Sunday, 1 February 2015

Näin hankitaan uusi koti

Könistä on vaikea löytää kotia. Näin olen vuosikausia kuullut ja näin olen myös lähipiirissäni havainnut. Kun asuntoja on liian vähän ja halukkaita liikaa, asuntoa tai kimppakämpän huonetta voi joutua etsiskelemään kuukausia. Tilanne on sama monessa muussakin Saksan suurkaupungissa. Kun tiistaina kirjoitimme poikaystävän kanssa nimet vuokrasopimukseen, olimme etsineet asuntoa kokonaiset kaksi viikkoa. Asuntonäyttöjä tarvittiin yksi, sinne unelmakotiin.

Asunnonhankinta etenee näin. Ensin sovitaan, mikä on asunnon budjetti, vaikka tiedetään, että se todennäköisesti ylittyy. Sitten sovitaan, kuka seuraa mitäkin asuntoilmoitussivustoa ja sitten muotoillaan sympaattinen ja persoonalinen teksti, jonka pitäisi vakuuttaa asunnon omistajat. Vaikka että nuori kulttuuria harrastava ja sturm und drang -vaiheen ohittanut akateeminen pari etsii ensimmäistä yhteistä kotia. Nainen viettää vapaa-aikansa kynän ja paperin kanssa, mies räplää polkupyöriä ja tietokoneita. Unelmakoti olisi vanha ja korkeakattoinen huoneisto, koska nainen tulee Suomesta eikä siellä juuri ole sellaisia taloja....

Ensimmäisen viikon ajan minusta tuntui, ettei markkinoilla ole mitään kiinnostavaa. Toiveidemme asunto sijaitsisi tässä samassa kaupunginosassa, jossa nykyään asumme, koska tämä vain on meille hyvä. Ihan vain mielenkiinnosta katsoin asuntoja myös Reinin "väärältä" puolelta ja yllätyksekseni huomasin, etteivät vuokrat ole siellä paljon keskustaa halvemmat. Motivoin itseäni ajattelemalla, että ei meillä ole mikään kiire. Tämä deittailuvaihe on ihan hyvä, kyllä sitä myöhemminkin ehtii tiskeistä tapella, mutta olisihan se kiva, jos kesään mennessä olisi uudet ja yhteiset seinät.

Toisen viikon maanantana löysimme mukavan oloisen uuden talon toisesta kaupunginosasta mutta ympäristöltään ja hinnaltaan muuten sopivan. Keskiviikkoaamuna netissä oli jopa kaksi todella mainiota asuntoa. Samaan aikaan kun saimme kutsun maanantaisen asunnon näyttöön, näimme pohjapiirrustuksen unelmakodistamme. Onnea on se, että poikaystävä ei tajunnut vuokran olevan ilman lämmityskuluja ja luuli siksi sen mahtuvan budjettiimme täydellisesti. Muuten emme ehkä olisi vastanneet ilmoitukseen mutta nyt kirjoitimme sinne varmuuden vuoksi molemmat. Lisäsin tekstiin vielä muutamia sympatiapisteistä Suomea koskien ja aloin odottaa.
Ei tarvinnutkaan muuttaa sillan alle.
Poikaystävä soitti torstai-iltana töihin. Ei tässä muuta, mutta meidät kutsuttiin juuri sen unelmakodin näyttöön. Samana iltana laskimme asunnon realistiset kulut, totesimme sen olevan hieman yläkanttiin mutta muuten niin oikea, että peruimme sen maanantaisen asunnon näytön.

Menimme asunnolle lauantaina klo 12. Yllätykseksemme olimme ensimmäiset paikalla ja saimme ihan rauhassa tutkia asuntoa ja jutella nykyisten vuokralaisten sekä asunnonomistajan pojan kanssa. Kirjoitimme jo hakemusta, kun asuntoon tulvahti muitakin katsojia, mutta asuntoa järjestävä tyyppi jatkoi vain juttuaan meidän kanssamme. Hän pyysi vielä, että laitamme seuraavana päivänä viestin, jos olemme yön jälkeen edelleen kiinnostuneita.

Kadulla poikaystävä totesi meidän molempien mietteet. Tässä se olisi, meidän unelmakoti. Kolme huonetta ja iso keittiö, muualla vanhaa laminaattia mutta keittiössä valkoinen puulattia. Erkkeri, iso kylpyhuone, kaasuliesi. Talon kulmalta alkaa puisto, joka rajautuu Reiniin. Miten voimme katsoa mitään muita asuntoja, kun tiedämme, että tällaisiakin on!

Emme miettineet koko päivänä mitään muuta kuin asuntoa. Illalla poikaystävä ehdotti, että kirjoitetaan nyt jo sähköposti omistajille ja kerrotaan, että olemme niin varmoja, ettei meidän tarvitse nukkua yön yli. Ja minä kun niin pelkäsin, että mies alkaisi pakittaa! Onneksi lauantai-iltana oli sosiaalisia rientoja, joten sai vähän muutakin ajateltavaa kuin kyseinen kämppä.

Sunnuntaina klo 12 poikaystävä soittaa ja kertoo, että meidän on kutsuttu tapaamaan asunnon varsinainen omistaja tänään klo 16. Siinähän se paniikki sitten iski. Mitä laitetaan päälle? Miten ollaan? Ovatkohan nämä eilen turkooseiksi lakatut kynnet liikaa? Millä u-bhnalla ajetaan ettei vain myöhästytä?
Kölnin harmaa talvi.
Klo 16.05 soitimme ovikelloa ja kohtasimme erittäin herttaisen ja avoimen vienosti kölnin murretta puhuvan vanhan rouvan. Keskustelu lähti heti hyville urille eikä suunta  muuttunut seuraavaan tuntiin. Saimme kuulla kaiken rouvan lomamatkoista ja melontaharrastuksesta, josta ikä ja lääkärit ovat nyt tehneet lopun. Keskustelimme vaikka mistä ja jossain vaiheessa hän haki olohuoneesta kirjan, jota parhaillaan lukee, jotta voimme puhua siitä. Lähdimme kotiin vasta sitten, kun seuraava asunnonhakija soitti ovikelloa. Ulkona poikaystävä sanoi, että jos emme tämän jälkeen saa sitä asuntoa, se ei ollut meille tarkoitettu. Kaikki, koko prosessi tuntui menneen niin oikein ja kivuttomasti, että aloin todella pelätä sitä, millaisen vastauksen seuraavana päivänä saamme.

Kumpikaan meistä ei nukkunut yöllä kovin hyvin. Aamulla ajattelin, että nyt on pakko keskittyä töihin ja yrittää unohtaa joskus myöhäisiltapäiväksi luvattu puhelu. Olin juuri selvittänyt jännittävän viikonlopun tapahtumia ja unelma-asuntoa työkaverille, eli en onnistunut tavoitteessani, kun puhelimeni soi. Kello oli 12.10. ja poikaystävä kertoi, että me saimme asunnon. Menen harvoin sanattomaksi mutta niin tapahtui.

Seuravaana iltana istuimme taas ryhdikkäinä vanhan rouvan luona ja tavasimme vuokrasopimusta. Sitten vain nimet alle ja asia oli sillä selvä. Rouva kertoi, että olisi voinut tehdä sopimuksen jo sunnuntaina mutta että piti kuitenkin vielä tavata ne muutkin loppusuoralle selvinneet hakijat. Oli mahtavaa kuulla, että meidän molempien tuntemukset pitivät paikkansa.



Näin. Nyt meillä siis on uusi koti ja vieläpä unelmiemme asunto. Muuttoon on vielä muutama kuukausi aikaa mutta se ei haittaa. En tosin melkein vieläkään meinaa tajuta, mitä tapahtui, sillä kaikki kävi niin äkkiä. Kävimme allekirjoittamisen jälkeen kävelyllä uudella kotikadulla. Siellä poikaystäväni pällistelee ikkunoita ja tuumaa, että wau, tätä en näytössä huomannutkaan, meillä on tosiaan katossa jopa vanhoja kipsikoristeita. Niin, sanon, meidän naapureilla on. Meidän tulevat ikkunat ovat nämä vasemmanpuoleiset.


Niin, että jos joku kaipaa apua asunnonhakemisessa, voin ehkä tarjota vinkkejä tai apua. Tämä oli neljäs asunto, jonka olen Kölnistä saanut, ja tilastojeni mukaan asunnonhaku kestää kaksi viikkoa ja maksimissaan kaksi näyttöä.


Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?