Friday 9 September 2016

Seitsemän päivää

Matkoja, juhlia, retkiä, tapahtumia ja tilaisuuksia. Sellaiseltahan elämä melko usein näyttää, selaa sitten kenen tahansa blogistin sivuja. Tarkoin valituja paloja elämästä. Mutta millaista on tavallinen arki? Se aika, jota jokainen meistä elämänsä aikana eniten kahlaa? 

Päätin esitellä viikon elämästäni, oli se sitten kuinka tylsää tai tavallista tahansa. Tähän alkuun täytyy kuitenkin heti huomauttaa, että elän tällä hetkellä kevennettyä aikaa vuodesta: yliopistolla on lukukausiloma, eli opetus on nyt tauolla ja opiskelijat omilla teillään. Siksi aikatauluni ovat paljon joustavammat kuin lukukauden aikana.

perjantai
Miehen herätyskello soi, kuten joka aamu. Mies on aamutoimissaan nopea ja pakkaa puolet joka-aamuisesta smoothiesta jääkaappiin odottamaan minua. Minulla on harvoin aamuisin kiire minnekään, joten olen alkanut lorvia. En kuitenkaan kovin pitkään vaan ennen aamuyhdeksää olen jo kirjoituspöydän äärellä. 

Päivä täyttyy kirjoittamisesta, asioiden organisoimisesta, sähköposteista, viikkosiivouksesta, kaupparetkestä ja muusta arkisesta. Illalla pakkaamme tavarat ja lähdemme ystävän luo kylään. Annoimme hänelle kesällä syntymäpäivälahjaksi grilli-illan ja olutmaisiaiset, jotka asunnon remontin vuoksi hieman viivästyivät. Ystävän tarvitsi vain avata ovi ja me järjestimme kaiken muun. Tähän liittyy myös se, että meillä ei ole omaa parveketta, joten tunkeudumme mielellämme toisten tiloihin. Ilta on mainio, IPAt yllättävän erilaisia ja syyskuinen pimeys vielä lämpöinen. Syömme loppuviikonlopun salaattien ja muiden rippeitä.

lauantai
Osa-aikaisena freelancerinä olen ottanut töitä myös lauantaiksi. Suuntana on kielikoulu Nordika ja suomen kielen yksityisopetus. Asiakas on muuttamassa poikaystävänsä luo Lappiin ja tarvitsee kielitaitoa. Minusta on hienoa, että naisliikennettä löytyy sinnekin päin eikä aina vain tänne etelään. 

Illalla poljen entisille kotikulmilleni Ehrenfeldiin, jossa on menossa ilmaiset katufestarit ja streetfoodmarket. Heliosfest on muodostunut jonkinlaiseksi perinteeksi tässä vuosien saatossa. Väkeä ei ole tungokseksi asti, sillä alue on edellisvuosia isompi ja myös toisessa keskustakorttelissa on menossa katujuhlat samaan aikaan. 


Sunnuntai
Lempikirpparini on auki kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina ja saan houkuteltua miehen mukaan. Meillä on tuuria, sillä puoli tuntia kotiutumisemme jälkeen alkaa ukonilman. Kirjoitin kirpparista alkuviikolla jo täällä. Nyt olen päättänyt, että otan toisen ostamistani mekoista mukaan Lahden maistraattiin ja toisen lyhennän ystävien häihin lokakuuksi.

Sade päättyy juuri sopivasti ennen kuin minun täytyy lähteä suomalaiselle seurakunnalle eli Berrikselle. Iltapäivällä on perhejumalanpalvelus ja seurakunnan toimintaryhmistä kuoro on kahvitusvuorossa. En ole päässyt pitkään aikaan treeneihin, mutta jotenkin asia suttaantuu ja siellä sitä lauletaan muiden mukana. Olen monta vuotta haikaillut kuorosta ja laulamisesta, joten tämä viime talvella alkanut uusi harrastus on ihan mahtava juttu. Kun lukee nuotteja, ei ehdi ajatella tai miettiä yhtään mitään muuta vaan on vain ne nuotit ja toivottavasti joskus myös harmonia.

Illalla katsomme miehen kanssa The Wirea. Upea sarja, enkä tiedä, miksi meni näin monta vuotta ennen kuin aloitin. Meillä on yleensä joku sarja, jota katsomme yhdessä tuotantokausi kerrallaan, ja miehellä sitten vielä omansa. Minä keskityn töllön sijaan kirjaan sohvan nurkassa. Iltamme sujuvatkin usein varsin rattoisasti - minä viihdyn olohuoneen sohvalla, mies työhuoneen ruudun ja pelikonsolin ääressä.

Maanantai
Minusta maanantaisin pitää aloittaa terävästi, saada jotain alkuun ja aikaiseksi. Vietän aamupäivän kotikoneen ääressä ja lähden iltapäiväksi yliopistolle. Päivän hommana on kerätä materiaalia ja tekstejä talven kirjallisuuskurssille ja valmistella kurssipohjia kielikursseille. 

Kesä on mennyt ohi aika vähällä liikunnalla, joten nyt on aika taas ryhdistäytyä. Menen spinningiin. Nolottaa myöntää, mutta lähden pois hieman ennen loppua, sillä minulle iskee kauhea nälkä. Salissa on siinä vaiheessa vain yksi toinen polkija eikä videoruudun ohjaaja huomaa pakoani. 

Mies tekee illalla ruokaa sillä aikaa, kun minä kirjoitan aikataulua häihimme. Saksalainen ja suomalainen juhlakulttuuri lyövät vastakkain, mutta kerron sitten myöhemmin, mihin päädyimme. Päätämme vihdoin myös ruokalistan ja googlailemme viimeisiä hankintoja. Päivän lopuksi palkitsemme itsemme sohvalla ja The Wirella.

Perusmaanantai, sanoisin.

Tiistai
Mietin tässä, miten paljon hääviikolla tulee jännittämään, kun pelkkä puvun hakeminen ja viimeinen sovitus saavat perhoset lepattamaan vatsassa. Tajuan ensimmäistä kertaa oikeasti, että minun pitää saada kuljetettua puku vahingoittumattomana Suomeen. Liikkeen pukupussi ei ole vedenpitävä mutta onneksi sellaisia löytyy kaupasta. Nyt puku roikkuu työhuoneen ovessa ja mies on luvannut olla kurkistamatta.

Vietän pitkän iltapäivän yliopistolla. Joskus iskee tekemisen meininki ja sehän kannattaa hyödyntää.  Varsinkin kun päivän aikana selviää, että uuden Nordika-kurssini alkua pitää siirtää viikolla. Kyseessä on verkko-opetus, ja koska yhden kurssilaisen kone on juuri sanonut itsensä irti, sovitaan, että tuntia ei pidetä. Olin aluksi hieman skeptinen online-kursseja kohtaa, mutta nyt voin kokemuksen suomalla rintaäänellä sanoa, että ihan turhaan. On hauskaa huomata, miten ryhmähenki voi muodostua, vaikka ihmiset ovat nähneet toisensa vain kamerassa ja istuvat kaikki opetuksen ajan kodeissaan ympäri Saksaa.  

Mies lupaa hakea kotimatkalla ruokaa vakkari-thaimaalaisesta, jotta kummankaan ei tarvitse kokata. Ja illan lopuksi katsottiin? No tietysti The Wirea.

Keskiviikko
Käytän aamun erään käsikirjoituksen parissa. Kuulette varmasti, jos siitä joskus jotain tulee. Jos ei tule, tulee jotain muuta. Puoliltapäivin minulla on jälleen yksityisopetusta Nordikalla. Se sijaitsee Uni Centerissä, joka on aikoinaan ollut upea ja mielenkiintoinen asutusprojekti. Taloon on rakennettu lastentarha, uima-allas, pieniä asuntoja opiskelijoille ja suuria rikkaammille perheille. Nyt sen 2000 asukkaasta valtaosa on maahanmuuttajia ja opiskelijoita, mutta se täytyy myöntää, että 27. kerroksesta on hulppeat näkymät Kölnin yli.


Iltapäivällä annan itselleni vähän löysää ja käyn juomassa päiväkahvt läheisessä puistossa. Kölnissä on ollut aivan mahtava syyskuu, joka kompensoi kylmää ja kalseaa kesäkuuta täydellisesti. Ensi viikoksikin on luvassa +30 astetta!

Iltapäivän liikuntasuoritus ajellaan pyörällä. Minut on valtuutettu hakemaan ystäväni tutkimuksista, joiden suorittaminen on vaatinut rauhoittavia tai jotain ilo-pillereitä. Lääkäri ei päästä häntä lähtemään yksin kotiin, joten minä menen hakemaan. Ystäväni ei ole niin sekava kuin odotin ja tutkimuksissakin selvisi, että epäily oli negatiivinen. U-bahn tuo meidät nopeasti kotiin ja ystäväni käpertyy päiväunille.

Ilta on kuin muutkin tällä viikolla. Nautin iltavapaista nyt, koska kohta alkavat syksyn kurssit yliopistolla ja Nordikalla ja silloin illat alkavat olla kortilla. 

Torstai
Operoin aamun käsikirjoituksen parissa: sanon sille näkemiin ja toivotan onnea matkaan. Tästä alkaa palautteen odotus, joka voi kestää kuukausia.

Yliopistolla päivä on yllättävän sosiaalinen. Monet työkaverit tekevät lukukausilomilla töitä kotona, ovat käymässä kotimaissaan tai muuten eri aikoina paikalla kuin itse. Mutta tänään on tupa täynnä ja saamme sovittua juttuja tulevalle talvilukukaudelle. Sehän alkaa vasta lokakuussa eli valmisteluaikaa on vielä reilusti.

Iltapäivällä menen ystävän kanssa hakemaan hänen 2-vuotiasta tyttöään päiväkodista. Olen monta kertaa sanonut hänelle, että pidän lapsista ja viihdyn niiden kanssa, joten sano ihmeessä, kun tarvitset vähän omaa aikaa. Viime viikolla sain hänet vihdoin ymmärtämään, että en puhu lämpimikseni ja sovimme tämän päivän ja ajan. Oli hauskaa pyöriä leikkipuistossa keskellä Kölniä, vaikka saksankielisten lasten kanssa huomaan kielitaitoni rajat - Mikä on keinu saksaksi? Mitäköhän tuo lapsi nyt tarkoittaa?

Selviämme kunnialla kotiin asti, jonne jään vielä hetkeksi rakentamaan legoilla ja tanssimaan pehmolelujen kanssa. Kun lähden, lapsi vilkuttaa ovella ja sanoo: "Moi moi Hedi!"

Edessä on vielä viikon suurin urheiluponnistus. Kölnissä on paljon suomalaisia ja he ovat varsin aktiivisia erilaisilla alueilla, kuten nyt vaikka liikunnassa. Torstai-iltana on tiedossa bootcamp-treenit  suomalaisten naisten kanssa kaupunginmetsässä. Aurinko laskee lammen taakse, ihmiset grillaavat, nuoripari herkistelee puistonpenkillä - ja me punnerramme. Täytyy sanoa, että hauskaa oli ja uudestaan otetaan heti, kun kaikkien aikataulut taas passaavat.



Sellainen viikko se sitten oli.
Koska pidän kovasti blogihaasteista, haastan Eau de Cologne -blogin Johannan, Ajatuksia Saksasta -blogin Oilin ja Periaatteen naisen kertomaan omasta viikostaan. Seitsemän päivää kuvien kanssa., kiitos. Toki tähän saavat tarttua kaikki muutkin!
5 comments on "Seitsemän päivää"
  1. Kiitos! Vastattu on! (Tämähän oli hauska, vaikka tuntuikin vähän toistolta :D ).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos itsellesi! Luettu on jo ja mielenkiinnollakin vielä :)

      Delete
    2. This comment has been removed by the author.

      Delete
  2. Tääpäs on hauska! Yritän saada aikaiseksi lähitulevaisuudessa, katsotaan miten naisen käy tällä aikaansaamisen asteella... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei tällä ole varmasti mitään aikataulua tai deadlinea - tee kun ehdit. Täällä odottaa ainakin yksi innokas lukija :)

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?