Tuesday 13 September 2016

Lapsilla vai ilman?

Olemme tulevan aviomieheni kanssa keskustelleet jo pitkään lapsista. Minulla ei ole ollut mikään kiire perustaa perhettä, mutta olen aina ajatellut, että kyllä pari santeria jossain vaiheessa tehdään. Miehen ajatukset ovat vaihdelleet ja yhdessä keskustelussa hän jopa siteerasi naispuolisen ystävänsä sanoja. Tämä oli kysynyt, miksi lapsia pitäisi hankkia ja siten tehdä elämästään onnetonta. Ensinnäkin pöyristyin siitä, että joku viitsii sanoa jotain sellaista, ja sitten siitä, että joku toinen viitsii toistella tällaisia sanomisia.

On hyvä, että viime vuosikymmeninä on alettu ymmärtää, että on erilaisia perhemalleja ja tapoja olla äiti ja vanhempi. Eivät kaikki halua olla pullantuoksuisia kotiäitejä - toiset taas haluavat mielellään antaa aikaansa lapsille näiden ollessa pieniä. On hienoa, että äiditkin voivat sanoa, ettei aina jaksa, huvita tai kiinnosta. Jossain vaiheessa tuntui tulevan oikein muotiin todistella, kuinka huono äiti onkaan ja miten raskasta kaikki on. Nyt tuntuu, että keskustelu on mennyt ihan yli: vaikuttaa siltä, että on lähes tulkoon noloa tunnustaa, että lapsiperheen elämä on hauskaa ja onnellista ja että siinä viihtyy. Paljon muodikkaampaa on valittaa, miten lapset väsyttävät, kiristävät hermoja, estävät omat projektit ja oman ajan. Elämme egoistien aikaa.

Tällaiset äänenpainot ovat vallalla myös mediassa. Olen nimittäin viitannut asiaan jo vuosi sitten, kun saksalaislehdistön vanavedessä myös Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin otsikolla "Onnellisuuden heikkeneminen esikoisen syntymän jälkeen voi estää vanhempia hankkimasta toista lasta." Viimevuotinen tekstini löytyy täältä. Teema alkoi vaivata minua jälleen viime perjantaina, kun die Zeit, yksi Saksan isoista viikkolehdistä julkaisi jutun "Miksi lapsettomat parit ovat Saksassa onnellisempia kuin lapsettomat?".

Jutussa ei sinänsä ole mitään uutta: vanhempien sosiaalinen elämä ja työelämä kärsivät lastensaannin myötä, saksalainen yhteiskunta ei tue lapsiperheitä eli kyse on myös politiikasta, jotkut vanhemmat jopa katuvat sitä, että tuli tehtyä lapsia. On olemassa yliopistollisia tutkimuksia, joiden mukaan vanhempien onnellisuus on selvästi laskenut lapsen kahden ensimmäisen elinvuoden aikana.

Jäin miettimään, mitä onni on. Miten se määritellään, miten sitä voi mitata? Miksi sitä pitäisi mitata? 

Omat isovanhempani kasvattivat maatilallaan kuusi lasta. Molempien anopit asuivat joskus nurkissa jopa samaan aikaan, maatila kasvoi ja kukoisti. Minun on vaikea miettiä, että mummoni olisi istunut pellonreunassa miettimässä, miten onnellinen ja onneton hän on tai olisiko hän ollut onnellisempi ilman lapsia. Vaikka mummo olisi tätä miettinyt, olen varma, että hän olisi valinnut ison katraansa ja maatilan kiireet. Toki jokainen saa tehdä omat valintansa: minulla on Kölnissä tuttavapariskunta, joka ei aio hankkia lapsia. Minusta päätös on kunnioitettava.

Asiaa voisi lähestyä myös toisin. Keski-iän ylittäneiltä olen kuullut useammin harmitteluja siitä, että lapsia ei tehty enempää, kuin siitä, että ne tuli tehtyä. Voisiko 60-vuotiaille lapsellisille ja lapsettomille tehdä gallupin ja mitata, kummat ovat onnellisimpia? On ihan ymmärrettäävää, että ruuhkavuosien keskellä ei aina ole hauskaa, mutta jossain vaiheessa lapset kasvavat pois ja ne vuodet alkavatkin näyttää elämäntäyteisiltä ja niitä saattaa ehkä jopa kaivata. Elämässä kun mikään ei ole pysyvää. 

Kyseessä täytyy olla jonkinlainen sukupolvikokemus. Tämä hetken noin kolmikymppinen kaupunkilaissukupolvi ei halua luopua saavutetuista eduista vaan laittaa elämän helppouden ja kaikenpitääollakivaa -ajattelun muun edelle. En sano, että tämä olisi väärin. Enemmän minua harmittaa se, että lapsiperheiden elämästä tehdään mediassa tylsää ja konservatiivista ja vähemmän tavoittelemisen arvoista. Että isot lehdet tuuttaavat juttuja näillä otsikoilla ja todistelevat pienten lasten vanhemmille, ettei näiden kuuluisi olla onnellisia. On sääli, että vallalla on tällainen ääni, sillä uskon, että monissa perheissä ollaan onnellisia ja eletään sellaista elämää kuin halutaankin.

Itse suhtaudun tulevaisuuteen uteliaisuudella. Elämäni on mukavaa, mutta olisi todella tylsää, jos se aina jatkuisi sellaisena, kuin nyt on. Lapsen tulo muuttaa kaiken aikaisemman ja aloittaa uuden luvun. Se on pelottavaa ja peruuttamatonta ja se saa miehen toistelemaan toisten epävarmojen sanoja. Mutta olen myös nähnyt, millaista iloa lapset tuovat mukanaan, miten paljon naurua, ääntä, yllättäviä ja uusia tilanteita. Lapset ovat lahja, kuulen usein niiltä ystäviltä, jotka jakavat arkensa lastensa kanssa. Nyt meidän täytyy osoittautua tuon lahjan arvoiseksi.

4 comments on "Lapsilla vai ilman?"
  1. Kaikkien pitäisi muistaa ettei lapsia tehdä niitä saadaan. Ei se aina ole niin helppoa, minulla on muutama tuttava pariskunta ja he eivät voi saada lapsia. He tuskin ovat onnellisia, koska toiveissa on lapsi. Muistan sinkkuaikoina haaveilleeni miehestä ja lapsista. Muutama kaveri tokaisi että ei tämä mitään herkkua ole että tätä kannattaisi haaveilla. Minun mielestä erittäin tökerösti sanottu. Silloin pahoitin mieleni, miksi hän saa "tehdä" lapsia ja minulta se olisi kielletty.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, kyllä toivoisi, että kaikille lapsia haluaville niitä siunaantuisi. Ei se kuitenkaan ole itsestäänselvää, että niitä noin vain tulee. Ja kyllä, tämä on niin herkkä alue, ettei kannata liian kärkkäästi päästellä suustaan asioita. Itse en aio enää ikinä kysellä tai kommentoida toisten lastentekoaikeita, koska ikinä ei voi tietää, mitä siellä taustalla on :) Eikä varsinkaan toisen toiveita lytätä tuolla tavalla.

      Delete
  2. Olen katunut monta asiaa elämäni varrella, mitä tuli tehtyä tai jätettyä tekemättä. Mutta en ole koskaan katunut päätöstä saada lapsia. Vaikka kuulun sukupolveen, josta monelle oman itsensä "toteuttaminen" (mitä se sitten lieneekin) oli tärkeintä elämässä. Minulta jäi aurinkomatkat, sun muut risteilyt käymättä. Suurin piirtein yksinhuoltajan pienellä palkalla täällä suloisessa Saksan maassa kersani kasvatin. Mutta en ole kateellinen edes onnellisille ikäisilleni lapsettomille pareille - lomakeskukset sun muut riennot eivät korvaa sitä iloa, mitä omat lapsenlapseni tuottavat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ainahan se on omista arvoistakin kiinni, mitä elämässä tavoittelee. Jos kaipaa luksusta ja blinblingiä, ei varmaan hanki isoa lapsikatrasta.
      Kyllä minusta tuntuu myös kummalliselta ja miltei mahdottomalta ajatukselta, että joku katuisi omien lasten saamista. Mutta tällaisestakin olen kuullut. Lapset rikastuttavat elämää niin paljon - ainakin itse toivon tulevani joskus mummoksi!

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?