Wednesday, 18 April 2018

Rakas päiväkirja ja muut elämän tallenteet

1.7.1989

TÄNÄÄN KÄVIN LAHDESSA.

Aloin kirjoittaa päiväkirjaa sinä kesänä, ennen kuin menin kouluun. Kaikkien aikojen ensimmäinen merkintä toteaa päivän tai ehkä jopa viikon tärkeimmän virstapylvään, kaupunkikäynnin. Ensimmäinen päiväkirjani oli minipieni kirjanen, josta on tallella vain sivuja, sillä kannet ja muut kirjan sivut on joko sensuroitu tai otettu myöhemmin muuhun käyttöön. Sivujen viimeiset merkinnät ovat talvelta 1990.

Toisella luokalla aloin kirjoittaa sellaiseen oikeaan päiväkirjaan, jossa on lukko. Kirjan avain taitaa olla tällä hetkellä hukassa, joten siellähän pysyvät tallessa, salaiset merkinnät.

Kaivoin ensimmäisen päiväkirjani sivut esiin, koska ajattelin löytäväni siitä inspiraatiota seuraavaan
Hilja-kirjaan. En tosin tiedä, millaista ajatuksen lentoa voi tarjota näinkin konkreettinen teksti kuin tämä:

1990
HEI TAAS PÄIVÄKIRJA. ON 
VIÄLÄ AIVA AAMU YÖ. EILEN OLI 
LAUANNTAI.
JA TÄÄN ON SUNNUN-
TAI.

Kirjoitan edelleen päiväkirjaa. Sen jälkeen, kun kirjoittamisesta on tullut työtä, päiväkirja toimii hyvänä lämmittelynä päivän kirjoitusurakkaa varten. Kirjoitan yleensä siitä, mitä on tapahtunut ja miltä tuntuu, eli kovin korkealentoisia ajatuksia en jälkipolville jätä. Sivut auttavat elämän tapahtumien järjestämisessä ja läpi käymisesssä ja ovat itselleni tärkeitä tallenteita, joita on kiva lukea joskus myöhemmin mutta jotka eivät ole muiden silmille.

Ehkä teen joskus niin, kuten äitini omille päiväkirjoilleen suunnittelee, ja poltan kaiken sitten joskus. Äiti on kirjoittanut päiväkirjaa joka päivä lapsuudesta asti, joten kirjoja alkaa olla jo aika hyvä pino. 

En ole kovin hyvä tallettamaan elämääni muuten kuin tekstinä. Kuvia tulee ja menee mutta kuinka moni tallettaa nykymaailmassa kuvia albumeihin? Digikuvia on valtavat määrät, jossain. Jokunen lukija ehkä muistaa viime vuoden kriisini, kun tajusin tuhonneeni ajattelemattomuuksissani edellisvuosien kuvatiedostot. Onneksi on päiväkirjamerkintöjä, koska muuten voisi harmittaa vielä enemmän. Eräs ystävä harmitteli tapausta kovasti. Tuumasin, että jos minusta joskus elämäkerta kirjoitetaan, saadaan sen kuvat muilta, koska eihän minulla juuri ole kuvia itsestäni. Tiedätte sitten.
6.10.1989

KOU-LUSA ON KIVAA. KIUS-SAM POIKIA 
OSAAN JO KIRJOITAA SU-SI AA-SI
SII-LI SI-SU

Onneksi vanhemmat ovat lapsuudessani täyttäneet kirjoja ja albumeita ja säilyttäneet todistukset ja sen sellaiset. Liian paljon kaikkea ei kuitenkaan voi tallettaa, koska jokainen piirustus ja rääpäisy ei ole ollut sen arvoinen. Muutamankin kuolinpesän tyhjennystä sivusta seuranneena ei voi kuin ihmetellä, mitä kaikkea ihmiset säilyttävät. Mitä sille kaikelle sitten tehdään, kun ihmistä ei enää ole... Polttaminen osoittautui näissäkin hyväksi ratkaisuksi.

Tallennuskeinotkin muuttuvat tekniikan kehittyessä. Kynästä, paperista ja paperikuvista on edetty kaikenlaisiin pilvipalveluihin. Löysin juuri vanhasta laatikosta cd-romppuja, joissa on noin kymmenen vuoden takaisia kuvia. Täytyy katsoa, jos ne saa sieltä vielä muuhun muotoon ja mihin.

Kaiken katoavaisuudessa olen siis päätynyt tallettamaan elämääni kahteen kirjaan. Toinen on päiväkirja ja toinen meidän kodin vieraskirja. Jokainen vieras jättää sinne merkinnän, jonka oheen liimataan joko polaroid-kuva tai vierailun aikana otettu muu kuva. Näin eletystä elämästä jää edes pieniä konkreettisia hippusia myöhemmin muisteltaviksi.

7.10.1989
RAKAS PÄIV
Ä KIRJA ETT

EDÄKÄÄN MIKÄ MELU OLI MEIL-LÄ 
KUN ISÄ OLI POIS KOTOA. 
ETHÄN KERO TÄTÄ
Kysymys kuuluu: Kirjoitatko päiväkirjaa vai miten sinä tallennat elämääsi?


Lue myös:

Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?