Matkustaminen avartaa, sanotaan, mutta hieman vähemmällä avartumisella olisin kyllä maahanmuutostani selvinnyt.
Viime perjantaina koitti vihdoin kauan odotettu lähtöpäivä. Se, minkä piti olla mukava lyhyt aamupyrähdys Helsingistä Hampuriin, olikin 14-tuntinen päivä neljällä eri lentokentällä. Matkalaukku jatkoi vielä siitäkin pari kierrosta ja oli perillä vasta vuorokautta myöhemmin.
Vietin viimeisen yön waarini luona Vantaalla, ja hiippailin unettoman yön jälkeen aamuyön pimeydessä taksiin. Tästä se uusi elämä alkaa, mietin jännittyneenä ja seurasin öisen kaupungin valojen vilahtelua auton ikkunan takaa. Lentokentällä selvisi, että alku ei lähtö olemaan kivuton: Ensimmäinen lentoni olisi juuri sen verran myöhässä, että myöhästyn Riikassa vaihtolennolta. Paljon ei lohduttanut, kunttä Helsinki-Vantaalla minulle teetä tarjoillut mies totesi, että yleensä tämä aamun ensimmäinen Air Baltic on aina ajoissa.
Riikassa kipitin tiskille selvittelemään jatkoyhteyksiä. Ainoa vaihtoehto oli lentää Riikasta Düsseldrofiin ja sieltä edelleen Hampuriin. Seuraava lento lähtisi kello 11 eli edessä oli neljä odotustuntia Riikassa. Tässä teille kahvikuponki, olkaa hyvät. Samassa lippujonossa oli toinenkin Riikaan jumiutunut, eräs Helsingissä asuva italialainen. Päädyimme samaan kahvipöytään ja odotusaika menikin oikein mukavasti kahvia juoden ja jutustellen. Kaikenlaista siinä ehtikin sivuta suomalaisten tapakulttuurista Berlusconin politiikkaan asti. (toim. huom. kaveri työskentelee Helsingin turistitoimistossa ja on lähettänyt minulle myöhemmin Helsinkiä koskevaa mainosmateriaalia yliopistolle)
Yhden maissa olin Düsseldorfissa, ja astuin jonottamaaan seuraavan vaiheen lippuja. Siellä selvisi, että kone, johon minut on Riikasta buukattu, ei kulje kyseisenä päivänä lainkaan. Sain lipun seuraavaan Hampurin koneeseen ja samalla taas yhden odotustunnin lisää. Tässä vaiheessa koin itseni jo jossain määrin onnekkaaksi.
Tämä tunne romuttui kuitenkin pian. Portilla sain kuulla, että kyseinen lento on ylibuukattu eikä minulla ole siinä vielä istumapaikkaa. Olin jonotuslistalla numero kuusi eli aika moni saisi jäädä pois, ennen kuin paikka vapautuisi. Olin jo laukku kädessä kääntymässä takaisin lippupisteelle, kun minut minuuttia ennen koneen lähtöaikaa huudettiin tiskille ja sain koneen viimeisen paikan. Pääsin juomaan kahvia kahden liikemiehen väliin - vasta myöhemmin tajusin, että olisi pitänyt ottaa skumppa - ja lähes itkin ilosta.
Selvisin uuteen kotiin asti ja siellä uusi kämppis otti minut avosylin vastaan. Lähdimme saman tien baariin katsomaan Bundesliigan peliä, maistoin paikallista olutta ja totesin, että kyllä se tästä sittenkin lähtee liikkeelle, uusi elämä.
Kuten arvata saattaa, laukkuni ei pysynyt mukana kaikissa käänteissäni. Olin itse uudessa kodissani kuuden aikaan perjantai-iltana, yhdeksän tuntia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä, mutta laukkuni saapui perille vasta lauantai-iltana. Se oli tehnyt vielä jonkinlaisen lisäkierroksen ympäri Keski-Eurooppaa. Odottelen, josko se olisi lähettänyt minulle kortin matkaltaan.
Be First to Post Comment !
Post a Comment
Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?