Esi-isien jalanjäljillä Kokkolassa

Meidän perheessä on paikkakuntia, jotka tupsahtavat esiin eri sukupolvissa ja sukuhaaroissa.

Asuimme aikoinaan lyhyen aikaa Leppävirralla, mutta satuimme muuttamaan pois juuri, kun siskon tulevan aviomiehen lapsuudenperhe muutti sinne. Äitini vanhempien juuret ovat Karjalassa, mutta lapsuudenperhe asettui Hämeeseen. En tiedä, olisiko äiti lapsena arvannut, että hänen omatkin lapsensa viettävät lapsuutensa samaa pellonreunaa ihmetellen.

Ja sitten on Kokkola.

Waarini vanhemmat muuttivat Kannuksesta Kokkolaan, jotta perheen vanhimmat lapset pääsivät oppikouluun. En muista, syntyikö waari jo Kannuksessa vai vasta Kokkolassa, mutta Kokkola oli hänelle tärkeä lapsuuden kotikaupunki. Sitä myötä se oli myös isäni lapsuuden kesien kaupunki, kun pääkaupungissa asuvat pojat pääsivät viettämään kesää isoäidin ja tädin luokse.

Vuosikymmeniä myöhemmin meidän perheessä reissataan taas Kokkolaan, vaikka kaikki senaikaiset sukulaiset ovat jo kuolleet. 

Toinen siskoni muutti nimittäin Kokkolaan täysin sattumalta, sillä hänen miehensä sattui saamaan sieltä töitä. Heidän ensimmäinen osoitteensa oli samalla kadulla, jolla waarini kotitalo oli ollut. Waarini vanhemmat lepäävät Kokkolan hautausmaalla. Isotätini entisen talon paikalla on nykyään verotoimiston parkkipaikka, mutta vanha Maxim-elokuvateatteri on edelleen olemassa vaikkakin jo suljettu.

Siellä isovanhempani kävivät nuorina rakastavaisina ja salakihloissa ollessaan. Sormuksia oli turvallista pitää salin pimeydessä, mutta ne piti muistaa ottaa pois ennen lopputekstejä. Erään kerran tuleva waarini ei tätä muistanut, vaan istui penkillä vasen käsi reilusti näkyvillä. Muu yleisö sai pian mielenkiintoista ajateltavaa, kun tuleva isoäitini parkaisi elokuvan lopuksi "Missä sun kätes on!" Olen kuullut tämän sukutarinan aika monta kertaa ja aina se jaksaa huvittaa.

En tiedä, voiko paikoista pitää tai niihin syntyä kiintymys juuri sen takia, että oman suvun haamut kuluttavat paikkakunnan katuja, mutta minusta Kokkola on ihana kaupunki. Tämänkesäinen vierailu vahvisti tuntemukset.

Suomessa jaksetaan aina ylistää Vanhaa Raumaa, mutta oletteko käyneet Kokkolan vanhassa kaupungissa, Neristanissa?

Neristan levittäytyy monen korttelin matkalle. Pitkät, suorat ja tasaiset kadut halkovat idyllistä ja rauhallista puutaloaluetta, jonka pohjakaava on peräisin 1600-luvulta. Alueen laitamille rakennetut uudet talot myötäilevät samaa tunnelmaa ja tyyliä, ja turha varmaan sanoakaan, että Neristanin alue  on nykyään suojeltu.

Värikkäät puutalot henkivät vanhaa aikaa, ja voisin kuljeskella kaduilla ja tutkia talojen ja pihojen yksityiskohtia loputtomiin. Niin inspiroivaa. Siskoni on onnekas, kun saa kulkea alueella joka päivä, sillä koti ja työhuone sijaitsevat molemmat Neristanin laitamilla. 

Toisella puolella Neristan rajautuu pieneen puroseen nimeltään Sunti, joka levenee, kunnes laskeutuu myöhemmin mereen. Suntia myötäilee kevyenliikenteenväylä, ja se johtaa vanhojen punaisten venevajojen luo ja ohi.  Niitäkin kunnostetaan, jotta vanha perinnemaisema ei rapistuisi. 

Nyt jo edesmennyt waarini kävi kerran kylässä siskoni luona verestämässä vanhoja muistoja. Suntin varren kauniissa puistossa hän oli todennut, että onpa täällä nättiä. Silloin ennen vanhaan tässä oli pöheikkö ja siellä itsensäpaljastelijoita. 

Minulla näytettiin tänä kesänä myös talo, jossa waarin ensimmäinen tyttöystävä oli asunut. 

Muuttaisin Kokkolaan heti, jos se olisi vähän lähempänä Etelä-Suomea ja jos joskus ylipäänsä vielä asuisin Suomessa.