Meidän häät: maistraatti

Kuten muidenkin kahden maan kansalaisten, myös meidän piti mennä maistraatissa naimisiin. Esteettömyyden selvittäminen aiheutti kesällä hieman verenpainetta. Olin kuvitellut, että koska menemme Suomessa vihille, riittää kun Lahden maistraatti tarkistaa esteettömyyteni ja senhän pitäisi olla mutkatonta. Väärin! Myös Kölnin standeasmtissa haluttiin olla selvillä siitä, että olen kelvollinen, jotta avioliittomme hyväksyttäisiin täälläkin. Onneksi suomalainen byrokratia on joustavaa ja tehokasta, joten asia ratkesi nopeasti.

Kaasoni naureskeli, että eipä tiennyt mies, mihin elämässään joutuu. Että kaikista maailman maistraateista ja mahdollisista vihkipaikoista hän astuu avioon Lahden punatiilisen poliisitalon kolmannessa kerroksessa. Ystävämme avioituivat viime vuonna Kölnin idyllisellä vanhalla raatihuoneella, josta olen kirjoittanut täällä. Mutta me pidämme inhorealismista.

Vein tarvittavat paperit elokuussa Lahden maistraattiin. Viereisellä tiskillä mesosi viinahuuruinen mies siitä, että hänen pitäisi saada bensarahaa äitinsä asioiden hoitamisesta. Äiti on hänelle rahat luvannut mutta äidin edunvalvoja ei suostu maksamaan, joten hän tuli hakemaan täältä... Ja siinä minä nöyränä vihkipaperit kourassa varmistelemassa, että kaikki on varmasti kunnossa.

Vihkimisemme tapahtui perjantaina 23.9. klo 15.30. Automatkan aikana ei jännittänyt niin paljon kuin olin odottanut. Oli hassua astua poliisiaseman aulaan, kun meitä tervehti siellä Saksasta Suomeen lennähtänyt seurue. Olimme kutsuneet paikalle kaasot ja bestmanin sekä molempien vanhemmat ja miehen mummot mutta sanoneet, että tilaisuus on avoin niillekin, jotka ovat jo ehtineet matkustaa Suomeen. Meitä oli lopulta 14 henkeä.

Kapusimme yläkertaan ja painoin odotusjärjestelmän nappia. Meidät vihittiin odotusnumerolla 505. Tällä kertaa muilla tiskeillä oli hiljaista ja meidätkin otettiin pian vastaan. Virkailija tarkisti vihkiparin ja todistajien henkkarit ja sitten vihkipari varmisti sukunimet ja allekirjoitti paperin. Siitä meidät ohjattiin odotustilaan, jossa kaikkia alkoi vähän hihityttää. Lopulta ovi aukesi ja pääsimme ikkunattomaan vihkihuoneeseen. Sen keskellä oli harmaa matto, sivustalla pari tuolia ja toisessa päässä iso kirjoituspöytä. Vihkipari ohjattiin pöydän eteen ja vieraat levittäytyivät ympäri huonetta. Kaikki valmista? Aloitetaan? Aloitetaan.

Juuri kenelläkään ei ollut kokemusta suomalaisesta maistraattiseremoniasta, mutta tätä minä en ainakaan odottanut. Sanotaanko näin, että tilaisuus oli aikamoinen antikliimaksi, ja jos se olisi jäänyt ainoaksi seremoniaksi, tuntuisi avioliittomme lähes vitsiltä. Äidilläni on melkein koko tilaisuus videolla, sillä se kesti vaivaiset kaksi minuuttia.

Olimme pyytäneet englanninkielisen toimituksen. Virkailija luki paperista avioliiton merkityksestä yhteiskunnassa ja sitten tahdotko sinä (mieheltä) entä sinä (minulta) ja julisti meidät aviopariksi. Olimme molemmat nopeudesta yllättyneen hämmentyneitä mutta tajusimme sentään pussata. Sitten henkikirjoittaja pyysi sormukset, jotka asetimme vasemman käden nimettömiin. Lopuksi vihkijä sanoi pieni hymynkare huulillaan, että nyt olisi sen suudelman paikka. Onnistuimme siis näinkin lyhyen setin aikana pussaamaan jopa kahdesti. Ja se oli sitten siinä.

Minua lähinnä vain nauratti, kun ihmiset alkoivat onnitella. Kaaso oli ollut ihan varma, että kyynelehtii koko tilaisuuden mutta ei hän ollut ehtinyt edes aloittaa. Vihkijä otti seurueesta yhteiskuvia ja sitten poistuimme vihkitilasta. Saksalainen bestman oli hieman pettynyt, koska ei saanut allekirjoittaa mitään mutta minua vain huvitti koko juttu. Onneksi seuraavana päivänä oli tiedossa avioliiton siunaaminen, jonka myötä voi toivottavasti oikeasti uskoa, että me oikeasti suoritettiin tämä. Naimisiinmeno.

Iltapäivämme jatkui ruokailulla Lahden uusimmassa ravintolassa. Popot bistrossa on hyvä tunnelma, todella maukas ruoka- ja viinilista ja erinomaista shamppanjaa. Ruuan jälkeen kävimme kirjautumassa hotelliimme (avioparina!) ja myöhemmin illalla kokoonnuimme Lahdessa yöpyneen seurueen kanssa toiseen Lahden uusimmista paikoista. Katu on oikeastaan keikkaklubi mutta sen aulabaarissa oli mielenkiintoiset puitteet, sopivasti tilaa ja hyvät oluet. Paikka on muokattu vanhaan vanukastehtaaseen ja jätetty kivan rouheaksi. Vieraamme saivat Lahdesta ehkä hieman väärän (lue: liian hyvän) kuvan, kun kierrätimme heitä vain uusimmissa hipster-paikoissa. Seuraavalla kerralla sitten Tirraan ja aseman baariin.