Eifelin luonnonpuisto tarjoaa pakopaikan Kölnistä

Blogini lukijat ovat varmasti huomanneet kasvavan kaipuuni vihreään luontoon ja pois kaupungin ytimestä. Voisi sanoa, että tämän kesän kolme parasta viikkoa olen kuluttanut Husumissa Pohjanmeren rannalla, suomalaisella maaseudulla ja Eifelin luonnonpuistossa Kölnin kupeessa.

Olen kotoisin maalta mutta en koskaan ole haikaillut takaisin asumaan maalle. Olen ollut tyytyväinen kaupungeissa, joissa on kulttuuritarjontaa, kahviloita ja lyhyet helpot välimatkat, jotka voi kulkea kävellen tai pyörällä, sillä en aja autoa. Entisessä elämässä ei kaivata vihreyttä, koska elämä oli työn, harrastusten ja ravintolatreffien täyttämää. Ensin lapsi muutti elämän rytmin ja sitten jäin freelanceriksi, joten nykyään en valitse illallisravintolaa vaan mietin, mihin leikkipuistoon menisin lapsen kanssa iltapäivällä ja voi kun olisikin oma piha. Rauhallinen ympäristö olisi omiaan myös kirjoittamisen taustalle. Ikä taitaa alkaa painaa, sillä olen huomannut, että mitä enemmän ympärillä on vihreää, sitä paremmin voin.

Koska miehellä on tältä vuodelta paljon lomia käyttämättä, päätimme pitää syyskuun alussa yhteisen lomaviikon. Loman ainoa tavoite oli, että ikkunoista näkyy vihreä maisema eikä ihmisiä ja lapsi pääsee helposti ulos leikkimään. Meillä kävi tuuri, sillä löysimme edullisen loma-asunnon, jonka pihapiirissä seisoi liukumäki ja keinut ja polkutraktori. Asunto oli remontoitu vanhan ristikkotalon navettapäätyyn ja sitä ympäröi vihreä niitty, jolla eläimet ovat ennen laiduntaneet.

Vaikka noin tunnin matkan päässä Kölnistä ja keskellä Eifelin aluetta sijaitseva Konzenin kylä on lähellä palveluita ja sen läpi kulkee vilkas autotie, meillä oli siellä oma pikku keidas. Majapaikkamme sijaitsi vain parin sadan metrin päässä Belgiasta, ja kävelinkin monta kertaa rajan yli metsään. Ensin piti ylittää Vennbahn -pyörätie, joka on yksi Euroopan pisimmistä pyöräreiteistä ja rakennettu entisen junaradan paikalle. Sen takana odotti Hohes Venn eli belgialainen, myöskin Eifeliin laskettava luonnonpuisto retkeilyreitteineen. 

Raikasta ilmaa, metsää ja vaellusreittiä on muuten koko Kölnin lounaispuolella sijaitseva Eifelin alue pullollaan. Sen verran oli huonoa tuuria matkassa, että mies flunssaili ensimmäiset lomapäivät, minkä jälkeen Toivo kuumeili pari päivää, ja lisäksi monena päivänä satoi. Emme siis tehneet niin monia retkiä Eifelin alueella kuin olisin halunnut, mutta samalla viikko oli juuri sitä, mitä olin kaivannut.

Loma sisälsi luonnonrauhaa, yhdessäoloa, Tour de Francen katsomista ja herkuttelua muun muassa suoraan pensaasta poimituilla karhunvadelmilla. Kun pojat sairastivat, minä sain tehdä omia retkiäni metsään. Aika täydellinen lomakonsepti, sanoisin.

Erityisesti kolmannella metsäretkellä tajusin yhtäkkiä, miten helppoa hengittäminen oli. Allergiat ovat alkaneet vaivata minua vuosi vuodelta enemmän ja Kölnin ilmanalassa on sellainen keitos, etten edes halua tietää. Mutta yhtäkkiä seisoin kosteassa ja hyvältä tuoksuvassa havumetsässä, jonka raikas ilma tuntui kirkastavan koko kehon. 

Viikon jälkeen palasimme kuusikaistaista autobahnaa vuokra-autolla kotiin ja vaihdoimme päälle shortsit, sillä Eifelin syksyisen viileyden jälkeen Kölnissä odottikin vielä kesä. Eiköhän arki tästä lähde taas rullaamaan omalla painollaan, mutta verkkokalvoille jäi elämään vihreys. Ja tieto siitä, että näille seuduille tullaan varmasti uudelleen.