Sunday 5 March 2017

Perinteinen saksalainen kylä

Kuvittele vanha perinteinen saksalainen kylä. Tummat puiset ristikkotalot ja koristeelliset fasadit. Kyllä! Värikkäät seinät. Kyllä! Kapeat kadut ja autottomat sivukujat. Kyllä! Lisätään tuonne vielä olutpubi ja tähän kulmalle viinitupa, sillä ollaanhan viinialueen kyljessä. Välillä tavarajuna kolkuttelee paikan läpi. Sitten on taas hiljaista.

Yksi tällaisista paikoista on Linz am Rhein.

Kuusi vuotta se kesti, mutta vihdoin tajusin, että Kölnin lähistöllä lojuu ihanan perinteisiä saksalaisia kyliä ja pikkukaupunkeja, joiden läpi ei kannata vain junailla vaan joihin oikeasti kannattaa pysähtyä. Reinin rantaa kulkeva junareitti on minulle tuttu, mutta sen varrella on lukuisia pikkupaikkoja, joihin ei vain ole tullut mentyä.

Linz sijaitsee Reinin itärannalla, 25 kilometriä Bonnista etelään, ja siellä on noin 6000 asukasta. Paikallisjunamatka Kölnin Deutz -asemalta kesti vajaan tunnin, sillä juna tekee mutkan Kölnin lentokentän kautta.

Linzin vanhat talot ovat hyvin säilyneitä ja huolella kunnostettuja, ja paikka edustaa perinteistä saksalaista arkkitehtuuria parhaimmillaan. Talvinen lauantai on hiljainen eikä kaduilla juuri ole kulkijoita. Kerrankin kuvaajan ei tarvinnut hermostua odotellessaan ohikulkijoiden poistumista kuvan alta. Monet ravintolat aukeavat vasta illalla eikä vanhan kaupunkin kaduilla ole muutamaa putiikkia lukuunottamatta juurikaan shoppailtavaa, joten jalankulkijoita oli vain vähän.

Olen muutenkin sellainen fasadien ja vanhojen talojen rakastaja, joten kaduilla kävellessä saattoi vain huudahdella ihastuksesta - ja räpsiä lisää kuvia.

Linz on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Pikkukaupunki on kävelty äkkiä läpi, joten samaan reissuun kannattaa yhdistää naapurikyliä. Muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa Unkelissa on tarjolla vastaavaa perinteistä arkkitehtuuria; vartin junamatkan päässä sijaitsevassa Königswinterissä odottaa komea linna. Mutta siitä kerron pian omassa postauksessaan. Stay tuned!








39 comments on "Perinteinen saksalainen kylä"
  1. Ihan samaa mietin eilen :) Tästä on tosi hyvät kulkuyhteydet lähialueen kaupunkeihin - ja kylä sijaitsee siis Reinin rannalla, että vettäkin olis lähellä. Ja ne viinialueet...

    ReplyDelete
  2. Kauniita nuo saksalaiset "korsvirkehus"ja saksalainen rakennustyyli. Olen aina ihaillut niitä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä näitä kelpaakin ihailla! Lähinnä olen hämmentynyt siitä, että tämä paikka on ollut aina näin lähellä, mutta kesti vuosia löytää sinne....

      Delete
  3. Voi miten idyllisen näköistä! Olen asunut Saksassa kahteen eri otteeseen, mutta Lindz jäänyt kokematta. Silti.. nämä on just niin perinteisiä kuvia, että tulee mieleen monta tuttua paikkaa, ja kauhea Saksan ikävä! Kiitos ihanasta kuvamatkailusta ja fiilistelystä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ole hyvä vaan :)
      Saksassa on kyllä ihania paikkoja - vaikka tietysti myös niitä vähemmän ihania. Mun uusin harrastus on alkaa bongailla linnoja ja näitä tällaisia kyliä. Alku on ollut lupaava :)

      Delete
  4. En ole Saksassa käynyt, mutta tuo näyttää kyllä aivan siltä, miltä siellä olen ajatellutkin näyttävän. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Valitettavasti joudun murtamaan mielikuvasi: ei siellä oikeasti ja valitettavasti kaikkialla tältä näytä :D Mutta onneksi näitäkin paikkoja on!

      Delete
  5. Oli hauskaa, että sinäkin ihastuit tähän kylään :) Jos kaipaat suosituksia vastaavista yhtä kauniista kylistä Kölnin lähellä, niin esimerkiksi Ahrweiler Ahrin jokilaaksossa muistuttaa hyvin paljon Linz am Rheinia. Sinnekin pääsee junalla (vaihto Remagenissa). Ja sitten vähän kauempana ovat Moselin varrella Bernkastel-Kues ja Rurin mutkassa Eifelissa Monschau. Näihin kahteen ei kyllä taida yhtä helposti julkisilla päästä. Esim tuonne Bernkastel-Kuesiin ei edes mene kiskoja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos vinkeistä Jonna!
      Ahrin jokilaakso ja Monschau ovat käytävien kohteiden listalla :)

      Delete
  6. Tosi kaunis kylä!! :) Oispa kiva kyllä tehdä myös pitkästä aikaa joku tämmäinen eurooppa kyläreissukin :) Saksassa oon käynyt mooooonta vuotta sitten viimeksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä Euroopassa ja Saksassakin kannattaa silloin tällöin käydä :) Onhan tämä vähemmän eksoottista kuin jossain kaukomatkalla, mutta edullista ja mukavaa. Usein pääsee unohtumaan, miten kivoja paikkoja läheltä löytyy, kun aina on hamuamassa jonnekin kauemmas :)

      Delete
  7. OLen käynyt vain Berliinissä mutta kovin haaveilen käymisestä muissakin Saksan kaupungeissa. Erityisesti Rheinin viinialueet kiinnostavat ja nuo pikkukylät. No kaikki aikanaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Berliini on omalla tavallaan mielenkiintoinen, mutta kyllähän perinteinen Saksa löytyy näistä idylllisistä pikkukylistä ja viinialueilta. Onneksi ne eivät karkaa, vaikka reissu suunnitelma onnistuisikin vasta vuosien kuluessa :) Itse haluan joskus Jane Austenin jalan jäljille Englantiin - suunnitelma on, että sitten mennään, kun minä tai sisko täyttää 50 vuotta... :D

      Delete
    2. Näin se on pitää olla unelmia ja aikoja toteuttaa niitä!

      Delete
  8. Onpa tosiaan hauskan näköisiä taloja! Rakastan söpöjä pikkukaupunkeja, tosin kukapa ei :-) Haaveenani olisi toteuttaa Euroopan road trip autoille ja juuri tällaisia suloisia paikkoja metsästellen, täytyy toivoa että sen seikkailun aika olisi mahd pian.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta ja seikkailulta! :) Yläreinillä on tosiaan toinen toistaan ihanampia paikkoja ja herkullisia viinialueita.

      Delete
  9. Todella suloisen näköistä! Mä tykkäisin kans juurikin kierrellä tuollaisia pieniä kyliä, Saksassa se onnistuisi ilmeisesti myös julkisilla kulkuneuvoilla?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä! itse liikun lähinnä vain julkisilla ja päiväretket suuntautuvat sinne, minne julkisilla pääsee. Monet näistä Reinin rannan kylistä ovat junaradan varrella ja niissä näkee myös paljon pyörällä matkustavia. Mutta on myös viinilaaksoja, joihin päästäkseen pitäisi olla auto.

      Delete
  10. Jostain syystä, juuri nämä ristikkotalot edustavat minulle saksalaisuutta parhaimmillaan. Johtuneeko Pikku-Heidi elokuvasta, jota katsottiin ihan nimenikin vuoksi. ;) Tykkään kovasti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pikku-Heidi sijoittuu vähän etelämmäs ja Alpeille, mutta olen ollut riemastunut löytäessäni niitä maisemia täältäkin :)

      Delete
  11. Tuttuja ovat nämä ristikkotalot. Ollaan autoiltu paljon Saksassa ja Rheinin varttakin koluttu muutamaan otteeseen. Osa kylistä on vain ärsyttävän turistipainotteisia jo.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta. Näissä pienemmissä paikoissa eivät turistit näy, mutta esim. Rüdesheim ja Boppard ottavat turisteista aika hyvin kaiken irti.

      Delete
  12. Söpöjä nämä talot :) Voin hyvin kuvitella pienen kylän idyllisen tunnelman.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, siellä oli mahtavaa! Ja Kölnin ahtauden ja väkimäärän jälkeen myös ihanan tyhjää ja hiljaista :)

      Delete
  13. Näyttää kyllä just niin Saksalta kuin olla ja voi. Kerran olen Saksassa käynyt joskus lapsena ja just tuollaisena sen muistan. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä, jos muistat tällaisia etkä mitään autobahnakaaoksia tai harmaita esikaupunkeja :)

      Delete
  14. MInulta on jäänyt tuo Saksa kokonaan kokematta, olen pörrännyt vain Berliinin ja Hampurin suunnilla. Tämä kuvapostaus oli kyllä sellainen, mistä tykkäsin. Ihanan tunnelmallisia ristikkotaloja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, nämä jaksavat ihastuttaa aina vaan :)
      Berliini ja Hampuri ovat minullekin tutuimmat kaupungit, tämän Kölnin jälkeen siis.

      Delete
  15. Aina hämmästelen, miten Alsacen kylät Ranskassa näyttää niin Saksan pikkukyliltä. Vaikka tiedän, että Saksan rajalla ollessa Alsace on todella "saksalainen", niin silti se hämmästyttää :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ranska on mulle yhtä Pariisin visiittiä lukuun ottamatta täysin vieras maa, mutta pitäisi joskus tulla ihmettelemaan niitä Alsacen kyliä ja viinialueita :)

      Delete
  16. Onpa soma kylä! Nuo puuristikot ovat kyllä niin kauniita. Minäkin olen keskittynyt Saksassa lähinnä sinne Berliini/Hampuri -akselille, mutta paljon muutakin kiinnostavaa sieltä löytyisi. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saksa on niin iso maa, että täällä on kyllä kaikille kaikkea: Pohjoisessa pitkät hiekkarannat, etelässä Alpit, lännessä suuret kaupungit ja pienet viinilaaksot ja idässä... No joo, onhan sielläkin jotakin. Paljon kiinnostavia paikkoja, joista on minultakin monet vielä kiertämättä :)

      Delete
  17. Joskus 15 vuotta sitten autoilimme kaverin kanssa pitkin ja poikin eteläistä Saksaa. Silloin törmäsimme myös tämän kaltaisiin idyllisiin pikkukyliin, joissa saimme vaellella ihan keskenämme. Ihania ovat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin ovat! Auto onkin ihan paras väline pörrätä näillä seuduilla ja viinilaaksoissa :)

      Delete
  18. Ihanan näköinen paikka! Minulla on jäänyt tämä tällainen Saksa kokonaan näkemättä. Ystäväni asui ennen ihan Hampurin kupeessa sellaisessa uuden sorttisessa lähiössä. Kävin heillä kylässä ja se on toistaiseksi jäänyt ainoaksi Saksan matkakseni. Pitäisi palata takaisin vähän kiertelemään muun näköisiäkin paikkoja ja viinialueita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hampuri on ihana kaupunki mutta ei se onneksi ole kaikki Saksa :) Mun mielestä mielenkiintoisimmat paikat ovat jossain pohjoisrannikolla Pohjanmeren kupeessa, ja sitten täällä Reinin rannalla ja myös Alppien suunnalla. Näihin paikkoihin pääsee helposti tai helpoimmin autolla, eli siitä vaan Saksan roadtripiä suunnittelemaan :)

      Delete
  19. Ompas kaunista! Minua fasadien lisäksi kiinnostaa vanhoissa rakennuksissa oveta ja parvekkeet. Jälkimmäiseen Venetsia on kuvauskohde vailla vertaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih, vanhat ovet osaavat kyllä olla kauniita mutta parvekkeisiin asti mä en ole vielä bongailuharrastuksessa päässyt :)

      Delete
  20. Tälläiset pienet kylät ovat ihania ja itse ainakin tykkään matkoilla pysähdellä tälläisissä kylissä joissa on aivan oma tunnelmansa!

    ReplyDelete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?