Thursday, 20 September 2012

Verenluovutus Saksassa

Nonni! Nyt se on tehty! Elämäni ensimmäinen verenluovutusretki. Ja vielä täällä Saksassa! Olen jo pitkään halunnut luovuttaa vertani hyötykäyttöön ja nyt lähdin vihdoin kaverin mukaan Yliopiston klinikalle. Olin valmistautunut tilaisuuteen syömällä viikon kalaa Norjassa, joten arvot olivat kohdallaan. Epäilin ensin, mahtaako ulkomaalainen vereni kelvata mutta ilmeisesti veripula on sellainen, että kaikki käy. 

Marssimme siis Klinikalle. Ensimmäisenä käteeni lyötiin Cocacola-pullo ja nippu papereita täytettäväksi.  Osa kysymyksista tuntui hyvinkin intiimeiltä, mutta kai se kuuluu asiaan. Kysymyksillä seulotaan muun muassa homoseksuaalit pois luovuttajien joukosta. En tiedä, saavatko he Suomessa luovuttaa verta, mutta täällä eivät ainakaan. Siinä sitten hörpittiin Colaa, lueteltiin viimeaikaisia ulkomaanmatkoja ja kasvateltiin verenpainetta. Tarjoilupöydältä sai käydä hakemassa brezeleitä, sämpylöitä, hedelmiä ja suklaamuffinsseja. Seuraavaksi tiskillä otettiin pikanäyte hemoglobiinista ja  mitattiin ruumiinlämpö. Olin ehkä sen verran hermostunut, että käteeni työnnettiin jo seuraava kolikko Cola-automaattiin. Kiitos.

Ennen kuin pääsin piuhojen päähän, edessä oli vielä lääkärin konsultaatio. Ensimmäisenä naistohtori  tavasi nimeäni ja kysyi, olenko suomalainen. Sen jälkeen hän totesi, että sepä mainiota. Poikani on nimittäin juuri rakastunut suomalaiseen tyttöön, joten voi olla, että minulla on joskus suomalaisia sukulaisia. Joskus sinne ainakin pitää matkustaa. Ja minä siinä sitten jakamaan vinkkejä matkan varalle ja kertomaan, että suomen kieli on tosiaan hieman erikoinen mutta silti ihan mahdollinen oppia. Jossain vaiheessa siinä jutustelun ohessa tehtiin sitä tarkastustakin, mutta se kesti puolet kauemmin kuin viereisen huoneen lääkärillä vierailleella ystävälläni.

Minut todettiin tai sitten puhuin itseni kelpo luovuttajaksi, joten ei muuta kuin kohti luovutushuonetta. Jännitystä ei mitenkään helpottanut käytävällä minua vastaan kävellyt mies, jonka valkoinen paita oli täynnä veritahroja. Minut ohjattiin isoon huoneeseen, joka oli täynnä vekottimia ja ihmisiä kiinni letkuissa. Kämppikseni oli jo melkein valmis, mutta jäi paikalle pitämään minulle seuraa. Taisin puhua tauotta, etten huomaisi, missä vaiheessa pistetään. Siinä sitä sitten höpöteltiin ja katsoltiin seiniä ja yritettiin olla ajattelematta vasemman käden ympärillä olevia letkuja. Ensimmäiset pari minuuttia olisi tehnyt mieli vetää koko hökötys irti. En kuitenkaan tehnyt sitä. Mutta sen sanon, että ihmisestä poistuva veri on aika lämmintä.

Kuuden minuutin kuluttua kone piippasi ja toimenpide oli valmis. En kuollutkaan, puhahdin minua irrottamaan tulleelle sairaanhoitajalle. Hän työnsi huvittuneena käteeni uuden Cola-kolikon. Sen lahjoitin kyllä jo pois, koska rajansa kaikella. Suklaamuffinsit kyllä maistuivat lepohuoneessa. Toimenpiteen jälkeen koitti palkinto, eli 10 euron lahjakortti elokuvateatteriin tai pariin isoon tavarataloon. Seuraavasta luovutuskerrasta tipahtaa sitten jo 25 euroa puhtaana käteen.



Saimme lähteä, kun olimme vakaasti luvanneet, että emme pyöräile kotiin tai seiso U-bahnassa kotimatkalla. Lupaus oli sinänsä tärkeä, koska mukana ollut ystäväni oli kaatunut pyörällään erään luovutuskertansa jälkeen. Lopputulos oli se, että hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan tarkkailuun. Tuohon matkaan kuluivat hänen juuri luovutuksesta saamansa rahat. Rautatabletit annettiin sentään ilmaiseksi.
Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?