Tuesday 1 August 2017

Kölnin lapsiystävälliset kohteet

Köln on lapsiystävällinen kaupunki ja täältä löytyy paljon tekemistä perheen pienimmille. Tämä on tullut viime vuosina testattua, sillä olen saanut ilokseni useitakin lapsivieraita.

Meillä on nimittäin perheessä sellainen perinne, että 10-vuotiaat saavat lahjaksi lennot eli ulkomaanmatkan. Isosiskoni lensi aikoinaan setämme luo Saksaan, pikkusisko kumminsa luo Kanadaan ja minä olin kummieni kanssa lomamatkalla Eilatissa. 

Perinnettä on jatkettu myös seuraavaan polveen, joten jo kolme siskontyttöä on päässyt ihmettelemään Kölniä. Reissut ovat olleet hauskoja siksikin, että saattajiksi on löytynyt milloin isotäti, milloin isovanhempi. Tällä viikolla viisilapsisen perheen keskimmäinen on saanut nauttia ihan erityisestä äiti/täti -ajasta. 
Helsingin Sanomien jutussa matkabloggaaja ja neljän lapsen isä Rami Rajakallio perusteli yhden lapsen kanssa matkalle lähtöä juuri sillä, että lapsi saa matkalla erityistä aikaa vanhemman kanssa. Tietysti koko perheen jutut ovat parhautta, mutta myös jakamattoman huomion saaminen ja omien erityisten kokemusten kerääminen on tärkeää. Mikä sen parempi ja turvallisempi tapa näyttää lapselle maailmaa ja sen moninaisuutta kuin tehdä hänen kanssaan pieni matka.

Tämän kertainen lapsivieras on osoittanut erityistä urheutta kielten kanssa. Hän on kysellyt lauseita, joita voisi sanoa tarjoilijalle tai saksankieliselle aviomiehelleni englanniksi tai saksaksi. Samalla hän on laittanut aviomieheni puhumaan suomea. Tästähän se kielten oppiminen juuri lähtee, käytännön tarpeista ja rohkeudesta kokeilla.

Monien lapsivieraiden jälkeen on muodostunut hyvin selvät sävelet siitä, mitä Kölnissä kuuluu tehdä.  Sukulaistyttöjen lisäksi nämä paikat on testattu hyvien ystävien pikkupojilla. Tässä esimerkkejä Kölnin lapsiystävällisistä kohteista.

Suklaamuseo
Reinin rannalla seisova suklaamuseo on aivan ehdoton kohde, vaikka siellä olisi jo kerran käytykin. Monipuolinen museo esittelee niin suklaan tuotantoa ja tuontia sademetsistä Eurooppaan kuin erilaisia suklaamuotteja ja pääsiäismunien yllätyksiäkin. Olen käynyt museossa jo viisi kertaa, enkä ole kyllästynyt.

Museon ohessa on myös iso myymälä, josta saa kaikenlaista mahdollista ja eri merkkistä suklaata. Aulasta pääsee kahvilaan, jossa myydään niin isoja suklaakakkupaloja, etteivät lapset ole jaksaneet syödä niitä loppuun. Täydellinen paratiisi siis.


Tuomiokirkko
Tuomiokirkko ei ehkä ole lasten oma toive, mutta kuuluu yleissivistykseen ja onhan se hienoa jälkikäteen sanoa, että "olen nähnyt Kölnin Tuomiokirkon". Kirkon torniin pääsee kiipeämällä yli 500 rappusta,  ja sieltä avautuvat komeat maisemat Kölnin yli.
Reinin toisella puolella, Tuomiokirkkoa vastapäätä kohoaa panoramatorni, jonka näköalatasanteelle pääsee kätevästi hissillä. Se ei ole niin korkea kuin Tuomiokirkko, mutta on pikkulasten kanssa kätevämpi paikka. Näkymätkin ovat hyvät, sillä koko seinämä on lasia, toisin kuin Tuomiokirkossa.

Kirkon ja tornin välissä sijaitsee kuuluisa lukkosilta, jonka rakkauslukot alkavat jo pikku hiljaa levittäytyä kahteen kerrokseen. Saa nähdä, milloin sillasta on tullut niin painava, että uudet lukot kielletään tai vanhat poistetaan.


Keskusta
Ydinkeskustan kävelykaduilla on kaksi paikkaa ylitse muiden: Lego-kauppa sekä Kauflandin leluosasto. Lelut ovat Saksassa halvempia kuin Suomessa enkä missään ole nähnyt sellaista valikoimaa kuin tuon tavaratalon neljännessä kerroksessa. Siellä on myös muutamia leikki- ja pelipisteitä, joten osastolla saa helposti ajan kulumaan.

Näin on tietysti myös Lego-kaupassa, jonne voi myös pysähtyä rakentelemaan kaikenlaista tai kasata itselleen ukkelin kotiin viemisiksi, tämä toki kassan kautta.


Eläintarha
Kölnissä on erinomainen eläintarha. Se on suuri ja monipuolinen ja erittäin eläinystävällinen. Alue on vehreä ja kasvillisuus noudattelee usein eläinten alkuperäistä asuinpaikkaa. Leijonia ja krokotiileja pääsee katsomaan ihan viereen, vain pleksilasin taakse, ja pingviinit uiskentelevat niin lähellä, että niitä voi melkein koskettaa. 
Omat suosikkini Kölnin eläintarhassa ovat pinkkioranssit flamingot, gorillat, norsut ja kirahvit. Jälkimmäisten kanssa meinasi maanantaina käydä hassu juttu: eräs pariskunta oli juuri ruveta parittelemaan, kaikki oli jo valmista mutta sitten naaras kuitenkin vetäytyi. Olisihan se ollut ihan mielenkiintoista nähdä, mutta onneksi ei tarvinnut alkaa selittää lapselle mitään. 
Eläintarhassa saa menemään tunteja, sillä siellä on myös mukavia leikkipaikkoja. Jätimme valiin puolet terraarioista ja kaikki lintutalot ja vietimme aluella silti yli neljä tuntia.

Alle kolmevuotiaat pääsevät eläintarhaan ilmaiseksi, ja sinne myydään myös aika edullisia vuosikortteja. Tämä ei varmasti jäänyt viimeiseksi vierailuksi.
Erityisesti tämä oli elämys.

Puistot ja italialaiset jäätelöbaarit
Usein lasten kanssa riittävät ihan tavalliset jutut. Lähellämme on muutama kiva puisto ja niissä leikkialueita. Ihan vain uuden liukumäen testaaminen tai kirjan lukeminen ilta-aurinkoisessa puistossa kelpaavat hyvin viihdykkeeksi. Tuomiokirkon lähellä on hauska leikkialue, jossa voi kahlata lämpimässä vedessä erikokoisten ja näköisten metallikuutioiden seassa. Oli kuulemma ihan parasta.

Kölnissä on lukuisia italialaisia jäätelöbaareja, joten kesällä ne kuuluvat vakituiseen turistiohjelmaan. Meidän lähipaikkojen irtojäätelö maksaa 1-1,20 € pallo, eikä se ole mikään pikkupallo. Kölnissä asuu paljon italialaisia, joten se selittää myös jäätelön.


Kakkakirja
Viime kesästä asti minulla on tarjota myös uusi vetonaula: Kakkakirja. Kyseessä on Andrus Kivirähkin pikkutarinoita sisältävä Koiranne alkaa kohta kukkia - teos (suom. Heli Laaksonen). Sitä lueskellaan aina, kun tarvitaan vähän hauskuutusta tai lepotaukoa turismista. 

Eräs pikkupoika oli kysynyt Espoossa äidiltään kevättalvella, voidaanko taas lähteä Kölniin lukemaan sitä kakkakirjaa, jossa puistossa asuva kakka rakastuu voikukkaan ja menee naimisiin. Hyvä, että jotain on jäänyt reissusta mieleen. Tämänkertaisen vieraan lempitarinaksi on noussut satu pienestä paukusta, jonka pojat vapauttavat kuuhun. 
Tällainen on siis Casa Heidin tarjoama lasten turistipaketti.
Millaisia paikkoja sinun kotikaupungissasi kierretään? 
2 comments on "Kölnin lapsiystävälliset kohteet"
  1. Hei, kiva kun kirjoitit, Köln on aika lähellä meitä (Utrechtiä). Se on meille varmasti hyvä lomakohde parin vuoden päästä! Terveisin Satu / hollanninsuomalainen.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva jos vinkeistä on apua!
      Saksalaiset tykkäävät lapsista, ja täällä keskustan alueella on ihan helppo pyöriä lasten ja rattaiden kanssa. Mulla on käynyt vieraina 2-10-vuotiaita lapsia ja kaikki ovat viihtyneet :)

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?