista ja tapasin tuttuja, kuten Enostone-kustantamon Kallen ja äitiyspakkauksen runokirjoistaan tunnetun Elina Pullin. Kuuntelin hetken myös keskustelua Sylvi Kekkosesta, kunnes piti lähteä vaipanvaihtohommiin.

Hiljan kuvittaja Nadja Sarell ja megaplakaatti.

Messujen suurin yllätys oli jättimäinen plakaatti, joka roikkui Kustannus-Mäkelän messuosastolla. Olen aina ihaillen kadehtinut kollegoja, joiden työt pääsevät messuilla hyvin esille. Ja siellä se nyt kenotti, Hilja ja operaatio joulun taika -kirjan kansi isona posterina. Nyt olen nähnyt kaiken.

Sen verran ehdin messuja kiertää, että täytyy kehua niiden kehittyneen positiivisesti. Muistan parin vuoden takaa äänekkään ja täpötäyden, jopa hieman ahdistavan messualueen. Uusi ohjelmajohtaja Ronja Salmi on kuitenkin saanut hyvää aikaan. Messualueen keskeltä menevät leveät käytävät, lavat ovat seinien vierillä eikä niiden mökä kaiu kaikkialle ja mikä parasta, lastenalue oli omassa rauhallisessa nurkassaan eikä keskellä kaikkea. 

Vauva viihtyi näilläkin messuilla, sillä hän veti jälleen kahden ja puolen tunnin päiväunet, mitä ei juuri koskaan tapahdu kotona. Saimme kassillisen kirjoja, hyvää messufiilistä ja inspiraatiota kotiin viemisiksi, ja olin iloinen, että lähdin.

Kirjanjulkkarit Suomi

Olen sitä mieltä, että jokainen kirja ansaitsee julkkarinsa. Se on eräänlainen riitti, että nyt kirja on valmis ja kirjailijan puolelta kannet on suljettu. Tällä kertaa ajattelin, että olisi kiva juhlia Suomessa. Siihen tarjoutuikin mahdollisuus, mutta julkkarien järjestämisestä ei olisi tullut mitään ilman vanhempieni ja kustantamon apua. Iso kiitos!

Hilja ja operaatio joulun taika -kirjan julkkarit aloitettiin pukeutumalla tonttumyssyihin, laulamalla joululauluja ja koristelemalla kuusi. Tunnelma oli lämminhenkinen ja porukkaa kivasti, vaikka kuulinkin, että samalle iltapäivälle sattui myös kilpaileva tilaisuus.

Mutta kuinka ollakaan, Toivo onnistui tekemään niskakakat juuri sillä kertaa, kun äiti on hermostuksissaan unohtanut vaipat ja hoitoalustan yöpaikkaan... Onneksi lähisuku hoiti hommat, jotta sain hetken paistatella kirjailijuudessa ja myös paikallislehden haastattelu onnistui. 

Kirjailta Köln

Kölnissä on aktiivinen suomalaisyhteisö, jolle olen järjestänyt kirjallisia salonkeja myös aikaisempien Hilja-kirjojen kohdalla. Valitettavasti harmaa marraskuun ilta ei ollut kutsuvin ja yleisömäärä jäi hyvin pieneksi. Tilaisuus oli kuitenkin ihana! Seurakunnan pappi Anna-Maari oli valmistellut haastattelun ja joskus kanttorinakin toimiva Sari soitti ja lauloi lukemisen ohessa. 

Minä taas sanoin, että minulla on vauvavapaata ja lasissa skumppaa, joten kaikki on enemmän kuin hyvin, vaikka paikalla ei olisi ketään. Kuuntelijapalaute teki illasta kuitenkin tärkeän. Suomen juhlissa kukaan ei juuri nauranut ja ehdin jo ajatella, ettei kirja ehkä olekaan niin onnistunut. Kölnissä luin vähän eri kohtia ja palaute oli välitön. Uuden kirjan kohdalla kestää aina hetken löytää ne tekstipätkät, joita kannattaa lukea yleisötilaisuuksissa paljastamatta liikaa kirjan punaisesta langasta.

Luentatilaisuus Kölnin kaupunginkirjastossa

Sattumalta tähän marraskuulle ja vielä peräkkäisiin päiviin tuli myös kaksi kutsua kirjastovierailuille. Ensimmäinen oli esiintyminen Kölnin kaupunginkirjaston lastenosastolla. Voin kertoa, että etukäteen jännitti hurjasti, vaikka tiesin, että paikalle on tulossa ystäviä ja tuttavia, eli tyhjille seinille ei tarvitse lukea. Saksan kustannustoimittajani oli paikalla tukemassa, jos saksaksi lukeminen alkaisi tökkiä.

Lopulta tilaisuuteen tuli sitten muutama muukin. Ensin nimittäin haeskeltiin lisää tuoleja ja lopulta puolitettiin pullat, jotta kaikille riitti: paikalla oli 50 ihmistä, joista 20 lasta, eivätkä kirjastovirkailijat muistaneet toista niin suosittua lastentilaisuutta. Moni jäi luennan jälkeen vielä askartelemaan ja juttelemaan, ja tilaisuus loppui vasta siihen, kun kirjasto meni kiinni.

Luentatilaisuus Meerbuschissa

Heti seuraavana päivänä eli aikaisin lauantaiaamuna junailimme koko perhe Düsseldorfiin ja sieltä eteenpäin Meerbuschiin. Tätä vierailua oli suunniteltu jo keväästä mutta vähän mietitytti, tuleeko sinne ketään. Kuulin, että paikallislehdessä oli ollut tilaisuudesta iso mainos, joten kirjastolaiset olivat järjestäneet luennan isompaan tilaan kuin alkujaan oli suunniteltu.

Kymmenen minuuttia ennen alkua katsomossa istui yksi lapsi isänsä kanssa. Aloitin lopulta viisi minuuttia myöhässä, kun katsomossa oli parikymmentä henkeä. Tilaisuus oli mukava, sillä tunnelma oli intiimimpi ja keskittyneempi kuin edellisenä päivänä, sillä se ei ole kuuntelijoiden määrä vaan laatu, mikä ratkaisee. Eturivissä istui lapsia silmät tuikkien, ja kirjailijan sydän oli sulaa.

Toivon aina, että tällaisiin tilaisuuksiin tulisi edes se määrä jengiä, ettei järjestäjiä jää harmittamaan. Kirjasto vaikutti tyytyväiseltä ja mieskin sanoi, että oli mukavaa, vaikka aamu olikin ollut aikainen.

*Kiitos tilaisuuden tukemisesta Das finnische Buch!

Kevään ensimmäiset kirjailijavierailut ovat varmistuneet tällä viikolla, joten saan myös jatkossa vaihtelua vauva-arkeen. Toivottavasti kirjoitusaikaakin löytyy, jotta Hilja-juhlat eivät lopu vielä tähän.

Kiitos lastenhoitajat ja järjestäjät ja tietysti kaikki Hilja-kirjojen lukijat!

Menestyskirjailija ei kun ensikertalainen Leipzigin kirjamessuilla

Ihmismassoja, nimmarijonoja, skumppatarjoilua ja cosplay-hahmoja... Leipzigin kirjamessut tarjoavat tätä kaikkea ja vielä paljon muutakin. Saksassa järjestetään vuosittain kahdet isot kirjamessut. Siinä missä Frankfurtin kirjamessut ovat ammattimessut, joilla myydään kansainvälisiä käännössopimuksia, Leipzigissa keskitytään kirjallisuuden lukijoihin. Leipzigin kirjamessuja pidetään nimenomaan yleisömessuina.

Minulla oli suuri onni päästä mukaan messuille Hiljan Saksan painoksen julkaisuviikolla. Kirjan virallinen julkaisupäivä oli perjantai 22.3. mutta esittelimme Hiljan kääntäjän Tanja Küddelsmannin kanssa teosta messuilla jo edellispäivänä eli torstaina. Tästä mahdollisuudesta suuri kiitos Finnland Institutille!

Leipzigin messukeskus koostuu viidestä hallista, joita yhdistää lasinen keskusrakennus. Hallista toiseen kuljetaan kapeita putkia pitkin, jotka kuulemma ovat viikonloppuna tukossa. Torstaina, messujen avajaispäivänä messujen sisäänkäynnille oli kymmenien metrien jono, joka kuitenkin liikkui sutjakasti. Lasiputkessa oli tungosta, mutta halleissa mukavan väljää, sillä tilaa tosiaan on.

Suurin ero Suomen kirjamessuihin oli se, että messukeskuksesta puuttuivat suuret ja meluisat lavat. Pieniä luentatilaisuuksia oli siellä täällä ja selkeästi toisistaan erotettuja ja rajattuja esiintymistiloja joka hallissa, mutta äänikulissi pysyi koko päivän rauhallisena. Ei siis tarvinnut kuulla samaan aikaan melua monelta lavalta ja yrittää itse puhua siihen päälle, vaan kaikelle oli oma tilansa.

Itse asiassa sellaisia massalavoja kuin Suomen kirjamessuilla ei koko messuilla edes ollut. Myös ruokapaikkoja ja vessoja oli hallien reunamilla tarpeeksi ainakin torstain yleisölle.

Messujen koosta kertonee se, että minua oli etukäteen opastettu ensimmäiseen tapaamiseeni niin, että sisäänkäynniltä pisteelle on noin kymmenen minuutin kävelymatka. Sinänsä hallit on järjestetty selkeästi ja etsimänsä löytää, jos tietää ständin numeron. Päiväni alkoi neuvottelulla toisen saksalaisen kustantamoni kanssa ja jatkui hengailulla Nordische Forumilla eli pohjoismaisia kirjailijoita edustavalla pisteellä.

Norjalaiset kirjailijat olivat siellä tänä vuonna erityisen isosti esillä, sillä Nordja on syksyllä Frankfurtin kirjamessujen päävieras.

Siellä sattui myös tähänastisen kirjailijanurani oudoin tilanne. Yhtäkkiä minulle työnnettiin käteen postikortin kokoinen lappu ja kysyttiin, olenko tämä henkilö. Kortissa oli netistä poimittu kuvani sekä Saksan Hiljan kansi ja niiden vieressä valkoinen tila, johon mies pyysi nimikirjoitustani. Näin hänen kädessään vastaavia kortteja myös muista kirjailijoista. Oliko kyseessä tosifani vai friikki, sitä en osaa sanoa.

Minua alkoi jännittää puoli tuntia ennen ensimmäistä esiintymistä. Olen kokenut esiintyjä, mutta esiintyminen saksalaisilla kirjamessuilla saksaksi on toki jotain aivan uutta. Onneksi kääntäjäni Tanja oli mukana. Hän oli miettinyt haastattelukysymykset etukäteen ja luki kirjan katkelmia saksaksi. Eniten minua taisi jännittää se, ettei ketään tulisi paikalle.

Kustantamoni WooW Booksin ständi.

Tämä pelko osoittautui turhaksi.

Noin parillekymmenelle hengelle varatut tuolit täyttyivät nopeasti ja istujien takana seisoskeli lisää kuuntelijoita. Kun pääsimme alkuun, en enää muistanut jännittää tai edes ajatella sitä, mitä kieltä tässä puhutaan. Yleisö oli sympaattinen, tilaisuus meni hyvin ja pääsin signeeraamaan ensimmäiset saksalaiset Hiljat.

Iltapäivällä kiertelin messuja ja ihmettelin paikalle saapunutta cosplay-porukkaa. Yksi messuhalli on varattu pelkästään mangalle, ja perinteenä on, että kirjamessuille pukeudutaan. Tietenkään en tuntenut näkemiäni hahmoja, mutta ihastelin asukokonaisuuksia ja huolellisesti tehtyjä asusteita. On villiä, kun eläkeläisten ja koululaisryhmien seassa kulkee sotureita, keishoja ja muita otuksia.


Valitettavasti keskittymiseni ei riittänyt ständien tarkempaan tutkimiseen, vaan lähinnä olemiseni oli vellomista. Mutta panin merkille yhden erittäin pitkän ja teinitytöistä koostuvan nimmarijonon, yhden punaviinitarjoilun ja kaksi skumppatilaisuutta. No, ensi vuonna sitten.

Meillä oli lounastauon jälkeen toinen esiintyminen, eri hallissa ja isommalla lavalla. Itse asiassa lavan koko vähän yllätti, mutta onneksi ei tälläkään kertaa tarvinnut puhua tyhjille tuoleille. Parasta oli, kun etualalle istahti lapsirivi. Kirjan esittely oli tälläkin kertaa hauskaa. Tanjan lukemista kuunnellessani tuumasin, että onpa tämä hauska kirja ja saksannoskin erittäin onnistunut. 

Tilaisuuden tuli taas kivaa palautetta, saimme muutaman pienen fanin ja pääsin signeeraamaan kirjojakin. Täytyy sanoa, että saksalaiset nimet tulevat aiheuttamaan vielä paljon ongelmia.

Messut sulkeutuivat klo 18, ja lähellä sulkemisaikaa alkoi olla jo todella väljää. Naulakolle ei ollut jonoja ja takaisin kaupungille ajaneeseen ratikkaankin mahtui. Päivä oli kuitenkin ollut sen verran pitkä ja askeleista täysi, että huomasin ensimmäistä kertaa konkreettisesti, miltä kasvavan mahan paino tuntuu. 

Toinen esiintymislavani.

Olin ajatellut käydä perjantaina uudelleen messuilla, mutta hotellissa iski sellainen lorvikatarri, etten päässyt aamupäivällä kuin kaupunkikävelylle. Lounaan jälkeen istuimme nimittäin Tanjan kanssa taas ratikassa, tällä kertaa suuntana kaupungin länsipuoli. Meillä oli vielä lukutilaisuus entisessä tapettitehtaassa, nykyisessä kulttuuri/taidetalossa. 

Ilma oli todella hieno ja kyseessä oli perjantai-iltapäivä, joten pelkäsin todella, ettei ketään tule. Mutta arvatkaa mitä? Paikalla oli lopulta reilun kymmenen hengen yleisö ja siitä yli puolet oli poikia. Juuri näiden hetkien takia kirjoitan: pojat härväsivät aikansa, mutta jossain vaiheessa tajusin, että kaikki istuvat aloillaan ja tuijottavat Tanjaa, joka lukee Hiljan kesäseikkailuista erittäin elävästi. Minä istuin vieressä ja tein mielessäni tuuletuksia.

Saa sitten nähdä, millaiseksi Hiljan tie täällä Saksassa muodostuu, mutta ainakin näiden tilaisuuksien jälkeen tuli sellainen olo, että ihmiset pitivät kuulemastaan ja ihastuivat Nadjan mahtavaan kuvitukseen, joka erottuu täällä Saksassa positiivisesti edukseen. Sarjan seuraava osa julkaistaan jo syksyllä ja kolmosen aikataulusta neuvotellaan pian.

Leipzigin kirjamessutkin tekivät niin positiivisen vaikutuksen, että lähtisin sinne mielelläni uudelleen. Tuntui, että näillä messuilla pääsevät uudet ja vielä tuntemattomat kirjailijat ääneen ja yleisö tulee sillä mielellä, että nyt tutkitaan ja etsitään avoimesti uutta. Sekä kokeneet että debytantit saavat saman verran mainostilaa eivätkä massalavat hallinneet, kun tällaiselle tuntemattomalle suomalaisellekin kirjailijalle riitti kiinnostuneita kuulijoita jopa messujen aloituspäivänä.

Turun kirjamessuilla eli vastoinkäymisten viikonloppu

Tältä näyttää ihminen, jolta on neljän vuorokauden aikana peruttu kaksi lentoa eli mennyt molemmat matkapäivät uusiksi, hävinnyt lompakko yhdeksi iltapäiväksi ja joka on ollut Turun kirjamessujen hulinassa kaksi päivää.

Se viimeisin oli näistä ei kyllä ollut harmi vaan koko viikonlopun tavoite.

Kaikkihan lähti siitä, että heräsin keskiviikon ja torstaina välisenä yönä klo 02.15, koska puhelimeen tuli tekstiviesti, joka ilmoitti, että lentosuunnitelma on muuttunut enkä lähdekään aamukoneella Suomeen. Unenpöppörössä tutkin sähköpostiin tulleita uusia boarding passeja ja valvoin pari tuntia miettien, miten pääsen yöllä Helsingistä Turkuun vai pääsenkö lainkaan.

Aamulla soitin ystävälle Espooseen ja kerroin tulevani pikayökylään. Hänellä ei onneksi ollut mitään sitä vastaan.

Elämä on viime aikoina ollut aika haipakkaa, joten päätin nauttia yllättäen saamastani päivästä. Tein asioita, joita en usein ehdi eli kävin jumpassa ja tiskasin. 

Kun lopulta pääsin matkaan, sujuu kaikki kivuttomasti ja taksikin vei yöllä yöpaikkaan. Lyhen yön jälkeen matka jatkui leppoisasti junalla kohti Turkua ja kirjamessuja.

Hengähdin kuitenkin liian aikaisin.

Hetki tämä kuvan ottamisen jälkeen iski paniikki.

Pyörin messuilla 11-vuotiaan kummityttöni kanssa, jolle kerta oli ensimmäinen. Pysähtyessäni ostamaan yhtä lahjakirjaa, tajusin, ettei minulla ole lompakkoa. Tunne on aika jäätävä, kun miettii, että edessä on koko viikonloppua ja sunnuntaina kotimatka ilman rahaa, henkkareita ja niin edespäin. Jostain syystä saksalainen puhelinnumeroni kieltäytyi toimimasta, joten soittelin kollegan puhelimesta löytötavaratoimistoon, kirjoitin ystävälle tekstiviestejä, jotta hän sulkee Suomen kortin ja yritän tavoittaa miestä Saksan vastaavia varten.

Messuilla selviää yllättävän pitkään ilman rahaa. 

Esiintyjänä pääsin ilmaiseksi sisään ja kummityttö tuli avecina. Kun nälkä alkoi kalvaa, hyppäsimme ruokamessujen puolelle syömään maistiasia ja rautatieaseman lipunmyynnissä oli vesiautomaatti.

Aika pian ajattelin, ettei kukaan ole voinut varastaa lompakkoa IC-junassa vaan olen itse pudottanut sen sinne junaan käydessäni ostamassa kahvia. Messuilun jälkeen meninkin asemalle tiedustelemaan lompakkoa. Virkailija näytti hieman skeptiseltä mutta lupasi käydä katsomassa. Hän oli aika pitkään poissa, mutta arvatkaa mitä? LOMPAKKO TULI TAKAISIN SISÄLTÖINEEN PÄIVINEEN. Siivooja oli löytänyt sen junasta. Onneksi lipunmyyjän edessä oli lasi, muuten olisin syöksynyt pussaamaan häntä.

Sen jälkeen lähdettiin kummitytön kanssa kaupungille humputtelemaan, kun rahaa kerran oli.

Lauantaina oli varsinainen virallinen messupäiväni ja se sujui oikein mallikkaasti. Messukeskus tursuili ihmisiä, mutta onneksi hallit ovat pienempiä ja selkeämpiä kuin Helsingissä, joten ahdistavaksi ryysis ei mennyt.

Kävi niinkin, että huomasin Antikvariaatti-osastolla turvamiehen näköisen tyypin. Jaa, Suomessakin on nykyään tiukennettu tällaisten tapahtumien turvajärjestelyjä, tuumasin, kunnes katseeni osui hyllyjen väliin, jossa presidentti Sauli Niinistö tutki kirjoja kaikessa rauhassa. Hyllyn toisella puolella oli myös vartija, mutta hän oli naamioitunut messuvieraaksi olkalaukkuineen eikä ollut siksi niin selvästi huomattavissa.

Lauantaina ehdin kuunnella esimerkiksi tällaisia esiintymisiä:

Juha Itkonen luki lastenlavalla eli Ilonin ihmemaassa Veera Salmen uunituoretta Pupuboi, Agentti Nolla-bulla-nolla -kirjaa (Otava). Lapsia ei paikalla juuri ollut mutta kaikkia aikuisia kuuntelijoita nauratti kovin. Myöhemmin iltapäivällä Ihan oikeat prinsessat ja prinssit -kirjan (Avain) kirjoittanut Karoliina Suoniemi opetti lapsille hovitapoja, kuten oikeaoppisen kumarruksen ja niiauksen.

Suomen Nuorisokirjailijoilla eli lasten- ja nuortenkirjailijoiden yhdistyksellä oli messuilla oma ohjelmalavansa, joka tarjosi mielenkiintoisia keskusteluja ja haastatteluja joka messupäivän ympäri. Valitettavan moni hiihteli lavan ohi pysähtymättä, mutta suosittelen ehdottomasti seuraavan kerran kurkkaamaan myös Nuokkarien osastoa, semminkin kun tarjolla oli hauska valokuvanäyttely kirjailijoiden lapsuuskuvista sekä kansikuvakilpailu.

Kirjailijat Anu Holopainen, Tuija Lehtinen, Maria Kuutti ja Netta Walldén keskustelivat sarjakirjojen kirjoittamisesta ja siitä, millainen side kirjoittajalla hahmoihinsa syntyy. Minä en vielä edes halua ajatella päivää, jolloi on päästettävä irti Hiljasta, vaikka sekin on edessä joskus.

Meillä oli Hiljan kanssa lauantaina pieni luku-ja värityshetki. Lapsia ei löytänyt paikalle, mutta aikuiset osallistujat kehuivat yhdistelmän rentouttavuutta. Yksikin innostunut kuuntelija tekee tilanteesta arvokkaan ja oli yleisössä sentään enemmän kuin yksi ihminen.

Harri Istvan Mäki taas nauratti yleisöä piirtämällä taululle uuden Mörkökirjansa (Haamukustannus) innostamana zombeja ja muita otuksia. Aikuisia mietitytti, onko lapsille liian hurjaa, kun yhden zombin aivot ovat irtoamassa, mutta kuulemma se on lapsista vain hauskaa.

Yksi messujen mukavimpia puolia on mahdollisuus päästä tutustumaan kollegoihin. Ehdin viikonlopun aikana vaihtaa pikaiset tervehdykset ainakin Eppu Nuotion, Jyri Paretskoin, Mila Teräksen, Johanna Venhon, Virpi Hämeen-Anttilan ja Maria Kuutin kanssa. Monia muitakin kirjailijoita tunnistin, mutta kehtasin juosta vain tuttujen perään.

Anna ja Elvis -sarjaa kirjoittava Maria Kuutti ja minä.

Sunnuntaina oli edessä enää kotimatka. Huokasin aamulla bussissa matkalla kentälle, ettei tässä enää kauaa mene, kuin pääsen kotiin murun luo. Vähänpä tiesin.

Lento Helsingistä Müncheniin oli jälleen ongelmaton. Minulla oli lukemisena kirjamessutuliaisia ja kotimatkat nyt menevät aina nopeasti. Juuri ennen laskeutumista henkilökunta kuulutti tietoja jatkolennoista. Listan viimeisenä kerrottiin, että Kölnin lento on peruttu ja matkustajia pyydetään menemään Service centeriin. Ei taas!

Minä taisin olla viimeinen tiedon saanut, sillä jono tiskeille oli jäätävä. Virkailijan ensimmäinen kysymys oli, voisinko lentää kotiin vasta maanantaina. No en todellakaan voisi! Lopulta löysimme mahdollisuuden: lentäisin lähes viiden odotustunnin jälkeen Düsseldorfiin, josta jatkan loppumatkan kotiin taksilla. 

Kotimatka Turusta Kölniin kesti lopulta 14 tuntia.

Voin sanoa, että odottaessa ei juuri naurattanut mutta ehkä reissu vielä iloksi muuttuu, kunhan Lufthansa maksaa lupaamansa korvaukset. Kirjamessureissusta taisi tulla kannattava, vaikka hetken näytti siltä, että kaikki rahat ovat menneet.

Nyt olen kulkenut pari päivää varovaisin askelin ja lompakko kourassa peläten seuraavaa yllätystä. Kaiken jälkeen olen kuitenkin sitä mieltä, että messumatka oli hyvä, sillä Turun kirjamessut on hyvin järjestetty ja mielenkiintoinen tapahtuma, vaikka tulenkin harkitsemaan pitkään, uskallanko ensi vuonna lähteä mukaan.

Kiitos esiintymisajasta Nuorisokirjailijat ja muusta tuesta Kustannus-Mäkelä!

Esikoiskirjailija Helsingin kirjamessuilla

Esikoiskirjailijan elämässä kaikki on yhtä ekaa kertaa. Ensimmäinen kustannussopimus, ensimmäiset kuvitukset, ensimmäinen painos ja tietysti ensimmäiset kirjamessut. Ehdin jo vannoa, etten ole ikinä ollut Helsingin kirjamessuilla. Mutta kuulemma olen. Esikoiskirjailijan ensimmäinen messuviikonloppu tulee kuitenkin jäämään mieleen, toisin kuin se noin vuonna 2009 tapahtunut viime kerta.

Ainoat odotukseni messuja kohtaan olivat, että olisipa hauska tavata tuttuja ja juoda skumpat Hilja-tiimin kanssa. Etukäteen pelkäsin messuhälinän väsyttävyyttä, mutta siellähän oli ihan mahtavaa. Viikonlopun aikana syntyi muuten messujen kaikkien aikojen kävijäennätys: yli 84 000 vierailijaa! 

Lasten kirjamessut, Finlandia-talo

Kun kerran Kölnistä asti tulin, päätin osallistua viikonlopun aikana kaikkeen mahdolliseen. Lento oli perjantaina sen verran myöhässä, että syöksyin lentokentältä suoraan kiinalaiseen ravintolaan Töölöön ja sieltä Finlandia-talolle, jossa oli perjantai-iltana ensimmäistä kertaa järjestettävien Lasten kirjamessujen avajaiset. Saimme Hiljan kanssa esikoiskirjakukkia, ja sain samalla tarkastettua paikat seuraavan aamun esiintymistä varten.

Lasten kirjamessut oli ilmaistapahtuma, ja ilmeisesti järjestäjien asettama kävijätavoite ylittyi viikonlopun aikana reilusti. Harmitti, että en tajunnut ottaa kuvaa naulakosta, jonka luo oli lauantaiaamuna parkkeerattu kymmenet rattaat ja vaunut. 

Tällaisia tapahtumia tarvitaan lastenkirjallisuuden ja erityisesti pienten kustantamojen esiintuomiseksi ja -saamiseksi. Suomessa tehdään paljon hienoja lastenkirjoja, joiden on kuitenkin vaikea päästä esille. Nyt ei ollut! Pöydät notkuivat Etana editionsin, Mini-kustannuksen, Kustannus-Mäkelän ja muiden vähän pienempien tekijöiden kirjoja, ja mielenkiintoisia kuvituksia pääsi ihailemaan kuvitusnäyttelyyn. 

Lauantaina pidin Satuhuoneessa luku- ja värityshetken. Huone oli täynnä ja kesken lukemisen piti haalia lisää tuoleja ja värityspaikkoja, kun väkeä tuli lisää. Luin pari lukua Hiljaa ja yritin vähän jututtaa lapsia värittämisen ohessa. Tunnelma oli leppoisa. Vanhemmatkin tuntuivat viihtyvän ja vetäjällä oli oikein mukavaa. Lapset saivat ottaa puuvärit mukaansa ja viedä kotiinsa myös Hiljasta tehdyn kirjanmerkin.

Helsingin kirjamessut, Messukeskus

Lounastauon vahvistamana suuntasin Messukeskukseen ja Helsingin kirjamessuille. Lauantaina klo 13 narikkajonot olivat kymmenmetriset, ja olin tyytyväinen esiintyjien omasta narikasta. Kustannus-Mäkelän osasto oli helppo löytää, ja katossa keinuva Mimmi-lehmä toivotti minut tervetulleeksi joukkoon.

Messut täyttyivät yllättävistä kohtaamisista mutta yhtäkään kirjallista lavakeskustelua en ehtinyt tai malttanut seurata, vaikka siellä monenlaista asiaa tulikin. Tuolla Rosa Meriläinen puhuu kuukaustiskupista, täällä Kjell Westö uusimman romaaninsa lajityypistä ja tässä Ulla-Lena Lundberg esittelee ruotsiksi uusinta teostaan. Yhtäkkiä Sofi Oksanen haluaa kuvata itsensä Mäkelän joulunallen kanssa, ja Rosa Liksom odottaa takkiaan samassa narikassa kuin minä. Hassuin sattuma oli kohtaaminen Seija Helanderin (ent. Vilen) kanssa, joka on kotoisin samasta pikkukylästä kuin minäkin. Kyllä Iso-Äiniötä nyt kirjoitetaan maailmankartalle!

Lauantain ohjelmaani kuului vielä esikoiskirjailijoiden esittely Kirjakahvilassa, jonka ohessa oli Kuohuviinibaari. Täytyy sanoa, että tämä oli oikein toimiva ja mielekäs konsepti, vaikka esikoisrunoilijoita ei ollutkaan kutsuttu mukaan. Tilaisuuden juontanut Jan Erola kutsui kirjailijat vuorotellen lavalle ja jokainen sai 3 minuuttia aikaa esitellä kirjansa. Yleisöpaikat olivat täynnä,  kuulijakunta tarkkaavaista ja esiintyjälle tilanne oli oikein kiva.

Lauantai-iltana palasin yöpaikkaani Espoossa. Pimeä bussi kierteli sinne tänne, ja sen verran messut olivat sekoittaneet pään, että hieman hirvitti, löydänkö pimeydessä perille. Onneksi löysin, vaikka edellispäivien lumi olikin muodostanut tielleni pimeässä kimmaltavia lammikoita.

Messupäivä lienee erittäin onnistunut, kun ainoat kameraan päätyneet yhteiskuvat on otettu myyrän ja Sinikka Nopolan kanssa.

Sunnuntaina lähdin messuille uusin voimin. Paikalle saapuivat myös tukijoukot eli vanhemmat ja ystäviä, ja aloitimme jälleen messupäivän lounaalla. Halleissa jaksaa paremmin, kun perustarpeet on tyydytetty. Johonkin se iltapäivä taas hävisi, kun juttelin vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Pian kello oli jo klo 14, jolloin olimme sopineet tapaavamme kuvittajani Nadja Sarellin kanssa lasten osastolla.

Timo Parvelan kirjoitti Helsingin Sanomien yleisöosastolle lauantaina siitä, miksi lastenkirjailijoiden esiintymisalue oli samaan aikaan sekä hyvin piilotettu että niin avoin tila, ettei rauhallisesta esiintymisestä voinut juuri puhua. Saman olin todennut itsekin, ja esiintymishetkemme aikana sain kokea, miltä tuntuu yrittää luoda mukava ja intiimi tunne esiintymispaikassa, jota ei ole oikeastaan rajattu millään tavalla ja jonka ohi ihmiset vain lipuvat, koska on Harry Potter bussia ja mörköä ja kaikki muut esiintymislavat. Kuulin lukiessani toisen lavan kaiuttimet, ja esiintymisemme aikana takaviistossa taisi käväistä myös Herra Hakkarainen.

Kyllähän Hiljan satu- ja värityshetkessä oli osallistujiakin, mutta aika moni oli paikalle pakotettu sukulainen ja ystävä. En tosiaan ihmettele, koska lastenalueen esiintymistilat eivät oikein kumpikaan palvelleet tarkoitustaan. Olisin toivonut, että tila olisi ollut rajatumpi ja siten tunnelmakin olisi ollut intiimimpi.

Onneksi olin lauantaina myös siellä Finlandia-talossa, koska jos tämä olisi ollut viikonlopun ainoa esitys, olisi se ollut hienoinen antikliimaksi. Toisaalta eturivissä istui lapsenlapsensa kanssa herttainen vanha rouva, joka eläytyi lukemaani sellaisella innolla, että oli ilo saada olla lukemassa juuri hänelle.

Kustantamon väki lohdutteli myöhemmin kovasti, että ei näihin tilaisuuksiin koskaan oikein väkeä riitä ja pysähdy, edes nimekkäiden tekijöiden kohdalla. Siksi olikin kivaa, että kustantamon osastolle sovittu tapaamisaika tosiaan täyttyi vierailijoista emmekä Nadjan kanssa seisseet siellä ihan urveloina. Samaan aikaan porukka tosin jonotti puoli hallia Mauri Kunnaksen signeerauspisteelle. Ehkä me Hiljan kanssakin vielä joskus aiheutetaan joku jono. 

Kokonaisuutena messuista jäi hyvä fiilis. Tutustuin muihin lastenkirjailijoihin ja Kustannus-Mäkelän väkeen ja koin, että viikonloppu täytti sille asettamani tavoitteet. Lähdin kotiin kassi täynnä lastenkirjauutuuksia, joista on tulossa oma postaus vielä tämän syksyn aikana. Kirjamessuni päättyivät lasilliseen Cavaa ja erittäin kiitolliseen mieleen. Tämä oli ensimmäinen kerta, tässä oli alku.

Kiitos kaikille vanhoille ja uusille tutuille. Tavataan taas maailman toreilla ja turuilla!