Lastenkirjan julkkarit kirjastossa

Lauantaina oli iloisten kohtaamisten päivä. Kirjailijan työ on yleensä tai useimmiten yksinäistä puurtamista sanaviidakossa ja omien ajatusten syövereissä. Kun kirja on valmis, kuukausien työ saa päätöksensä. Ainakin näiden ensimmäisten kirjojen kohdalla olen halunnut viettää kirjan julkkareita, koska ne ovat myös henkisen matkan päätös. Minä olen viettänyt tunteja tekstin parissa, joka pääsee vihdoin kohtaamaan yleisönsä ja lukijansa.

Kyllä kirjan julkaisemista juhlia pitää!

Viime lauantaina saateltiin uusin lastenromaanini Seikkailu kutsuu, Hilja maailmalle Asikkalan kunnankirjastossa. On aina hyvin vaikea arvioida ennakkoon, miten paljon väkeä paikalle löytää, joten olinkin erittäin tyytyväinen, kun kotikuntani kirjastoon löysi tiensä sukulaisten ja tuttavien lisäksi entinen opettajani, entinen kollegani ja yläasteen luokkakaverikin. 

Tilaisuuden alussa Kustannus-Mäkelän toimitusjohtaja Atso Mäkelä toivotti lukijat tervetulleiksi ja sen jälkeen kirjastonhoitaja Päivi esitti muutaman kysymyksen meille tekijöille. Sen jälkeen Hilja otti lavan haltuun. Aivan ensiksi selvisi, että lähes kaikki yleisöstä olivat lukeneet Hiljan ensimmäisen kirjan. Minä jututin lapsia, jotka lämpenivät hyvin nopeasti ja muistivat henkilöiden nimet hienosti. 

Atso lukee sähköpostiani, jossa kerrotaan Nöpö Vadelmiina Kepposesta, Sadetakkimummosta ja sen semmoisesta.

Sen jälkeen minä kerroin ja luin katkelmia uudesta kirjasta. Nadja taas piirsi fläppitaululle kirjan henkilöitä ja vastaili välillä esittämiini kysymyksiin. Jotta yleisökin pääsi osallistumaan, jaoimme jossain vaiheessa Hiljan värityskuvia ja kyniä, joiden kanssa sai puuhastella luennan jatkuessa. 

Tunnelma oli niin leppoisa ja lämmin, että jopa esiintymistä inhoava kuvittaja innostui kertomaan kaikenlaista. Minulle oli uutta, että Nadja on aina ajatellut Aira Samulinin Mansikkatädin esikuvaksi. Hänelle taas selvisi, että hän oli aivan sattumalta valinnut Volvon rekisteriin kirjailijan nimikirjaimet. Alitajunta, se kaikkien taiteilijoiden paras kaveri.

Halusin, että julkkareissa on muutakin puuhaa kuin vain lukemista ja juttelua, joten virallisen ohjelman jälkeen oli tarjolla vielä toimintaa. Kirjasto tarjosi sivupöydällä mehua ja keksejä ja kirjailijalla piti kiirettä kirjojen myynnin ja signeeraamisen kanssa. Nyt kirjojen töhrimiseen alkaa jo tottua eikä se hirvitä niin paljon kuin ensimmäisen teoksen kohdalla.

Mutta eivät muutkaan olleet toimettomia. Nadja piirsi halukkaille viiden minuutin potrettikuvia, joten vierailusta jäisi kiva muisto kirjan väliin. Niistä tuli ihan hirvittävän hyviä! Kirjaston käytävälle taas viritettiin pallonheittokisa, koska Mansikkatäti heittää kirjassa tivolin kaikkien aikojen ennätyksen. 

Kuva: Asikkalan kunnankirjasto

Julkkarit kestivät pari tuntia ja loppuivat vasta siihen, kun kirjasto suljettiin. Sekä kirjailija että kuvittaja olivat tilaisuuden jälkeen hieman pölähtäneitä mutta erittäin onnellisia. Kirjoittamisessa on parasta keksiminen ja kielen kanssa operointi, mutta tällaiset tilaisuudet näyttävät julkaisemisen parhaat puolet. Hiljalla on kavereita ja faneja kaikista ikäluokista ja on hienoa nähdä, miten hän matkaa maailmalle. Kirjailija sai punastella mukavien ja motivoivien kommenttien keskellä. Tällaisten hetkien muistolla jaksaa pitkään.

Lukijat varustivat kirjailijan suklaalla, kukkasin ja hienoisin odotuksin kirjoituspöytämatkalle kohti uutta kirjaa. Niinhän se on, että julkaisun jälkeen alkaa tikittää aika ennen uutta julkaisua. Täytyypä siis ryhtyä hommiin.

Kiitos kaikille päivään osallistuneille sekä Hilja-tiimiä iloisin ja kannustavin viestein muistaneille <3

Kirjastolle kiitos järjestelyistä! Kiitos kustantamolle kaikesta, ja isälle kiitos kuvista!