Tuesday 6 March 2018

Rotterdamin kahvilat ja ravintolat - jatkoon

Syöminen ja juominen ovat tärkeitä ja välttämättömiä toimintoja, ja matkoilla vielä hauskempia kuin kotiarjessa. Rotterdam osoittautui hyväksi kaupunkikohteeksi siinäkin mielessä, että siellä on lukuisia kiinnostavia ja hyviä ravintoloita. Toki täytyy sanoa, että mitä hienommin stailattu paikka, sitä heppoisampi ruokalista. Siksi valitsin tähän listaan vain suosikkini enkä esittele kaikkia paikkoja, joissa kävimme. Poimi vinkit talteen, jos joskus satut pysähtymään Rotterdamiin, jota kyllä suosittelen kaikille dynaamisesta kaupunkikulttuurista pitäville.

Aamupalapaikkoja

1. Baker and Moore
Baker and Moore löytyy leveän Westeblaakin numerosta 147. Sympaattinen kahvila on kahdessa tasossa ja erittäin näkyvässä osassa ovat töitä tekeville tarjolla olevat workspace-pöydät. Sekä ala- että yläkerrassa on pitkä pöytä, jonka varrella on monia pistorasioita kaikille, jotka haluavat tulla kahvilaan työskentelemään. Tämä konsepti ei ole lyönyt läpi vielä Kölnissä mutta Rotterdamissa se tuntui olevan itsestäänselvä osa monia kahviloita.
Ennen
Jälkeen
Viihtyisä tila ei kutsu vain tekemään töitä vaan myös oleilemaan, ja me halusimme erityisesti aamupalaa. Listalla on kaikenlaista, mutta keskeisenä konseptina tuntuu olevan oman lounasleivän tai -salaatin kokoaminen. Valitsimme kuitenkin kahvit ja kahden hengen aamupalan (12 €/syöjä), joka ei  runsaudessaan ja herkullisuudessaan jättänyt toivomisen varaa. Leipäkorissa oli hyvää tuoretta leipää, croisantteja ja skonsseja ja niiden päälle sai sipaista kaikenlaista. Jopa kasvikset oli kivasti huomioitu.

Suositukset tälle paikalle kaikille kahvilahengailusta pitäville.
Baker and Moore, Westeblaak 147

2. hopper Coffee 
Oli mielenkiintoista huomata, millainen konsepti Rotterdamissa on nyt vallalla tai cool. hopper Coffee oli hyvin samantyylinen tila kuin Baker and Moore, sillä materiaaleina siellä oli paljon betonia ja selkeitä linjoja. Hopper coffee sijaitsee ravintolakadulla, josta löytyy hyvä tarjonta myös illallista kaipaaville.

Ongelmana hoppe Coffeen tilassa oli kuitenkin kaikuisuus, sillä siellä ei ollut puulattiaa tai muita elementtejä, jotka olisivat rauhoittaneet tunnelmaa. Täydessä kahvilassa oli hyvin meluisaa. Aamupalalista ei ollut kovin monipuolinen, ja suosittelenkin tätä paikkaa kaikille kahvin ystäville, sillä kahvit olivat erinomaiset ja lounasmenukin ihan mielenkiintoisen näköinen.

hopper Coffee, Schiedamse Vest 146

Lounaspaikkoja

1. Sue
Kasvissyöjällä ei ollut Hollannissa aina helppoa, joten olikin varsin mainiota törmätä   sattumalta kasvisravintolaan heti saapumispäivänä. Sue on sympaattinen kahvila keskustan ostoskadun varrella. Siellä tarjoillaan kotitekoista limonaadia, lounasannoksia ja leivonnaisia ja muita herkkuja. Ymmärtääkseni lounasannokset sai myös vegaanisina.
Tunnelma on leppoisa ja kahvila eroaa ympäristön ravintoloista positiivisesti. Jos asuisin Rotterdamissa, kävisin täällä varmasti säännöllisesti. Kesäkurpitsapastassa ja pestossa ei oltu säästelty valkosipulia ja seuralaisen vegaanileipälautanen maistui sekin.
Kesäkurpitsapastaa ja pestoa, nam!
Sue, Karel Doormanstraat 372-374

2. Uit je eigen Stad
Uit je eigen Stad, eli omasta kaupungista, on mielenkiintoinen konsepti, johon kuuluu itse asiassa kaksi ravintolaa. Toinen on rautatieaseman vieressä sen pohjoispuolella, toinen kaupungin länsipuolella satamassa. Kesällä satamaan olisi nopsa polkaista pyörällä mutta kyllä sinne metrollakin pääsee.

Vanhaan satamavarastoon rakennettu tila tarjoaa niin ravintolan, ulkopuutarhan kuin tilan tapahtumajärjestäjille. Voisin kuvitella, että varsinkin kesäiltapäivänä olisi mukava pyöräillä hengailemaan tälle erikoiselle takapihalle.
Meille oli annettu paikka aamupalavinkkinä, joten sanonpa nyt tässä, että rautatieaseman luona olevasta kahvilasta saa aamupalaa, mutta satamasta ei. Sataman Uit je eigen Stad vaikutti kivalta lounas-ja iltapaikalta mutta aamulla sieltä ei saa mitään.

Uit je eigen Stad, Marconistraat 39


Illalla oluelle ja syömään

1. Kaapse Maria 


Kaapse Maria on yksi kaupungin uusimmista ravintoloista, sillä se viettää tänä keväänä ensimmäistä vuosipäivää. Panimoravintola sijaitsee vanhassa rakennuksessa ja on sisustettu erittäin tunnelmalliseksi. Tänne tullaan erityisesti sen olutvalikoiman takia, mutta oluen oheen saa myös pieniä tapastyyppisiä annoksia, jotka riittävät hyvin illalliseksi. 
Kaikki tilaukset hoidetaan tiskillä ja, mikä on hyvä, koska siitä pääsee ihailemaan seinän peittäviä olutlaatikoita ja samalla maistelemaan, minkä oluen ottaisi. Kaapse Marian oluet tarjoillaan yksinkertaisista laseista ja niillä on hauskoja nimiä, kuten Kinderyoga ja Pils Pils Pils, ja suurin osa niistä oli belgialaiseen tyyliin hyvin vahvoja. Kannattaa ehdottomasti viettää yksi ilta maistelemalla oluita ja nauttimalla ravintolan mukavasta tunnelmasta. 


Kaapse Maria, Mauritsweg 51

2. Boudewijn, Belgisch Biercafé 
Kävelimme puoli seitsemän aikaan illalla pitkin katuja ja mietimme, mistä löytyisi mukava paikka illallista ja muutama olutta varten. Nurkkabaari näytti pimeältä ja hiljaiselta, mutta päätimme kurkistaa sisälle. Oven avattuamme meitä kohtasi suuri yllätys: Boudewijnin tummasta puusta rakennettu vanha ravintolasali oli täynnä ihmisiä ja puheensorinaa. Olimme löytäneet juuri sinne, minne halusimmekin.

Boudewijn on belgialaisiin oluisiin erikoistunut anniskeluravintola ja sen olutlista on hyvin monipuolinen. Ruokalistalla on kaikenlaista perinteistä pubiruokaa, kuten ranskalaisia perunoita, mutta täällä voi myös syödä hyvin. Listalta löytyi vaihtoehtoja myös kasvissyöjille, eli emme olisi voineet päätyä parempaan paikkaan.

Ilta Boudewijnissä oli hyvä osoitus hollantilaisesta tai ainakin rotterdamilaisesta ravintolakulttuurista. Paikka oli aivan täynnä  arki-iltana klo 19, mutta ensimmäiset asiakkaat alkoivat poistua jo klo 20. En tiedä, olivatko he tulleet vain afterworkille, mutta muutkin illat todistivat, että Hollannissa ravintoloihin mennään aikaisemmin kuin Saksassa. Skandinaaviseen ruokarytmiin tottuneille tämä sopikin oikein hyvin.

Boudewijn, Nieuwe Binnenweg 53a-b

Rotterdamissa voi tehdä maukkaita kulinaarisia matkoja, sillä kaupungin ravintolatarjonnassa on monenlaista ja myös etniset ravintolat ovat erinomaisesti edustettuina. Indonesialainen jäi meiltä valitettavasti testaamatta, mutta thaimaalaisessa kävimme ja hyvää oli.

Poffetjes
Älä myöskään unohda olla maistamatta Poffetjessia eli paikallista herkkua. Pannukakkutaikinasta pienissä muoteissa paistetut pallurat tarjoillaan voin (!) ja tomusokerin kanssa. Kaksi tällaista ja viikon sokerikiintiö on täynnä.

Sinua voi kiinnostaa myös:

2 comments on "Rotterdamin kahvilat ja ravintolat - jatkoon"
  1. Ihanan kuuloisia vinkkejä ja kaikki mulle ihan tuntemattomia - kiitos! Ah, ihana Rotterdam <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rotterdam oli tosi ihana ja paljon enemmän kuin odotin! Sinne täytyy palata joskus kesäaikaan, kun voi kulkea pyörällä paikasta toiseen =)

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?