Tuesday, 3 March 2015

Arkipäivä Saksassa

Arkea se on elämä Saksassakin. Jos minulla olisi viime aikoina ollut enemmän aikaa, olisin kertonut muun muassa, että

... muuton valmistelu etenee kovaa vauhtia. Saksassahan vuokralaisen pitää hommata itse asuntoon keittiö. Meillä kävi tuuri, sillä uuden asuntomme edelliset asukkaat eivät ota keittiötään mukaan vaan saamme lunastaa sen hyväkuntoisena. Samoin jätän omaan vanhaan asuntooni minun edeltäjäni sinne rakentaman keittiön. Jotenkin hullua. Muuttamisessa on niin paljon tekemistä ilman sitäkin, että pitää hankkia kallis mittatilauskeittiö ja mahdollisesti odottaa sen toimitusta. Olen tehnyt listoja siitä, mitä nykyisestä asunnostani ei tule mukaan, mitä muuta lunastamme uuden asunnon nykyisiltä asukkailta, mitä seiniä pitää maalata ja kuka tulee auttamaan muutossa. Jostain syystä apulaisiksi ei ole ollut tunkua. Johtunee siitä, että tämä on kolmas muuttoni kahden vuoden sisällä eivätkä kirjat ole ainakaan vähentyneet. Eräs ystävä väitti, että hänellä on sitten viime muuttoni ollut lonkan kanssa ongelmia. Ei ehkä ollut helpointa muuttaa hissittömän talon 5. kerrokseen mutta epäilen bluffia.

... sain poikaystävän ylipuhuttua siivoojan palkkaamiseen. Edelliset asukkaat kysyivät, haluammeko jatkaa talon käytäntöä eli jakaa siivojan naapureiden kanssa. Minusta idea on loistava, sillä siivoaminen on se, joka jää ensimmäisenä väliin sellaisina aikoina kuin vaikka nyt, kun pyykinpesuaikakin pitää suunnitella kalenteriin, siillä muuten sitä ei ehdi tai muista tehdä. Asia vaati pientä ylipuhumista, mutta olen varma, että päätös lisää kotirauhaa tai ainakin vähentää omantunnon tuskia, sillä tunnen itseni.

... rakastan saksalaista lääkärisysteemiä. Minulla on mahtava kotilääkäri, joka jaksaa aina kuunnella, suositella muitakin lääkkeitä kuin antibiootteja ja antaa lähetteitä erikoislääkäreille. Käynti on "ilmaista", mitä nyt palkastaan maksaa jokusen prosentin yleiseen kassaan. Kävin viimeksi toissapäivänä vastaanotolla ja sain liikoja kysymättä rauhoittavia tabuja tulevaa lentomatkaa varten. Olenko kertonut, että kärsin lentopelosta ja että olen kolmen viikon päästä ylittämässä Atlantin ensimmäistä kertaa? No, nyt olen. Toivon, etten tule muistamaan lennosta mitään myöhemmin. 

... olen jälleen aliarvioinut työmäärän ja yliarvioinut ajan. Niin käy lähes aina symposiumia tai muuta erikoistilaisuutta valmistellessa. Lähden kahden viikon päästä opetusvierailulle Italiaan, mikä on mahtavaa, varsinkin siinä tapauksessa, että matskut ovat oikeasti valmiina. Luen tällä hetkellä liukuhihnalta suomalaisia lasten- ja nuortenkirjoja, kahlaan lähdeteoksia ja mietin, miten sen kaiken tiivistäisi italialaisille englanniksi. Tuntikausia. Joka päivä. Ajoittain havahdun siihen, että ainiin, tämähän on mun työtä ja tästä saa palkkaa. Tulee mieleen ala-aste, jossa suoritimme bilsat ja historiat projektitöinä. Oli mahtavaa  hakea tietoa kirjoista (nettiä ei vielä silloin ollut) ja uppoutua tutkimaan, etsimään ja yhdistelemään. Paljon ei kahdessakymmenessä vuodessa ole muuttunut. Paitsi ehkä aikakäsitys; päivässä on liian vähän tunteja ja viikossa päiviä.

... Heidelbergissa oli viikonloppuna taas niin kivaa kuin siellä aina on. Ehkä on ihan hyvä katkaista kiire, lähteä hetkeksi pois ja keskittyä johonkin muuhun, kuten nyt vaikka kakkujen syömiseen, shoppailuun, jutteluun ja viiniin. Nukkuminen on tosin hieman yliarvostettua, jos taloudessa on 2-vuotias lapsi, joka haluaa aamusta asti seurustella vieraan kanssa. Toki hyödynsin junamatkat lukemalla Tove Janssonia ja Salla Simukkaa, että jotain tuli tehtyä. Tutkimusmielessä. 

Kamelle! Karkkia!
... kevät on täällä! Vaikka lämpötila ei juuri eroa tammikuisesta, jotain on tapahtunut. Aamuisin on jo niin valoisaa, että silmälaput ja korvatulpat pitää kaivaa esiin, jos ei halua herätä kukon laulun aikaan tai kyyhkyjen kujerrukseen. Kokemukseni mukaan Kölnissä sataa keväisin ja alkukesästä aina kello neljän aikaan iltapäivällä, kuten eilen ja tänään. Tänään myös ukkosti. Ensimmäiset kukat puskevat nurmikosta ja linnut laulavat. Maaliskuusta ei tosin koskaan tiedä. Kaksi vuotta sitten oli vielä puolivälissä kuuta lumimyrskyä, kolme vuotta sitten söimme puistossa t-paidat päällä jäätelöä. Se on kuitenkin varmaa, että talvi on ohi.

... arki, se on kuitenkin parasta. Tällä hetkellä kiireistä, mutta oma moka, kun on niin kiva tehdä kaikkea ja kaikkialla yhtä aikaa. Nostan todella hattua teille ruuhkavuosia elävät lapsiperheelliset, joiden elämä on jatkuvaa aikataulutusta. Kyllä tässä pärjätään, sillä poikaystävä on omatoiminen ja lähinaapurusto täynnä take-away ruokaa. Tiedän myös, että kolmen viikon päästä on lomareissu ja kahden kuukauden päästä uudessa asunnossa ehtii sitten vähän rauhoittua. Ainiin, se tosin pitää ensin sisustaa ja laatikot purkaa. Mutta että sitten pitäisi taas olla helpompaa. Niinhän sitä ainakin kuvittelee.

Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?