Saturday, 15 September 2012

K-80 kahvila


Norjassa taannoin viettämäni viikon aikana yksi asia ei lakannut ihmetyttämästä minua: Asutusta ja teitä on rakennettu mitä kummallisimpii ja kaukana kaikesta -oleviin paikkoihin. Toisinaan sivukylätkin tuntuivat aktiivisen asutuilta, toisinaan taas kaupunkimaisetkin tilat tuntuivat typötyhjiltä. Näin kävi Skudeneshavnissa. 

Laivamatka Stavangeriin kestää 75 minuuttia.

Itse asiassa kyseessä on jossain määrin kuuluisa ja palkittu pikkukaupunki. Wikipedian mukaan se on yksi Norjan pienimmistä kaupungeista ja valittu vuonna 1990 toiseksi parhaaksi norjalaiseksi kesäkaupungiksi. Kaunishan se kyllä oli, mutta samalla tunnelma oli jotenkin aavemainen. Olimme ryhmämme kanssa liikkeellä perjantai-alkuillasta ja meidän lisäksemme kohtasimme kaupungissa vain neljä vanhaa pappaa ja muutaman varjon ikkunassa. Autojakaan ei juuri näkynyt. Talojen valkoisuus jotenkin vielä lisäsi ghost city -tunnelmaa.


Kyltti varoittaa leikkivistä lapsista.

Olimme jo luopuneet toivosta löytää hiljaisten katujen varrelta kahvilaa, kun törmäsimme Kafé -kylttiin ja puuväreillä väritettyyn vohvelimainokseen.



Oven avattuamme meitä odotti täydellinen yllätys. Kahvila näytti mummolalta. Seinät olivat täynnä tauluja, pöydillä oli pitsiliinat ja kaikkialla oli sellaista tavaraa, jollaista vanhojen ihmisten nurkista löytyy. Paikkassa vallitsi rauha ja unelias myöhäisiltapäivän tunnelma. Kaappikello tikitti taustalla. Mutta mummojen sijaan kahvilaa vartioi neljä pappaa. Yksi oli paikan omistaja ja kolme muuta selkeästi kantiksia.




Kun olimme ensi hämmästyksestämme selvinneet - papat näyttivät olevan asiakaspölähdyksestä yhtä hämmennyksissä kuin mekin - laitettiin kahvipannu porisemaan ja vohvelipannu kuumaksi. Olimme päivän asiakkaat numerot 3-10. Tiskin takana olleeseen maailmankarttaan oli merkattu paikalla käyneiden kansallisuudet, ja aikalailla siellä näkyi maailma olevan edustettuna. 

Papoilla on pappojen salaisuudet.
Vohvelia, namskis!
Pöydällä oli tietysti pitsiliinat.
Kahvia odotellessamme kirjoittelimme kunnon turisteina postikortteja, kunnes äkkäsin hyllyn päältä valokuva-albumit. Oli jotenkin omituista katsella vieraiden ihmisten perhe- ja lomakuvia, vaikka jollain tavalla ne ovatkin universaaleja. Poseeraukset, huvituksenaiheet ja lomailot ovat hyvin samalaisia kotimaasta riippumatta.


Hehheh!
Koska aluksi näytti siltä, ettei meillä tule olemaan typötyhjässä kaupungissa juuri tekemistä, olimme harmillisesti aikaistaneet bussimme lähtöaikaa. Olisin hyvin mielelläni jäänyt kahvittelemaan pappojen ja valokuva-albumien seuraan, käpertynyt vielä virkatun viltin alle päiväunille ja jatkanut matkaa myöhemmin.



Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?