Kolmas kirja uunista ulos

Siinä se nyt on. Noin 44-sivuinen tekstitiedosto, hiottuna, lakattuna ja kiillotettuna matkalla kohti valmista kirjaa. Sanonpa sen nyt heti tähän, että tämän kolmannen kirjan kirjoittaminen on ollut todella hauskaa ja melkein surettaa luovuttaa se eteenpäin. Vaikka ei oikeasti sureta, sillä onhan se aina juhlapäivä, kun projekti valmistuu. Enkä enää malttaisi odottaa, että kuulen, mitä te lukijat olette mieltä tästä uudesta tarinasta!

Viime talvena aloittamisen epävarmuudessa rämpiessäni kustannustoimittajani muistutti, että toinen kirja on aina vaikein ja sehän meillä jo on plakkarissa, joten nyt voidaan vain nautiskella.

Ja voi pojat, miten olenkaan nauttinut!

Kirjoitustyö sai lentävän lähdön maaliskuisen residenssikuukauden myötä. Neljäviikkoinen oleilu Villa Sarkiassa Sysmässä oli erittäin hedelmällistä. Mahdollisuus kokopäiväiseen kirjoittamiseen vahvisti minulle myös sen, että tämä on sitä, mitä haluan tehdä ja mikä tekee minut onnelliseksi.

Haloo, täällä Hilja -nimisen teoksen ensimmäinen versio valmistui toukokuun lopussa Madridin matkaan mennessä. Kirjoittamisen raskain vaihe on juuri tämä tarinan loppuun puskeminen. Näihin aikoihin kuuluu myös se vaihe, kun alkuinnostus on laantunut eikä oikein itse jaksa uskoa tekstiin vaan haluaisi huuhtoa sen pytystä alas.

Näin en kuitenkaan (onneksi) tehnyt.

Kesällä otin tietoisesti etäisyyttä Hiljaan, kunnes valmistelin tekstin kesähelteillä esiluettavaan kuntoon. Yksi työprosessini tärkein osa kun on tekstin lukeminen ääneen koeyleisölle. Vasta lasten reaktiot kuultuaan voi olla varma siitä, että teksti ja tarina toimivat ja ovat ymmärrettäviä muillekin kuin kirjoittajalle itselleen.

Paras palaute tulikin siskonpojalta, joka totesi, että elokuvien jatko-osat ovat yleensä huonompia kuin ensimmäinen mutta Hiljassa taitaa olla juuri toisinpäin. Jes!

Vielä yhden kirjoituskierroksen jälkeen tekstitiedosto lähti syyskuun alussa kustannustoimittajalle, joka palautti tekstin kommentoidun version jo syyskuun lopussa. Koska syksyni on ollut täynnä erinäisiä matkoja ja kirjarientoja, on tekstin viimeistely saanut odottaa ihan rauhassa. On myös hyvä saada tarinaan tiettyä etäisyyttä, jotta loppuviimeistelyn voi aloittaa tuorein silmin.

Tällä viikolla olen tehnyt käsikirjoitukseen viimeiset muokkaukset, ja ihmetellyt, miten mainio siitä on kuukausien myötä muokkautunut, vaikka siis itse sanonkin. Pian se jatkaa matkaansa kohti kuvittajan työpöytää ja taittoa. Nadjan kuvien myötä teos alkaa viimeistään elää omaa elämäänsä.

Kirja saapuu taittoversiossaan vielä kerran tarkistettavaksi joskus alkuvuodesta, ja huhtikuussa sitä saa kirjakaupoista kautta maan.

Sen voin jo luvata, että tiedossa on vauhdikas syksyinen tarina, jossa ollaan muun muassa puolukkametsällä ja eläintarhassa, rakennetaan agenteille sisäpuhelin, järjestetään yleisurheilutreenit ja ihmetellään isosiskon murrosikää. Loput saatte lukea itse <3

Nyt leijun hetken tässä valmiin kirjan tuottamassa euforisessa tunnelmassa, kunnes muut projektit kutsuvat - tai ajatukset siitä, mitä olisi ehkä vielä pitänyt muuttaa tai tehdä toisin, sillä eihän kirja lopulta koskaan ole täysin valmis. Mutta sitä en ajattele vielä tänään.