5 stereotypiaa Münchenistä - totta vai tarua?

München tunnetaan jalkapallosta, kukoistavasta teollisuudesta ja oktoberfesteistään. Konservatiivinen Bayerin osavaltio on hyvin toisenlaista Saksaa kuin länsikulman iloinen Köln tai pohjoisen raikas Hampuri. Tunnustan, en oikein tiennyt, mitä odottaa, kun päädyin lähtemään spontaanille kaupunkilomalle Müncheniin.

Parin päivän ajan testasin ennakkoluulojani ja kaupungista kuulemiani stereotypioita. Tässä teille tutkimusteni tulokset: 

1. Münchenin on perinteisintä Saksaa, joten siellä kuljetaan dirndleissä ja nahkahousuissa - TARUA

Heti alkuun voin paljastaa, etten juuri nähnyt nahkahousuja tai dirndleitä tai kuullut jodlausta. En voi sanoa pettyneeni, vaikka saksan oppikirja antoikin kaupungista eri käsityksen. Perinneasut ovat toki oluttupien työntekijöiden työasuina mutta muuten nahkahousuja saa  hakemalla hakea katukuvasta. Oktoberfestien aikaan tilanne on tietysti eri.

Jodlaustakaan en kuullut, mutta ehkä sen vuoksi pitää jo mennä etelämmäs. Alpit odottavat noin tunnin ajomatkan päässä suurkaupungista, ja seuraavan kerran minun pitänee jatkaa sinne leikkimään Pikku Heidiä.

Kuva Pixabaystä, koska tätä näkyä en Münchenissä kohdannut.

2. Münchenissä puhutaan bayerin murretta, joka kuulostaa muualla Saksassa huvittavalta - TARUA

Parin päivän empiiristen tutkimusten jälkeen voin sanoa, että Münchenin keskustassa kuulee enemmän vieraita kieliä kuin perinteistä bayerilaista murretta. Tämä hieman yllätti, mutta ainahan kaupunki on eri asia kuin sitä ympäröivä pampa.

Münchenissä sijaitsevat monien kansainvälisten firmojen pääkonttorit ja kaksi isoa yliopistoa, joten kaupungissa asuu ulkomailta tulleita opiskelijoita ja lukuisia ekspat-perheitä. Toisaalta kuuluisa kaupunki vetää myös turistilaumoja, joten keskusta-alue on monikielinen.

3. Kaupunki on Saksan rikkain, mikä näkyy katukuvassa - TOTTA ja TARUA

Düsseldorfiin verrattuna München ei vaikuttanut rikkaalta ja pröystäilevältä. Toki siellä on katuja pullollaan merkkiliikkeitä ja asuinalueita, joihin taviksilla ei ole asiaa. Samalla keskustan vanhat italialaistyyliset kirkot, Biergartenit ja ketjuliikkeet kutsuvat tavallista kulkijaa. Müncheniläiset ovat toki tyylikkäästi pukeutuneita, ja kaupunkilaisista tuli mieleen tikkitakkiset münsteriläiset, mutta suurkaupunkiin mahtuu paljon erilaista väkeä.

Düsseldorfissa kaduille puskee toinen toistaan hienompia autoja, mutta Münchenissä luksusautoja ei juuri näkynyt, koska suuri osa ydinkeskustasta on autotonta aluetta. Paikalliset käyttävät kuulemma mielellään julkisia ruuhkien välttämiseksi. Metrot olivatkin erinomaisen siistejä ja toimivat hyvin.

Mutta toki kaupungin hyvä elintaso näkyy esimerkiksi siinä, että siellä on erittäin siistiä ja vuokrataso on Saksan korkein. En edes halua ajatella, mitä keskustan kulmalla asuminen maksaisi. 

4. Biergarteneissa juodaan olutta litran tuopeista ja syödään paljon lihaa - TOTTA

Olin ollut Münchenissä kaksi tuntia, kun löysin itseni biergartenista. Kasvissyöjälle tilanne oli hieman haastava, mutta tiskiltä löytyi myös fetasalaattia ja paikallista juutsoherkkua obatzdaa, jota syödään jättimäisen bretzelin kanssa. Muuten voin sanoa, että grillit notkuivat erilaista potkaa, kylkeä ja makkaraa, ja oluen ja lihan ystävä olisi täällä paratiisissaan.

Mutta ne juomat! Kello 17 jälkeen olutta ei tarjoilla kuin isoissa litran tuopeissa. Minun oli siis ostettava litran radler (sekoitus limonaadia ja olutta), koska olin tiskillä torstai-iltapäivänä klo 17.04. Täytyy sanoa, että juominen kävi työstä ja lähinnä ihmettelen paikallisten Oktoberfest-kestävyyttä. Pelkkä täyden tuopin kallistaminen vaati käsivoimia.

Hauskaa muuten on se, että biergarteneihin saa tuoda myös omat ruuat mukanaan ja vain juomien ostaminen on pakollista. Alueelle voi siis tulla pitämään omaa piknikkiä, kunhan tilaa jokusen juoman, tai sen yhden litrasen. Yksi afterwork-olut saa Münchenissä aivan uusia tasoja.

5. München on tylsä bisneskaupunki, jossa ei ole mielenkiintoista nähtävää - TARUA

Olin rehellisen yllättynyt siitä, miten monipuolinen kaupunki München on. Keskustan ostoskadut olivat toki täysiä, mutta vanhan kaupungin pienillä kujilla oli tilaa talsia. Münchenistä haetaan myös italialaisvaikutteita, jotka näkyvät esimerkiksi siitä, että kirkot ovat keskellä tavallisia katuja ja kortteleita.

Münchenin keskusta on rakennustyyliltään yllättävän harmoninen, mikä selittyy sillä, että kaupunki pyrittiin toisen maailmansodan jälkeen rakentamaan takaisin sellaiseksi kuin se oli ollut. Paikallisten konservatiivisuus näkyy siis konkreettisesti katukuvassa.

Suurkaupungiksi München on myös hyvin vihreä, sillä keskustan hälinää voi paeta vaikka Englisches Gartenin varjoihin tai vuoden 1972 olympialaisiin rakennettuun ja edelleen käytössä olevaan Olympia-puistoon.

Erityisesti ihastuin keskustan pohjoispuolella sijaitsevaa Schwabingin kaupunginosaan, jonka kadut täyttyivät toinen toistaan kauniimmista taloista. Olo oli kuin Helsingin jugendkortteleissa, mutta sillä erotuksella, että täällä kadut olivat pitkiä ja kauniit talorivistöt jatkuivat loputtomiin.

Kirjoitan pian omaan postaukseensa muutamia matkavinkkejä, mutta tämän tekstin loppukaneetiksi todettakoon, että München on ehkä Saksan kaunein suurkaupunki ja paljon enemmän kuin kaupunkiin liitetyt stereotypiat antavat ymmärtää.

P.S. Jalkapalloon liittyy muuten vielä sellainen luulo, että paikalliset eivät ole Bayer Münchenin faneja, vaikka muu Saksa onkin, vaan kannattavat TSV 1860 Müncheniä, joka pelaa tällä hetkellä 3. liigassa.

Presidentinvaalit ja Neanderthalin ihmiset

Ulkosuomalaisella on kaksi velvollisuutta, joista kannattaa huolehtia. Ensimmäinen on aika yksinkertainen: Pidä osoitetietosi ajantasalla Suomen väestötietojärjestelmässä. Tämä onnistuu helposti netin kautta eikä ole ikinä aiheuttanut ongelmia. Se toinen onkin sitten hieman haastavampi juttu. Ulkosuomalainenkin on äänioikeutettu ja kunnon kansalaisen täytyy toki suorittaa kansalaisvelvollisuutensa. Mutta mutta...

Tunnustetaan se nyt kaiken kansan kuullen. En ole käynyt äänestämässä seitsemään vuoteen.  Laskekaa siitä, kuinka monet vaalit ovat jääneet välistä. Kölnin lähin äänestyspiste on Düsseldorfissa. Sinne pääsee paikallisjunalla puolessa tunnissa, kunhan lähtee. Toisaalta äänestyspäiviä on aina vain pari, ja jos silloin sattuu olemaan vaikka reissussa (kuten minä usein), ääni jää käyttämättä. Kirjevaali, sitä tässä on kovasti odoteltu, sillä tiedän, että esimerkiksi yhdysvaltalaisille se on jo täysin mahdollista, vaikka vaatiikin hieman paperityötä. Ja Ranskassa voi kuulemma valtuuttaa jonkun äänestämään puolestaan. Selityksen makuahan tässä on, mutta enpä ole saanut viime vuosina valittaa persujen menestyksestä ja muista Suomea myllänneistä asioista.

Ylpeänä voinkin kertoa, että kävin eilen äänestämässä presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkovaalipäivänä. Syylliset löytyvät läheltä, sillä lähdin Kölnissä asuvien Suomi-tyttöjen mukaan äänestyretkelle kohti Düsseldorfia Kölnin rautatieasemalta lauantaiaamuna klo 9.31. Näin päivä eteni.

Ensin äänestämään

Düsseldorf on Kölniin verrattuna rahan kaupunki, joten äänestypaikkanakin toimi bisnesklubi. Siellä oli lauantainaamulla jo kivasti pöhinää, eli emme olleet ensimmäisiä aikaisin liikkeellä olevia. 

Vähän alkoi jännittää niin monen äänestämättömän vuoden jälkeen, mutta hienosti osasin näyttää passia ja papereita eikä vaalikopissa tarvinnut edes istahtaa, sillä valinta oli jo tehty. Aika paljon paperiahan se yksi ääni vaatii, kun on ennakkoon kotiin tullut kirje, sitten vaalilipuke, joka suljetaan jopa kahteen kirjekuoreen... Verkkoäänestys jos mikä voisi säästää luontoa.

Sitten vaalikahville

Äänestyksen jälkeen mennään tietysti vaalikahville, mikä tällä kertaa tarkoitti brunssia Otto Bittner -nimisessä kahvilassa Düsseldorfin keskustassa. Noin kello 11 lauantaina on suosittu brunssiaika, sillä ensimmäinen vilkaisemamme brunssipaikka oli niin täynnä ja äänekäs, ettei sinne huvittanut tunkea. Meillä kävi kuitenkin tuuri ja pääsimme Bittnerissä juuri vapautuneeseen nurkkapöytään. Tarjoilijapoika oli söpö mutta siihen se sitten jäikin, sillä hän hukkasi tilauksemme ja sekä juomien että ruokien odottaminen kesti kauan, vaikka kysyimme niiden perään parikin kertaa.

Mutta odottaminen kannatti. Meitä oli viisi, joten tilasimme kaksi kahden hengen aamiaista (a 19,80 €) ja lisäksi yhden munakkaan, jotta viides syöjä pääsi jaolle. Brunssi oli erittäin hyvä ja monipuolinen ja ruokaa oli riittävästi. Jopa niinkin, että vaikka väsäsimme jämistä eväsleivät mukaan, syötävää jäi silti yli. 

Juomat (skumpat ja kahvit) piti maksaa erikseen, mutta loppulaskuksi jäi 15 € / henkilö, mitä pidän kyllä aika edullisena.  

Ja lopuksi katsomaan entisajan ihmisiä

Syömisen jälkeen porukka hajaantui sillä tavalla, että lapsiperheelliset lähtivät kotiin ja me kaksi tieteilijää lähdimme katsomaan entisajan ihmisiä.

Neanderthalin laakso sijaitsee Mettmannissa, noin 12 kilometriä Düsseldorfista itään, ja se on antanut nimensä Neanderthalin ihmiselle, jonka jäänteitä löytyi laaksossa sijaitsevasta luolasta vuonna 1856. Nykyään laaksossa sijaitsee Neanderthalin museo. 

Lauantai-iltapäivänä suurin osa vierailijoista oli lapsiperheitä, minkä voin hyvin ymmärtää. 11 euroa maksanut ranneke mahdollisti pääsyn sekä pysyvään näyttelyyn että erikoisnäyttelyyn, joka esittelee tällä hetkellä menneitä ja nykyisiä eläimiä kuten oikean kokoisen mammutin ja suden.

Päänäyttely oli rakennettu mielenkiintoisesti. Museokävijä sai mukaansa kuulokkeet, joiden kautta  pystyi näyttelypisteillä kuuntelemaan selostuksen saksaksi tai englanniksi. Samat tekstit olisi saanut myös appina puhelimeen ja tekstien paperiversioita oli tarjolla 13 kielellä mutta ei suomeksi.

Näyttelyn alkoi neanderthalin ihmisellä, jonka jälkeen esiteltiin muitakin ihmisen kehitysvaiheita ja löydettyjä todisteita. Sen jälkeen pohdittiin sitä, mikä tekee ihmisestä ihmisen ja erottaa hänet eläimestä ja niin edes päin. Kuunneltavaa ja katsottavaa oli paljon, mutta kaapeista sai myös avata luukkuja ja keksintöjen kohdalla sai yrittää itse tulentekoa kepeillä. 

Näyttely loppui museokahvilaan, jossa juotujen kahvien jälkeen menimme kellariin katsomaan erikoisnäyttelyä. Se ei sykähdyttänyt niin kovasti, mutta lapset näyttivät viihtyvän. Eniten nauratti luurangon viereen parkkeerattu kasettisoitin, jonka tarkoitus ei auennut. Eräänlainen reliikki tosin sekin.

Seuralaiseni osasi kertoa, etteivät ihmisen lajityypin ensimmäiset edustajat osanneet puhua, mikä valitettavasti ei käynyt näyttelystä selväksi. Voimme vain arvuutella, miten heidän joukossaan äänestettiin - vahvin voittakoon, taisi olla aika selvä äänestysperuste.

Kotimatkaan meni aivan liikaa aikaa, sillä myöhäistyimme S-bahnasta ja Kölnin juna oli myöhässä Düsseldorfissa mutta illansuussa olin taas kotona. Kyllä tällaisen äänestyspäivän voisi toistekin tehdä!

Linnanneitona Düsseldorfissa

Aina joskus nolottaa. Pienenä kuvittelin, että Saksa on maa, joka on täynnä sekä kriminaaleja että linnoja, joissa asuu prinssejä ja prinsessoja. Syynä ensimmäiseen ovat lauantai-iltaisin saunan jälkeen katsotut Ketut ja Derrickit ja toiseen 10-vuotiaana tehty Saksan matka. Ajoimme yötä myöten Saksan läpi ja näin tien varsilla lukuisia valaistuja linnoja. Samana yönä opettelin saksan numerot yhdestä kymmeneen. Myöhemmin olen miettinyt, että osa linnoista saattoi olla jotain muutakin, mutta silloin kaikki oli kovin jännittävää.

Nykyään asun keskellä Saksan kukkeinta linnaseutua, sillä Kölnin ympäristöstä löytyy lukuisia vanhoja aateliskoteja. Kuinka monessa linnassa olen vieraillut? En yhdessäkään. Siksi nolotus.

Siihen oli tultava muutos. Eilen lähdin Lempipaikkojani-blogin Jonnan kanssa maakuntamatkailemaan kohteenamme Schloss Benrath, Benrathin linna Düsseldorfissa. Vaaleanpunainen linna olisi täyttänyt kaikki pienen tytön haaveet.

Benrath on Düsseldorfin eteläisin asema, johon pääsee kätevästi Kölnistä RE:llä eli paikallisjunalla. Matka-aika on noin 25 minuuttia, ja asemalta linnalle on noin 500 metriä. Düsseldorfin suunnalta siis vain yksi pysäkki RE:llä Kölniin päin.

Linnan alue koostuu päärakennuksesta, kahdesta sivusiivestä, kahdesta pienestä lisärakennuksesta ja suuresta symmetrisestä puistosta vesialtaineen. Linnan päärakennukseen pääsee sisään vain oppaan kanssa. Kierroksia järjestetään useita päivässä, ryhmäkoko on 25 henkeä ja lippu maksoi 10 euroa. Viikonloppuisin järjestetään myös englanninkielisiä kierroksia. Maksamalla 14 euron päivälipun pääsisi lisäksi katsomaan sivurakennusten luonnontieteenmuseota, puutarhamuseota ja valokuvanäyttelyä. 

Benrathin linna valmistui vuonna 1770 vaaliruhtinas Carl Theodorin ja hänen vaimonsa Elisabeth Augustan kesähuvilaksi. Pariskunnalla oli toinen linna Mannheimissa ja lopulta pääasuinpaikka Münchenissä, joten he eivät käyneet Benrathissa usein. Itse asiassa he vierailivat siellä molemmat KERRAN. Toisilleen pakkonaitetut serkukset inhosivat toisiaan, joten vierailut toteutettiin eri aikoina. 

Linnassa on neljä kerrosta ja 80 huonetta. Alakerrassa on vieraiden vastaanottoaula ja tanssisalit sekä herrasväen huoneistot. Yläkerrassa on neljä asuntoa vieraille. Keittiö sijaitsi linnan oikeanpuoleisessa sivurakennuksessa, ja ruuat tuotiin tarjolle maanalaista käytävää pitkin. 

Schloss Benrathin esittelyn lisäksi opas kertoi aikalaisten, lähinnä ylhäisön elämästä. Reilun tunnin kestäneen kierroksen aikana saimme hypistellä näytteitä tapettikankaista, haistella hajuvesiä, joihin peiteltiin pesemättömyyden löyhkä, ihmetellä aatelisnaisen korsetin kapoisuutta ja terveysongelmia, sekä kuulla selityksen siihen, miksi tuohon aikaan nukuttiin istualtaan. Selvisi myös, että vaaleanpunainen oli miehekäs väri ja siksi linna on sitä pullollaan. Se oli myös täynnä piilotettuja rappukäytäviä ja sivuhuoneita palvelijoita varten. 

Kuva: Lempipaikkojani Jonna.

Lukuisia yksityiskohtia ja kaikki tämä vain kahden vierailun takia.

Vierailu Benrathin linnassa oli erittäin antoisa ja muistutti lapsuuden linnahaaveista. Tällaisia retkiä täytyy tehdä useamminkin: aivan Kölnin lähellä sijaitsevat Schloss Augustusburg Brühlissä ja Schloss Drachenburg  Königswinterissä. Ylä-Reinillä linnoja piisaa kyllästymiseen asti. Mutta siihen on varmasti vielä pitkä matka.

Päivä Düsseldorfissa - uhka vai mahdollisuus?

Jos sinun pitäisi kuvailla Düsseldorf parilla sanalla, mitä tulee mieleen? Düsseldorfin lentoasema?

Niinpä. Mutta Köln? Aivan: Kölnin tuomiokirkko, Rein, roomalaiset ja keskiaika, ehkä myös saksalainen poliisisarja Tatort.

Olen asunut Kölnissä viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta ja eilen koitti se päivä, jolloin menin Düsseldorfiin. Toki ajan säännöllisesti junalla sen läpi, sillä Düsseldorfin kentältä on lähin suora yhteys Helsinkiin. Mutta ennen eilistä olin piipahtanut siellä vain kerran pikaisella työmatkalla, mikä ei jättänyt sen suurempia muistikuvia.

Kerrataanpa faktat. Köln on Saksan 4. suurin kaupunki, joka on perustettu roomalaiskaudella 38 eaa. Kaupungin oikeudet se sai vajaat sata vuotta myöhemmin. Tuomiokirkon rakentaminen alkoi 1200-luvulla ja valmistuessaan vuonna 1880 se oli maailman korkein rakennus. 

Düsseldorf on perustettu 600-700 -luvuilla, Reinin varteen sekin. Kaupungissa on 580 000 asukasta mutta sitä ympäröivällä metropolialueella lähes 3 miljoonaa. Ruhrin alue, tiedättehän. Düsseldorfissa on Länsi-Euroopan suurin japanilaisyhteisö, ja kaupungista tehtiin NRW:n pääkaupunki vuonna 1946.

Kölnin ja Düsseldorfin välisessä kamppailussa on kyse Turku-Tampere -linjasta. Vastakkain ovat vanha historiallinen kulttuurikaupunki ja uusi rikas teollisuuden keskus. Köln on Berliinin ohella Saksan mediamaailman keskus ja yliopisto on varustettu Exellence-statuksella. Düsseldorfissa puhuu bisnes. Kaupunkiin on keskittynyt Saksan mainosala, tietoliikenneala ja myös paljon pankkitoimintaa. Ja tämä näkyy.

Kölniin tulijat odottavat historiallisia nähtävyyksiä ja keskustan pikkukujia - Düsseldorfiin mennään shoppailemaan merkkiliikkeisiin ja timanttikauppoihin, joihin minua ei kirpparivaatteissani varmaan edes päästettäisi sisään. Molemmissa kaupungeissa vietetään karnevaaleja mutta vain Kölnillä on jalkapallojoukkue Bundesliigassa. Kyllähän näitä painavia eroja löytyy, kun vähän kaivaa.

Päätin eilen, että menen kaupunkiin avoimin mielin ja unohdan kaupunkien väliset kaunat hetkeksi.

Junamatka Kölnistä Düsseldorfiin kestää alle puoli tuntia. Olin varustautunut retkelle takeaway-kahvilla mutta onneksi seuralaisella oli turistikartta ja sen toisella puolella lista suositelluista kohteista. Se, että Düsseldorfissa puhuu raha, tarkoittaa nimittäin myös rahaa taiteelle ja taiteen tukemista. Kaupungissa on tietääkseni hyvä taideakatemia ja keskusta-alueella on monia mielenkiintoisia taidemuseoita. Kiersin niistä eilen kaksi.

Aloitimme kohteesta K21 Ständehaus. Vanha talo sisältää modernin sisustan ja täydellisen tilan sukeltaa maailmasta toiseen. Talon huoneet oli täytetty installaatioilla. Katsoja käveli maailmasta toiseen: Yksi huone oli täytetty peileillä, joiden sekaan pääsi rakennustelineitä pitkin. Toinen tarjosi aikamatkan jonnekin viime vuosisadan alkuun. Yhdessä oltiin hämähäkin verkon sisällä, kolmannessa pyöri mielenkiintoinen animaatioelokuva.

Ehdottomasti hauskin taidepläjäys tuli Puolasta. Christian Jankowski oli kutsunut maajoukkueen painonnostajat testaamaan historian painoa ja kokeilemaan, voiko sitä siirtää. Kymmenen hengen porukka kiersi kuuluisia monumentteja ja yritti punnertaa niitä maasta irti. Taustalla urheiluselostaja kommentoi tilannetta ja kertoi sekaan monumentin historiasta. Ihan hullua ja samalla niin antoisaa.

Parituntisen kierroksen jälkeen suuntasimme Düsseldorfin vanhaan kaupunkiin ja joulumarkkinoille. Emme itse ehtineet jouluun asti vaan pysähdyimme lounaalle Carlsplatzin ruokatorille. Ympäri vuoden auki olevalla torilla oli niin ruokakojuja kuin myyntipisteitäkin sekä hyvä meno. Päädyimme grilliosastolle, koska seuralainen halusi makkaraa. Ruokatauon jälkeen kävelimme joulutorin läpi kohti seuraavaa museota. Düsseldorfin joulutorilla seisoo muuten norjalainen joulukuusi, jonka lahjoittaa ystävyyskaupunki Lillehammer.

Toinen museokohteemme oli K20 Grappeplatz, jossa oli esillä nykytaidetta ja vaihtuvana näyttelynä  kokoelma Düsseldorfin kuuluisan taidevaikuttajan Konrad Fischerin arkistoista. Joko kaupunki alkoi väsyttää tai sitten tarjonta oli liian tuttua (Picassoja jne), sillä kävelimme talon läpi varsin nopeasti. Mielenkiintoisin osio oli juuri tuo Fischerien arkisto - ja museokauppa oli hyvä.

Pienen hengitystauon jälkeen päätimme sukeltaa ostoskeskustaan. Ensinnäkin täytyy sanoa, että keskustan katukuva on aika karu. Vanhojen kirkkojen ympärillä on sodanjälkeisiä uudisrakennuksia ja uusia firmojen ja pankkien lasitornitaloja. Ostoskatuja halkovat monikaistaiset autotiet, jotka ovat täynnä katumaastureita ja mersuja. Kaikkialla on blinblingiä, vaikka nauratti kovasti se, että pääostoskadun yläpuolella tornissa loistaa iso punainen Persil-teksti. Olkaa miten fiinejä tahansa, pyykinpesuainetta tarvitsevat kaikki.

Koska liikkeellä oli paljon väkeä jouluostelemassa mutta joka paikassa autoja ja kävelijöitä, oranssipukuiset nuoret ohjasivat liikennevaloristeyksessä niin kävelijöiden kuin autojenkin toimintaa. Valitan aina siitä, miten täynnä Kölnin ostoskadut ovat. Mutta ne ovat kävelykatuja eikä siellä tarvitse pelätä sitä, että merkkiauto kurvaa päälle.

Düsseldorfissa on tosiaan lavea tarjonta muodin huipulta; monet merkkiliikkeet eivät sanoneet minulle mitään. Kölnissä ei olisi ostovoimaa tuhansien eurojen käsilaukuille. Hetken päällistelyn jälkeen päätimme, että kyllä tämä nyt on nähty. Seikkailimme japanilaiskorttelien läpi rautatieasemalle ja lähdimme kotiin. Kölnissä vastassa oli vähemmän merkkivaatteita ja -liikkeitä mutta iloisemman oloiset ihmiset. Mekin aloitimme palautumisen kodin lähimmältä joulutorilta. Glühwein-kausi on avattu!

Düsseldorf tarjosi mielenkiintoisen taidepläjäyksen mutta muuten en lämmennyt kaupungille. Täytynee tehdä uusi yritys kesällä, jolloin kaikki kaupungit ovat parhaimmillaan. Tai sitten kölniläisten propaganda on tehonnut ja minustakin on tullut nurkkakuntainen. Onhan se rikkaus, että vierekkäin on näinkin erilaiset kaupungit, sillä silloin jokaiselle löytyy jotakin. En silti vaihtaisi kotikaupunkia tuonne pohjoisemmaksi, ellei olisi ihan pakko. Sori Düsseldorf.