Nämä asiat yllättivät Suomessa asuvan

 

 

Vaikka käyn Suomessa useita kertoja vuodessa, eivät vierailut ole arkea vaan lomaa tai piipahduksia toisten nurkissa. Nyt olemme viettäneet perheenä kolmatta viikkoa lahtelaisina omassa vuokra-asunnossa.
 
Tänä aikana ulkosuomalainen on tehnyt seuraavia havaintoja:

 

1. Ruoka on tosi kallista. Ihan sama, mihin kaupassa tarttuu, se maksaa viisi euroa; halvimmat nylon-sukkahousut, juusto, gluteeniton pullapakkaus, paketillinen harjallisia hammastikkuja... Halvin leivinjauhe maksaa Saksass 0,75€ ja Suomessa 0.99€, tämä ero taitaa vallita yleisimminkin.

 

2. Syömisen helppous. Olen gluteeniton kasvissyöjä, ja se on Saksassa ajoittain aika haastava yhdistelmä. Suomessa perusmarketeista löytyy gluteenittomia tuotteita, joista Saksassa voi vain haaveilla. Myös ravintolassa on helppoa, kunhan muistaa, että merkintä on maissa eri päin: Saksassa listaan merkitty G tarkoittaa annosta, jossa on gluteenia. Suomessa G taas merkitsee gluteenitonta. 

 

Toisaalta marketissa tuntuu lähes mahdottomalta löytää tavallista rasvaista maitotuotetta, koska kaikissa lukee kyljessä laktoositon tai vähälaktoosinen tai rasvaton. Etsin yksi päivä tavallista rahkaa, mutta purkeissa tuntui olevan kaikkea muuta tai ainakin jotain "kevyttä".

 

3. Alkoholia ei saa ostaa klo 21 jälkeen. Tietysti tiesin tämän, mutta asiat unohtuvat. Piipahdimme miehen kanssa eräänä iltana myöhään kaupassa. Hän valikoi huolella muutaman mielenkiintoisen oluen. Kassalla myyjä totesi, että hänhän ei siis voi myydä niitä meille ja siirsi ne pois hihnalta. Olin hetken erittäin hämmentynyt, kunnes tajusin, että kello oli 21.30. Meidän takanamme tuli nuorisoa, jolle ei myöskään myyty, joten emme onneksi olleet ainoa turistit tai yrittäjät.

 

4. Vaikka puhelimessa lukee, että ulkona on +11 astetta, auringonpaisteessa tuntuu lämpimältä. Kölnissä tuossa lämpötilassa kuljetaan talvitamineissa, Suomessa lapsi valittaa koko ajan, että on liian kuuma. Tämä koskee tosin myös asunnon sisälämpötilaa, joka on suomalaisissa kodeissa ja asunnoissa Saksan vastaavaa korkeampi. 

 

5. Ilman kuivuus ulkona ja sisällä. Minulta ovat kuivuneet silmät ja kädet, mies ja lapsi ovat aloittaneet jokailtaisen koko kehon rasvauksen. Katupöly ja alkava siitepölykausi sekä sateettomuus vaivaatat ulkoilmaa mutta myös asunnon sisäilma on kuivaa. Länsi-Saksassa sataa usein ja paljon eivätkä asunnot ole tiiviitä, joten kuivuus on ongelma vain kesähelteillä. Kölnin sateisiin tottuneena pakkasin Suomeen kivan sadetakin mukaan mutta se taitaa jäädä käyttämättömäksi.

6. Asuinalueemme siisteys, rauhallisuus ja hiljaisuus, vaikka sen maine on kaikkea muuta. Emme varsinaisesti ole lomalla, mutta ystäväni kuvasi oleskeluamme osuvasti ikuiseksi sunnuntaiksi, ja siltä pikkukaupungin arki tosiaan tuntuu suurkaupungin keskustassa kulkevan arjen jälkeen. Kaupungin vilkkain ostoskatu on lauantaisin niin rauhallinen, että Kölnin tungokseen tottunut on ihmeissään.

7. Lahden mäet. Vaikka olen viettänyt nuoruudessa paljon aikaa Lahdessa ja asunut siellä aikuisiälläkin, en ole koskaan ennen pyöräillyt täällä. Niinpä en ollut aivan selvillä siitä, että Lahti tosiaan on mäkien ympäröimä. Ihan sama, minne keskustasta lähtee, vastassa on aina mäki. Reinin jokilaaksossa asuville tämä on lähes eksoottista ja päivittäiset pyörämatkat erinomaista treeniä.

8. Suojateitä ei kunnioiteta. Meitä varoitettiin tästä etukäteen, joten suhtaudun tien ylittämiseen varovaisuudella. Lapsi olisi potkulautaillut ainakin kerran auton alle, jos en olisi huutanut häntä pysähtymään. Jäimme puistelemaan käsiämme kahden kaistan väliselle suojakkeelle, kun autonkuljettaja vain kaasutti suojatien yli. Lapsi olisi jäänyt alle tai tilanne olisi mennyt täpärälle, jos hän olisi luottanut suojatiehen ja jatkanut saman tien koko tien yli.

9. Ihmiset ovat avoimempia ja ystävällisempiä kuin olin odottanut. Tämä tosin saattaa johtua vuodenajasta; kevään valossa ja kesän odotuksen hehkussa kaikki on mukavampaa. Jos hölisen lapsen kanssa punaisissa liikennevaloissa tai kassajonossa, ohikulkijat ovat useamman kerran liittyneet juttuun. Kaikki moikkaavat rapussa ja kerrostalon pihassa, ja lapsi on saanut mukavaa huomiota osakseen, vaikka Suomesta usein puhutaan hieman lapsivihamielisenä maana.

Sysmässä on säpinää

Mitä tulee mieleen Sysmästä? Aivan. Ei minullekaan.

Sysmä sijaitsee vajaan 200 kilometrin ja noin kolmen tunnin bussimatkan päässä Helsingistä. Sinne voi saapua etelästä Pulkkilanharjua pitkin ja sieltä on jotakuinkin yhtä pitkä matka Lahteen kuin Jyväskyläänkin. Vakituisia asukkaita on vajaat 4000, mutta kesäasukkaat vilkastavat kuntaa niin, että siellä on väkilukuunsa suhteutettuna eniten vapaa-ajan asukkaita koko Suomessa (kertoo Wikipedia).

Sysmässä sijaitsee Nuoren voiman kirjailijatalo, Villa Sarkia, jossa sain viettää koko maaliskuun seuraavaa kirjaani kirjoittaen. Kuukauden aikana opin, että pitäjä on yllättävän vireä, vaikka keskipäivällä raitilla vastaan tuleekin lähinnä rollaattoreita ja pieniä koululaisia.

Kuukauden aikana pääsin Rotary clubin illanviettoon, avantoon ja elokuvateatteriin katsomaan juuri ensi-iltansa saanutta kotimaista elokuvaa, nautin kirjaston palveluista ja kannatin paikallista yrittäjäelämää käymällä hieronnassa ja jalkahoidossa. Niitä kuuluisia sysmiä en käsiini saanut enkä niitä varsinaisesti etsinytkään, mutta en ihmettele, että ne on saatu aikaan juuri tässä pitäjässä.

Tällä hetkellä haaveilen uudesta Sysmän ajasta, sillä raitti tarjosi riittävät palvelut mutta myös auvoisen kirjoitusrauhan.

Jos et tunne kuntaa, tässä muutama syy siihen, miksi Sysmässä on säpinää.

Kahvila Lintan kammari 

Lintan kammari sijaitsee vaaleassa puutalossa Sysmän keskuskadun varrella ja vanhan meijerin kyljessä. Kyseessä on sekoitus kahvilaa ja käsityö/sisustuskauppaa, jossa lähes kaikki taitaa olla kaupan. Kesäaikaan kahvilassa tarjotaan myös keittolounas, mutta näin talvella kahvilaan tullaan parantamaan maailmaa. 

Puutalossa on monia huoneita ja mukavia soppia, joihin vetäytyä herkuttelemaan. Itse leivotut kahvitarjoilut olivat erittäin maukkaita. Voin lämpimästi suositella rahkapiirakkaa, josta ehdin kuukauden aikana syödä useita variaatioita. 

On mahtavaa, että näinkin pienessä pitäjässä on tällainen kahvila, ja sinne kannattaa piipahtaa, jos  Sysmä sattuu matkan varrelle.

Lintan kammarin, Sysmäntie 16, kotisivut täällä.

Sysmän kirjakauppa

Sysmän kirjakaupan tunnelma kutsuu viihtymään. Kaikki siellä on puuta: lattia, seinähirret ja katto. Kirjahyllyinä toimivat vanhat pukkipöydät ja seinänviertä kiertävät pitkät ja korkeat hyllyt. Jopa Suomen kauneimmaksi kirjakaupaksi valittu Sysmän kirjakauppa vaihtoi viime vuonna omistajaa. Kirjakauppaa on nyt pienennetty ja sen takahuoneessa toimii sekä ompelimo että atk-palveluja tarjoava pieni yritys, mutta kirjakaupan valikoima on silti erinomainen.

Tilan pienenemisestä ja omistajuusmuutoksesta johtuva vanhan varaston poistomyynti jatkuu muuten edelleen. Vanha varasto myydään pois 70 prosentin alennuksella ja ale jatkuu kuulemma niin kauan kun myytävää riittää. Jos muutaman vuoden takaiset laatukirjat innostavat, mene äkkiä hakemaan omasi!

Alakerran hyllyjen lisäksi kannattaa piipahtaa myös yläkerrassa, jossa tulijaa tervehtii hyvin järjestetty divari sekä muutama paikkakunnalla asuvan Marjatta Tapolan työ.

Ketjuuntuvassa ja verkkoon siirtyvässä kirjakauppamaailmassa tällaisen kirjakaupan pyörittäminen on lähes kulttuuriteko.

Sysmän kirjakaupan facebook-sivu täällä.

Kirjakaupan yhteydessä täytyy mainita myös Sysmän Kirjakyläyhdistys, jonka järjestämiä kirjapäiviä vietetään aina heinäkuun alussa ja Kirjojen yötä elokuussa. Lisätietoja täällä.

Jos viihdyin näin hyvin Sysmässä kevättalvella, voin vain arvailla, miten mukavaa siellä on kesällä, kun vapaa-ajan asukkaat valtaavat kunnan. Täytynee joskus palata katsomaan.

Avantoon!

Ulkosuomalaisen onni on saada Suomen jaksolle kämppis, joka tulee Suomeen to do -listan kanssa. Murtomaasuksilla on hiihdetty nyt koko kuukausi, mämmiäkin on syöty ja sauna testattu useaan otteeseen. Ulkosuomalainenkin huomaa taas pohjoisen eksotiikan, kun toinen sen osoittaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pilkkiminen jää kokeilematta mutta eilen avautui mahdollisuus päästä avantoon, koska kämppis oli tietysti onnistunut sosialisoimaan ja löytämään kylästä ihmisen, jolla on avain pukukoppiin.

Residenssin aamupalapöydässä siis ilmoitettiin, että illalla tulee kyyti ja sitten mennään. En olisi ikinä uskonut, että löytäisin itseni värjöttelemästä +4 asteisen veden ääreltä pimeänä ja lumisateisena kevättalven iltana, mutta näin kävi.

Pakkasin tietysti uintikamat mukaan, mutta en ollut mitenkään varma, menisinkö veteen vai en. Sysmän avantouintipaikka sijaitsee Camping Sysmän alueella eli leirintäalueella kiven heiton päässä keskustasta. Sen vieressä on muuten kirjailija Yrjö Kokon kotitalo, sekin kaunis vihreä puurakennus. En kyllästy ihmettelemään Sysmää ja sen yhteyksiä joka paikkaan. Leirintäalueen saunan pukuhuone toimittaa talvella uimarien pukuhuoneen virkaa, ja sitä varten saa lunastaa avaimen kunnanviraston neuvonnasta.

Koko rakennus oli yhtä idylliä niin sisältä kuin ulkoa. Pieni mökki nökötti rannassa ja sen luota pääsi helposti laskeutumaan kohti pitkää laituria ja sen päässä mustana kimmeltävää avantoa. Pukutilassa näkyi muistoja menneiltä ajoilta. Aktiivisten avannossa kävijöiden kylpytakit roikkuivat rivissä naulakossa. Uimakengät oli aseteltu riviin huoneen pidemmälle seinälle. Seinään oli kiinnitetty ruutupaperi, johon kävijät merkkaavat lyijykynällä rasteja käynneistään. 

Eikä minulle jätetty valinnanvaraa. Kun mukana on yksi innokas espanjalainen ja päättäväinen kantasuomalainen avantouimari, joutuu ulkosuomalainenkin hyppäämään kylmään veteen. Jätimme vaatteet pukuhuoneeseen, laitoimme uintikengät jalkaan, pipot päähän ja kääriydyimme pyyhkeisiin. Päiväsaikaan avannossa käydään uikkareissa, mutta näin illalla suositaan naku-uintia, koska kukas siellä olisi kattelemassa. 

Kantasuomalainen näytti ensin mallia ja pulahti veteen. Hän ui pari vetoa avannon jäiselle reunalle ja rikkoi siitä muutamia paloja, kunnes ui takaisin. Minä halusin mennä toisena, koska muuten en olisi mennyt. Voi olla, että mennessä pääsi pari ärräpäätä pimeään Sysmän iltaan mutta kyllä minä ihan muutaman uintiliikkeenkin tein. Huh! Uinnista ei ole kuvaa, koska kuvaaja ja kamera eivät ehtineet tarkentaa liikkeitäni.

Laiturilla tuntui muuten hyvältä, paitsi varpaat olivat aivan jäässä, joten lähdin kohti pukutilaa, mutta kuulin kyllä, miten espanjatar suoritti oman uintinsa ja erittäin kunnollisesti vielä. Myöhemmin kantasuomalainen sanoi, että minun olisi pitänyt vain jäädä seisomaan laiturilla olevan lämpimän maton päälle, niin olivat varpaatkin lämmenneet.

Tällä hetkellä käydään neuvotteluja siitä, milloin mennään uudestaan. Ymmärrän täysin, miksi tähän lajiin koukuttuu. En tiedä, miten seuraavalla kerralla käy, mutta tällä hetkellä tilanne on Heidi vastaan avanto 1-0.

Terveisiä kirjailijaresidenssistä

Olen nyt ollut viikon Suomessa ja kuusi yötä Sysmän residenssissä. Villa Sarkia on Nuoren Voiman liiton residenssitalo, jossa voi samaan aikaan asua kolme kirjailijaa. Meitä onkin täällä värikäs sakki. Ulkosuomalaisen itseni lisäksi täällä työskentelee intialainen runoilija ja espanjalainen romaanikirjailija, joka tosin asuu Saksassa.

Sysmä tarjoaa täydellisen kirjoitusrauhan. Kävelymatkan päästä löytyvät kaikki tarvittavat kaupat ja palvelut, mutta ihmisiä ei juuri näy missään. Ainoat kirjoittamista häiritsevät tekijät ovat ulkoiluun kutsuvat ihanat talviset pakkaskelit ja Yle Areena. Satuin nimittäin huomaamaan, että suositun norjalaisen nuortensarjan SKAMin kaikki tuotantokaudet ovat katsottavissa Areenasta. Arvaatte varmaan, miten siinä sitten kävi. Puhun kohta sujuvaa norjaa, mutta olen myös alkanut ymmärtää sarjan suosion. 

Suomen talvi on tarjonnut meille parastaan. Päijänteellä kiertää hyvin ajettu latu, ja hiihdin eilen kaksi kertaa Ohrasaaren ympäri. Hiihtäminen on vähän samanlaista meditaatiota kuin sauna. Jossain vaiheessa jäljellä on vain hengitykseni, koska ajatukset ovat kadonneet auringossa loistavaan lumiseen järvenselkään. Hiihtolenkin jälkeen olo on juuri oikealla tavalla raukea ja vielä parempi siitä tulee, kun pääsee saunaan.

Intialainen on osoittautunut kovaksi saunojaksi. Hän taistelee Suomen kylmyyttä vastaan istumalla joka päivä löylyissä. Olen todella yllättynyt, miten hyvin hän on sopeutunut Delhin miljoonakaupungista tänne hiljaiseen suomalaiseen kuntakeskukseen ja miten kova saunoja hän on.

Elo eri maista ja elämäntilanteista saapuneiden kirjailijoiden talossa on kuin suuri sosiaalinen koe.   Espanjalainen on tarkka siisteydestä ja viihtyvyydestä. Intialaisen huoneesta kuuluvasta puheen pulputuksesta kuulee, että kotoa on taas soitettu. Minä taas kuulemma teen montaa asiaa yhtä aikaa ja lennähtelen energisesti paikasta toiseen. Jokaisella on omat tapansa, mutta toimimme yllättävän hyvin yhteen, sillä jokaisen päätavoite on tehdä töitä eli kirjoittaa. Toisten työskentelyn rytmi luo hyvän taustan omalle työlle, vaikka yksi kirjoittaakin englanniksi, toinen espanjaksi ja kolmas suomeksi.

Kämppikseni ovat erityisen onnellisia siitä, että talossa majailee myös yksi paikallista kieltä puhuva. Residenssissä on nimittäin ollut viime viikkojen aikana keittiöremontti, joka viimeisteltiin eilen. Minut lähetetään keskustelemaan remppamiehien ja siivoojan kanssa, kun tilanteesta täytyy saada selvyys. Olen myös kääntänyt uimahallin aukioloajat seinälle englanniksi, mutta enemmänkin olisi ehkä pitänyt tehdä.

Eilen iski nimittäin maitokriisi. Intialainen juo joka päivä kotoaan tuomaansa chai-teesekoitusta, johon tulee kuumaa maitoa ja inkivääriä. Olohuoneessa leijuukin usein mausteinen tuoksu. Eilen maito oli loppu, ja kun intialainen oli hetken odotellut aurinkoa ja pakkaslukujen laskemista, hän suuntasi kauppaan. Vilkaisin myöhemmin jääkaappiin ja mitä näinkään: siellä oli piimää.

Tämän aamun suurin kriisi oli temppuileva kahvinkeitin. Espanjalainen keittää meillä aamukahvit, koska nousee aikaisemmin kuin minä, mutta tänään kone teki kummallisia asioita. Pesimme kaikki osat huolellisesti, joten tämäkin kriisi on todennäköisesti ohitettu. Ilman aamukahvia ei kirjoittaminen onnistu. Kuten huomaatte, täällä ei tapahdu kovin paljon, vaikka kaikkien ajatuksissa ja tietokoneilla on menossa aikamoinen mylläkkä.

Kummallisinta menneessä viikossa on kielellinen rinnakkaistodellisuus, johon olen pudonnut. Olen Suomessa, mutta puhun joka päivä enemmän englantia ja saksaa kuin suomea. Tilanteen ongelmallisuuden tajuttuani hain kirjastosta suomalaisia lastenkirjauutuuksia ja aloin kuunnella suomalaista musiikkia. Toki kaupan kassalla ja hiihtolenkin varrella olen päässyt puhumaan  suomeakin. Täällä nimittäin tervehditään ja ikäihmiset vaihtavat mielellään samalla muutaman sanan ohikulkijan kanssa. Toissapäivänä kämppikseni saivat palautetta, kun eivät vastanneet tervehdykseen. Mutta eiväthän keskenään englantia puhuneet ja suomea ymmärtämättömät olleet huomanneet, että se ´päivää´ oli tarkoitettu heille. 

Kaiken kotimaan talven ihmettelyn, välitilassa leijumisen ja pakkasulkoilun lisäksi olen päässyt myös kirjoittamisen makuun. En vielä tiedä, mihin teksti tulee minua viemään, mutta Hilja-sarjan kolmas osa on päässyt hyvään vauhtiin. Minulle on annettu aika tässä huoneessa, jonka ikkunassa on tänäkin aamuna jääkukkia. Se on käytettävä viisaasti. Mutta iltapäivällä on lähdettävä ulos.

Ja sitten hän oli Suomessa

Tupsahdin keskiviikkona tänne Suomen talveen ja olen siitä asti kulkenut silmät ja korvat auki, niin  että alkavat kohta kylähulluksi luulla. Mutta kun kaikki puhuvat täällä tätä kieltä hei ja minä ymmärrän! Muutaman kerran olen meinannut yhtyä ohikulkevien juttuun, ihan vain koska ymmärrän ja pystyn. Ja sitten on vielä tämä talvikin, jollaista en ole kokenut vuosiin. 

Tässä muutamia muita havaintoja viime päivien ajalta: 

- Oltiin sitten Helsingin paikallisjunassa tai pienen kylän raitilla naisilla on pääsääntöisesti jalassaan toppahousut. Miehet kulkevat farkuissa, mutta lähes kaikilla on päähine. 

- Miten hauskalta näyttääkään huurupilvi, joka kulkee pakkasessa reippailevien ihmisten ympärillä!

- Olin unohtanut Suomen talven! Piipahdin illalla kuistilla hakemassa petivaatteet sisään, ja tuntui kuin olisin astunut taas lapsuuteen. Hiljainen lumen peittämä piha ja sen yllä tähtitaivas. Hihoihin tarttui kaiteelta puuterilunta ja tulevan yön hiljaisuus.

- Helsingin seudun paikallisliikenteessä puhutaan niin monia murteita, että oikein hyrisin niitä kuunnellessani. Taisin ainakin hymyillä, sillä ihmiset vilkuilivat.

- Ihmiset kommunikoivat, kun niiltä kysyy. Lähdin matkaan ihan turistina, sillä jouduin kysymään apua niin junakortin näyttölaitteeseen kuin bussien numerointiin. Hämmentävin oli bussikuljettaja, joka ei itsekään oikein tiennyt, mihin on ajamassa, vaan sanoi, että tuumaillaan ja seurataan näytössä vaihtuvaa pysäkkikarttaa. Oikea pysäkki löytyi, vaikka kuski olisi halunnut jättää minut jo edelliselle.

- Paikallisessa S-marketissa ajattelin itsekseni, että pitää muistaa sanoa ulkomailta tulleille kirjailijakämppiksille, että hedelmät pitää täällä punnita itse. Kassalla selvisi, että olin unohtanut punnita sekä jäävuorisalaatin että meloninpalan. Harkitsen laittavani otsaan lapun: "Anteeksi, olen vain ulkosuomalainen".

- Ja kaikkialla hiljaisuus. Kovin ääni täällä syntyy hirsirakenteisesta talosta, joka naksuu pakkasen tahdissa. 

- Toisaalta ulkosuomalainen ei kuitenkaan ole ulkomaalainen. Autoin jo espanjalaista kämppistä ruokatavaroiden kanssa, koska hän oli ostanut vahingossa jotain kummallista juustoa (Koskenlaskijaa) ja oli vaikeuksissa maitotölkin kanssa, koska Saksassa kaikissa on muovikorkki. Olen paikallinen ja silti vähän ulkopuolinen. Pitäisiköhän alkaa puhua K-kaupassa englantia, jotta tuumaavat, että tämä on näitä residenssitalon ulkomaalaisvieraita. On ihan ymmärrettävää, että se ei tunne paikallisia käytäntöjä.

- Onneksi pienilläkin paikkakunnilla on Tokmanni ja talvikenkien alelaari (Poistomyynti! Kaikki vain 15€!). Saksasta mukaan tulleet jalkineet osoittautuivat riittämättömiksi myös villasukkien kanssa. Ilman vuorellisia talvikenkiä ei täällä kylän raittia trampattaisi.

- Kaupasta mukaan tarttui piimää, ruisleipää, Xylitol-purkkaa, Vuoksen piirakoita, kotimaisia vihanneksia ja Emännän käsivoidetta.

- Toinen kämppis oli jo ehtinyt ostaa sukset, joita saan kuulemma myös käyttää. Katsotaan, näkyykö Hippo-hiihtokilpailujen suoma rautainen kokemus ladulla edelleen.

- Tupaantuliaisiksi juotiin kakkukahvit. Tänään saapuu residenssitalon kolmas asukas Intiasta asti. Pohdimme jo kovasti hänen varusteitaan. Onneksi kylässä on pari kirpparia ja se Tokmanni.

- Iltataivas on ruskainen ikkunani takana. Oranssin päälle kerrostuu sinistä aina taivaaseen asti. enkä raaskinut laittaa verhoja ikkunaan, koska ei tänne kukaan näe. Aamulla keskimmäisessä ikkunassa on jääkukkia. On ryhdyttävä johonkin.

Voiko äidinkielen unohtaa

Kuva: Pixabay

Käyn Suomessa useita kertoja vuodessa, suomi on työkieleni eli saan puhua sitä päivittäin ja myös luen ja kirjoitan suomeksi joka päivä. Silti minulla on sellainen olo, että seitsemän ulkomaanvuotta ovat alkaneet näkyä ja kuulua ja vaikuttaa omaan äidinkieleen. Apua!

Kieli on elävä organismi eikä Suomessa tällä hetkellä puhuttu suomi ole enää täysin se sama, jonka jätin taakseni lähtiessäni maailmalle. Muutamia sääntöjäkin on muutettu. Anteeksi vain, mutta minusta on edelleen parempi kirjoittaa "alkaa tehdä" eikä "alkaa tekemään", vaikka nykyään ei enää tarvitsekaan.

Kieleen tulee jatkuvasti uusia sanoja tuoreiden ilmiöiden, kuten vaikka teknologian, myötä. Tv-viihde ja mainokset suoltavat mediatilaan sloganeita ja sanontoja, puhumattakaan kaikista julkkiksista, joista minulla ei ole enää vuosiin ollut minkäänlaista käsitystä. Äidinkielisetkään eivät välttämättä tunne kaikkia mahdollisia ilmassa kieppuvia sanoja, mutta ulkosuomalaiselle ne ovat kuin isku vasten kasvoja. Muistan ensimmäisinä Saksan vuosina, kun eräs 30 vuotta ulkomailla asunut rouva kertoi, miten vaikeaa hänen on ymmärtää Helsingin Sanomissa viljeltyä sanastoa, vaikka suomen kieli onkin säilynyt sujuvana kaikkien ulkomaanvuosien läpi.

Okei, ehkä vähän liioittelen. En usko, että ulkomailla asuva kykenee mitenkään pysymään perässä   kulloisenkin hetken "tämä täytyy tietää" - asioista eikä hänen tarvitsekaan. Pelottavimmin kielen unohtaminen konkretisoituu silloin, kun tutut sanat alkavat tuottaa vaikeuksia. Joskus pää lyö täysin tyhjää. Joskus tai aika usein sana tulee nopeammin mieleen saksaksi. 

Koska käytän suomea päivittäin, tietty perussanasto on oikein hyvin tallella. Ongelmia tulee, kun mennään pintaa syvemmälle. Joululomalla tutkin kummityttöni kanssa avaruutta käsittelevää kirjaa. Hän näytti kuvia, ja minun piti selittää, mitä siinä on. Sana "meteoriitti" oli pakko luntata kirjan tekstistä, koska ei muuten tullut mieleen.

Usein myös asiat, joista on viimeksi puhunut saksaksi, sanallistuvat nopeammin, no saksaksi. Selitin vanhemmilleni tuttavien uudesta talosta, jonka yhteydessä olleeseen vanhaan talliin on nyt rakennettu sauna. Talo on aikoinaan rakennettu perheelle, joka oli.. hm, mikähän se sana on... itse-jotakin. Siis omavaraistalous? Ehdotti isäni. Aivan niin.

Kielen rakenteet liikkuvat vielä sanastoakin syvemmällä. Muistan, kun aloin pikku hiljaa pärjätä saksan kielellä. Opiskelin kieltä aktiivisesti ja innostuin asiasta niin, että aloin huomaamattani siirtää rakenteita kielestä toiseen. Sain joskus palautetta Suomen ystäviltä, että kiitos viestistä, mutta voisitko seuraavan kerran laittaa verbit oikeaan paikkaan. Joskus kävi niinkin, että kirjoitin lauseet valmiiksi ja siirsin sitten vasta verbit sinne, minne ne suomen kielessä kuuluvat.

Kuva: Pixabay

Tästä on sittemmin jo päästy, mutta pitkä tauko suomen reissuissa näkyy aina siinä, että saksan rakenteilla kirjoitettu suomi ei kuulostaa enää aivan täysin kummalliselta. Ja yhdyssanat! Niiden hahmottaminen on vaikeutunut vuosi vuodelta.

Vaikka teen tietoisesti töitä suomen kielen säilyttämisen eteen, tehtävä tuntuu joskus mahdottomalta. Siksi onkin enemmän kuin mahtavaa se, että saan tänä vuonna viettää kokonaisen kuukauden Suomessa. Sain nimittäin paikan hämäläisessä pikkukylässä sijaitsevasta kirjailijaresidenssistä. Olen innoissani, koska maaliskuun ajan ympäristöni kieli tulee olemaan suomi eikä minun tarvitse ajatella saksaa juuri yhtään. Haaveilen myös suomalaisista marketeista, joista saa ruisleipää ja salmiakkia vaikka joka päivä. Yliannostus, täältä tullaan!

Kuukauden tarkoitus ei ole vain kirjoittaa seuraavaa kirjaa vaan myös päivittää suomen kieleni vuoden 2018 tasolle. Vakoilen suomalaisia, kuuntelen heidän sanojaan ja ihmettelen uusimpia muoti-ilmiöitä, joista täällä Saksassa ei ole kuultukaan.

Mutta sen olen vakaasti päättänyt, että en tule koskaan viljelemään anglismeja, jotka tuntuvat nykyään olevan muodissa. Kuulin nimittäin joululoman aikana ohimennen sellaisia lauseita kuin "Mitä sä aiot tehdä sen parttimen kanssa" ja "Lähetäksä sen memon eteenpän". Meillä on niin kaunis ja rikas kieli, että pidetään se hyvänä ja omavaraisena, jotta Agricolan ei tarvitse kääntyä haudassaan.

Miten sinä pidät yllä äidinkielen taitoa?