Thursday 6 January 2011

Talvisää

Kaikkeen tottuu, kuten kosteisiin talvikeleihin tai lyhyeen valoisaan aikaan. Suomessa asuessa kauniiseen talvimaisemaan ja pakkasen purevuuteen sopeutuu, kuten sopeutuu muihinkin sään vaihteluihin. Vuodenajat ja auringonliikkeet vaihtuvat niin sujuvasti, että yleensä niihin ehtii sopeutua. Toista on, kun hyppää muualta mukaan. Kun aikoinani muutin Hollannista takaisin Suomeen, minulla oli  aluksi nukkumisvaikeuksia. Heräilin kummissani toukokuisina öinä neljän jälkeen outoon valoilmiöön.

Vietin joulunajan Suomessa enkä muistanutkaan, miten kauniita talviset pakkaspäivät ovat, varsinkin silloin kun myös aurinko suostuu ilmestymään. Eräänä ensimmäisistä päivistä kummastelin oudon väristä taivasta. Kello oli kymmenen ja taivas oudon vaaleanpunaista ja persikkaa. Ihmettelin, josko aurinko kuultaa pilvien takaa. Sitten isäni huomautti, että niin, aurinkohan ei ole vielä noussut. Seuraavan tunnin keskityinkin vain auringonnousun tarkkailuun. Eksoottista - ja niin kaunista.




Saksassa päivä nousee varhemmin ja laskee myöhemmin eivätkä siirtymäajat ole niin pitkiä kuin Suomen kaamoksessa. Luntahan täälläkin on tänä talvena saatu, mutta harvemmin pakkasmittarit laskevat näihin aatonaaton lukemiin. Toisaalta totesin tässä, että Suomessa kylmyyden tuntee naamassa, kun posket jäätyvät ja hiuksista muodostuu jäinen sädekehä. Hampurin kylmyys on kalseampaa: sen tuntee ensimmäisenä jaloissa ja sitten kaikkialla muuallakin.

Monissa Saksan osissa oli valkea joulu, mutta ainakin Hampurissa uusi vuosi toi uudet tuulet kaupungin ylle. Vihreä nurmi paistaa lumikasan alta ja kadut ovat sekoitus mutaa, jäätä ja vettä. Hyppy suomalaisesta lumimaailmasta harmaaseen satamakaupunkiin ei tuntunut kovin miellyttävältä. Varsinkaan, kun yön pikkupakkanen oli jäädyttänyt kaikki kadut luistinradoiksi. Aamun työmatkalaisilla näki mielenkiintoisia etenemistekniikoita lasinkirkkailla kaduilla. Itselläni kaatuminen oli lähellä ainoastaan kolme kertaa. Kuitenkin tuntuu mukavalta olla taas kotona, vaikka tämä maiseman ei silmiä hivelekään. No, kevättä -tai seuraavaa Suomen reissua- odotellessa.

Pari päivää myöhemmin lumesta ei ole enää mitään tietoa. Maisema näyttää oikein vehreältä -mutta ei kovin tammikuiselta.

Be First to Post Comment !
Post a Comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?