Asioita jotka haluan muistaa

Poikani on tänään kaksi kuukautta vanha. Hän muuttuu joka päivä, enkä minä enää meinaa muista sitä kaikkea, mitä näihin päiviin mahtuu ja mahtui. Tämän haluan muistaa sitten, kun hän on taas eri.

Miten hän unessa hätkähtäessään suojaa itseään oikealla kämmenellä, kuin suojautuisi valokuvalta tai uhalta.

Miten hän aamuisin suipistaa suutaan, kun kakka on tulossa.

Miksi hän kakkaa aina, kun saa päälleen uuden vaipan.

Miten hänen isänsä pelkää, että oikea korva menee hörölle, jos häntä kantaa aina vasemmalla kädellä.

Kuinka välillä toivon, että hän olisi laiskempi ja passiivisempi. Niinä hetkinä minun täytyy katsoa peiliin.

Miten pienet hänen varpaansa ovat. Väleissä nöyhtää.

Hänen rakkautensa musiikkiin ja liikkeeseen, jotka tulevat varmasti seuraamaan aina.

Miten hän iloitsee nähdessään minut, vaikka en olisi ollut kauaa poissa.

Neliraajatouhotus.

Miten hän miettiessään rypistää olemattomia kulmakarvojaan ja nostaa kysyvän katseensa minua kohti toinen kulma koholla.

Hampaaton hymy. Tarvitseeko tässä maailmassa muuta. Kurahtelu, kun hän yrittää nauraa.

Miten hän hymyilee unissaankin. Niissä, joista minä en tiedä yhtään mitään.

Millainen hurmuri hän jo on. En tosin osaa vielä sanoa, pitääkö hän enemmän blondeista vai bruneteista. Kaikki naiset ovat pojan mielestä ihania.

Miten terävät hänen pienet kyntensä voivat olla.

Se hetki, kun hänen silmiinsä ilmestyivät ensimmäiset kyyneleet.

Millaista on, kun hän on kiukutellut koko iltapäivän - ja sitten papa tulee kotiin.

Miten hän ääntelee kuin kissa ja karjuu kuin hyeena.

Miten sileä ja viaton hän on. Vaikka on päiviä, jolloin voisin hyvinkin myydä hänet pois, hän on silti ihmeellinen.