Kylässä Hampurissa

Viikonloppuna tallailin Hampurin harmaita katuja yhdistetyllä työ- ja huvimatkalla. Olisin voinut tehdä tiukan matkabloggaaja-ohjelman ja käydä ihmettelemässä uutta Elbphilharmonieta, testata uuden kameran ominaisuuksia kuvaamalla Landungsbrücken satama-aluetta tai selvittää edes, mitä näyttelyitä kaupungissa on pyörii. 

Sen sijaan keskityin ihmisiin ja olin vain kylässä Hampurissa.

Parin päivän aikana ehtii vaihtaa parin vuoden kuulumiset ja vähän enemmänkin. Vaikka harvoin nähdään, juttu jatkuu juuri siitä, mihin se viimeksi jäi.

Mielessä kävi, että pitäisi kuvata ja tehdä enemmän, mutta kyläilyllä ja turistimatkalla on eronsa. Tämän olen todennut myös Berliinissä, jossa käyn ensi sijaisesti sen asukkaiden enkä itse kaupungin takia. Ihmiset ja niiden jutut vievät voiton kaupungin tarjonnasta, niin se vain on.

Hampurin talvi on märkä ja harmaa. Perjantaita lukuunottamatta päivät olivat suhruisia mutta muistin silti taas, miten kiva ja kaunis kaupunki Hampuri onkaan. Sunnuntaina kävelin tuntikausia ympäriinsä ja kuvailin mitä sattuu, lähinnä talojen julkisivuja ja märkiä puita. Jalkakäytävät voivat yllättää epätasaisuudellaan - jos ei katso jalkoihinsa voi yllättäen olla kuralätäkössä tai kuopassa, kun päällystelaattoja puuttuu tai niitä on vain kapealla alalla. 

Tässä siis viikonlopun kuvasatoa. Sitä on vain vähän, joten ensi kerralla lupaan taas olla parempi turisti ja kuvata muutakin kuin talojen julkisivuja. Jos ehdin, sillä ystävät. 

Koti

Toisten täytyy mennä, jotta toiset pääsevät tulemaan. On yksi, joka lähti Buenos Airesiin, jotta eräs toinen voi muuttaa valmiiksi kalustettuun huoneeseen, jossa on nariseva puulattia ja iso valkopäätyinen parisänky. Ja parveke ja naapurihuoneessa hassu kämppis ja keittiössä vesiboileri ja sen vieressä vaaleanpunainen lastenkitara ja kahvikone, joka tekee kahvia teepussin näköisistä läpysköistä.

    Saksassa asuntoja ei erotella numeroilla niin kuin Suomessa vaan kaikilla talon asukkailla on sama talonumero ja alakerrassa yhteinen postilaatikkorivi. Nyt on nimi teipattu joka paikkaan, jotta postinkantaja tietää, mitä kelloa soittaa tai mihin laatikkoon kirjeet tipauttaa. Hissejähän täällä ei juuri missään taloissa ole, mutta onneksi ei ole kuin neljä kerrosta - tai saksalaisittain laskettuna kolme.

   Asuinalue ympärillä on sympaattinen. Kaikki saksalaisille tyypilliset palvelut ovat tarjolla: kemikalio, apteekki, leipomo, lihakauppa, itsepalvelupesula, etninen ruokakauppa, Penny market, kahvila, italialainen ravintola, pub... Lähin metropysäkki on parin korttelin päässä kotoa ja samaisella kadulla kaikki nuo pikkupalvelut. Joen toisella puolella, ei kovin kaukana, on täysin varusteltu ostoskeskus. Tavarataivas kahdessa tasossa. Kaikkea mitä ihminen tarvitsee ja vähän enemmänkin.

    Ensimmäisellä visiitilläni vierailin tosin ainoastaan ruokakaupassa. Siellä odottikin mukava yllätys: viisi erilaista pussia Pandan lakuja suoraan Vaajakoskelta! Voi pojat! Kämppis joutui jo koemaistamaan ja vieraskoreuttaan taisi jopa myönnytellä pitävänsä luomuyrttilakusta. Tänään ostin leipomosta täytetyn patongin, jonka nimi oli Finlandaise tomato mozzarella paquet. "Suomalaisen" siitä teki lähinnä tavallista tummempi patonki.

    Parasta asuinalueessani on ehdottomasti lähellä virtaava joki tai oikeammin kanaali, joka laskee Alster-järvestä kaupungin keskustasta. Purosen molemmin puolin kulkee hiekkapolku, jota on hyvä kulkea ja juosta. Ruuhka-aikaan siellä on syytä juosta tasatahtiin sulassa sovussa. Hyvän lenkin saisi, jos juoksisi kanaalin vartta keskustaan, järven ympäri ja toista rantaa kotiin. Matkaa kierrokselle kertyy reilusti yli kymmenen kilometriä. Fuskaamisen mahdollisuutta ei ole, koska julkinen liikenne ei kulje kovin läheltä lenkkipolkua. Oikaistakaan ei viitsi, koska Alster ei ole uimakelpoinen lätäkkö. Toisaalta maisemat ovat uudet ja niin hulppeat, että ihmeteltävää riittää, ainakin muutaman lenkin ajaksi.