Friday 2 September 2016

Matkakommellukset top 5

Sain Laura´s Itinerary -blogin Lauralta haasteen kirjoittaa sattumuksista ja tilanteista, joita matkoilla on eteen tullut. Ensin ajattelin, että eihän minulle ole koskaan tapahtunut mitään, mutta muistinkin, että ainiin. Tässä kootut kommellukset top 5.

1. Bergenin lentokenttä

Lensin norjalaisen ystäväni luo Bergeniin. Hän pyysi ilmoittamaan lentokentältä, kun olen perillä, ja hän tulee sitten kentälle vastaan. Kaikki sujui aikataulun mukaan, laukkukin tuli mukana. Tulohallissa kaivoin puhelimen taskusta vai todetakseni, että minulla ei ole tässä maassa kenttää. En tiedä, mikä oli syynä, mutta puhelu ei vain mennyt läpi. Kylmä hiki alkoi jo nousta, kunnes äkkäsin seinustalla yleisöpuhelimia. Ryntäsin luuriin ja tajusin, että tässä maassa ei käytetä euroja. Seuraava rasti oli löytää pankkiautomaatti, sitten etsiä kioski, jossa rahan saa rikki, sitten toivoa, että saa selvää norjankielisistä ohjeista ja odottaa, että kaveri vastaa puhelimeen. Kokeilin erilaisilla suuntanumerovaihtoehdoilla ja lopulta puhelu meni läpi. Kiitos Norja, yleisöpuhelimista.

2. Thaimaa ja kissat

Olin kuukauden reppureissulla Thaimaassa. Alkumatkasta yövyimme bungalow´ssa pienessä ja syrjäisessä mökkikylässä. Yöllä oli täysin pimeää, sillä vain omistajaperheen pihassa oli valo. Nukuin levottomasti, koska aikaero painoi ja muutenkin oli kummallinen ympäristö. Eräänä yönä heräsimme molemmat hätkähtäen. Kuulosti siltä, kuin joku olisi juossut terassillemme ja tuupannut ovea. Seuralaiseni alkoi huhuilla ovelle mutta toiminnan naisena minä kaivoin repusta linkkuveitsen ja hiivin katsomaan. Mitään ei kuulunut, joten avasin oven. Eihän siellä mitään ollut: yö oli tuulinen, tuuli lepatti nurkkia ja painoi kevyttä ovea. Nukuin loppuyön linkkari tyynyn alla, varmuuden vuoksi.

Seuraavana päivänä hengailimme terassillamme, kun mökistämme kuului kova rytinä. Avasimme oven ja mökistä singahti ulos kissa. Se oli ollut kiipeilemässä välikatolla ja tipahtanut tuuletusluukusta sisälle. Onneksi kissa ei tehnyt sitä yöllä, koska siinä tapauksessa se saattaisi  nyt olla entinen kissa.

3. Argentiinaan ja takaisin

En pidä lentämisestä, joten pahinta mitä voisi tapahtua, on pitkä mannertenvälinen lento. Onneksi minulla on Saksassa hyvä kotilääkäri: New Yorkin lennolle sain rauhoittavia, Buenos Airesiin unilääkkeitä. Argentiinan lento oli pitkä yölento, ja halusin varmistaa, että olen kanttuvei. Alkumatkasta otin kevyemmän lääkkeen, ruuan kanssa punaviiniä ja myöhemmin vielä unilääkkeen. Matka meni loistavasti: en muista siitä mitään. Majapaikassa päätimme ottaa pienet päikkärit, sillä illaksi oli tiedossa ohjelmaa. Nukuin makeasti mutta herätessäni mies oli aivan hermona. Olin nukkunut lähes kolme tuntia. Hän oli yrittänyt herättää minua, heilutella päätäni puolelta toiselle ja oli lopulta ehkä vähän jopa huolestunut.

Lupasin, että otan paluumatkalla vähän kevyemmän kocktailin.
Kotimatkalla mietin, miten mahtavaa lentäminen on: saa vain istua pää pehmeänä ja ihailla auringonlaskua jossain Brasilian päällä. Aloin ymmärtää nistejä. Kotimatka meni hyvin, vaikka mies väittää minun olleen koneessa vähän rasittava ja tapelleen Amsterdamin kentän turvatarkastuksessa vesipullosta. Mitään en myönnä. 

4. La Gomera ja kesäaika

Tämä tapahtui saman henkilön kanssa kuin kohdat 1. ja 2. Vietimme viikon La Gomeralla, jonne pitää mennä laivalla Teneriffalta. Paluulentomme oli aikaisin maanantaiaamuna, joten matkasimme viimeiseksi yöksi Teneriffalle, lähelle lentokenttää. Lauantaina kävimme sopimassa taksikyydin majapaikasta satamaan. Muistutimme kuljettajaa siitä, että ensi yönä siirrytään kesäaikaan eli tunti eteenpäin. Joo joo, asia selvä.

Aamulla herätyskello soi ja ihmettelin, kun tuntui jotenkin niin aikaiselta. Seuralainen kertoi jo siirtäneensä puhelimen kelloa, joten kyllä se varmasti paikkaansa pitää. Keräsimme kimpsut ja kampsut ja lähdimme odottamaan taksia. Sitä ei vain kuulunut. Vakoilin ohikulkijoiden rannekelloja ja kävin läheisessä marketissa tarkistamassa: olimme aivan varmoja ajasta. Ehkä taksikuski on unohtanut..? Raahasimme kassit tolpalle ja otimme toisen taksin.
Päivä satamakaupungissa oli leppoisa ja lähdimme terminaaliin ajoissa. Jossain vaiheessa aloimme ihmetellä, miten lunkisti kaikki ottavat sen, että laiva taitaa olla aika tarkalleen tunnin myöhässä. Pääsimme Teneriffan puolelle, jossa meitä odotti kaaos: turistien karnevaalijuhlat täyttivät kaikki kadut ja puistot. Löysimme onneksi oikean bussin ja pääsimme hotellille. Siellä kysyimme virkailijalta, mitähän kello mahtaa olla. Hän sanoi sen olevan tuntia vähemmän kuin mitä meidän kellomme näyttivät. Muistutimme, että viime yönä siirryttiin kesäaikaan ja hän vain, että no siksi juuri. Siinä vaiheessa tajusimme: seuralaisen uusi älypuhelin oli siirtänyt aikaa tietysti automaattisesti, joten olimme kulkeneet koko päivän kaksi tuntia eilistä päivää edellä. Saimme yhtäkkiä lisätunnin päivään, joka yleensä tuntuu vuoden lyhyimmältä. Käytimme sen hyvin: istuimme hotellin baarissa rasistisen englantilaisen herrasmiehen kanssa. Mutta se on jo toinen tarina se.

5. Antwerpen ja päivä bussissa

Viimeaikaisin reissukommellus sattui toukokuussa. Lähdin viettämään pitkää viikonloppua Antwerpeniin. Sinne pääsee Kölnistä kätevästi junalla: junamatka Brysseliin kestää alle kaksi tuntia ja siitä Antwerpeniin enää puolisen tuntia. Lyhyestä pyrähdyksestä tuli lopulta koko päivän kestänyt seikkailu ja bussimatka. Tarkempi selostus retkestä löytyy täältä

Onnekkaita ovat reissut olleet, kun suurin osa tapahtumista on itse aiheutettuja tai muuten mainioita mutta sen verran pieniä juttuja, ettei niistä viitsi tänne kirjoittaa.

Haastan Anniinan kulman ja Oli ennen onniannin jakamaan parhaita matkakommelluksiaan. Olkaapa hyvät!

Mites te lukijat, millaisia juttuja teille on maailmalla tapahtunut?
4 comments on "Matkakommellukset top 5"
  1. Kiitos kaunis, pitääkin ryhtyä kaivamaan kommelluksia muistin sopukoista ja avata mustepullo sulkakynää varten😊

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee! Mä ajattelin sen sun palokunta-avainselkkauksen jälkeen, että sulla voisi olla tähän hauskaa kerrottavaa :)

      Delete
  2. Tuo lääkecocktail ennen lentoa oli ihan paras! Mulla on uniongelmien takia nukahtamislääke käytössä ja kun aloin lukea tuota kohtaa, ajattelin että haa, hyvä vinkki, mutta tarvinnee toteuttaa hiukan maltillisemmin! ��

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, huumeet ovat hyvä asia, kun niitä oikein käyttää ;) Otan varmasti tropppeja mukaan myös seuraavalle Atlantin ylitykselle, mutta sekoitan vähän vähemmän...

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?