Olin taas tänään radiossa. Työhuoneen puhelin soi kesken aamukahvin nauttimisen. Joo, täällä olis se ja se sieltä ja sieltä, olisikohan teillä tänään aikaa antaa meille kommenttia tästä ja tästä asiasta. Ensimmäisten minuuttien aikana ehdin ymmärtää vain sen, että tässä on kyse jostakin radiokanavasta ja Suomeen liittyvästä kysymyksestä. Annoin tyypin jatkaa enkä paljastanut tyhmyyttäni.
Pikku hiljaa minulle selvisi, että ajankohtaisohjelmassa käsitellään tänään iltapäivällä sitä, että suomalaisissa kouluissa aiotaan lopettaa kaunokirjoituksen opetus vuonna 2016. Tätä koskeva uutinenhan oli ennen joulua laajasti esillä Suomessakin. Toimittaja kertoi, että hänellä on onni olla naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja että vaimon isoisä kuulemma joutui pois tolaltaan kuultuaan asiasta ja että he haluaisivat saada tähän jonkinlaisen kommentin asiantuntijalta.
Onneksi sain edes hetken aikaa valmistautua kysymyksiin eikä haastattelua purkitettu heti, sillä asiaa piti tovi miettiä ja sitten piti miettiä se kaikki uudestaan saksaksi. Teimme myöhemmin aamupäivällä puhelinhaastattelun, jonka suolana oli viimeinen kysymys: Miten tämä uudistus tulee vaikuttamaan rakkauskirjeiden kirjoittamiseen? Onhan jo barokin ajalta peräisin oleva kaunokirjoitus klassisten rakkauskirjeiden perusta. Vastasin, että eiköhän se viestin sisältö ole kuitenkin tärkeämpää kuin se, onko teksti väännetty kaunolla, tekstaten vai tietokoneella...
Tämä ei muuten ollut ensimmäinen kerta, kun päädyin saksalaiseen radioon, vaan laskujeni mukaan neljäs. Ensimmäinen kerta oli joskus 2011, kun pääsin tuoreena lehtorina Ruhrin alueen opiskelijaradioon kertomaan suomen kielestä ja sen vaikeudesta. En ole edelleenkään uskaltanut kuunnella haastattelua, vaikka minulla onkin olemassa klippi. Toinen kerta oli vuonna 2013, kun aikuisille tehdyn PISA-kokeen tulokset oli julkaistu. Minut pyydettiin Einsliveen, joka on yksi alueen suosituimmista radioista, esittämään fiksua suomalaista aikuista. Suomalaisethan olivat pärjänneet tutkimuksessa erinomaisesti, kun taas saksalaiset eivät. Saksalaiset koomikot antoivatkin ohjelmaan omat esimerkkinsä saksalaisista. Minulta kysyttiin neuvoja erilaisiin arkielämän tilanteisiin, kuten siihen, miten sipulin voi kuoria itkemättä tai miten voi säästää rahaa. Esitin järkeviä ratkaisuehdotuksia ja koomikot antoivat sitten niitä vähemmän fiksuja eli esittivät tyhmiä saksalaisia. En ole uskaltanut kuunnella klippiä, mutta muutama kollega oli kuullut sen aamupalapöydässä.
Ja sitten oli viime vuosi ja Frankfurtin kirjamessut sekä kaikki niihin liittynyt hömpötys. Kölnissä järjestettiin kirjamessujen alla suomalaisen kirjallisuuden yö (Lange Nacht der finnischen Literatur), joka lähetettiin suorana radiossa. Paikalla oli suomalaisia kirjailijoita ja musiikkiryhmä, mutta toimittajat olivat keränneet materiaalia jo pitkin vuotta. Niinpä livelähetyksen sekaan päätyi ilmeisesti klippi, jossa kollegani kanssa kerron suomalaisesta lastenkirjallisuudesta. En ole tohtinut vielä kuunnella lähetystä, vaikka sen muu sisältö kyllä kiinnostaisi.
Sain juuri sähköpostiini katkelman tämänpäiväisestä lähetyksestä. Tuskinpa avaan sitä ja kuuntelen, tuskinpa vaan. Mutta olen silti valmis kommentoimaan, jos joku kaipaa ohjelmaansa suomalaisen radiopersoonaan kömpelöä saksaa ja jonkinlaisia mielipiteitä. Niitähän aina löytyy.
Be First to Post Comment !
Post a Comment
Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?