Kahvia ja pullaa

Kolme viikkoa Suomessa. Ajattelin Sysmään tullessani, että täällähän ei synny ainoastaan yhden kirjan alku, vaan myös opiskelut etenevät, on aikaa työstää blogia ja kirjoittaa vaikka mitä muuta, koska päivissä on niin vähän muuta ohjelmaa. Niinhän sitä ihminen aina ajattelee. 

Voi olla aika vaikea päivittää blogia, jos päivien aikana ei tapahdu juuri mitään muuta kuin omassa päässä. En tiedä, miten montaa lukijaa kiinnostaa kuulla, että heräsin, join teetä, ja istuin tähän ikkunan alle. Aamupalan jälkeen palasin työpöydän ääreen. Lounastauon jälkeen annoin itselleni luvan tehdä jotain muuta, kunnes palasin taas ihailemaan työpöydän ylle kurottavien ikkunoiden valoa. Iltaisin en sentään tässä istu vaan silloin siirryn sängylle lukemaan tai katsomaan Yle Areenaa.

Kuulostaa tekstiltä, joka räjäyttää koko some-avaruuden.

Tällä viikolla ohjelmassa on ollut muutakin kuin tietokoneenruudun tuijottelua. Tiistaina sain kylään kivan vieraan, kun serkkuni ajeli naapuripitäjästä tervehtimään. Aamun kirjoitustuokio sujui hyvin, kun tiesi, että iltapäivällä on muuta. Kiersimme Sysmän keskustan ja päädyimme kahvilaan, josta aion kirjoittaa myöhemmin lisää.

Tiistai-iltana taas kohtasivat kansainväliset kirjailijat ja Sysmän kansalaisopiston mattopiiri. Reipas naisporukka oli kutonut Villa Sarkiaan uudet räsymatot, ja ne tuotiin tänne juhlallisin seremonioin. Oli hauskaa, kun alakerran suuri sali täyttyi ihmisistä pullan, puolukkamehun ja intialaisen runouden äärellä.

Siinä missä suomalaiset haikailevat jo kevättä, minä olen iloinnut jokaisesta lumihiutaleesta, joka taivaalta putoaa. Auringonlaskuihin en väsy ja plussapäivienkin harmaudessa on sävynsä.  Intialainen kirjoittaa täällä Suomessa tekemässään runossa: "When I womit here, I womit rainbows." Maailman onnellisin kansa, kirjoitettiin lehdessäkin.

Eilen kävin vierailulla Sysmän alakoulussa. Tajusin tilaisuuden jälkeen, miksi haluan kirjoittaa juuri lapsille. He ovat niin innokkaita, avoimia ja täynnä elämää, että toivon, ettei kukaan pääse pilaamaan sitä. Mutta niinhän elämä kuitenkin tekee jossain vaiheessa. Hilja kohtasi lukijansa ja oli ihana kuulla lasten kiherrys ja erityisesti poikien tarve toistella tekstin hauskoja kohtia. Tällaisten hetkien takia Hilja on syntynyt ja on olemassa. Palasin vinttikamariini ehkä motivoituneempana kuin koskaan. 

Tämä viikko on ollut pullan- ja kahvintuoksuinen, saunanlämpöinen ja mukavista kohtaamisista täysi. Onneksi minulle on annettu vielä viikko täällä, koska avanto on vielä käymättä, monet tutut tapaamatta ja suurin osa kirjastosta kantamistani lasten- ja nuortenkirjoista lukematta. Puhumattakaan runokirjoista, joita olen haalinut alakerran kirjahyllystä. Kiire tulee.