Monday 8 June 2020

Lisää vihreyttä olohuoneeseen

Mistä tietää, että asunnossamme asuu juuri kävelemään oppinut ja kiipeilystä kiinnostunut taapero?
Kaikki kasvit alkavat olla vähintään metrin korkeudella lattiasta. Opimme nimittäin kantapään kautta, että vaikka lapsi ei tänään ylttäisi johonkin ruukkuun, huomenna voi olla eri asia. Muutamasta kasvista on jouduttu luopumaan, koska niille ei löytynyt enää turvallista paikkaa, joten oli aika hankkia muutama käytännöllisempi ja pienempi asunnon vihertäjä.

Pidän viherkasveista, koska ne tuovat mukanaan tunnelmaa ja hyvää energiaa. Meillä on se onni, että vastapäisen talon seinää peittää villiviini ja ikkunamaisema on kesäisin erittäin vihreä, mutta kaipaan kasveja myös sisälle. Valitettavasti en ole mikään viherpeukalo ja hyvistä yrityksistä ja erilaisista muistisäännöistä huolimatta unohdan kastella kasvit, kunnes ne lerpattavat. Suomalaisella takoo mielessä, että kastelu kerran viikossa riittää, mutta kuulin juuri, että ystäväni viherkasvit kukoistavat, koska hän kastelee ne pari kertaa viikossa.

Minun täytynee keksiä lisää muistisääntöjä.
Lauantaina sain miehen apuun, ja hetkessä moni kasvi oli saanut uudet mullat ja ruukut. Mies myös taiteili uuden viherkasvin roikkumaan sohvan päälle, ja voi että miten kivalta se näyttääkään! Poikakin saa kasvaa aika monta vuotta, ennen kuin tulee ylettymään ja ulottumaan siihen asti.
Saimme valmiiksi myös toisen pitkäaikaisen projektin. Olohuoneen erkkerin ikkunoiden ulkopuolella on leveät ikkunalaudat ja rautakehikko, joten ikkunoihin saisi laitettua kaukalot kukkia varten. Talvella jonkin mainoslehdykän mukana tuli siemenpussillinen niittykukkia ja hyönteiskatouutisointia seuratessani päätin, että tänä vuonna teemme jotain kaupunkiympäristön viherämiseksi. 
Saa sitten nähdä, mitä laatikoihin kasvaa vai kasvaako mitään, mutta tästä tulee elämäni ensimmäinen pieni kaupunkipuutarhaprojekti. Jos kasvu onnistuu hyvin, tästä tehdään tapa. Ensi vuonna poikakin on jo isompi ja voi päästä mukaan puutarhatöihin. Tällä kertaa hänen osansa oli istua köytettynä syöttötuolissa, nakertaa maissinaksuja ja seurata kiinnostuneena, kun keittiön pöytä täyttyi ruukuista ja mullasta. 

Tästä eteenpäin meillä seurataan kasvun iloa sekä sisällä että ulkona.
2 comments on "Lisää vihreyttä olohuoneeseen"
  1. Ei kannata muuttaa toimivaa kastelurytmiä. Kasviharrastajat tarkkailevat kasvejaan usein ja kastelevat tarpeen mukaan. Kasteluun vaikuttaa valon määrä, kasvilaji, ilman kierto, lämpötila jne. Itsellä esim. paahteisella ikkunalla kastelen joitakin joka toinen pvä, joitakin 1 krt/vko. Talvisin harvemmin. Useimmat kasvini selviävät myös unohduksista. :)

    ReplyDelete
  2. Mun täytyy tosiaan oppia kuuntelemaan ja katselemaan kasveja ja hoitaa tarpeen mukaan. Yritän muistaa edes sen yhden kastelupäivän viikossa, sillä vaikka näkisin nuupahtaneita kasveja, veden lisääminen tuppaa unohtumaan. Tällä hetkellä olen kuitenkin niin iloinen kaikista uusista vihreistä, että jaksan tarkkailla!

    ReplyDelete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?