Minusta tuntuu, että elämä vauvan kanssa kehittyy kahden - kolmen kuukauden jaksoissa. Jo syksyllä olin sitä mieltä, että ensimmäiset kolme kuukautta olivat raskaat tai raskaimmat. Oli itkuisuutta, mahavaivoja, jatkuvaa kantorepun käyttöä ja epävarmuutta siitä, mitä menoja uskaltaa sopia ja miten vauva niillä pärjää. Koti tuntui usein paremmalta paikalta kuin huutavan vauvan kantaminen tai kärrääminen kaupungin läpi.
Olimme lokakuussa Suomessa, mistä alkoi erittäin mukava jakso. Toivo oppi nukkumaan vaunukopassa sekä viihtymään missä tahansa, minne menimmekin. Emme enää olleetkaan niitä, jotka tapaamisissa keskittyivät vain lapsen hyssyttelemiseen tai viihdyttämiseen.
Uuden vuoden ympärillä oli kuuluisat puolivuotishulinat huonoine öineen, mutta niiden jälkeen elämä on taas alkanut löytää uomiinsa. Toivo syö kaikkea, mitä tarjotaan, ja erittäin hyvällä ruokahalulla. Hän nukkuu taas paremmin (ja vain omassa sängyssä!) ja on hereillä ollessaan helppo seuralainen. Viimeisen parin viikon aikana hänestä on kuoriutunut oikein hauska vekkuli.
Tässä muutamia huomioita pian seitsenkuisesta vauvasta:
Huomionhakuisuus, flirttailu
Viimeisten viikkojen aikana vauvan intoilmeeksi on tullut koko naaman peittävä hymy. Kuvitelkaa hampaaton mummo, joka vääntää naamansa Naantalin auringoksi niin, että silmätkin menevät sikkuraan. Tällä ilmeellä Toivo pyrkii hurmaamaan lähiympäristönsä. Minä vähän epäilen irvistyshymyn tehoa, mutta miehen mukaan se uppoaa kuin veitsi voihin.
Toivo onkin, ehkä kaikkien muiden vauvojen tapaan, huomionhakuinen ja aika kova flirtti. Parasta on se, jos saa aikuisen jakamattoman huomion. Lapsetkin käyvät, ja kiinnostus toisia vaahtosammuttimia kohtaan on selvässä kasvussa.
Yksi uusimpia juttuja ovat myös limapusut. Suukko ei ole suukko, jollei äidillä ole sen jälkeen puoli poskea tai koko leuka märkänä.
Kiinnostus kaikkeen ympärillä
Kaikki tuntuu tällä hetkellä kiinnostavalta äidin hiuksista mattojen kulmiin. Asioihin pitää päästä käsiksi ja ne pitää saada suuhun. Tällä hetkellä sijoittelemme uudestaan olohuoneen lattialla levänneitä ruukkukasveja ja mietimme, miten miehen lp-kokoelma suojellaan. Ei-sanan oppiminen on toki hyvä juttu, mutta arkea helpottaa, jos vauvan saatavilla ei ole liikaa houkutuksia.
Erilaiset materiaalit tuntuvat mukavilta, ja kaikista jännittävimpiä ovat etikettilaput.
Äänteet - hoo, huu, gugugu, rororo
Minusta tuntuu, että joka aamu herään erikuuloinen tyyppi pinnasängyssä äännellen. Välillä Toivo kuulostaa kanarialinnulta, välillä murisee kuin karhu tai kiljuu pelkästä kiljumisen riemusta. Äänneketjut ovat ilmestyneet puheeseen tällä viikolla.
Hekottaminen, käkättäminen
Liikkuvainen lapsi on myös kova peuhaaja. Erityisen kivaa on kieriä ja telmiä äidin ja isän sänkyä ympäri, kun äiti yrittää illalla saada yöpukua päälle. Vahingoniloinen käkätys vaan kaikuu, kun äiti on pulassa väkkärän kanssa.
Meille muutti tiistaina syöttötuoli, ja uusin paras leikki on tavaroiden pudottelu tuolista sillä odotuksella, että joku ottaa kopin ja palauttaa ne pudottelijalle, jotta hän voi lähettää ne uudelleen matkaan.
Energisyydestään huolimatta Toivo pitää myös kirjoista ja tutkii niitä tarkkaavaisesti. Hän oikein hihkuu innosta, kun saa sylissä eteensä tuttuja opuksia. Lempikirjaa en enää uskalla antaa hänen itsensä katsottavaksi, koska sen järsityistä reunoista irtoaa paperimujua.
Taitaa olla äitinsä poika: elämässä pitää olla sopivassa suhteessa liikettä ja kirjallisuutta.
Ryömintä, konttaaminen
Vauva on aina ollut liikkuvainen ja lastenlääkäri kehui vartalon hallintaa jo pariviikkoistarkastuksessa. Tällä hetkellä Toivo pääsee halutessaan ryömimään pieniä pätkiä, mutta konttaaminenkin on vain ajan kysymys, sillä niin usein hän hakeutuu konttausasentoon huojumaan ja heijaamaan itseään edes takaisin.
Nautinkin viimeisistä rauhallisista hetkistä, sillä kohta alkaa täyden vahtimisen aika. Vaikka hauskaahan kehityksen seuraaminen on, ja vauvaa tuntuu itseään turhauttavan se vielä puuttuva pieni sykäys, jonka konttaaminen vaatii.
Itsenäisyys
Vauvaa ei tarvitse koko ajan viihdyttää vaan hyvin usein hän pärjää puuhissaan yksin. Tätäkin kirjoittaessani hän keinuttelee itseään babysitterissä ja tuhoaa kirjaa, jota pitäisi olla mahdoton saada rikki. Usein hän päiväunilta herätessään ei ala äännellä vaan tutkii sängyssä omiaan. Itkuhälytin välittää kummallista kahinaa ja öhöttelyä, kunnes menen katsomaan, mitä makuuhuoneesssa puuhaillaan.
Parasta on se, että vauva pysyy suht hyvin paikallaan ja pärjää pari minuuttia yksin sitterissä tai olohuoneen lattialla. Vessaan saa siis mennä yksin. Vielä hetken.
Ruokahalu
Meillä asuu tyyppi, jolla on hyvä ruokahalu ja joka ei tunnu olevan liian nirso. Kaikki uudet maut otetaan mielenkiinnolla vastaan. Pääasia, että ruokaa on tarjolla säännöllisesti ja paljon. Myös vatsa tuntuu kestävän hyvin lisääntyneet ruokamäärät ja -lajit. Syöttötuolissa on mukavaa, ja jos suuta availee kuin linnunpoikanen, sinne saattaa jotain saadakin.
Imetys on viime viikkoina vähentynyt kuin itsestään, sillä Toivo on tyytyväinen lusikkaan eikä juuri koskaan elehdi tissin perään. Imetän kahdesta kolmeen kertaa vuorokaudessa, mutta enemmän kyseessä on turvallisuuden haku kuin ruokailu.
Nauru lisääntyy taloudessamme joka päivä, koska eihän tuollaista hymyrutussa pörisevää kuolanaamaa voi vakavissaan katsoa. Olen epäillyt omia äidintunteitani kaiken uuden edessä, mutta tämä tyyppi on sulattanut äidin sydämen jo monta kertaa. Taisimme saada aikaan ihan kelpoyksilön.
Be First to Post Comment !
Post a Comment
Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?