Omituinen Suomen reissu

Palasimme viikko sitten Suomesta, mutta reissusta toipumiseen on mennyt monta päivää. Flunssa, rikkonaiset yöt ja liikkumaan oppineen lapsen uudet kujeet ovat taanneet sen, että äitiä väsyttää eikä hän ehdi ajatella juuri muuta kuin "mihin se lapsi taas on ehtinyt".

Jos minun pitäisi tiivistää Suomen reissu yhteen sanaan, se olisi omituinen. Tämä oli ensimmäinen kerta kymmenen Saksan vuoden aikana, jolloin laskin Suomessa öitä siihen, että pääsen taas kotiin. Syyt siihen ovat tässä:

Mahatauti ja flunssa

Sairastuin flunssaan reilu vuorokausi ennen matkaan lähtöä enkä ollut siinä vireessä, jossa lähdetään roudaamaan vauvaa, rinkkaa ja rattaita maasta toiseen. Toivo on kuitenkin hyvää matkaseuraa ja selvisimme perille hyvin. Ensimmäiset kaksi Suomi-päivää parantelin flunssaa sisätiloissa ja vasta neljännen päivän iltana uskalsin saunaan. Valitettavasti vauvakin sai flunssan. 

Vietimme toista yötä vanhempieni luona, kun isääni iski vatsatauti. Äitini sairastui seuraavana päivänä, ja me flunssapotilaat pelkäsimme pahinta. Onneksi vältimme taudin, mutta porukka oli aika surkeassa kunnossa sinä päivänä, kun olisi pitänyt mennä osallistumaan liikuntapäivään ja tapaamaan ystävää Lahteen.

Syömisongelmat

Toivolla oli varsin rankka viikko, sillä se alkoi oksentelulla kotona ja jatkui nuhalla Suomessa. En edelleenkään tiedä, mikä vatsaogelman aiheutti, koska mahataudilta se ei tuntunut. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin hän alkoi syödä kunnolla. Kolme päivää meni maidolla ja sitten kelpasivat vain hyvin hyvin sileäksi soseutetut ruuat.

Tähän asti vauva ei ole koskaan ollut valikoiva, mutta yhtäkkiä ei kelvannut mikä tahansa. Pöljänä en tajunnut, että hänellä oli silti nälkä, vaikka juuri se tarjolla ollut ruoka ei kelvannut. Niinpä öisin alkoi kulua suuria määriä maitoa kalorivajeen paikkaamiseksi.

Huonot yöt

Minua varoitettiin etukäteen, että kestää aikansa, ennen kuin lapsi nukkuu kunnolla vieraassa paikassa, mutta en ollut varautunut siihen, että vauva nukkuu koko reissun äärimmäisen huonosti. Ensin vaivasivat nuha ja syömättömyys ja sitten nälkä, sillä kun mahavaivasta menetetyt grammat tulivat takaisin, iski myös kasvupyrähdys.

Eräänäkin yönä hän söi seitsemän kertaa. Kotona yökukkumisen olisi voinut jakaa miehen kanssa, mutta reissun päällä piti pärjätä yksin ja selvitä samalla omastakin flunssasta. Stressiä aiheutti sekin, että yömetelimme häiritsi muita nukkujia.

Aloin nukkua vauvan kanssa yhdessä aamupäiväpäiväunet, koska muuten en olisi selvinnyt eteenpäin. Nyt kotona yöunet ovat parantuneet ja unipätkät pidentyneet, mikä johtuu varmasti myös siitä, että syöminen on normalisoitunut. Äidiltä vie hetken toipua. En tiedä, olenko koskaan elämässäni ollut niin väsynyt kuin nyt. Onneksi papakin voi antaa öisin pulloa.

Vierastus ja äitiriippuvuus

Johtuiko sitten sairastelusta vai saavuimmeko siihen kehitysvaiheeseen, mutta vauva alkoi ensimmäistä kertaa vierastaa. En vanhempieni luona saanut edes kääntää selkääni, kun narina alkoi. Yhtenä päivänä hän vänisi enemmän kuin kotona tavallisen viikon aikana. Olipa muuten hieman rasittavaa!

Viiden päivän jälkeen mummo kelpasi lopulta syöttäjäksi ja serkkulassa vierastaminen unohtui, kun oli niin paljon seuraa ja katsottavaa. 

Säät

Olin etukäteen miettinyt ja hieman stressanutkin sitä, millaiset varusteet Suomen helmikuuhun tarvitaan. Useina päivinä sää ei kuitenkaan eronnut Kölnin syysmyrskyisestä talvesta mitenkään. Yhtenä päivänä onnistuin saamaan edes hieman talvifiilistä, kun kävimme vaunuttelemassa aurinkoisessa pikkupakkasessa.

Sininen taivas nähty mutta missä talvi?

Iloinen yllätys oli myös se, että vanhemmiltani löytyi äitiyspakkauksen mukana tullut toppahaalari, joka oli purevassa tuulessa ja nollakeleissä tarpeellinen. Mutta talvi, sitä Suomi ei tarjonnut.

Liikkumaan oppiminen

Huonojen öiden ja ruualla puljaamisen lisäksi vauvan kehitys otti isoja harppauksia eteenpäin. Ensimmäisinä Suomi-päivinä hän tajusi, miten kontataan ja loppureissulla eteni jo useampia metrejä. Nyt kotona häntä ei pidättele enää mikään vaan rohkeus ja taidot kasvavat päivä päivältä. Konttaaminenkaan ei enää riitä, vaan hän haluaa koko ajan seisomaan.

Toki liikkuminen olisi saattanut alkaa kotonakin juuri nyt, mutta ehkä eri ympäristö ja uudet virikkeet auttoivat kehittymään. Mies epäili, toinko kotiin samaa lasta laisinkaan, sillä vauvasta on tulossa kovaa vauhtia taapero.

Imetyksen loppuminen

Viimeisenä omituisuutena lisättäköön vielä, että vauva lopetti Suomessa tissittelyn. Imetys on vähentynyt portaittain ja kuin huomaamattaan ja olin ajatellut, että reissun jälkeen jätän viimeisenkin imetyskerran pois. Mutta vauva päätti toisin.

Tuntui turhalta roikottaa häntä yöllä tissillä, kun lopputulos on kuitenkin se, että hän tarvitsee myös pullon. Olisin toki sallinut tissin, mutta koska lapsi ei tuntunut kaipaavan, minä lopetin tarjoamisen. Maidon tuotanto on loppunut nopeasti eikä lopetus ole aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia.

Lopuksi

Reissu oli monella tapaa opettavainen enkä harmittele, että lähdin. Sairaspäivien jälkeen ehdimme nähdä monia sukulaisia ja Toivo nautti huomiosta ja ihmisten seurasta. Minäkin sain kivaa vaihtelua vauvan kanssa kotona hengailuun. Lienee myös aika klassista, että matkan päällä sairastutaan ja sairastetaan.

Mietin kuitenkin kovasti tulevaa ja sitä, millaisiksi Suomen reissut jatkossa muovautuvat. Lapsen kanssa kaikki on toisenlaista ja yritän ehkä päästä kotimaahan joskus myös ilman jälkikasvua. Yksi asia on selvä: muutos on täällä.