Thursday, 21 July 2016

Sisustusjuttuja

Suhde tavaraan muuttuu, jos on koko ajan oltava pakkausvalmiina. Sisustajan suunnitelmat pysyvät kevyinä, kun nurkan takana odottaa aina seuraava muutto. Muutin joulukuun 2007 ja toukokuun 2015 välillä kahdeksan kertaa. Turhaa tavaraa ei kerry, kun ei ehdi asettua nurkkiin ja joka muuton aikana vähentää niistäkin, mitä on. Muutin Suomesta Saksaan matkalaukun kanssa, ja vanhempani toivat myöhemmin autolla kirjat, keittiötavarat ja yhden huonekalun. Se on suomalainen puutuoli, jonka olen saanut tuttavan nurkista pyörimästä. Viimeisimmät Suomen kotini oli sisustettu kierrätyshuonekaluilla ja saaduilla tavaroilla, jotka oli helppo myydä ja lahjoittaa eteenpäin. Maailmasta ei tavara lopu; uudesta kotipaikasta löytää aina uusia tavarat. 

Kuinka paljon tavaraa ihminen tarvitsee? Millainen tavaramäärä tai kulutuskäyttäytyminen tekee onnelliseksi? Miksi tavara on elämässämme niin tärkeällä sijalla? Tätä pohtii myös Petri Luukkanen muutaman vuoden takaisessa dokumenttielokuvassaan. Tavarataivas-dokkarissa 26-vuotias Luukkanen suorittaa ihmiskokeen: Hän lukitsee koko omaisuutensa varastoon, josta saa käydä hakemassa yhden tavaran joka päivä. Koe kestää vuoden eikä hän sen aikana saa ostaa yhtään uutta tavaraa. Dokumentti on mainio, suosittelen.

Kun vuosi sitten muutin yhteen poikaystävän kanssa, päätin, että nyt saa alkaa kotiutua ja hankkia pysyvämpiä tavaroita ja huonekaluja. Nyt alan oikeasti sisustaa! Sisustusbloggarin elämään on vielä matkaa, mutta jostainhan se on aloitettava.

Miehen mukana asuntoon tuli lajakuva-tv, kirjoja, kaksi X-boxia ja kilpapyörä, minä toin pöydän ja tuolit, kirjoja ja huonekasveja. Edelliset asukkaat myivät meille sohvansa, vaatekaappikompleksin ja verhot, joita eivät voineet ottaa uuteen asuntoon. Olen pitänyt kiinni kierrätysmentaliteetista. Niinpä ainoita uutena hankittuja tavaroita ovat olohuoneen kirjahyllyt, keittiön lipastot ja hyllyt, parisänky ja olohuoneen matto.

Pidän tavaroista, joilla on historia ja joihin liittyy tarina. Totesinkin hiljattain, että meillä on tarinoin sisustettu koti. Tarinat ovat esimerkiksi tällaisia.

Olimme sopineet ystävien kanssa, että lähdemme lauantaina vaellusretkelle. Aamupalalla istui kuitenkin kaksi väsynyttä ja stressaantunutta ihmistä ja salamat lentelivät. Päätimme jäädä selvittämään tilanteen ja jättää retken väliin. Kuin anteeksipyyntönä mies alkoi tutkia nettiä - ja löysi meille keittiön pöydän. Haimme 50-luvulta peräisin olevan pöydän vielä samana päivänä ja kuljetimme sen ratikalla kotiin, mites muuten. Odotimme vaihtoratikkaa pöytämme ääressä ja keräsimme huvittuneita katseita - mutta pöytä on hyvä ja sopii täydellisesti ja se riidan aihekin on jo unohtunut.

Meillä on sellainen perinne, että mies tekee minulle kerran vuodessa yhden huonekalun, syntymäpäivälahjaksi. Ensimmäisenä vuonna sain puisesta viinilaatikosta ja hillopurkeista tehdyn kattolampun, sitten koruhyllyn ja viime vuonna valkoisen yöpöydän. Toisella puolella sänkyä on vanha lipasto, jonka mies eräänä päivänä löysi kävellessään töistä kotiin. Täällä on tapana jättää tarpeettomat tavarat kadulle, josta ne lähtevät tarvitsevien mukaan tai roska-auton kyytiin.

Viimeisin tarina liittyy toissa viikkoon. Kaiken  lukukaudenloppustressin, hääjärjestelyjen ja elämän keskellä päätin, että nyt on sopiva hetki alkaa sisustaa työhuonetta, joka on odottanut laittamista yli vuoden. Löysin heti netistä käytetyn kirjahyllyn, ja ehdotin miehelle, että haetaan se bussilla. Mies on jo oppinut, että joskus ei kannata alkaa vängätä vaan kärsiä lihaskrampit. 

Tuntui hyvältä idealta lähteä hakemaan kirjahyllyä päivätöiden ja iltatöiden väliin jäävänä aikana. Noutopaikka oli vain parin kilometrin päässä. Hylly oli hyvä mutta tietenkin painavampi kuin odotin. Oli virhe kantaa se raput alas eikä antaa myyjän auttaa. Olimme edenneet 50 metriä ulko-ovelta, kun totesin, ettei tämä ollutkaan hyvä idea. Mies lähti tutkimaan, miten kaukana bussipysäkki on, minä soittelemaan autollisia ihmisiä. Eihän kukaan tietenkään päässyt. Samalla soitin kielikouluun, että  myöhästyn illan tunnilta, sillä seison kadunkulmassa kirjahyllyn kanssa.

Bussipysäkki oli lähellä ja bussikuski antoi meidän nousta kyytiin. Matkalta soitin alakerran naapurille, josko hän tulisi kantamaan hyllyn miehen kanssa meille neljänteen kerrokseen. Jäimme bussista pois ja totesin, että tästä ei tule enää mitään. Kannoimme hyllyä viiden metrin pätkissä liikennevalojen yli. Tässä vaiheessa olin jo pudottanut sen kerran jalkapöydälleni ja tukenut reisillä niin, että ne olivat seuraavana päivänä siniset. Kello tikitti, opetustuntini lähestyi ja matkaa oli vielä noin 200 metriä.

"Hei, tarvitsetteko apua?" kuului silloin kadun toiselta puolelta. Rotevan oloinen mies jätti tavaransa pojan hoiviin ja otti paikkani hyllyn etupäässä. Sanoin, että riittää tuohon kirkolle, siihen voi naapurimme tulla vastaan. Mutta hän päätti ottaa urheilun kannalta ja kantaa ulko-ovelle asti. Tässä vaiheessa minä olin tietysti jo poistunut paikalta. Myöhästyin kurssiltani lopulta vain kahdeksan minuuttia.

Miehelle sanoin, että seuraavan kerran, kun saan hulluja ideoita, muistuta minua tästä ja kyseenalaista suunnitelma. Hän epäili, josko se mitään auttaa. Minä epäilen, että hän on liian kiltti sanoakseen vastaan.

Tästä se siis alkaa, tavaran kerääminen ja wannabe-sisustajan elämä. Täältä blogista näette, miten tulee käymään - ja miten monia mustelmia lopputulos tulee vielä vaatimaan.


2 comments on "Sisustusjuttuja"
  1. Hauskoja tarinoita! Itse olen todennut, että usein muuttaminen on loistava keino olla keräämättä tavaraa (kirjaimellisesti sekä kuvaannollisesti) painolastiksi. Meillä mukana kulkee asunnosta toiseen joitain matkamuistoja reissuilta (ei toki kaikkia) mutta muuten pyritään pitämään tiukka linja. Vuokrataan aina kalustettuna eikä ole tarvinnut omistaa huonekaluja eikä astioita moneen vuoteen. Todella vapauttavaa, kun kaikki omaisuus mahtuu matkalaukkuun ja loput voi aina lahjoittaa lähdön hetkellä pois!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, vapauttavaa on varmasti juuri oikea sana! Jotenkin helpottavaa, jos ei tarvitse kantaa kaikkea aina mukana. Kalustetut asunnot ovat varmasti monen nomadin pelastus :)

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?