Isä vanhempainvapaalla, äiti töissä - näin meillä sujui

Sinne menivät miehen neljä viikkoa vanhempainvapaalla ja minun kirjoitusaikani. Mies otti kopin kotihommista ja vauvanhoidosta, kun minä sain tehdä puolikkaita kirjoitustyöpäiviä ja viimeistellä viidennen Hilja-kirjan. Lähdin yleensä kotoa klo 9.40 ja palasin noin 14.30, koska ensimmäisinä viikkoina imetin vielä niihin aikoihin. 

Meillä on seinällä suurinpiirteinen päiväaikataulu helpottamassa molempien yleiskuvaa vauvan päivärytmistä, mutta sitä ei noudateta liian orjallisesti, koska joskus Toivo nukkuu aamupäivällä tunnin, toisina päivinä yllättäen kaksi. Joskus taas iltapäiväunet jäävät lyhyiksi ja uni maittaa illalla aikaisemmin.

Olin etukäteen ajatellut, että minä en ole se emäntä, joka on koko ajan neuvomassa, miten pitää tehdä ja milloin, mutta hoitovastuun luovuttaminen oli yllättävän vaikeaa. Ensimmäisen viikon ajan mies sai minut kiinni lauseista, jotka alkoivat "Tänään sinun pitää...." ja "Muistathan, että...". Tästä tuli vähän sanomista puolin ja toisin, mutta sitten alkoi sujua. Mies teki omatoimisesti kotityöt, jotka minä olisin kotona ollessani tehnyt.

Kahden viikon kohdalla tuntui, että vauva loukkaantui, kun minä en osannutkaan lusikoida ruokaa suuhun yhtä nopeasti kuin Papa. 

En ollut etukäteen edes miettinyt, miten tämä tulee onnistumaan tai mitä jos ei onnistu. Vauva tuntuu olevan kaikkiruokainen ja juo mielellään pullosta, ja olen sellaiseen aikaan poissa, johon osuu päivän molemmat unihetket, joten eiköhän kaikki suju hyvin. Niin sujuikin.

Vain muutamana päivänä vauvalla oli selkeästi ikävä äitiä, viikonlopuista tuli äitipäiviä ja nyt näiden viikkojen loputtua hän takertuu mielellään äitiin kuin takiainen. Osittain tämä johtuu siitäkin, että olen lopettanut imettämisen vahingossa lähes kokonaan. Vauva ei ole pyytänyt enkä minä ole tarjonnut, joten imetän enää vain öisin. Hän on myös alkanut nukkua omassa sängyssään, mikä  saattaa sekin lisätä muuta läheisyydenkaipuuta, jonka antajaksi kelpaa paremmin äiti.

Olin etukäteen suunnitellut, mitä kaikkea ehdimme tehdä, kun olemme kumpikin kotona. Paljon urheilua ja kodin järjestelyä ja vaikka mitä. Haha joo. Risaiset yöt ja työt veivät energiat aika hyvin, ja usein iltapäivällä oli urheilemisen sijaan nukuttava päikkärit. Sitten oli tietysti kaikkia kotitöitä ja iltamenoja ja niin viikko hävisi ja oli taas perjantai.

Moni on kysellyt, miten kirjoittaminen sujui imetysaivoilla. Voin onnekseni sanoa että hyvin, vaikka se olikin raskaampaa kuin odotin. Tukeuduin rutiineihin: Lähtö joka päivä samaan aikaan, kirjastossa aina sama työpöytä jne. Kun työaikaa oli käytössä vain rajallinen määrä, se oli pakkokin hyödyntää tehokkaasti.

Työntekoa ja nukkumista helpotti myös se, että aloimme parin viikon jälkeen kokeilla uutta nukkumisjärjestelyä. Mies ei ole aamuihminen enkä minä ole yökukkuja. Kun mies heräsi vauvan kanssa aikaisin aamulla, jotta minä sain nukkua vähän pidempään, hän oli koko loppupäivän kuin zombi. Minun taas oli pakko saada nukkua, jotta kirjoittamisesta tulee jotakin. Toivolla oli ensimmäisellä viikolla useampi tosi hankala yö, joiden jälkeen oli keksittävä jotain.

Koska lapsi saa yöllä pullon ja sen voi antaa mieskin, aloimme tehdä seuraavasti. Lapsi menee nukkumaan 19-19.30 ja minä klo 22. Imetysruokailu on noin klo 23, minkä jälkeen vaihdan työhuoneeseen nukkumaan ja mies menee makkariin. Lapsi saa pullonsa jossain vaiheessa, ja kun hän seuraavan kerran havahtuu tutin puutteeseen tai röyhtäisyyn, vaihdamme sänkyjä, jotta mies saa nukkua oman viiden tunnin pätkänsä rauhassa. Tämä on usein noin klo 4.30. Jos aamuyö on rauhaton tai Toivon unet loppuvat klo 05.50, se ei haittaa, koska olen saanut nukkua. Ja se on muuten ihanaa se!

Ehdottomasti näissä viikoissa parasta oli jaettu vastuu ja yhdessä tekeminen. Minä en ollut enää ainoa, joka kärsi yökukkumisista, ja mies saattoi lähteä Toivon kanssa ulkoilemaan iltapäivällä niin, että sain olla rauhassa kotona. Myös muita menoja sai kivasti sumplittua, kun molemmilla oli aikaa. Pääsimme jopa kahdesti lounastreffeille, kun Kölnin varamummo tuli viihdyttämään vauvaa.

Miehen loppukommentti näiden viikkojen jälkeen oli, että olipa rentoa. Toki vauvan kanssa hengailu, kahvinjuominen ja ulkoilu on leppoisampaa kuin pitkät toimistotyöpäivät. Minusta taas oli kuuden vauvakuukauden jälkeen ihanaa kirjoittaa ja upota omaan maailmaani. Rakastin aamuisia pyörämatkoja kirjastoon, vaikka joskus sai pakottaa itsensä keskittymään. Flow-hetkiäkin tuli, vaikka loppusuoralla meinasi iskeä turnausväsymys. Kirja kuitenkin tuli valmiiksi aikataulussa.

Oli ihanaa saada olla se, joka lähtee aamulla ja jonka puhelimeen kilahtelee hauskoja tilannekuvia päivän varrelta (kuten tämän jutun kuvituksessa). Toivo oppi ryömimään juuri, kun papa palaa töihin. Kiva.

Nyt on kuitenkin mukava olla taas kotiäiti ilman takaraivossa jyskyttävää painetta saada jotain aikaan. Väsymyskään ei haittaa, kun ei ole tulospaineita. Edessä on neljä viikkoa papan työaikaa, kunnes osat vaihtuvat jälleen.